HELP!! kannattaako ?

Olen kohta 15 v tyttö ja tutustuin kesällä yhteen -92 lätkäpoikaan. Hän vaikutti ensiksi kiinnostuneelta ja antoi ymmärtää että välillämme olisi jtn ystävyyttä vahvempaa. Olimme puhuneet internetin välityksellä useasti ja nähneet aikaisemmin livenä kerran, kun hän sitte pyysi mut omaan asuntoonsa katsomaan leffaa. Kaikki alkoi rauhallisesti, mutta yhtäkkiä poika tarttui muhun ja suuteli. Leffa jäi siihen, ja jatkoimme touhuamme sängyn päällä. poika alkoi riisumaan vaatteitani ja kosketteli joka puolelta, olin vielä neitsyt mutta en pystynyt sanomaan ei. En ollut edes varma halusinko sitä vai en, mutta päätin olla murehtimatta asiaa. joskus se kuitenkin olisi edessä, niin miksi ei nyt ?
viikkoon emme pitäneet yhteyttä, ja kun kysyin mikä meidän tilanteemme on, mulle selvisi ettei poika halunnut kuin seksiä.
Kului about 3 kk, ja silloin tällöin poika kysyi mitä teen illalla ja voinko tulla hänen luokseen, en ikinä mennyt sillä en halunnut kokea samaa pettymystä kun poika ei haluaisikaan mtn vakavaa.
Sitte se loppu, jouluna tuli viesti ' hyvää joulua
3317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Että te teinitytöt olette vietävissä. Tiedän, totuus kuulostaa inhottavalta. Mutta teeppäs sellainen asia, että lue tuo oma tekstisi uudestaan ajatuksella, niin luulen että tajuat itsekin.

Poikako ensin panee kahta naista ja sitten päättää kumman haluaa, ja lopuksi ottaa toisen mutta panee kumpaakin? Miten voit kysyä täältä onko seksi edelleen tärkeintä. Etkö tajua että olet täysin lapsi vielä mitä tulee ajatusmaailmaasi. Tokihan nämä menee aina teinivuosien piikkiin...

Tämä poika on todennäköisesti idiootti kehuskelija, joka ei tee sulla muuta kuin nostaa itsetuntoaan. Sillä minkälainen muu tyyppi sanoo että mä tartten harkinta aikaa! Senhän pitäis vittu anoa polvillaan sua takaisin jos sillä on oikeita tunteita! Sä oot ton tekstin perusteella erittäin vietävissä.

Et halua uskoa tätä mitä sanon, okei. Mutta kysyit neuvoa, sanoin oman mielipiteeni. Suomeksi: tollasta jätkää mä vetäisin turpaan, tai jos olisin nainen niin käsilaukulla päähän. Valitan.

Äänestä

noista tilanteista kun sinua selvästi käytetään vain hyväksi. Sitten pisti silmään tuo lauseesi " Nyt olen sitten toivottoman rakastunut". Häh ?? Olet antanut jonkun juntin naida itteäs kaksi kertaa ja nyt sanot noin vaikka kumpikaan teistä ei tiedä (et ainakaan sinä) että voiko toiseen luottaa. Voi teitä typeriä pentuja.

Äänestä
  • No jos fiksu olet niin unohdat koko ihmisen, se on vaan p*llun perään ei muun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


diuuu kirjoitti:

Olen kohta 15 v tyttö ja tutustuin kesällä yhteen -92 lätkäpoikaan. Hän vaikutti ensiksi kiinnostuneelta ja antoi ymmärtää että välillämme olisi jtn ystävyyttä vahvempaa. Olimme puhuneet internetin välityksellä useasti ja nähneet aikaisemmin livenä kerran, kun hän sitte pyysi mut omaan asuntoonsa katsomaan leffaa. Kaikki alkoi rauhallisesti, mutta yhtäkkiä poika tarttui muhun ja suuteli. Leffa jäi siihen, ja jatkoimme touhuamme sängyn päällä. poika alkoi riisumaan vaatteitani ja kosketteli joka puolelta, olin vielä neitsyt mutta en pystynyt sanomaan ei. En ollut edes varma halusinko sitä vai en, mutta päätin olla murehtimatta asiaa. joskus se kuitenkin olisi edessä, niin miksi ei nyt ?
viikkoon emme pitäneet yhteyttä, ja kun kysyin mikä meidän tilanteemme on, mulle selvisi ettei poika halunnut kuin seksiä.
Kului about 3 kk, ja silloin tällöin poika kysyi mitä teen illalla ja voinko tulla hänen luokseen, en ikinä mennyt sillä en halunnut kokea samaa pettymystä kun poika ei haluaisikaan mtn vakavaa.
Sitte se loppu, jouluna tuli viesti ' hyvää joulua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu