Sijaisperheeksi vauvalle

Luin vauvalehdestä artikkelin perheestä, joka oli ottanut sijoitukseen vastasyntyneen vauvan, jonka oma äiti oli antanut adoptoitavaksi. Perhe huolehti vauvasta käytännössä kahden kuukauden pituisen harkinta-ajan, jonka jälkeen vauva meni pysyvään kotiin. Osaako joku sanoa, onko tällaiseksi perheeksi pääsy vaikeaa? Luin, että kotimaisia adoptioita on vuodessa vain noin 30-40.

Asumme Pirkanmaalla, että ehkä täältä voisi tällaisia vauvoja löytyäkin. Entä perheemme tilanne: Meillä on kaksi leikki-ikäistä vilkasta, temperamenttista lasta ja kolmas tulossa. Olin ajatellut, että voisimme ryhtyä sijaisperheeksi, kun äitiyslomani loppuu pienimmästä. Siinä olisi sopiva rako jäädä kotiin joksikin aikaa. Olen itse hoito/kasvastusalalta ja pienen vauvan hoitokokemusta siis löytyy. Perheemme on vakavarainen ja asumme isossa omakotitalossa luonnon keskellä. Onko lastemme lukumäärä/ikä ongelma sijoitusta ajatellen? Millaisia mallikansalaisia sijoitusvanhempien pitää muuten olla??
11377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omia lapsia toki saa olla ja itse asiassa useimmilla sijaisvanhemmilla onkin:) Jos haluaisitte pitkäaikaiseen sijoitukseen lapsen (joka siis mahdollisesti olisi teillä aikuisuuteensa asti), voisitte ottaa vain yhden, koska perhehoitajalla saa olla neljä pientä lasta yhtä aikaa ja tähän siis lasketaan biologiset mukaan. Kriisiperheenäkin toki voitte toimia (eli perheenä, jonne lapsia tuotaisiin hyvinkin pikaisesti mahdollisesti jopa keskellä yötä, kunnes pysyvä sijoituspaikka löytyy tai tilanne kotona laukeaa), mutta se voi kyllä olla todella raskasta perheelliselle... Myös omille lapsille voi olla vaikeaa, että "vieraita" lapsia tulee ja menee. Aina kun lapset tottuvat uteen tulokkaaseen, onkin jo siirto eteenpäin jne...

Jos taas ryhtyminen sijaisperheeksi kiinnostaa pidemmälläkin tähtäimellä (voitte valita haluatteko lapsia lyhytaikaiseen vai pitkäaikaiseen sijoitukseen), kannattaa kääntyä Luotsin puoleen siellä Pirkanmaalla. Sijaisvanhemmille järjestetään Pride-koulutusta, jonka aikana voi punnita valmiuksiaan ryhtyä toimintaan. Ehkä vielä äitiysloman päättyessä ei ole paras mahdollinen aika, sillä sijoitetut tulevat välillä todella rankoistakin oloista ja vaativat PALJON aikaa ja hellyyttä. Silloin omat lapsesi voivat jäädä turhan paljon sivuun.

Me itse olemme myös Pirkanmaalta ja ryhtymässä mahdollisesti sijaisperheeksi. Asiaa on kypsytelty useampi vuosi. Omat lapset (2 kpl) ovat alle kouluikäisiä ja nyt aika tuntuisi kypsältä. Sijaisperheeksi rythminen edellyttää usein toisen vanhemman kotiin jäämistä ainakin joksikin aikaa, lapsen iästä riippuen 1-3 vuodeksi ainakin. Kotonaolo mahdollistaa vastaamisen lapsen tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla ja toisaalta palvelee myös perhehoitajaa; harva jaksaa painaa ensin päivän töissä ja jatkaa sitten ikään kuin täyden työvuoron kotona.

Jos asia kiinnostaa, kannattaa tsekata www.sijaisvanhemmaksi.fi sivut ja muutenkin netistä löytyy paljon tietoa. Onnea pohdintaan:):)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sijaisäippä? kirjoitti:

Luin vauvalehdestä artikkelin perheestä, joka oli ottanut sijoitukseen vastasyntyneen vauvan, jonka oma äiti oli antanut adoptoitavaksi. Perhe huolehti vauvasta käytännössä kahden kuukauden pituisen harkinta-ajan, jonka jälkeen vauva meni pysyvään kotiin. Osaako joku sanoa, onko tällaiseksi perheeksi pääsy vaikeaa? Luin, että kotimaisia adoptioita on vuodessa vain noin 30-40.

Asumme Pirkanmaalla, että ehkä täältä voisi tällaisia vauvoja löytyäkin. Entä perheemme tilanne: Meillä on kaksi leikki-ikäistä vilkasta, temperamenttista lasta ja kolmas tulossa. Olin ajatellut, että voisimme ryhtyä sijaisperheeksi, kun äitiyslomani loppuu pienimmästä. Siinä olisi sopiva rako jäädä kotiin joksikin aikaa. Olen itse hoito/kasvastusalalta ja pienen vauvan hoitokokemusta siis löytyy. Perheemme on vakavarainen ja asumme isossa omakotitalossa luonnon keskellä. Onko lastemme lukumäärä/ikä ongelma sijoitusta ajatellen? Millaisia mallikansalaisia sijoitusvanhempien pitää muuten olla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu