Berninpaimenkoira

ensio004lupalaulaa

Hei. Olemme hankkimassa Berninpaimenkoiraa ihan ensimmäistä kertaa. Olemme kuulleet paljon hienoja juttuja ja ominaisuuksia rodusta.
Onko kenelläkään kokemuksia hankaluuksista, vaivoista ja vaikeuksista joita voi tulla.

7

1894

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mantan omistaja

      Minulta löytyy berni kotoa, kolme vuotias neiti. Voin listailla tähän asioita, joita olemme kolme vuotisen taipaleen kanssa kohdanneet ja kuinka yhteiselämä meillä on sujunut.

      - Pentuna meidän yksilö oli hyvin kiltti, ei tuhonnut paikkoja ja oppi nopeasti että hampaat saa upottaa ainoastaan omiin leluihin. Tosin käsiä puri ja näykki puolen vuoden ikään saakka.. Sisäsiistiksi oppi nopeaan. Pentuna oli myös terve, yksi silmätulehdus taisi olla sekä kennelyskäepäillys.
      - Nuorena koirana oli kova pompottamaan.. Jos ei saanut tahtoaan lenkillä lävitse esim. suunnasta, niin rupesi hihnassa riekkumaan, repimään hihoista ja hupusta. Tätä kesti muutaman kuukauden ajan, mutta jäi kuin itsestään pois kun jätettiin riehuminen täysin huomiotta
      - Puolentoista vuoden ikäisenä käytiin kuvauttamassa lonkat ja kyynärät. Sai terveen paperit, B lonkat ja 0 kyynärät. Eikä ole osoittanut muutenkaan mitään merkkejä luusto-ongelmista jne. Suvussa on kyllä esiintynyt paljoltikin vanhemmissa ikäpolvissa, samoin kuin syöpäsairauksia. Saa sitten nähdä mikä tilanne meillä muutaman vuoden kuluttua, kun ikä rupeaa näkymään. Nyt kolmevuotiaanakin on erittäin aktiivinen tapaus ja vaatii kyllä päivittäistä irti pitoa, jotta energiatarve tulee tyydytettyä. Unohtamatta tietenkään aivotyöskentelyä (berni onkin monipuolinen harrastuskoira!)
      - Terve on ollut kaikin puolin. Mutta tapaturmia on esiintynyt. Pentuina tuppaavat olemaan aikamoisia tarmon pesiä, rauhoittuu siinä parin vuoden jälkeen. Tämän tarmoiän kuluessa meillä esim. varvas murtui. Valvonnalla ja koulutuksella voidaan hyvin ehkäistä näitä tapaturmia toki.
      - Yksi "ongelma" mitä meillä esiintynyt, on vaikeus saada koira sisään. Maalla ollessamme (asumme rivitalossa) mökillä, haluaisi nukkuakkin ulkona. Vaikea saada sisälle, joutuu lähes aina hakemaan. Kutsuttaessa ei tällöin tule, vaikka muuten tottelee tänne käskyä täydellisesti. Samaa tekee myös kotopuolessa, kun huomaa lenkin kääntyvän niin saattaa käydä maahan makailemaan, eikä heti usko liikkeelle lähtöä :) Ikinä ei ole muuten tarvinnut erikseen opettaa pysymään pihassa, pysyy aina mökin edustalla ellei joku hakkaamassa halkoja tms.
      - Maalla ollessamme herää myös vahtimisvietti.. Joten jos teillä on omaa tonttia, niin on todennäköistä että vahtii haukkumalla tunkeilijoilta. Meidän berni ei kyllä ole mikään yltiömääräinen haukkuja/vahtija. Parilla haukulla ja ulvaisulla ilmoittaa tontille tulijat. Ja kiellettäessä lopettaa, sekä lähtee häntä heiluen tervehtimään tulijoita.
      - On tavattoman ystävällinen, jopa liiaksi asti! Kaduilla haluaisi tervehtiä kaikkia ja kaikkea. Istua syliin, pusutella. Meidän berni oli kova hyppimään nuoremapana kaikkea vasten. Tämäkin jäi kuin itsestään pois, tosin vieläkin innostuessaan saattaa tutuille ihmisille antaa kunnon halin nousemalla vasten ja muiskauttamalla pusun.

      En usko, että mitään ongelmia ei pitäisi syntyä, mikäli pentu on hyvältä kasvattajalta ja hyvistä oloista lähtöisin. Kasvattajalta, joka auttaa teitä etsimään sen teidän pennun niiden ihanien karvaturrien joukosta. Kannattaa kertoa kasvattajalle mahdollisimman totuudenmukaisesti mitä kaikkea koiralta odotatte, niin saatte teidän tarpeitanne vastaavan yksilön. Berneissäkin kun tuota vaihtelua tuppaa olemaan :)

      Kotikasvatus on tärkeää, kun kyseessä on iso koira! Uroksien olen kuullut olevan hankalampia. Eli ehkä narttu olisi teille parempi vaihtoehto, jos ei aikaisemmin uroskoirista ole kokemusta.
      Liikaa ei voi korostaa myöskään oikean ruokinnan ja liikunnan suhdetta, varsinkaan pentuaikana! Paljon vapaana oloa vaihtelevassa maastossa pennun jaksamisen mukaan, sekä laadukas ruoka takaavat voimakkaan lihaston ja terveen luuston (kiinnittäkää huomiota suvun terveystuloksiin).

      Onnea hyvän rodun valinnasta! Itse olen täysillä ihastunut tähän, ja varmasti tulen vielä hankkimaan uusia bernejä! Toivottavasti jalostussuunnitelma puree, ja saadaan maamme berneistä tulevaisuudessa terveempiä ja pitkäikäisempiä perheenjäseniä.

      • mantan omistaja

        korostaa bernin aktiivisuutta, sillä useilla tuntuu olevan käsitys, että berni olisi jotenkin laiska koira.. Näin asia ei ole, ainakaan minun tapaamieni yksilöiden kohdalla. Mikäli koira on vain terve, eikä sillä esiinny kipuja, niin on kyllä enemmän kuin halukas liikkumaan ja harrastamaan. Ei kuitenkaan hypi seinille, mikäli joku päivä syystä tai toisesta jää pidempi lenkki väliin :)


      • ensio004lupalaulaa

        Kiitos kovasti vastauksestasi. Kuullostaa juuri siltä että Bernikuume vaan kiihtyy nyt. :))


    • bernillinen

      Meillä on kaksi vuotias uros berninpaimenkoira. Ensimmäisen vuoden se oli terve ja aivan unelmakoira. Oppii todella helposti, ei vedä lenkillä ja voi pitää vaikka vapaana. Berni ei lähde vapaana kauas, koska se haluaa pitää omistajan näköetäisyydellä ja turvassa. Berni on todella luotettava ja viisas koira. Olemme syöttäneet meidän bernille BARFia eli Bones and raw food, koska edellisellä koirallani tuli vehnäallergia ja sille syötettiin vain eläinlääkärin nappulota. Aikaisemmalla koirallani tilanne siitä vain paheni ja kun oli aika se lopettaa niin kaiken ihottuman ja kivun syy nappulat! Ne saattavat laadukkainakin sis. moottoriöljyä, sulkia ym. Sekä pelkät nappulat ovat niin yksipuolista ruokaa että eläinlääkärin mukaan en olivat pilanneet koiramme suoliston.
      Kuitenkin tämä liittyy nyt siihen meijän koiran ruokaan niin että se on alkanut saamaan allergioita. Luultavammin sillä on sika, nauta ja vehnäallergia..luultavasti allerginen myös kananmunalle ja pastalle ja perunalle. Nykyään ruokaan kuuluu vain riisi, lammas ja kana vitamiinit ja hivenaineet ja öljyt. Sillä on nyt n. 5kk ollut toistuvia eläinlääkärikäyntejä allergian aiheuttamien karvanlähdön ja ihottumien vuoksi. Karva harvenee silmien ympäriltä ja iholle tulee Hot Spot tyyppisiä laikkuja. Aina kun saadaan yksi hoidettua tulee muualle toinen. :( Toivottavasti kukaan ei joutuisi kokemaan samaa. Sillä on tehostetusti öljyä ruokavaliossa ja pesut kaksi kertaa viikossa eläinlääkärin pesuaineilla ja kosteussuihkeet ym.. Haavoille vesi-betadinea ja fusidermia...
      Berniämme tämä haittaa siinä että se kutiaa ja rapsuttaa ja tulee aina hieromaan päätä jalkoihin kun haluaa lisää esim betadinea.. Lenkeillä se vielä viihtyy ja leikkii monta tuntia päivässä ja häntä heiluu kotonakin leikkiessä kovasti. Sillai se on vielä pirteä poitsu. Kohta varmaan taas eläinlääkärille hakemaan uusi antibioootti-kuuri ja toivotaan että joskus koiramme voisi olla ihottuma-vapaa.

    • He man

      minulla on ollut kaksi berniä. Toinen eli 6 vuotiaaksi ja toinen 5-vuotiaaksi. Ekalle tuli leukemia , ja toiselle aivokasvaimesta aiheutunut halvaus. Berni on luonteeltaan hieno koira, se tarvitsee ennenkaikkea paljon läheisyyttä. Mikään lenkkikaveri se ei ole, joskin tykkää liikkua , mutta suosittelen lenkkikaveriksi jotain muuta. Bernin kanssa mennään metsään ja annetaan sen touhuta. Iso koira tarvitsee kasvatusta, ja sen pitää jo pennusta tottua muihin ihmisiin ja koiriin. Berni uros voi olla tarkka reviiristään ja koska se on luonteeltaan mieluummin arka kuin rohkea, sen kanssa on hyvä olla paljon ihmisten ilmoilla.

      Jalkojen kanssa pitää varsinkin pentuna olla tarkkana eri liikaa liikuntaa eikä hyppelyä. Meidän ekata leikattiin irtopala ja tokalta korjattiin nivelsiteet polvesta.


      Bernin keski-ikä on alhainen ( 6-7 vuotta) ja rotu on tänä päivänä suhteellisen sairas. En halua masentaa, mutta nämäkin asiat on hyvä pitää mielessä kun rotua valitsee. Voisin silti itsekkin kuvitella ottavani kolmannen bernin, koska se on persoonallinen, kiltti perheenjäsenille ja ö lapsille, kuitenkin kohtuullisen helposti koulutettava,

      • muori vm. 58

        Kylläpäs on lenkkikaveri. Meidän neiti lenkkeilee joka ilta tunnin ja mennä viuhottaa innoissaan hyvää vauhtia eteenpäin. Hiki siinä itselle tule :) Vapaana vkloppuisin mökillä touhuaa sit omiaan. Miedän nti on ujo (ei arka siis) ja erittäin kova paimentamaan ja ilmoittamaan KAIKEN mikä liikkuu esim. mökillä (myös puput). Terbeenä on saanut kasvaa jo 4-vuotiaaksi. X-uros menehtyi leukemiaan alle 3 v. ja siltä leikattiin irtoluu. Eka berni-tyttö eli terveenä 11 v. Eroja siis on !


    • Anonyymi

      Meillä on 9kk oleva berni poika murrosiässä niin hakee semmosta ns tappelu seuraa koko ajan mutta leikillä puree mutta on kanssa niitä päiviä jolloin hän on niin hellyyden kipeä kkira että ei rajaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      94
      1496
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1023
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      896
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      682
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      13
      672
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe