Eräs nainen on selvästi osoittanut kiinnostustaan minua kohtaan. Siis hän ei ole jättänyt mitään pelkkien arvailujen varaan, vaan kertonu suoraan tunteistaan. Meillä on ollut aiemminkin jotain pientä, mutta hän on seurustellut useampien kanssa "tässä välillä", kun vetäydyin jutustamme taka-alalle. Olemme hyviä ystäviä.. Hän sanoo että pitää minusta todella paljon, eikä välitä muista..Ettei muiden kanssa seurustelu onnistu, koska hän välittää oikeasti vain minusta.. Itsekin pidän hänestä todella paljon.. Jo ensi näkemällä ihastuin, silloin vuosia sitten..
Ihmettelette varmaan jo mikä ongelmani..Noh, hän on viinaanmenevä ja villi menijä muutenkin, toisin kuin minä. Joten varmasti hän pian huomaisi että olen tylsää seuraa..Tietysti itsekin käyn silloin tällöin baareissa, ja nautin alkoholia hieman, mutta.. Kaiken lisäksi monet ovat kiinnostuneita hänestä, monet paremmannäköiset ja enemmän "hänen tyyppiään" olevat naiset.. En oikein tiedä uskaaltaakko, ja kokea sitten mahdollinen pettymys..
Vaikka olen jo yrittänyt unohtaakin hänet, ajatellut että mihin tarvitsen häntä kun voin löytää naisen joka on enemmän samahenkisempi kuin minä, huomaan ikävöiväni häntä yhä enemmän.. Meillä on todella hauskaa yhdessä ja ajatusmaailmamme on samanlainen.. samahenkisyyttä löytyy meiltäkin.. mutta silti..
Ja tietysti olisi mahdollista olla vain kaveri.. mutta en usko että se tulisi onnistumaan.. Sillä kuitenkin ajattelen hänestä paljon enemmän kuin vain ystävää...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Aloituksessasi kuvailet jo nyt oivalluksesi,
johon kannattanee luottaa.
Epäilisittekö onnistumistanne aina, kuten jo nyt?
Live-elämä on monimutkaisempaa kaikkine toimijineen ja tilanteineen kuin jo alun mielikuvaharjoittelu.
Joskus kannattaa varmaan olla toiselle ihmiselle siltä ja väliltä.. Eli ei pelkkä ystävä, eikä myöskään suoranainen seurustelukumppani, vaan yrittää taiteilla näiden kahden välimaastossa ja katsoa mitä tapahtuu..;)
Pitää muistaa suojella itseään aina ja joka hetki. Sydänsuruja ei kannata metsästää, sillä niitä tulee ilmankin. Pitää tavallaan tietoisesti olla mukana jutussa siten, että on tarpeen tullen valmis siirtymään takavasemmalle heti, kun tilanne sitä vaatii.
Tunteesi on muuten minullekin tuttu ja olen ollut samassa tilanteessa joskus ja muistan, miten raastavaa se oli.
Toivon parasta mahdollista jatkoa sillä tiellä, jonka itse valitset..;)
Lesbot pitäis laittaa kaltereiden taa. Sais kulkea kaupungilla rauhassa. Sairaita ovat.
ihan rauhassa, ei susta kovin moni ole kiinnostunut.Lesbot arvostaa paitsi kauneutta, myös älyä..
Älä nyt sentään liikoja kuvittele.
En minä kelpuuta ihan ketä vaan. Enkä ainakaan mitään foobikkoa. Rauha sielullesi, että saat apua fobiaasi.
Noi himobilettäjä tyypit ei oikein sovellu vakavaan seurustelusuhteeseen, kuulostaa siltä että hänellä on miltei koko ajan joku "juttu" menossa jonkun kanssa, ei sen väliä kenen kans sen sortin ihminen seurustelun aloittaa, se etsii aina sillon tällön vaihtelua...