kirjoittava kansa??
Olen nyt kurkkinut ja availlut, käynyt välillä sättimössä ja taas kurkkinut, oletteko saunomassa kun huominen on taas sapatti.
Kamala uutinen Väyrynen haluaa pääministeriksi, no kai se väkisin nimittää itsensä.
Onhan se sellainen vahvaluonteinen, ollut koko ikänsä poliitikko välillä vääntelee asiat mieleisekseen.
Taidetaan olla tosi lirissä sen Paavon kanssa.
Olen nyt kurkkinut ja availlut, käynyt välillä sättimössä ja taas kurkkinut, oletteko saunomassa kun huominen on taas sapatti.
Kamala uutinen Väyrynen haluaa pääministeriksi, no kai se väkisin nimittää itsensä.
Onhan se sellainen vahvaluonteinen, ollut koko ikänsä poliitikko välillä vääntelee asiat mieleisekseen.
Taidetaan olla tosi lirissä sen Paavon kanssa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olin täysin unohtanut kun on ollut muita hommia. Menin kauppaan sitten viiden ajoissa ja kamalat jonot ja vasta silloin tajusin että taas on pyhäpäivä huomenna enkä ollut siihen varustautunut.
Minusta on vahinko että Matti ei halunnut jatkaa.
Harmi, luin juuri iltalehden haastattelukysymykset jotka oli liikaa Ollille, haastattelu jäi tekemättä, no miehillä on tiukat paikat ja lehdet ovat kyllä olleet raadollisia monestikin haastatteluissa.
Nuori ja hiukan eristäytyvä Olli ei paljon selostele, muutamalla sanalla vastailee!, joskus huvittava, mutta antaisivat 'työrauhan'.
Kyllä tässä olen ollut minäkin sekava näitten pyhien ja arkien kanssa, olin maanantaille tilannut huollon ja tänään vasta muistin, no se siirrettiin torstaille, toivottavasti muistan.
Työaikana nämä vapaat olivat tervetullutta, hengähdysvapaita olivat, nyt ne vain sekoittavat tämän vapaan rytmin, pian alkavat härkäviikot ja reikäleivät, sitten pääsee taas lukujärjestykseen.
Aholan, aivan käsittämätön teko. "En finne igen!"
Nyt Janne ei näissä harjoituksissa hypännyt ollenkaan, joten säästelee voimia...kai en tiedä.
Saksalainen tuomari sekoili nyt autuaallisesti aivan uskomatonta, mutta totta.
Onhan huomiselle jotain jännitettävää, jos vielä noin pakkanen -15.4 näyttää sääasema, kamalaa....
Ihan turhaan ne ilmastokokoukset ovat olemassa, luontoa ei ihminen hallitse, ei ole sitä koskaan ikinä hallinnut ei vastaisuudessa senkään vertaa.
Jos niistä poliitikoista on ilmaston muutos asioissa jotain apua, niin kassan ne tyhjentää isoilla matkalaskuilla, siihen on vuosien kokemus , luonto elää omaa elämää ja niin se jatkuu tulevaisuudessa.
Sademetsien hakkaus oli paha juttu, vie vuosisatoja että ne tulee mittaansa, vai tuleeko koskaan?
Teollisuudella on omat hankaluutensa, herää kysymys näin maalaisjärjellä, tarvitaanko kaiken aikaa uutta teollisuutta, en usko.
Mitä mieltä te olette?
Sulla on samanlaisia mietteitä mitä minullakin, onhan niitä otsoni ohentumia , mutta ei sitä ilmakehää tai luontoa ihminen pysty hallitsemaan.
Olen joskus ollut kovastikin osaaottavana noista suurista kokouksista, vaan mitä se yhden ihmisen vikinä auttaa, ei se kauas kuulu, ja olen seurannut myös niitä tosi tutkijoita jotka sanovat että lämpö ja kylmyys tekevät nk. aaltoliikettä, siihen minä uskon.
Tietysti jätteiden lajittelu eikä niiden maahan hautaaminen on tosi järkevää.
Pidetään liputus asian eteen...!
pakinasta, että olisivat kokoontuneet jo paljon aikaisemmin tuohon ilmastokokoukseen, olisi säästytty monilta luonnon katastroofeilta. Nimittäin, kun heti änkäsi pakkaset melkein koko maapallolle ja lumentulo on vallan hirmuista. Se tuo luonto säikähti tuollaista ilmastokokousta ja pani tuulemaan. Se siitä ilman lämpenemisestä.;>))).
Ulosvilkaisu ja mitä näkyy...lunta sataa taas ihan kiitettävästi, pakkasta on reilusti ja talvelta näyttää.
Olemme oppineet tähän talveenkin, silloin meidän kouluaikana oli kovia pakkasia ja kun se alkoi menemään ohi nurkissa paukkui, jätti hyvästejä, isä selitti.
Parasta aikaa sataa reilun puoleisesti lunta on aivan tyyntä, kyllä tänäänkin lumenpinta nousee, Petri eilisessä sääruudussa kertoili useista lumikuuroista, tällä kertaa ennuste oli oikea.
Nyt vien tinteilleni pakkasaamun pähkinät.
Tuosta aloituksesta tuli mieleeni eräs jouluinen laulu;
Kansakartanon hiljaisen,
Kansa kartanon hiljaisen yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Hiljaiselta vaikuttaa tämäkin aamu, ne juhlat etenkin joulu kinkkuineen ja joulusahteineen vetää virkeimmänkin laiskaksi, ja untakin riittää pitempään kuin esim kesällä.
"Kaikki kansa" matkusti Kööpenhaminaan panemaan sääasiat kuntoon. Tuo digitaaliseksi todettu Luoja huomasi aikeet ja korjasi tilanteen kerralla.
Joku väitti, etteivät ihmiset hallitse säitä. Hallitsevatpahan! Kun sademetsät on hakattu ja ilmaa saastutettu on kasvihuoneilmiö seurauksena. Seurauksia ei ihminen hallitse millään kerpeleellä. Avun rukoileminen kädet ristissä voisi kyllä auttaa, ei tapahtuisi mitään, ei saastekaan lisääntyisi.
Mainitsin Luojan digitalisuudesta, tuollaisesta on-ei-toiminnasta. Mitään hienosäätoä ei ole.
Jos valitat helteestä, saat kylmät ja sateet tai päinvastoin. Viime syksyn valituksen tulokset nähdään nyt.
Kyllä maailmassa vettä riittää ja myös kuivuutta. Uutiset noista kertovat. Kuivuudet ja sateet eivät kohtaa.
Odottakaas ensi kevättä. Suuri osa Eurooppaa hukkuu veteen kun alppimaiden sunnaton lumisulaa. Pohjanmaalla suurtulvat kun soiden kuivatukseen tarkoitetut ojat tuovat lisävettä jokiin.
Eiköhän tämä kylmä mahdu normaaleihin vaihteluihin. Pian taas meillä on vain vihreä ja musta kesä.
hauskoja sanoja joskus tapaa näissä viesteissä!
Tuo on luultavasti aivan upouusi,
tulkitsin sen tarkoittavan jotain digi-tekniikkaa käyttävää välinettä.
Suomalaiset eivät kohta enää osaa laskea päässään paljonko alennusta antaa 30%, niin väittää joku tutkimus. Pitäisi saada kaupan punaisten alennustarrojen lisäksi myös se laskelman lopputulos.
Englantilaiset mm. eivät osaa laskea päässään kumpi on edullisempaa 20 alennus 250 tuotteesta vain 20% alennus.
Minäkään en osaa enää laskea. niin monta kertaa joudun uusimaan tuon lopun tarkastusyhteenlaskun
Ei siis kumma, että kirjoittajat vähenee, jos ovat yhtä huonoja päässälaskijoita kuin minä.
18+5 ei ole 23
5+4 ei ole 9
9+20 ei ole 29
7+15 ei ole 22
13+9 ei ole 22
3+20 ei ole 23
14+6 ei ole 20
6+2 ei ole 8
2+2 ei ole 4
9+12 ei ole 21
jne.
Kyllä Ojala oli hyvä laskemaan, varmasti monet ovat kokeneet ettei päässälasku enää toimi kuin ennen ;-DD
Halutaanko sillä rauhoittaa vastaajien lähettämistä sivulle, vai onko tosiaan niin että tietokoneen ohjelmien valmistajat ja ylläpitäjät pilailevat meidän kustannuksella? Oli miten oli.
Kuinka moni huomasi eilen illalla seurata uutisia, siellä oli suomi24 keskustelusivusta ruudulla oikein näyttöä, miten rasistiseksi kirjoittelut tuosta Sellon tapauksesta ovatkaan muuttuneet.
Toimittaja haastatteli joitain valvojia ja sieltä tuli muistaakseni kommentti että täysin rikolliseen viittaavaa kirjoittelua on esiintynyt jo runsaasti, mutta senhän olemme tässä omallakin palstalla todenneet.
Voisi olla paikallaan pienet harventelut, käytöstavat kunniaan!
capt. cöpenik luuraa, ei ole pitkään aikaan näkynyt ???
Tietokoneen kanssa, ei pääse läpi tänne, kauan on kyllä kestänyt!
Ihan saman asian olen kyllä huomannut, ja ajatellut että hän on jossain lämpimässä maassa viettämäässä talvisydäntä.
Odotellaan kyllä han varmaan pian palaa ja kertoo
Hienosti meni Haba Oballa...Harri Ollilla, Onnea hänelle!!