Ajattelinpa ärsyttää teitä kertomalla, että olen nuori mies, joka pukeutuu siten miten haluaa. Jos löydän kaupasta hyvän vaatteen jonka haluan ostaa, ostan sen ajattelematta kenenkään mahdollista mielipidettä "tyylistäni". Kuulemma pitää olla kalliita merkkivaatteita, mutta minäpäs ostankin usein vaatteita ns. halpamyymälöistä ja marketeista. Tosin olen huomannut, että samoja vaatteita myydään varsinaisissa vaateliikkeissä paljon kalliimmalla. Olen tyytyväinen ulkonäkööni ja pukeutumiseeni, joskus olen saanut kehujakin pukeutumisestani, myös vastakkaisen sukupuolen edustajilta.
Pukeutumistyyliin liittyy olennaisesti myös musiikki. Itse en kuuntele yleensä listaykkösiä, vaan sitä, mikä itsestäni on hyvänkuuloista, olipa se sitten sitten 20 vuotta vanhaa, sellaista, ettei kukaan kavereistani ole siitä kuullut, mutta joka kuulostaa hyvältä. Jos kuuntelen radiota, kuuntelen yleensä Radio Suomea, sillä sen ohjelmistossa on paljon asiaohjelmia.
Nyt tietenkin ajattelette, että olen syrjitty ja väheksytty. Päinvastoin, minulla on runsaasti ystäviä, joihin olen tutustunut esimerkiksi koulun tai harrastusten kautta. Lähellä asuvien kavereiden lisäksi tunnen hyvin ihmisiä eri puolelta Suomea, niin Helsingistä kuin Pohjois- ja Keskisuomestakin. Tälläkin hetkellä mesekeskustelu päällä neljän ihmisen kanssa.
Syy, miksi kirjoitin tänne on se, että tiedän ihmisiä joille tyyli on kaikki kaikessa ja elämän tärkein asia. Tässä vielä tyyliasiaa iltalukemiseksi:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yhdeksäsluokkalaiset listasivat epäsuosioon johtavat teinin tyylirikot/11...

Vastaukset 1
Vanhimmat
kiinnosti ihan vitusti =D