Vielä 2 vuotta sitten avio-onnemme kukoisti. Ostimme rivarinpätkän arvostetulta alueelta hintaan 395 000 euroa, koska lapsikin tuli ja vuokralla asumisen sanottiin olevan kannattamatonta. Etukäteissäästöjä ei ollut, vaan ostimme osakkeet 100% velaksi 30 vuoden laina-ajalla.
Sitten alkoi tämä viheliäinen lama ja jouduin työttömäksi. Ryypiskelin siinä aikani kuluksi ja erohan siitä tuli, kun vaimo ei lutraamista sietänyt. Nyt ex-vaimo muutti lapsen kanssa pois ja vaatii asuntoa realisoitavaksi. Välittäjän arvio oli tyly: hyvällä tuurilla voisimme saada 280 000 euroa. Itselleni jää tätä menoa lainaa yli 50 000 euroa, vaikka joudun takaisin vuokralle. Elatusmaksutkin pitää vielä maksaa. Tuolla rahalla saisi komean mersun pihaan tahi kesämökin kuivalta maalta. Kun pääsen töihin, joudun maksamaan loppulainaa takaisin ainakin 10 vuotta, eikä minulla ole mitään. Ei niin mitään.
Varokaa hyvät ihmiset tätä. Kaikki asiantuntijat varoittavat nyt romahduksesta. En toivo kenellekään tällaista.
Sitten alkoi tämä viheliäinen lama ja jouduin työttömäksi. Ryypiskelin siinä aikani kuluksi ja erohan siitä tuli, kun vaimo ei lutraamista sietänyt. Nyt ex-vaimo muutti lapsen kanssa pois ja vaatii asuntoa realisoitavaksi. Välittäjän arvio oli tyly: hyvällä tuurilla voisimme saada 280 000 euroa. Itselleni jää tätä menoa lainaa yli 50 000 euroa, vaikka joudun takaisin vuokralle. Elatusmaksutkin pitää vielä maksaa. Tuolla rahalla saisi komean mersun pihaan tahi kesämökin kuivalta maalta. Kun pääsen töihin, joudun maksamaan loppulainaa takaisin ainakin 10 vuotta, eikä minulla ole mitään. Ei niin mitään.
Varokaa hyvät ihmiset tätä. Kaikki asiantuntijat varoittavat nyt romahduksesta. En toivo kenellekään tällaista.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Onko todella asuntojen hinnat tipahtaneet --> 395 000 >> 280 000, noin 30% ja jos tuo 280 te on hyvällä tuurilla niin sehän voi olla sitten vaikka 220 000. 2 vuotta olet maksellut tasaeriä, eli pääoma ei juuri ole tipahtanut. Voi olla et lainaa jää myynnin jälkeen vielä reilu 150 te. Voi voi poika parkaa minkäs teit.
Taitaa olla vaan tuhnun märkä uni kyseessä.
4 vuotta työttömänä... en o viinaa pystyny juomaan ja erosta kohta 3 vuotta jolloin rivariosake myytiin ja exvaimo käytti surutta tilannetta hyväkseen ja vei kaiken arvokkaan. Vuokralla olen VVO:lla joka nosti taas vuokria ja kaikki muutkin laskut on pantu minimiin. Joulu ja uusivuosi yksin kotona ja nyt en jaksanut ruokakauppaan kun ahdistaa niin paljon tuleva. Niin elatusmaksuja 2:sta lapsesta pitäs maksaa kans. Itelle jää sitten makaronilaatikon verran että ei kai auta valittaa.
Pitäisi tulla ulos kaapista lähteä joko uudelleen koulutukseen tai kävellä ty7ökkäriin kyseleen mahdollisuuksista muutto avustuksista työn perässä tai sosuun vaihtoehtoja on vähän mut niitä löytyy netti esim
Muulit on ottaneet suuria lainoja ja eivät käsitä mitä se on maksettaessa.2 348 563 markkaa .kolmatta miljoonaa markaa se on paljon niin paljon ettei sellaista kenenkään työtä tekevän pitäis villeimmissä unissaan ottaa se on liikaa.Koskaan ei pidä ajatella 30 vuotta lainaa harmittaa jos oikeesti sulla on näin 10 vuottakin on liikaa. Mitä ajattelit kun ostit ja vieläpä suomesta jossa jokainen tietää asuntojen hintojen laskevan 70% ja ylikin.Suomeen ei kannata sijoittaa asuntojen hinnat rysähtävät hetken päästä mitä sulle voi neuvoo .Paas viestii muuleille elikkäs kolehti pystyyn ja muulit maksaa katotaan onko muuleista mihinkään . muulit maksakaa nyt kun olette niin kavereita autakaas nyt .TERVEISINN TUHNU JA PAA HETI VIESTII JOS MUULEISTA EI OO SUA AUTTAMAAN .
No tota mäkin laskeskelin, vajaat 2,4 Mmk! Ja olkoot sitten euroja: Jos ottaa velkaa 395 t. € ja palkka olis vaikka netto 3950 €/kk, niin kestää 100 kk maksaa takaisin. Ja koska syödäkin pitää ym., (vaimo hoitanee lasta, ei käy töissä) pitänee kertoa kahdella eli 200 kk. Eihän se ole kuin 16 2/3 v. ilman luxus-elämää.
Paitsi jos palkka on puolet tuosta, kertautuu kahdella ja on alttiimpi bensan tai leivän hinnan korotuksille.
Suosittelen perusmatematiikan kertaamista ja kynän & paperin käyttöä. On sitten dokumentti mitä voi katsoa seuraavanakin aamuna nukutun yön jälkeen.
Ei asunnon hinta ole noin paljon tippunut, välittäjä haluu vaan uuden Mersun.
Mikä tää muuli-juttu muuten on, raataa töitä vai? En ole muualla törmänny tähä. Onks tää jostain Etelä-Venäjältä tai Meksikosta?
eikö oikeasti ole parempaa tekemistä kun satuilla ja tarinoida tollasta skeidaa?
"eikä minulla ole mitään" no sen kyllä uskon, hahahahah! V**tu mitä spedejä täällä onkaan!
hahahahhaahhaahahahhaahahah siinä sulle jumalauta mee nyt kykkii ja itkee hahahahahahahhaahhaahah nuole paskanen reikäs kunnolla luuseri, hyi sattaata muuli haisee sun peräreikä tännekkin ovet auki.
... todetakseen, että nyt ei ole kaikki ihan kohdallaan.
sattuu ja se maksaa aina. Mutta tarinasi ei ole uskottava....
Velkataakat on liian suuret joten muulien satumaa suomesta on mennyt jo aikaa sitteen tyhmät märkäpää muulit. Velka luuserit miksi asutte suomessa typerät luuserit maksakaa kantakaa takkaan puita vaimon kera ja vaimohan kantaa luuseri muulit luuserit.
Uskoit luuseri muuleihin ikivelkaisiin miksi kerros kuinka typerä voi ihminen enempää olla .Täällä on kaksi veijaria muuleja siis velkaisia ryyppäävät Xo:ta ja kaljaa ei heilläkään mene enään hyvin kirjoitukset on tänne palstalle hiipuneet siinä muodossa että yhden muulin akoista kantaa takkaan puut abc huoltamoilta ja toinen katselee raketit kun muut niitä laittaa .Kyllä on mennyt muulien velka kuviot täysin sekaisin viimme aikoina.
osta vain mitä palkalla tai korvauksilla on vara ostaa ja rupea homoksi.......
Ehkä oletkin kaappihomo ja nyt olikin aika tulla kaapista ulos.
Kyllä on surullista seurattavaa tämä tyffyjen raivo =) Ensin keksitään aloitus jonka tunnistaa jo ensimmäisestä lauseesta surkean vuokralurkin tuotokseksi. Sitten jatketaan keskustelua itselleen vastaillen puolille öin. Surullista... niin surullista...
Käyttäisit tähänkin viestiketjun muodostamiseen tuhlatun ajan ja energian vaikkapa opiskeluun tai työpaikan etsimiseen niin ehkäpä sinullakin eräänä päivänä voi olla mahdollisuus siihen asunnon hankkimiseen... EHKÄ...
huono, opettele trollaamaan paremmin.
Voihan aloittaja olla ensimmäinen suomalainen maailmanhistoriassa, joka tunnustaa oman epäonnistumisensa. No ei vaineskaan. Tuo on mahdoton ajatus.
Juu juu ja sitten heräsit.... tää sun juttu on niin vanha... niin vanha... isoäitiskin osas paremmin valehdella...
äitiskös vai pikkusiskos laski tuon yhteenlaskun sinulle, menehän poika nukkumaan, on nukkumaan meno aika
He kertovat hinnaksi pienemmän mitä sen oikea hinta on. Syynä on se, että he saavat sen nopeammin kaupaksi, eli saavat paremman tuntipalkan.
Taisit arvioida pahasti väärin sen pätkän hinnan eikä alueen arvostuskaan kuulostaa enää kovin kummoiselta. Seuraava ostaja saa siitä hyvän asunnon 30 % alennuksella.
Miten saatoin olla näin tyhmä? Varokaa, nuoret, joutumasta tähän ansaan. Voi minua idioottia!!!!!
Heh ja täällä tyffy jatkaa itselleen vastailua xD säälittävää...
ja leipää päälle. Jos juttusi olisi edes osittain totta niini neuvoa:
Muija ja mukula asumaan siihen rivariin, itse lähdet muualle ja kuittaat ainakin suurimman osan tulevista elareista luopumalla kokonaan osuudestasi siihen kämppään
Emme ole puheväleissä. Vaimo ei halua asua "kapisessa läävässä" ja syyttää minua holtittomasta lainanotosta.
Täytyy olla kyllä tulot kohdallaan jos ihan 100% ottaa velaksi ja jotain takaustakin täytyy olla taustalla. Onhan toi aika surullista, mutta kieltämättä tuntuu aika tyhmältä ottaa tuollaista lainaa asuntoon ellei sitten vuositulot ole todellakin lähempänä 100 000 € kuin 50 000 € ja jos näin on niin silloin ei luulisi olevan tarvetta itkeä että menee 50 000 € velkaan 10 vuotta elämästä. Sori vaan tää on mun mielipide.
Luulen, että tässä on jonkin sortin liioittelua.
Kylmää ni kauhiast kärssii sain.
Noita hintoja kun kattelee, ei ole mikään ihme että jostain kämpästä on joutunu maksaan 2 vuota sitten sen 100 000€ enempi...kovin pudotus mistä olen itse kuullut on just vähä alta kolmesta alle kahteen...siinä kaveria kanssa harmitti, vaan eipä onneks ollu just tarvetta myydä. Naapurilla oli vaan se 100000 vähemmän lainaa mutta samanlainen kämppä...harmittaa kyllä aloittajankin puolesta, mutta aina ei voi voittaa. Pullosta kannattais kyllä päästää jo irti ja ettiä töitä jotta pääsee alkuun. Onhan sulla vielä ne lapset, joidenka eteen kannattaa ainakin nähdä hieman vaivaa. Tyhmähän tuo exäs on, jos se väkisin haluaa tehdä elämänsä toisikstyperimmän asuntokauppansa kuittaamalla nimiinsä 50k€ velat. Vois olettaa sen kämpän hinnan olevan jo pohjassa, jos ei ihan susi ole!
Sitä ei silloin mieti jäin työttömäksi vtuttaa ryyppäänpähän ja vielä vähän eise haitaa mutku tulee
maksun aika sit vituttaa jos me sanon me samma häär kokemusta on mut paha rykiä paskat on jo housussa
miks ei ymmärretä aikasemmin ajatellaan vain tätäpäivää huominen sou vot mut paistaa aurinko joskus risukasaankin kyllä siitä noustaan sana perkele en anna periksi onhan ne lapsetkin sinun nauti niistä ps elä koskaan moiti lasaten kuullen ex vaimoasi
En välittänyt vaan dokasin kaiken mitä oli, rahat meni ja vaimo oli vihainen en välittänyt. Nyt olen menettänyt kaiken ja hirveä velka niskassa miksi uskoinkaan optimisteja
Rommaa tuhnuttaa tuulari, luuseri trullaa muulii, elari ex-vaimolle..
Katsokaa taloussanomia ja kauppalehteä nyt tulee suomeen sellaista mitä ei olis uskonut kovinkaan moni.Nyt ei sitten osteta .
ketä uskoa ku ite on ihan pihalla kuka on optimisti se joka ei tunne sinua kunnolla elämäntilanteita
ja muutakaan onhan kyllä niinkin että ystävät koettaa piristää kertomalla kyl se siitä totuus on kummiski
sinussa itsessäki mutta ku ei ite näe kuvaansa peilistä tarkoitan vikojansa sitä suuttuu kavereille väittää
valehtelet polttaa liikoja siltoja takanaan sit katuu mut jäät on jo sulanut takaisin saaminen vaatii töitä yritä
huutaa susi tulee tarpeeksi monta kertaa kukaan ei usko muttä tälläinen on kiroamista sama ku vetäisi ylähuulen pääsä yli ja nielaisi