LAUKAA

Taas ollaan itkemässä apua sairaan kotiin tuomiseksi, nyt laukaan kunta ja seurakunta olisivat maksamassa sairaan kyydin ulkomaan virkistysmatkalta kotiin. MATKAVAKUUTUS on se joka kaiken hoitaa, jos matkustaja on oikeustoimkelpoinen, eli ei edes täyden ymmärryksen omaava, ymmärtäisi hän ettei matkoille EI SAA LÄHTEÄ ILMAN MATKAVAKUUTUSTA.

Tsunamin aikaan jo tämä matkavakuutusasia uutisoitiin niin laajasti ettei kukaan voi väittää etten sitä tiennyt.

Tästähän tulee Suomalaisille automaatti, eletään kuin pellossa, jos jotain sattu itketään surkeasti mediassa apua.
412210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kotpuoleen sieltä kauko mailta. ja kirurgit kursii mamman kondikseen. matkavakuutus kuntoon.

Äänestä
  • Siinä tyttö jätti matkavakuutuksen ottamatta,koska "eihän minulle mitään satu,kun olen tämmöinen kokenut ulkomailla kävijä" otti tietoisen riskin joka surullista kyllä,laukesi. Nyt kyllä ollaan valtiota ja kuntaa vaatimassa maksumieheksi ambulanssilennolle Egyptistä Suomeen, jos ei vakuutusta niin eikun omasta pussista kustannukset,vakuutus on ihan jokaisen oma valinta,samoin riski...so not.

    Äänestä

  • Pitkö alistettavaks männä?

    Äänestä

Niin kyllä se niin on että ei yhteiskunta voi paluulentoja maksaa, matkavakuutus on sitä varten. Voihan sitä tosiaan ottaa vaikka pankista hapakorkoista lainaa jamaksaa takaisin vaikka pienissä erissä, vähän kuin vakuutus maksun jälkikäteen

Äänestä
  • Äiti joka Ilta-Sanomissa vinkuu yhteiskuntaa apuun,kun ihan itse on jätetty matkustuksen tärkein asia ottamatta,nimittäin vakuutus,eikun pankkiin lainaa anelemaan jos ite on perse auki,ei todellakaan yhteiskunnan rahoilla,mitäs et ottanu vakuutusta.

    Äänestä

  • asikka kirjoitti:

    Äiti joka Ilta-Sanomissa vinkuu yhteiskuntaa apuun,kun ihan itse on jätetty matkustuksen tärkein asia ottamatta,nimittäin vakuutus,eikun pankkiin lainaa anelemaan jos ite on perse auki,ei todellakaan yhteiskunnan rahoilla,mitäs et ottanu vakuutusta.

    Asiassa on joku palanneen samanhenkinen ystävä IP lehissä.:: palannu kädet.vatsa.nassu. MUTTA PEPPU ei.?? jotain toivoa vielä on.

    Äänestä

  • Alfa-Uros! kirjoitti:

    Asiassa on joku palanneen samanhenkinen ystävä IP lehissä.:: palannu kädet.vatsa.nassu. MUTTA PEPPU ei.?? jotain toivoa vielä on.

    Olettekos nähneet kaasu tai öljypalossa palaneen ihmisen?

    Äänestä

  • sivistyneet kirjoitti:

    Olettekos nähneet kaasu tai öljypalossa palaneen ihmisen?

    Nähnyt sekä öljy että ruutipalon uhreja. Melko haju.

    Mutta nyt onkin kyse hepsankeikasta joka hylkäs kotimaansa ja löysi ihanan Rakkaan muslimikyrvän.
    Pelastas nyt se muslimikyrpä sen.
    Vittuako meiltä enää mitään kitisee kun ei kelvannut täällä veroja maksaa ja rakentaa uhteiskuntaa.
    Maksakoon itse kulunsa ja nauttikoon sen hunajamaansa antimista koko vosu.
    Sinnehhän tuo ol lehdenmukaan jäämässä, joten jääköön.

    Äänestä

  • Paska kermaperse kirjoitti:

    Paikallisiin shukulliin? vai mikä karvakäs`` ny olikaan. SELLON TEURASTAJAAN.

    Äänestä

  • Paska kermaperse kirjoitti:

    Nähnyt sekä öljy että ruutipalon uhreja. Melko haju.

    Mutta nyt onkin kyse hepsankeikasta joka hylkäs kotimaansa ja löysi ihanan Rakkaan muslimikyrvän.
    Pelastas nyt se muslimikyrpä sen.
    Vittuako meiltä enää mitään kitisee kun ei kelvannut täällä veroja maksaa ja rakentaa uhteiskuntaa.
    Maksakoon itse kulunsa ja nauttikoon sen hunajamaansa antimista koko vosu.
    Sinnehhän tuo ol lehdenmukaan jäämässä, joten jääköön.

    kerroppa, miltä alle sekunnin ruutileimahduksessa palanut ihminen näyttää?

    Äänestä

  • läpiä päähän kirjoitti:

    kerroppa, miltä alle sekunnin ruutileimahduksessa palanut ihminen näyttää?

    Naisen nimi ja kuvat kehiin??

    Äänestä

  • Tapaturman uhri kotiin Suomen välittömästi vaikka Suomen valtion toimesta ja pelastustoimet kiiresti liikkeelle. Näin on näreet aina ollut sivistysvaltioissa. Loukkaantuneen heitteillejättö ja jopa kehotus siihen on ankarasti rangaistava teko. Sitten vasta vastuuselvitysten aika. Vai eikö Suomi olekkaan sivistysvaltio vaan Bandustan. Näin voisi päätellä edellisistä viewsteistä

    Äänestä

  • ettei jätetä kirjoitti:

    Tapaturman uhri kotiin Suomen välittömästi vaikka Suomen valtion toimesta ja pelastustoimet kiiresti liikkeelle. Näin on näreet aina ollut sivistysvaltioissa. Loukkaantuneen heitteillejättö ja jopa kehotus siihen on ankarasti rangaistava teko. Sitten vasta vastuuselvitysten aika. Vai eikö Suomi olekkaan sivistysvaltio vaan Bandustan. Näin voisi päätellä edellisistä viewsteistä

    Ei ole valtion kustannuksella tuotu ennenkään, vakuutukset on sitä varten.
    Maailma on pullollaan suomalaisia sairaaloissa,ihmisiä jotka on olleet lomalla ja vakuutus on ollut alimitoitettu.

    Miksi juuri nyt pitäisi tuoda sellainen joka on HALUNNUT muuttaa pois suomesta ihanaan muslimimaahansa ?
    Hoitakoon uusi ukkonsa ja uusi ihana maansa asian.
    Meilläon ihan riittävästi täällä pakolaisia hoiettavana j elätettävänä.
    Hoitakoon nyt siellä pakoloisensa.

    Meillä on tämä kunta jo muutenkin köyhä ja tavallisten kansalaisten, lapsien, eläkeläisten asiat retuperällä, ihmisten jotka tekee täällä töitä ja maksaa veronsa.
    Ei he haikailee muuttoja muslimin luo vaan hoitavat lapsensa kunnialla.
    Nytkö pitäs lähtee tkemaan maasta poismuuttajaa kymmenillä tuhansilla ?

    Jos noin tehdään, eroon heti kirkosta ja siirrän yritykseni pois täältä, sitäkö haluatte ?
    Luulen etten ole ainut jotka tajuaa kusetuksen hajua.

    Äänestä

  • TYÖNantaja kirjoitti:

    Ompa oikein kollouden korkeaveisu. Maailma ja Suomi ei ole kaikki siinä mikä näkyy oman lantalan takaa aamuauringossa.

    Viikko sitten poliisi haki äidin ja kaksi alle neljävuotiasta lasta kotoaan klo 4 aamuyöstä Naantalista ja lennätti poliisisetä mukana Kreikkaan ja sitten poliisisetä kotisuomeen.

    Rahasta ei ole puutetta vaan hallinnollisesta mädännäisestä kulttuurista Suomessa. Suomesta on syntynyt jo ajat sitten rottien sivilisaatie.

    Äänestä

  • mikä lie rotary kirjoitti:

    Ompa oikein kollouden korkeaveisu. Maailma ja Suomi ei ole kaikki siinä mikä näkyy oman lantalan takaa aamuauringossa.

    Mene töihin niin tiedät mitä on verot.
    Niillä sinut elätetään ja moni muukin, mutta koetas maksaa sellaisia.
    Maksa vaan sukulaises pois omillas äläkä kitise. Niin ne muutkin tekee vaan taiat olla sitä pullamössö sukupolvea jota ei ole töihin opetettu.
    Olen työntekijöitteni kanssa jutellut tuosta ulkomaille elättämisestä ja KAIKKI oli sitä mieltä jotta miksi elättään ihmistä joka on muuttanut ihannevaltioonsa pois suomesta.IItse olen ottanut työntekijöilleni ja itselleni vakuutukset jotka kattaa myös asennusreissut, niinhän toimii jokainen jolla äly toimii.

    Täällä on ihan riittävästi oikeesti apua tarvitsevia Suomalaisia.
    Niinkuin sanoin, jos kunta ja seurakunta lähtee kustantamaan turistimatkailua ja maasta poismuuttoa niin firmani muuttaa pois täältä, ei tänne veroja kannata silloin maksaa.

    Äänestä

  • miksi ei omia kirjoitti:

    Viikko sitten poliisi haki äidin ja kaksi alle neljävuotiasta lasta kotoaan klo 4 aamuyöstä Naantalista ja lennätti poliisisetä mukana Kreikkaan ja sitten poliisisetä kotisuomeen.

    Rahasta ei ole puutetta vaan hallinnollisesta mädännäisestä kulttuurista Suomessa. Suomesta on syntynyt jo ajat sitten rottien sivilisaatie.

    Miksi pitäs kustantaa tänne joku heitukka joka haluaa täältä pois ?
    Olkoon siellä minne halusi, kunnioitetaan hänen päätöstään.

    Äänestä

  • sama ukko kirjoitti:

    Mene töihin niin tiedät mitä on verot.
    Niillä sinut elätetään ja moni muukin, mutta koetas maksaa sellaisia.
    Maksa vaan sukulaises pois omillas äläkä kitise. Niin ne muutkin tekee vaan taiat olla sitä pullamössö sukupolvea jota ei ole töihin opetettu.
    Olen työntekijöitteni kanssa jutellut tuosta ulkomaille elättämisestä ja KAIKKI oli sitä mieltä jotta miksi elättään ihmistä joka on muuttanut ihannevaltioonsa pois suomesta.IItse olen ottanut työntekijöilleni ja itselleni vakuutukset jotka kattaa myös asennusreissut, niinhän toimii jokainen jolla äly toimii.

    Täällä on ihan riittävästi oikeesti apua tarvitsevia Suomalaisia.
    Niinkuin sanoin, jos kunta ja seurakunta lähtee kustantamaan turistimatkailua ja maasta poismuuttoa niin firmani muuttaa pois täältä, ei tänne veroja kannata silloin maksaa.

    olemme hoitaneet suomalaisia hädänalaiseen asemmaan joutuneita kotiin. Asiat on sitten jälkikäteen hoituneet hyvin ja asiallisesti. Tosihädässä suomalaisille eksoottisissa maissa on ollut hyvä apu Rotsin konsulaatit tai suurlähetystöt.

    Äänestä

  • kklkn kirjoitti:

    Miksi pitäs kustantaa tänne joku heitukka joka haluaa täältä pois ?
    Olkoon siellä minne halusi, kunnioitetaan hänen päätöstään.

    Noita heitukoita ja kevyt kenkäisiä naisia. niiltä saa vaikkas mitä??

    Äänestä

  • ohimennen kirjoitti:

    olemme hoitaneet suomalaisia hädänalaiseen asemmaan joutuneita kotiin. Asiat on sitten jälkikäteen hoituneet hyvin ja asiallisesti. Tosihädässä suomalaisille eksoottisissa maissa on ollut hyvä apu Rotsin konsulaatit tai suurlähetystöt.

    Sekä töitten, että huvin vuoksi. Nähnyt olen 25 vuoden aikana yli 70 valtiota joista muutamaa ei enää edes ole.
    Olen nähnyt ihmisiä jotka on kusessa kun vakuutus on ollut kattamaton tai jopa kokonaan maksamaton. Olemme porukalla keränneet kolehdin ja joskus saatu rahat takaisin, usein poloinen ei ole maksanut takaisin pelastajilleen.
    Näissä tapauksissa he ovat itse tai sukulaiset/tuttavat kustantaneet potilaan pois.
    Ovat tehneet velkaa tai myyneet omaisuuttaan.
    Näin se homma toimii jos ei ole rahaa. Niinsanottu konsulinkyyti joko suomen, ruotsin, saksan tai joissakin tapauksissa yhdysvaltain suurlähetystöjen/ konsulaattien kautta toimii niin että annetaan paluulento.

    Nyt on kuitenkin kyseessä ambulanssilento joka on tosi kallis ja sillä ei ole mitään tekemistä reitti tai tilauslentojen kanssa.

    Lisäksi potilas on lehtitietojen mukaan jäämässä sinne ja etsii töitä. Näin ollen hän on itse halunnut ko, maahan ja hyväksynyt sen maan olosuhteet. Kyllä hän on tiennyt mihin alkaa, käyttäköön nyt sen maan terveydenhuoltoa hyväkseen niinkuin muukin maan kansa tekee.Näin asiat maailmassa pelaa, ei pitäisi olla mitään uutta tietoa.

    Jos joku haluaa jostain ihme syystä antaa hänelle rahaa, niin siitä vaan se on jokaisen oma asia, mutta ei veronmaksajien kustannuksella. Jos siihen aletaan niin kustantakoon kunta jokaiselle asukkaalleen samanhintaisen lomamatkan. Samoin kustannettakoon kaikki muutkin jotka ovat tälläkin hetkellä rahattomana, passittomana, liputtomana, hotellittomana niitä on kymmeniä.

    Eiköhän laiteta muut asiat täällä kuntoon, eikä puututa egyptin lääkäreiden toimiin sillä kyllä niillä on ammattitaitoa sielläkin.Kyllä hän pärjää uudessa kotimaassaan ja saa työpaikan pikkuhiljaa, niin se elämä alkaa vähitellen maahan muuttajille muuallakin.

    Arto Lohvansuu

    Äänestä

  • Matkaaja maan kirjoitti:

    Ethän olekkaan mikää Roope-Ankka ja miten lienee tuo mualiman kiertämisen laita?

    Äänestä

  • tuota noin kirjoitti:

    Ethän olekkaan mikää Roope-Ankka ja miten lienee tuo mualiman kiertämisen laita?

    Ja mikä kiertämisen laita ?
    Kerroin vain miten asiat maailmalla menee. Tiedät kyllä sei jos olet joskus tehnyt työmatkoja euroopan ulkopuolelle.

    A.L

    Äänestä

  • Matkaaja maan kirjoitti:

    Ja mikä kiertämisen laita ?
    Kerroin vain miten asiat maailmalla menee. Tiedät kyllä sei jos olet joskus tehnyt työmatkoja euroopan ulkopuolelle.

    A.L

    No, kerroppa sitten, miten asiat menevät Urumquissa tai Xianissa

    Äänestä

  • hohot kirjoitti:

    No, kerroppa sitten, miten asiat menevät Urumquissa tai Xianissa

    Miksi minulta kysyt ?
    Aivan sama kun kysyisin sinulta Etiopian kaivoksista tai Lumikin alueen kaasuista, Irakin tietoverkoista..... Tokkopa niistä paljoa tiedät.

    Mutta kyllä sinun pitäisi yleisestiottaen tietää mikä kuuluu valtion velvollisuuksiin kun puhutaan ulkomailla ole vista suomalaisista.
    Tai tälläkertaa ulkomaille uuttaneesta, niitä ei ole.

    Kuka sinä muuten olet, ois aikuisempaa puhua omilla nimillä.

    Arto Lohvansuu

    Äänestä

  • Matkaaja maan kirjoitti:

    Miksi minulta kysyt ?
    Aivan sama kun kysyisin sinulta Etiopian kaivoksista tai Lumikin alueen kaasuista, Irakin tietoverkoista..... Tokkopa niistä paljoa tiedät.

    Mutta kyllä sinun pitäisi yleisestiottaen tietää mikä kuuluu valtion velvollisuuksiin kun puhutaan ulkomailla ole vista suomalaisista.
    Tai tälläkertaa ulkomaille uuttaneesta, niitä ei ole.

    Kuka sinä muuten olet, ois aikuisempaa puhua omilla nimillä.

    Arto Lohvansuu

    Siperian ja Suomen kurjet talvehtivat Gujaratin aluella Intiassa

    Äänestä

  • KesäKulli? kirjoitti:

    Noita heitukoita ja kevyt kenkäisiä naisia. niiltä saa vaikkas mitä??

    Saatiinhan tyttö suomeen,omaisten ei tarvinnu maksaa kuin noin puolet kustannuksista,mutta onneks olkoon laukaalaiset teidän kunta maksoi ison osan kustannuksista,mihinkä niitä vakuutuksia tarvitaan, onhan meillä yhteiskunta eli veronmaksajat jotka kyllä maksaa jos yksityinen laiminlyö maksunsa.

    Äänestä

  • TYÖNantaja kirjoitti:

    Ei ole valtion kustannuksella tuotu ennenkään, vakuutukset on sitä varten.
    Maailma on pullollaan suomalaisia sairaaloissa,ihmisiä jotka on olleet lomalla ja vakuutus on ollut alimitoitettu.

    Miksi juuri nyt pitäisi tuoda sellainen joka on HALUNNUT muuttaa pois suomesta ihanaan muslimimaahansa ?
    Hoitakoon uusi ukkonsa ja uusi ihana maansa asian.
    Meilläon ihan riittävästi täällä pakolaisia hoiettavana j elätettävänä.
    Hoitakoon nyt siellä pakoloisensa.

    Meillä on tämä kunta jo muutenkin köyhä ja tavallisten kansalaisten, lapsien, eläkeläisten asiat retuperällä, ihmisten jotka tekee täällä töitä ja maksaa veronsa.
    Ei he haikailee muuttoja muslimin luo vaan hoitavat lapsensa kunnialla.
    Nytkö pitäs lähtee tkemaan maasta poismuuttajaa kymmenillä tuhansilla ?

    Jos noin tehdään, eroon heti kirkosta ja siirrän yritykseni pois täältä, sitäkö haluatte ?
    Luulen etten ole ainut jotka tajuaa kusetuksen hajua.

    Kaasuräjähdys Egyptissä
    Laukaalaisnainen viedään Kuopioon hoidettavaksi
    A A 6.1.2010 13:46 (Päivitetty 6.1.2010 20:59)
    Arkisto
    Laukaalaisnaiselle palovammoja Egyptissä 4.1. 0:01
    Shahin Doagu

    Egyptissä kaasuräjähdyksessä pahoin palanut 38-vuotias laukaalaisnainen kotiutetaan keskiviikkona ambulanssilennolla Suomeen. Laukaalaisnaisen omaiset järjestivät lennon sairaskuljetuksiin erikoistuneen MedFlight -yrityksen ja tilauslentoyhtiö Jetfliten kanssa.

    Egyptistä Sharm El Sheikh -nimisestä kaupungista viiden aikaan alkuillasta lähteneen lennon arvioidaan saapuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle kello 23 tienoilla. MedFlight:n toimitusjohtaja Kustaa Piha sanoi Keskisuomalaiselle keskiviikkona, että nainen kuljetetaan heti Suomeen saavuttua ambulanssilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

    – Hänen (naisen) vammat ovat sen verran pahoja, että ne vaativat yliopistollisen sairaalan tasoista hoitoa, Piha sanoi.

    Laukaalaisnainen sai lomamatkallaan pahoja palovammoja koko vartalonsa alueelle uudenvuoden aatonaattona, kun hän joutui kaasuräjähdykseen omassa huoneistossaan. Hän oli asunnossa yksin. Kyse oli yksittäisestä onnettomuudesta.

    Lennolla on laukaalaisnaisen lisäksi suomalainen lääkäri ja hoitaja. Omaisia lennolla ei ole.

    Ambulanssilennon hinta on 42 000 euroa. Naisella ei ollut matkavakuutusta.

    Omaiset maksavat kuljetuksesta 25 000 euroa, jonka he ovat ottaneet lainaksi pankista. Loput kustannuksista rahoittaa useat eri järjestöt ja Laukaan kunta. Omaisten mukaan mahdollisista lahjoituksista on ollut puhetta esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin ja Lions Clubin kanssa. Laukaan kunta ja seurakunta ovat luvanneet lahjoittaa naisen kotiuttamiseen yhteensä 8 000 euroa.

    Lennon hinta olisi normaalisti ollut noin 52 000 euroa. Hinta laski 10 000 eurolla,kun lennon järjestäjät MedFlight ja Jetflite lahjoittivat kumpikin 5 000 euroa lentokuluihin.

    13-vuotias tytär odottaa äitiään
    Naisen vanhemmat kertoivat keskustelleensa tyttärensä kanssa puhelimessa viimeksi tiistai-iltana.

    – Hän kertoi olevansa hyvin väsynyt ja syöneensä maanantaina ensimmäisen kerran jotain pientä. Puhuminen oli edelleen vaikeaa, mutta helpompaa kuin viikonloppuna, naisen isä sanoi keskiviikkona aamupäivällä.

    Huolestuneet vanhemmat aikovat mennä katsomaan tytärtään Kuopion yliopistolliseen sairaalaan torstaina. Mukaan lähtee myös laukaalaisnaisen 13-vuotias tytär, joka on odottanut äitinsä kotiinpaluuta kovasti.

    Isoisän mukaan tyttärentytär otti onnettomuusuutisen järkyttyneenä vastaan.

    – Hän kyselee jatkuvasti, miten äitinsä voi ja on hyvin toiveikas äitinsä näkemisestä, isoisä sanoi.

    Lapsi asuu tällä hetkellä isänsä kanssa Laukaassa. Laukaalaisnainen on ollut tyttärensä isästä asumuserossa reilu vuoden.

    Laukaalaisnainen on viettänyt pitkiä aikoja Egyptissä kahden vuoden ajan. Viime reissulleen hän lähti viime syyskuussa. Isänsä mukaan nainen oli Egyptissä lomalla, mutta etsi samalla sieltä töitä.

    - Tyttö piti Sharm El Sheikhiä toisena kotinaan. Hän oli siellä aina useita kuukausia kerralla.

    Onnettomuudessa tuhoutui myös naisen passi. Matkustusasiakirjojen sekä onnettomuuden hoidon johdosta omaiset ovat olleet yhteydessä Suomen edustustoon Kairossa.

    http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kaasur%C3%A4j%C3%A4hdyksess%C3%A4-palanut-laukaalaisnainen-kotiutetaan-t%C3%A4n%C3%A4%C3%...

    Äänestä

  • pelho kirjoitti:

    Saatiinhan tyttö suomeen,omaisten ei tarvinnu maksaa kuin noin puolet kustannuksista,mutta onneks olkoon laukaalaiset teidän kunta maksoi ison osan kustannuksista,mihinkä niitä vakuutuksia tarvitaan, onhan meillä yhteiskunta eli veronmaksajat jotka kyllä maksaa jos yksityinen laiminlyö maksunsa.

    Laskut maksaa Laukaan veronmaksajat. Voi vittu kun täällä on retuperällä monikin sosiaalipuolen asia, mutta ulkomailla asuville rahaa näkyy riittävän.
    Nyt vetäköön valtuusto vitun päähänsä jos ei tule rahaa KAIKKEEN mitä kuntalaiset haluaa.Moni täällä on leikkausjonoissa ja kuolee jonottamiseen, mutta ulkomailla oleva ja sinne halajava saa verovaroilla kyydin maahan jonka akka hylkäsi riemuiten. Muistakaa tämä asia kun kaupunginvaltuuston pölijät alkaa puhumaan veronkorotuksista. Hävetkää valtuusto, ketkä oli asian takana? Jos äitini joka on leikkausjonossa kuolee sairauteen ennen hoitoa niin otan vastuuhenkilöt kyllä esille ja katotaan mistäkana kusee.
    Oliko sukulaisuussuhteet vai seksisuhteet jotka vaikutti eriarvoistamaan kuntalaisia. Teko oli törkeä jos edellinen juttu on totta. Luulen kyllä pelkäksi pilaksi sillä uskon oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon.

    Äänestä

  • äyrit multakin kirjoitti:

    Olemme kaikki tasa-arvoisia mutta niinkuin jälleen näimme toiset vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
    Täällä pitää olla tietyn puolueen jäsenkirja tai sukulaissuhteita tai muuta vastaavaa.
    Paska kylänjohto kun suoraan sanotaan, käyttävät meidän rahoja miten haluavat.

    Äänestä

  • koirat haukkuu kirjoitti:

    Kaasuräjähdys Egyptissä
    Laukaalaisnainen viedään Kuopioon hoidettavaksi
    A A 6.1.2010 13:46 (Päivitetty 6.1.2010 20:59)
    Arkisto
    Laukaalaisnaiselle palovammoja Egyptissä 4.1. 0:01
    Shahin Doagu

    Egyptissä kaasuräjähdyksessä pahoin palanut 38-vuotias laukaalaisnainen kotiutetaan keskiviikkona ambulanssilennolla Suomeen. Laukaalaisnaisen omaiset järjestivät lennon sairaskuljetuksiin erikoistuneen MedFlight -yrityksen ja tilauslentoyhtiö Jetfliten kanssa.

    Egyptistä Sharm El Sheikh -nimisestä kaupungista viiden aikaan alkuillasta lähteneen lennon arvioidaan saapuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle kello 23 tienoilla. MedFlight:n toimitusjohtaja Kustaa Piha sanoi Keskisuomalaiselle keskiviikkona, että nainen kuljetetaan heti Suomeen saavuttua ambulanssilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

    – Hänen (naisen) vammat ovat sen verran pahoja, että ne vaativat yliopistollisen sairaalan tasoista hoitoa, Piha sanoi.

    Laukaalaisnainen sai lomamatkallaan pahoja palovammoja koko vartalonsa alueelle uudenvuoden aatonaattona, kun hän joutui kaasuräjähdykseen omassa huoneistossaan. Hän oli asunnossa yksin. Kyse oli yksittäisestä onnettomuudesta.

    Lennolla on laukaalaisnaisen lisäksi suomalainen lääkäri ja hoitaja. Omaisia lennolla ei ole.

    Ambulanssilennon hinta on 42 000 euroa. Naisella ei ollut matkavakuutusta.

    Omaiset maksavat kuljetuksesta 25 000 euroa, jonka he ovat ottaneet lainaksi pankista. Loput kustannuksista rahoittaa useat eri järjestöt ja Laukaan kunta. Omaisten mukaan mahdollisista lahjoituksista on ollut puhetta esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin ja Lions Clubin kanssa. Laukaan kunta ja seurakunta ovat luvanneet lahjoittaa naisen kotiuttamiseen yhteensä 8 000 euroa.

    Lennon hinta olisi normaalisti ollut noin 52 000 euroa. Hinta laski 10 000 eurolla,kun lennon järjestäjät MedFlight ja Jetflite lahjoittivat kumpikin 5 000 euroa lentokuluihin.

    13-vuotias tytär odottaa äitiään
    Naisen vanhemmat kertoivat keskustelleensa tyttärensä kanssa puhelimessa viimeksi tiistai-iltana.

    – Hän kertoi olevansa hyvin väsynyt ja syöneensä maanantaina ensimmäisen kerran jotain pientä. Puhuminen oli edelleen vaikeaa, mutta helpompaa kuin viikonloppuna, naisen isä sanoi keskiviikkona aamupäivällä.

    Huolestuneet vanhemmat aikovat mennä katsomaan tytärtään Kuopion yliopistolliseen sairaalaan torstaina. Mukaan lähtee myös laukaalaisnaisen 13-vuotias tytär, joka on odottanut äitinsä kotiinpaluuta kovasti.

    Isoisän mukaan tyttärentytär otti onnettomuusuutisen järkyttyneenä vastaan.

    – Hän kyselee jatkuvasti, miten äitinsä voi ja on hyvin toiveikas äitinsä näkemisestä, isoisä sanoi.

    Lapsi asuu tällä hetkellä isänsä kanssa Laukaassa. Laukaalaisnainen on ollut tyttärensä isästä asumuserossa reilu vuoden.

    Laukaalaisnainen on viettänyt pitkiä aikoja Egyptissä kahden vuoden ajan. Viime reissulleen hän lähti viime syyskuussa. Isänsä mukaan nainen oli Egyptissä lomalla, mutta etsi samalla sieltä töitä.

    - Tyttö piti Sharm El Sheikhiä toisena kotinaan. Hän oli siellä aina useita kuukausia kerralla.

    Onnettomuudessa tuhoutui myös naisen passi. Matkustusasiakirjojen sekä onnettomuuden hoidon johdosta omaiset ovat olleet yhteydessä Suomen edustustoon Kairossa.

    http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kaasur%C3%A4j%C3%A4hdyksess%C3%A4-palanut-laukaalaisnainen-kotiutetaan-t%C3%A4n%C3%A4%C3%...

    Onnettomuuden uhrin Suomeentuoti hoitui mallikkaasti. Kiitos omaisten, Laukaan kunnan, seurakunnan, ja lentoyhtiön ja muiden tahojen hienosta ja asiantuntevan vastuullisesta toiminnan.

    Ambulanssilennolla Egyptistä Suomeen
    Laukaalaisnainen perillä Kuopiossa
    A A 14:16
    Lisää aiheesta
    Laukaalaisnainen viedään Kuopioon hoidettavaksi 6.1. 13:46

    Anna-Maija Tuuliainen

    Egyptissä kaasuräjähdyksessä pahoin palanut 38-vuotias laukaalaisnainen saapui ambulanssilennolla Suomeen myöhään keskiviikkoiltana.

    Torstaina nainen siirrettiin ambulanssikyydillä Helsinki-Vantaan lentoasemalta Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänen vanhempansa olivat häntä vastassa.

    Naisen äidin mukaan tyttären matka Sharm El Sheikhistä Kuopioon meni hyvin. Vanhemmat ovat jo päässeet tapaamaan häntä.

    - Tyttären tila on vakava, mutta hän oli hereillä ja pystyi puhumaan, äiti kertoo.

    http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/egyptissä-loukkaantunut-saatiin-suomeen-laukaalaisnainen-perillä-kuopiossa/520229

    Äänestä

  • uhri Suomessa kirjoitti:

    Ois muitakin sairaita ihmisiä. Maksaako kunta ja tuo nekin suomeen hoitoon ?
    Oliko tämä taas joku mamutus ?

    Maksetaanko sille paluukyyti egyptiin reitti vai taksikoneella kun tervehtyy ?

    Äänestä

  • ihme valkkausta kirjoitti:

    Ois muitakin sairaita ihmisiä. Maksaako kunta ja tuo nekin suomeen hoitoon ?
    Oliko tämä taas joku mamutus ?

    Maksetaanko sille paluukyyti egyptiin reitti vai taksikoneella kun tervehtyy ?

    Onhan se nyt takaisin päästävä,kun kerta yhteiskunta toi,niin onhan se yhteiskunnan vietäväkin,pidennetään vähän muiden hoitojonossa oloaikoja,he on kuitenkin maksaneet vakuutukset ajallaan,asiat tärkeysjärjestykseen nääs

    Äänestä

  • 007 jallu ponz kirjoitti:

    Onhan se nyt takaisin päästävä,kun kerta yhteiskunta toi,niin onhan se yhteiskunnan vietäväkin,pidennetään vähän muiden hoitojonossa oloaikoja,he on kuitenkin maksaneet vakuutukset ajallaan,asiat tärkeysjärjestykseen nääs

    Ompas tämä palsta kasannut melkoisen otannan "korppikotkia" toivottelemman onettomuudessa loukkaantuneelle huonoa menestystä. Taitaa Laukaa olla täynnä vain omaan napaan ihatuneita.

    Äänestä

  • Lande Laukaa kirjoitti:

    nostetaan ainakin ens vuodelle veroäyriä, ei tästä mitään tuu

    Äänestä

  • Lande Laukaa kirjoitti:

    Ompas tämä palsta kasannut melkoisen otannan "korppikotkia" toivottelemman onettomuudessa loukkaantuneelle huonoa menestystä. Taitaa Laukaa olla täynnä vain omaan napaan ihatuneita.

    Aika kotkia on kun maksattavat lomalentonsa veronmaksajilla.
    Hoitonsa ois saanut egyptissäkin vaan kun on kiva matkailla eestaakse vaikka egyptissä asuukin.
    Kallis on korppikotka meille.
    Jos haluat puolustella menettelyä, niin käyppä maksaan se kunnan osuus pois omillas.
    Kiitän näin etukäteen lahjoitustasi joka on puheesi mukainen, vai jauhatko vain paskaa.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Ja kuvat lehteen. tuskin ollut egyptissä "TÖISSÄ" ??

    Äänestä

  • uhri Suomessa kirjoitti:

    Onnettomuuden uhrin Suomeentuoti hoitui mallikkaasti. Kiitos omaisten, Laukaan kunnan, seurakunnan, ja lentoyhtiön ja muiden tahojen hienosta ja asiantuntevan vastuullisesta toiminnan.

    Ambulanssilennolla Egyptistä Suomeen
    Laukaalaisnainen perillä Kuopiossa
    A A 14:16
    Lisää aiheesta
    Laukaalaisnainen viedään Kuopioon hoidettavaksi 6.1. 13:46
    Arkisto
    Laukaalaisnaiselle palovammoja Egyptissä 4.1. 0:01
    Anna-Maija Tuuliainen

    Egyptissä kaasuräjähdyksessä pahoin palanut 38-vuotias laukaalaisnainen saapui ambulanssilennolla Suomeen myöhään keskiviikkoiltana.

    Torstaina nainen siirrettiin ambulanssikyydillä Helsinki-Vantaan lentoasemalta Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänen vanhempansa olivat häntä vastassa.

    Naisen äidin mukaan tyttären matka Sharm El Sheikhistä Kuopioon meni hyvin. Vanhemmat ovat jo päässeet tapaamaan häntä.

    - Tyttären tila on vakava, mutta hän oli hereillä ja pystyi puhumaan, äiti kertoo.

    http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/egyptissä-loukkaantunut-saatiin-suomeen-laukaalaisnainen-perillä-kuopiossa/520229

    Käynyt maksaan kunnalle takas rahat jotka kaveris sai lomalentoon ?
    Peräänkuulutan vastuutas verorahojen humputtelusta.

    Äänestä

  • koirat haukkuu kirjoitti:

    Kaasuräjähdys Egyptissä
    Laukaalaisnainen viedään Kuopioon hoidettavaksi
    A A 6.1.2010 13:46 (Päivitetty 6.1.2010 20:59)
    Arkisto
    Laukaalaisnaiselle palovammoja Egyptissä 4.1. 0:01
    Shahin Doagu

    Egyptissä kaasuräjähdyksessä pahoin palanut 38-vuotias laukaalaisnainen kotiutetaan keskiviikkona ambulanssilennolla Suomeen. Laukaalaisnaisen omaiset järjestivät lennon sairaskuljetuksiin erikoistuneen MedFlight -yrityksen ja tilauslentoyhtiö Jetfliten kanssa.

    Egyptistä Sharm El Sheikh -nimisestä kaupungista viiden aikaan alkuillasta lähteneen lennon arvioidaan saapuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle kello 23 tienoilla. MedFlight:n toimitusjohtaja Kustaa Piha sanoi Keskisuomalaiselle keskiviikkona, että nainen kuljetetaan heti Suomeen saavuttua ambulanssilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

    – Hänen (naisen) vammat ovat sen verran pahoja, että ne vaativat yliopistollisen sairaalan tasoista hoitoa, Piha sanoi.

    Laukaalaisnainen sai lomamatkallaan pahoja palovammoja koko vartalonsa alueelle uudenvuoden aatonaattona, kun hän joutui kaasuräjähdykseen omassa huoneistossaan. Hän oli asunnossa yksin. Kyse oli yksittäisestä onnettomuudesta.

    Lennolla on laukaalaisnaisen lisäksi suomalainen lääkäri ja hoitaja. Omaisia lennolla ei ole.

    Ambulanssilennon hinta on 42 000 euroa. Naisella ei ollut matkavakuutusta.

    Omaiset maksavat kuljetuksesta 25 000 euroa, jonka he ovat ottaneet lainaksi pankista. Loput kustannuksista rahoittaa useat eri järjestöt ja Laukaan kunta. Omaisten mukaan mahdollisista lahjoituksista on ollut puhetta esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin ja Lions Clubin kanssa. Laukaan kunta ja seurakunta ovat luvanneet lahjoittaa naisen kotiuttamiseen yhteensä 8 000 euroa.

    Lennon hinta olisi normaalisti ollut noin 52 000 euroa. Hinta laski 10 000 eurolla,kun lennon järjestäjät MedFlight ja Jetflite lahjoittivat kumpikin 5 000 euroa lentokuluihin.

    13-vuotias tytär odottaa äitiään
    Naisen vanhemmat kertoivat keskustelleensa tyttärensä kanssa puhelimessa viimeksi tiistai-iltana.

    – Hän kertoi olevansa hyvin väsynyt ja syöneensä maanantaina ensimmäisen kerran jotain pientä. Puhuminen oli edelleen vaikeaa, mutta helpompaa kuin viikonloppuna, naisen isä sanoi keskiviikkona aamupäivällä.

    Huolestuneet vanhemmat aikovat mennä katsomaan tytärtään Kuopion yliopistolliseen sairaalaan torstaina. Mukaan lähtee myös laukaalaisnaisen 13-vuotias tytär, joka on odottanut äitinsä kotiinpaluuta kovasti.

    Isoisän mukaan tyttärentytär otti onnettomuusuutisen järkyttyneenä vastaan.

    – Hän kyselee jatkuvasti, miten äitinsä voi ja on hyvin toiveikas äitinsä näkemisestä, isoisä sanoi.

    Lapsi asuu tällä hetkellä isänsä kanssa Laukaassa. Laukaalaisnainen on ollut tyttärensä isästä asumuserossa reilu vuoden.

    Laukaalaisnainen on viettänyt pitkiä aikoja Egyptissä kahden vuoden ajan. Viime reissulleen hän lähti viime syyskuussa. Isänsä mukaan nainen oli Egyptissä lomalla, mutta etsi samalla sieltä töitä.

    - Tyttö piti Sharm El Sheikhiä toisena kotinaan. Hän oli siellä aina useita kuukausia kerralla.

    Onnettomuudessa tuhoutui myös naisen passi. Matkustusasiakirjojen sekä onnettomuuden hoidon johdosta omaiset ovat olleet yhteydessä Suomen edustustoon Kairossa.

    http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kaasur%C3%A4j%C3%A4hdyksess%C3%A4-palanut-laukaalaisnainen-kotiutetaan-t%C3%A4n%C3%A4%C3%...

    Ite lähti reissuun. Oli vastuuntunnoton, eikä hankkinut matkavakuutusta. Jätti lapsensa isälle. Jatkanko vielä? Millä oikeudella tuolle maksetaan kalliit kuljetukset ja hoidot? Olisi pysynyt siellä minne halusi mennä. Ei kuulu meille se, että toiset elävät miten lystää! Ei mullakaan ole oikeutta tehdä mitä huvittaa, tai kiertää vastuuta tekemisistäni. Tässä asiassa on taas saatu aikaan nyyhkytarina johon meidän kunnon ihmisten pitäisi antaa rehellisesti hankitut rahamme. EI JA EI!!!, sanon minä.

    Äänestä

  • maksattaa muilla! kirjoitti:

    Kaikkille matkustajille on aivan selvä asia:MATKAVAKUUTUS. Jos joku luistaa, niin voi,voi. Sitä saa mitä tilaa! PISTE.

    Äänestä

  • ettei jätetä kirjoitti:

    Tapaturman uhri kotiin Suomen välittömästi vaikka Suomen valtion toimesta ja pelastustoimet kiiresti liikkeelle. Näin on näreet aina ollut sivistysvaltioissa. Loukkaantuneen heitteillejättö ja jopa kehotus siihen on ankarasti rangaistava teko. Sitten vasta vastuuselvitysten aika. Vai eikö Suomi olekkaan sivistysvaltio vaan Bandustan. Näin voisi päätellä edellisistä viewsteistä

    IHAN ITSE ON SAANUT AIKAAN TÄMÄN RAHA/HOITO-ONGELMAN! MINÄ EN MAKSA HEITUKAN AJATTELEMATTOMUUTA!

    Äänestä

  • tässä kohtaa kirjoitti:

    IHAN ITSE ON SAANUT AIKAAN TÄMÄN RAHA/HOITO-ONGELMAN! MINÄ EN MAKSA HEITUKAN AJATTELEMATTOMUUTA!

    kun huomasin että olivat tässä mukana. Ihan sama, mutta ei mun marrkoja näin käytetä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

matkailijana paljon kirjoitti:

Taas ollaan itkemässä apua sairaan kotiin tuomiseksi, nyt laukaan kunta ja seurakunta olisivat maksamassa sairaan kyydin ulkomaan virkistysmatkalta kotiin. MATKAVAKUUTUS on se joka kaiken hoitaa, jos matkustaja on oikeustoimkelpoinen, eli ei edes täyden ymmärryksen omaava, ymmärtäisi hän ettei matkoille EI SAA LÄHTEÄ ILMAN MATKAVAKUUTUSTA.

Tsunamin aikaan jo tämä matkavakuutusasia uutisoitiin niin laajasti ettei kukaan voi väittää etten sitä tiennyt.

Tästähän tulee Suomalaisille automaatti, eletään kuin pellossa, jos jotain sattu itketään surkeasti mediassa apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu