Minulla siperianhusky uros 7- vuotta leikkattu. Terve leikkisä, koulutettu.
Koira menee joka aamu ulos ja on ulkona koko päivän,
Yöt sisällä. (alueella on paljon susia)
(asunnossani on viileetä joten koiralla ei ole sisällä kuuma)
koiran kanssa käydään aamulla ja illalla lenkit.
Koira saa myös juosta välillä vapaana pellolla.
Koiran elämässä ei ole tapahtunut muutoksia.
Nyt koira ei enää lenkkejen aika tee tarpeitaan kuin satunnaisesti ulos ja joka saatanan yö sisälle.
Ruokin koiran aamulla ja ajoissa iltapäivällä. veden olen kokonaan jättänyt pois illasta, koira saa vettä aamulla ja päivällä ettei pissaisi yöllä sisälle, juo ja syö ihan normaalisti.
Joten kertokaahan fiksummat mistä tällainen käytös voi johtua,
koira ei ole ensimmäinen minulla
joten en ole ihan kuutamolla koirien kanssa en vain löydä tähän käytökseen syytä?
Pakkanenko kentien? joka on ollut nyt kovempi kuin vuosiin (Koira ei kumminkaan palele ulkona)
Ja sitten ihan fiksuja vastauksia ja haukkumiset voitte siirtää muualle.
Koira menee joka aamu ulos ja on ulkona koko päivän,
Yöt sisällä. (alueella on paljon susia)
(asunnossani on viileetä joten koiralla ei ole sisällä kuuma)
koiran kanssa käydään aamulla ja illalla lenkit.
Koira saa myös juosta välillä vapaana pellolla.
Koiran elämässä ei ole tapahtunut muutoksia.
Nyt koira ei enää lenkkejen aika tee tarpeitaan kuin satunnaisesti ulos ja joka saatanan yö sisälle.
Ruokin koiran aamulla ja ajoissa iltapäivällä. veden olen kokonaan jättänyt pois illasta, koira saa vettä aamulla ja päivällä ettei pissaisi yöllä sisälle, juo ja syö ihan normaalisti.
Joten kertokaahan fiksummat mistä tällainen käytös voi johtua,
koira ei ole ensimmäinen minulla
joten en ole ihan kuutamolla koirien kanssa en vain löydä tähän käytökseen syytä?
Pakkanenko kentien? joka on ollut nyt kovempi kuin vuosiin (Koira ei kumminkaan palele ulkona)
Ja sitten ihan fiksuja vastauksia ja haukkumiset voitte siirtää muualle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kannattaa käydä näyttään eläinlääkärille, jos vaikka ois joku tulehdus tai muuten kipiä. Tai sitten on pelästynyt jotain ulkona, eikä uskalla enää jättää hajujaan?
Pissaako koira kuitenkin päivällä ulos?..Tosiaan aika outoa käytöstä yhtäkkiä...Entäs onko koira sisällä yhdessä huoneessa vai saako olla vapaana asunnossa? Ajattelin vaan, että helpottaisiko, jos laittaa esim. makuuhuoneen oven kiinni yöksi, jos nukutte samassa huoneessa. Ja silloin koira ei pissaisi sisälle omaan makuupaikkaansa...
Onko koira muuten myös ihan normaali, leikkisä ja muutenkin ei käytöksessä ole tapahtunut muutoksia?
Pakkasetkaan tuskin pitäisi vaikuttaa, koska kyseessä husky....Oiskohan mahdollista että tosiaan olisi säikähtänyt jotain ulkona, kun kerroit viestissäsi että alueella susia. Jos koira vaistoaa niiden lähellä olon ja pelkää...
Yrittäsit vaikka pissittää sitä turvallisesti omassa pihassa ja sitten makupalaa, kun tekee. Että koira tuntee olonsa turvalliseksi. Ei nyt kyllä muuta tule mieleen....Mut toivottavasti ongelma on nyt väliaikainen! =)
Meillä aikaisemmin oli pystykorva, mikä sitten vanhuuttaan rupesi laskemaan alleen nesteenpoistolääkityksen myötä, mutta ei se aikaisemmin koskaan pissannut sisälle, ennenkuin pidättämisongelmat alko.
Pystykorva oli oikeastaan koko ajan ulkona, mitä nyt joskus kovimmilla pakkasilla sisällä vanhemmiten (-30 asteella). Ja välillä saatto käyttäytyä pelokkaasti ulkona, koska susia oli liikkeellä...Mutta koira oli häkissä yöt turvassa.
Tsemppiä sinne!!!
Koiran ulkoilu alueella on kyllä jälkiä pissaamisesta mutta ei kakkaamisesta. Eli ei sitten kakkaa päivällä ulos.
Koiraa saa olla koko asunnossa vapaana ja useimmiten nukkuu minun vieressä.
Tai lattialla samassa huoneessa.
Ei ole virtsannut/kakannut omalle makuupaikalle vaan esim.. keittiöön, ruokahuoneeseen.
Välillä näyttää siltä että jalkaa olisi nostettu... merkaa???
Ulkona käyttäytyy normaalisti kuin myös sisällä eli ei mitään arkuutta ole tullut
lenkeillä todella innokas ja rohkee.
Makupaloja ja kehuja käytän jo ja olen ottanut koiran sisälle nyt hieman ennen ilta lenkkii lämpiimään :)
Tuo säikähtimen ei kumminkaa mahdottomuus....
Koirani yleensä ulvoo ei hauku, mutta muutaman kerran illalla olen kuullut sellasta rähinä haukkuu.
En kuitenkaan ole nähnyt mitään mutta sehän ei tarkota etteikö koira olisi.
Koiran ulkoilu alue on ihan talon vieressä turvallisuuden takia.. nään koiran heti ikkunasta ja ulko ovelta.
En usko että koiralla olisi välttämät mitään tulehdusta??
Luulisi koiran tuolloin olevan hieman apaattinen tai jotain muutosta mikä näkyisi.
Voisin varmaan kokeille seuraavaksi lähtee autolla jonnekkin kauemmaks (kaupungin lähelle) ulkoilee.
On ainakin ennen tykänny kovin kun on paljon uusia hajua, jos se vaikka saisi ulostamis halut palaamaan ulos. Mikäli täällä olisi sitten todellakin säikähtänyt jotain voisi varmaan uudet maisemat auttaa. Toivottavasti.
Kiitos vastauksista
oliskos koirasi saanut metsäeläimen hajuja nenuunsa, ilves susi ahma? Useimmat koirat pelkää metsän elukoita varsinkin sutta...tai
teidän lähellä on juoksuaikainen narttu ja koira merkkaa sisälle, paskantaminen on myös merkkaamista.
Koiran pään sisälle on todella vaikea mennä....Sainko oikean kuvan, että myös pissaa sisälle vai pelkäätkö vain, että pissaa jos jättää veden esille? Aikuinen koira osaa kyllä pitää aamun asti pissaa ja juotavaa pitäisi olla aina saatavilla.
Onko joku nimenomainen paikka, johon kakkaa vai ihan sattumalta minne vaan?- voisi kokeilla rajata aluetta yöksi missä koira on - koira kun ei yleensä ulosta makuupaikalleen. Siinä pitää olla kuitenkin varovainen, ettei koira ymmärrä sitä rangaistukseksi. Paikan pitää olla luonteva. Esim. se voisi olla vaikka eteinen (meillä ainakin koira yöt nukkuu siellä).
erilaista käytöstä, joskus kipuja on kovin vaikea huomata muuta kuin perusteellisessa tarkistuksessa.
Koira on saattanut pelästyä pahasti jotakin esim. ääntä ollessaan yksin kotona, eikä siksi viihdy ulkona enää yhtähyvin ja malta tehdä tarpeitaan loppuun saakka, kun on varuillaan? Meillä koira uuden vuoden paukuttelun jälkeen oli melkein 1 vk normaalia selvästi arempi ulkona ja nimenomaan iltaisin. Nyt alkaa palautua eli meillä tuo paukkuarkuus ja pimeä yhdistyivvät koiran mielessä.
Koira ei enää pienien muutosten jälkeen ole tehnyt sisälle viimeyönä
Eli olemme käynyt muualla lenkillä ja kotona nukkuu minun kanssa rajatulla alueella makuuhuone/eteinen.
vettä koira ei ollut saanut parina yönä mutta senkin laitoin jo takaisin.
leikkii ja syö normaalisti, tarkkailen jos muutoksia tulee on vasta yksi yö mennyt hyvin
kiitokset vastauksista :)
(Tämä ohi aiheesta, MUTTA 'vedestä...että semmosta' kirjoittajalle: meillä koirat juotetaan muutaman kerran päivässä kuten myös monilla tutuillani, ei siis tarvitse olla vettä 24/7 tarjolla kunhan sitä saa riittävästi ja meillä koirat osaa sitä myös pyytää ja heti pyytäessään saavat, vaikka keskellä yötä. Tämä sen vuoksi, kun talossa on eri-ikäisiä koiria ja yksi sellainen, joka juo aina kun joku muu juo kaataa vedet muiden ja itsensä päälle, menee uimaan sitten lattialle jne eli ei mahdollista pitää vesiä tarjolla jatkuvasti.)
Meillä toiminut sisäsiisteysongelmaisten kanssa tuo, että ottaa makkariin yöksi, kun siellä kuitenkin mieluiten nukkuvat, mutta sinne eivät tee hätäänsä.
Pitää olla aina raikasta vettä saatavilla!
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että koirala ei tarvitse olla vettä 24/7?
Lueppa eläinsuojelulaki ja koiranhoito ohjeet uudelleen....
Meidän koira oli myös nuorempana vesikipon kaataja, mutta tälläisissä tilanteissa vesikuppi pitää tehdä sellaiseksi että se ei kaadu. Meillä oli silloin n. 5l pönikkä vesikuppina joka löytyi parina kertana kaadettuna keittiön lattialle. Itse huolehdimme parin kerran jälkeen että kuppi ei pääse kaatumaan.
Meillä kolme koiraa ja jos yksi kaatoi kupin heti töihin lähdettyämme jäivät muutkin ilman vettä ja tämä ei ollut oikein.
Sanoit että teillä koirat saavat vettä vaikka keskellä yötä. Onko teillä joku päivystämässä jatkuvasti jos joku koiristanne haluaa vettä vaikka 3 aikaa yöllä?
Entä kesällä kuumimpina aikoina?
Koiran PITÄÄ saada vettä silloin kuin se haluaa. Ei sen tarvitse joutua santsaamaan vettä vain silloin kuin sille sitä annetaan. Joskus koirakin haluaa vain kostuttaa suutaan muutamilla kielenlipaisuilla vettä.
Onhan sinullakin oikeus juoda silloin kuin haluat - miksi ei koirallasi?
Tuo samaninen vesikupinkaatajamme omasi tavan myös juoda kuin muutkin joi, mutta eipä se silloin juonut kun vain jokusen kielen lipaisun. Eli ei se muiden mukana ahmi useita desejä vettä turpaansa.
ja olepa itse juomatta kuin "sallituina" aikoina. On omistajan tehtävä ja velvollisuus hankkia sellainen kuppi ettei se kaadu. On todella julmaa kieltää koiralta veden juonti tuolla tavoin, myös eläinsuojelulaki on tässä hyvin yksiselitteinen, mikään tekosyy ei riitä tässä perusteluksi, varsinkaan tuollainen mikä johtuu omistajan laiskuudesta (hankkia kunnollinen kuppi). Viestini ei ole ap:lle, vaan tälle eräälle vastaajalle, joka ei ole ihan ajantasalla.