"Äidit eivät katkeroidu siitä että ovat lähejä, vaan siitä, että etävanhempaa ei kiinnosta oma lapsi. Tavallaan se on suurta surua ja ahdinkoa lapsen puolesta, sitä sinä erheellisesti kutsut katkeruudeksi". Täällainen tekstinpätkä löytyi yhteis-ja yksinhuoltajien palstalta. Nojoo, joka tapauksessa, tällä palstalla puhutaan paljon exien katkeruudesta ja miten noita nyxiä ei hyväksytä jne. Tämä teksti sanoo suoraan sen, mistä niin monessa tapauksessa täälläkin on kyse kun exän ja nyxän välit kiristyy ja lapset joutuvat kaiken keskelle. Ongelmana ei suinkaan ole mustasukkaisuus tai katkeruus siitä, että se exmies on sen uusonnensa löytänyt vaan se, että moni exä kokee miehen käytöksen suoraan viittaavan siihen, että hän asettaa tuon uusonnensa lasten edelle, elää uusperheessä ja tapaa lapsiaan kovinkin harvoin vaikka käytännössä hänellä olisi aikaa ja mahdollisuus ottaa lapset osaksi myös omaan arkeensa, mutta siitä huolimatta hän mielummin viettää aikansa uusonnensa kanssa kahden, tai jos tällä uusonnella on myös lapsia, niin aikaa ja rahaa annetaan näille, ei niille omille lapsille.
Eli kun mies 2viikon seurustelun jälkeen toi uuden naisensa lasten elämään raivosin. Tulkitsin miehen teon todella huonona harkintakykynä. Ero kesken, lapset tottuttelevat vasta ajatukseen ja mies tuo myös itselleen ventovieraan ihmisen lasten eteen. Eli nainen olisi voinut olla vaikka kokkeliriippuvainen, eikä mies tuossa ajassa olisi itsekkään ollut perillä sellaisesta seikasta. Eli mun silmillä katsottuna mies viis veisasi niin lasten tunteista kun turvallisuudesta, ja asetti parisuhteensa ja uusonnensa lasten edelle. (tässä mainittakoot että mies tapasi lapsia vain joka toinen vkonloppu, joten kahdenkeskistä aikaa olisi ollut yllinkyllin)
Pientä kränää on sitten ollut tässä matkan varrella: Miehen kahden viikon loma jonka aikana ei tavannut lapsiaan ollenkaan. Jälleen siis uusonni meni lasten edelle. Mies oli pari kuukautta työttömänä. Närkästyin koska taas olisi ollut aikaa viettää lasten kanssa vaan ei tullut sitä puhelua, että voisi ottaa lapsia kylään jotain ylimääräistä. Olen läksyttänyt myös miestä siitä, että hän on noiden harvojen tapaamisten aikana jättänyt lapset uusonnen hoidettavaksi. Kyse ei ole siitä, että hyljeksin uusonnea vaan siitä, että olen vankasti sitä mietlä, että jos tapaamiset noin harvassa, miehen tulisi kyetä järkkäämään itselleen vapaata myös työn puolesta silloin kun lapset tulevat häntä tapaamaan.
Seuraavan sodan julistin siinä vaiheessa kun mies meni naimisiin ja jätti omat lapset kutsumatta. Olisin ymmärtänyt ratkaisun jos paikalla ei olisi ollut muitakaan lähiomaisia, mutta kun oli. Jopa lasten serkku, ja miten tällaisen sitten lapselle selittää? Eli mies asetti jälleen kerran mun tulkinnan mukaan oman parisuhteensa omien lasten edelle.
Tähän väliin voikin sitten kertoa että exmieheni tulkitsi raivoiluni mustasukkaisuutena ja katkeruutena ja hän lienee vienyt nämä käsitykset myös sinne uusonnelleen, joka on saman käsityksen saanut koko raivoilusta, ja ajatellut etten häntä hyväksy. Tänä aikana loppupeleissä olen suhtautunut kovinkin neutraalisti tuohon naiseen ja olen joutunut puremaan kieltä etten häntä raivoilun aikana ole exmiehelleni h##ritellut, ainakin tämän tarinan alussa, kun tunteet kävivät kuumina. Kyse ei ole koskaan ollut henkilökohtaisesta vihasta, vaan vihasta miestä kohtaan joka on mielestäni jyrännyt omaa etuaan lasten kärsimystä lisäten. Eli jos olisin nuo suustani päästänyt, se olisi ollut kohdistunut vaan ja ainoastaan mieheen ja tarkoituksena olisi halventaa häntä tuolla hänen naisensa mollaamisella, eikä itse naista, joka periaatteessa on täysin syytön exmieheni ratkaisuihin.
Tämän kirjoitin siitä syystä, että täällä lienee samanlisia asetlmia muitakin. Exä on jättänyt miehen itse, ja kun uusonni on astunut kuvaan on sota syytynyt. Ja ei sitä systä, että ollaan katkeria tai mustasukkaisia vaan koska mies on omal käytöksellään viestinyt että uusonni on lapsia tärkeempi ja tämä herättää valtavan raivon ja vihan tunteen äidissä joka ennenkaikkea haluaa vain ja ainoastaan että mies olisi lapsilleen isä. Tästä voisi melkein vetää johtopäätöksen että exät riekkuvat ja raivoilevat vähemmän sellaisissa tilanteissa joissa on vuoroviikkohuolto. Silloinhan mies kantaa kortensa kekoon ja on isä mitä suurimmissa määrin. Onko näin sitten käytännössä, sitä en tiedä. Ainakin vuoroasumisen onnistumisen kannalta on yksi tärkeimmistä seikoista se, että vuorovaikutus exien välillä toimii. Jotenkin vaan on alkanut tuntumaan että uusperheen kannalta pahin tapaus on nimenomaan se, että miehellä on etälapsia, koska exälle jää suurin osa lasten kasvatuksesta ja huollosta ja tällainen epäsuhta kasvatusvastuun jaosta on omiaan ruokkimaan exän oireilua ja ahdinkoa lastensa puolesta.
Eli tällaista pohdin minä exä täällä.
Eli kun mies 2viikon seurustelun jälkeen toi uuden naisensa lasten elämään raivosin. Tulkitsin miehen teon todella huonona harkintakykynä. Ero kesken, lapset tottuttelevat vasta ajatukseen ja mies tuo myös itselleen ventovieraan ihmisen lasten eteen. Eli nainen olisi voinut olla vaikka kokkeliriippuvainen, eikä mies tuossa ajassa olisi itsekkään ollut perillä sellaisesta seikasta. Eli mun silmillä katsottuna mies viis veisasi niin lasten tunteista kun turvallisuudesta, ja asetti parisuhteensa ja uusonnensa lasten edelle. (tässä mainittakoot että mies tapasi lapsia vain joka toinen vkonloppu, joten kahdenkeskistä aikaa olisi ollut yllinkyllin)
Pientä kränää on sitten ollut tässä matkan varrella: Miehen kahden viikon loma jonka aikana ei tavannut lapsiaan ollenkaan. Jälleen siis uusonni meni lasten edelle. Mies oli pari kuukautta työttömänä. Närkästyin koska taas olisi ollut aikaa viettää lasten kanssa vaan ei tullut sitä puhelua, että voisi ottaa lapsia kylään jotain ylimääräistä. Olen läksyttänyt myös miestä siitä, että hän on noiden harvojen tapaamisten aikana jättänyt lapset uusonnen hoidettavaksi. Kyse ei ole siitä, että hyljeksin uusonnea vaan siitä, että olen vankasti sitä mietlä, että jos tapaamiset noin harvassa, miehen tulisi kyetä järkkäämään itselleen vapaata myös työn puolesta silloin kun lapset tulevat häntä tapaamaan.
Seuraavan sodan julistin siinä vaiheessa kun mies meni naimisiin ja jätti omat lapset kutsumatta. Olisin ymmärtänyt ratkaisun jos paikalla ei olisi ollut muitakaan lähiomaisia, mutta kun oli. Jopa lasten serkku, ja miten tällaisen sitten lapselle selittää? Eli mies asetti jälleen kerran mun tulkinnan mukaan oman parisuhteensa omien lasten edelle.
Tähän väliin voikin sitten kertoa että exmieheni tulkitsi raivoiluni mustasukkaisuutena ja katkeruutena ja hän lienee vienyt nämä käsitykset myös sinne uusonnelleen, joka on saman käsityksen saanut koko raivoilusta, ja ajatellut etten häntä hyväksy. Tänä aikana loppupeleissä olen suhtautunut kovinkin neutraalisti tuohon naiseen ja olen joutunut puremaan kieltä etten häntä raivoilun aikana ole exmiehelleni h##ritellut, ainakin tämän tarinan alussa, kun tunteet kävivät kuumina. Kyse ei ole koskaan ollut henkilökohtaisesta vihasta, vaan vihasta miestä kohtaan joka on mielestäni jyrännyt omaa etuaan lasten kärsimystä lisäten. Eli jos olisin nuo suustani päästänyt, se olisi ollut kohdistunut vaan ja ainoastaan mieheen ja tarkoituksena olisi halventaa häntä tuolla hänen naisensa mollaamisella, eikä itse naista, joka periaatteessa on täysin syytön exmieheni ratkaisuihin.
Tämän kirjoitin siitä syystä, että täällä lienee samanlisia asetlmia muitakin. Exä on jättänyt miehen itse, ja kun uusonni on astunut kuvaan on sota syytynyt. Ja ei sitä systä, että ollaan katkeria tai mustasukkaisia vaan koska mies on omal käytöksellään viestinyt että uusonni on lapsia tärkeempi ja tämä herättää valtavan raivon ja vihan tunteen äidissä joka ennenkaikkea haluaa vain ja ainoastaan että mies olisi lapsilleen isä. Tästä voisi melkein vetää johtopäätöksen että exät riekkuvat ja raivoilevat vähemmän sellaisissa tilanteissa joissa on vuoroviikkohuolto. Silloinhan mies kantaa kortensa kekoon ja on isä mitä suurimmissa määrin. Onko näin sitten käytännössä, sitä en tiedä. Ainakin vuoroasumisen onnistumisen kannalta on yksi tärkeimmistä seikoista se, että vuorovaikutus exien välillä toimii. Jotenkin vaan on alkanut tuntumaan että uusperheen kannalta pahin tapaus on nimenomaan se, että miehellä on etälapsia, koska exälle jää suurin osa lasten kasvatuksesta ja huollosta ja tällainen epäsuhta kasvatusvastuun jaosta on omiaan ruokkimaan exän oireilua ja ahdinkoa lastensa puolesta.
Eli tällaista pohdin minä exä täällä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mietin vain, että oletko turhaan odottanut näitä puheluita ex mieheltäsi. Meillä mieheni ex on aina soittanut itse ja käskenyt hakea tytön, vaikka se ei olisi ollut edes mahdollista töiden vuoksi. Pieni uhkailu miehelle, että vie tytön vaikka vieraalle on saanut mieheni hakemaan muksun meille jopa melkein 40 asteen kuumeessa. Kirjoituksestasi kuitenkin voi päätellä, että et ikinä sortuisi yhtä alas kuin tämä kyseinen ex. Meillä tytttö on ollut kaikki juhlapyhät ja koulujen loma-ajat jo 10 vuoden ajan (vaikka lapsen isä on reissutöissä) kesäisinkin olen ollut "äiti" tälle lapselle kun omansa ei jaksa ja isä on satojen kilometrien päässä. Lähi äiti ei halua olla Joulunakaan tyttärensä kanssa, poikaystävä on tärkeämpi. Onhan se hieno asia että lapsi saa olla isänsä kanssa, mutta outona häntä pidän. Olen itsekkin äiti enkä missään tilanteessa voisi käyttäytyä niin. Taustaa sen verran että kun löysin mieheni, hän asui yksin eikä ollut koskaan asunut lapsensa äidin kanssa. En rikkonut heidän perhettään. En kehu itseäni, aina en jaksaisi tätä. Haluaisin äidin ottavan vastuun lapsestaan muuloinkin kuin silloin kun se hänelle sopii. Itse aikoinaan halusi huoltajuuden. Totesi kyllä että saatte lapsen jos hän saa pitää tuet ja elatusavun. Voimia sinulle, toivottavasti isä on lastensa kanssa edes sovittuina aikoina.
mutta silloinhan pitäisi täällä haukkua sitä ex-miehen retaletta, eikä uutta-onnea?
Kypsymättömästi on sinun exä toiminut ja lokannut omia lapsiaan monella teollaan.
Mutta aina kun ei ole noin, minun mieheni ei missään vaiheessa hylännyt lapsiaan.
Piti luonaan usein ja pitkiä aikoja, osallistui heidän arkeensa (samalla paikkakunnalla asuvat)
niin paljon kuin pystyi (vuorotyö).
Minä tulin kuvioihin vuosia heidän eronsa jälkeen, ja silti ex-vaimo alkoi samantien vihata minua.
Totta on se kun uusi onni astuu kuvaan, sitä jokainen aikuinen pari haluaa myös omaa aikaa, on aikuisten tarpeita. Silloin joutuu joustamaan ja suunnittelemaan.
Joten välillä sanoi exälleen että "tänä viikonloppuna" ei käy lasten tuleminen, otan sitten pitkillä vapailla.
Heillä ei ole sopimusta tapaamisista, vaan aika vapaasti soveltavat.
Mutta jos meiltä päin sanottiin että nyt ei käy, alkoi jumalaton haukkuminen, että onko se uusi niin tärkeä ettet lapsiakaan halua nähdä!!!. (vaikka olisi viikolla heitä luonaaan pitänyt).
Syy oli vain ja ainoastaan se että exä tunsi vihaa siitä ettei enään voinutkaan sanella marssitahtia,
että kaikki asiat ei enään menekkään yksin hänen määräysten mukaan.
Hienosti naamioi aina syynsä minun viaksi.
Minuakin kummastuttaa se, että jos ex-mies on paska niin sen sijaan että sitä haukuttaisiin haukutaan ex-miehen uusi vaimo.
Kyllä minunkin ex jossain vaiheessa heittäytyi hankalaksi, oli monta kuukautta tapaamatta lastaan, kielsi jopa soittamasta, rikkoi pienen pojan sydämen yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta ei mulle tullut mieleenkään syyttää siitä hänen vaimoaan, kyllä vika oli yksinomaan ja vain lapseni isässä.