Eli oon 25 vuotias homo ja poikuus on vielä tallella.
Asun pienemmällä paikkakunnalla, eli ei täällä ole mitään gay baareja, missä vois tavata. On täällä tietenkin jotain setan järjestämiä bileitä, mutta en ole niihin uskaltanut koskaan mennä.
Qruiserissa olen, ja olen siellä keskustellut monenkin kanssa. Kerran sovin tapaamisenkin ja menin sen miehen luokse, mutta siellä odotti läski ja ei kovin viehättävä kiimainen homo, joka selvästikkin halusi minua, mutta meinasin oksentaa kun se koskettikin mua.
Kerran olin niin rohkea että lähdin junalla isompaan kaupunkiin, jossa on näitä gay baareja. Uskalsin mennäkin yhteen, mutta sinä iltana siellä ei ollut paljoa porukkaa ja kukaan ei tullut juttelemaan minulle ja lähdin pois (ehkä liian aikaisin).
Musta rupeaa tuntumaan, että tulen olemaan neitsyt koko loppu ikäni. Tuntuu kurjalta kun 10 vuotta nuoremmatkin kehuskelevat toisilleen miten harrastavat seksiä koko ajan. Ja se että seksiä tyrkytetään kaikkialla. Ja että kukaan yli 20 ei voi olla enää neitsyt. Ja että mun ikäisillä (25v) voi olla ollut jo monta sataa seksikumppania!
Eikä mun neitsyys johdu siitä, että olisin niin ruma että kukaan ei haluaisi mua. Kyllä mua useinkin naiset on yrittänyt iskee, mutta kun en halua naista.
Tuntuu vaan todella kurjalta olla neitsyt vielä tän ikäisenä!
Asun pienemmällä paikkakunnalla, eli ei täällä ole mitään gay baareja, missä vois tavata. On täällä tietenkin jotain setan järjestämiä bileitä, mutta en ole niihin uskaltanut koskaan mennä.
Qruiserissa olen, ja olen siellä keskustellut monenkin kanssa. Kerran sovin tapaamisenkin ja menin sen miehen luokse, mutta siellä odotti läski ja ei kovin viehättävä kiimainen homo, joka selvästikkin halusi minua, mutta meinasin oksentaa kun se koskettikin mua.
Kerran olin niin rohkea että lähdin junalla isompaan kaupunkiin, jossa on näitä gay baareja. Uskalsin mennäkin yhteen, mutta sinä iltana siellä ei ollut paljoa porukkaa ja kukaan ei tullut juttelemaan minulle ja lähdin pois (ehkä liian aikaisin).
Musta rupeaa tuntumaan, että tulen olemaan neitsyt koko loppu ikäni. Tuntuu kurjalta kun 10 vuotta nuoremmatkin kehuskelevat toisilleen miten harrastavat seksiä koko ajan. Ja se että seksiä tyrkytetään kaikkialla. Ja että kukaan yli 20 ei voi olla enää neitsyt. Ja että mun ikäisillä (25v) voi olla ollut jo monta sataa seksikumppania!
Eikä mun neitsyys johdu siitä, että olisin niin ruma että kukaan ei haluaisi mua. Kyllä mua useinkin naiset on yrittänyt iskee, mutta kun en halua naista.
Tuntuu vaan todella kurjalta olla neitsyt vielä tän ikäisenä!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Samanlaisiasi löytyy, vaikeampi sitten kohdata? Tosiaan homobaarit ei vedä puoleensa yhtään, muutenkin oksettaa homopiirit, mutta kun löytäisi jostain sen oikean kainaloonsa.
- VM 86
Kuulostaa siltä että sinulla on ongelmia itsesi kanssa, eikä sinulle kelpaa kukaan. Ulkonäkö tuntuu olevan sinulle pääasia. Vaikka niinhän se homoille yleensä onkin.
Pitäsiskö mun sitten harrastaa seksiä yli sata kiloisten haisevien miesten kanssa, jotka ei pese hampaitaan.
Mulla ei todellakaan ole ongelmia itseni kanssa. Jos itse olen hoikka, omasta terveydestäni ja hygieeniasta huolta pitävä, en todellakaan rupea olemaan epäviehättävien miesten kanssa. Mulla vaan on se ongelma että en ole tavannut ketään muuta kun näitä kuvottavia homoja.
Miksi pitäisi kelpuuttaa parisataakiloinen haiseva äijä jos itse on ulkonäöstään huolehtiva nuori mies? Kyllä jotain omanarvontuntoa pitää olla.
Tuttu juttu. Homoissa on hirveä määrä erilaisia epämääräisia perverssejä, valehtelijoita, vanhoja kääkkiä, taudinlevittäjiä sekä niitä ukkomiehiä jotka eivät kotoa saa riittävästi seksiä. Jäljelle jäävistä kun poistat skenehomot ja neitihomot jotka näyttävät miehen ja naisen ristisiitokselta, juopot ja mahdollisesti liian lyhyet ja pitkät ja superläskit ei jäljelle jää oikein mitään.
Olen itse akateeminen, pitkä, liikunnallinen ja terveet elämäntavat omaava nuorimies joka on etsinyt sopivaa seuraa jo tovin, mutta hyvin vähissä ne vaihtoehdot ovat.
En ole laisinkaan yllättynyt että homoja pidetään ällöttävinä ja homoutta rappioelämäntapana. Suurin osa homoista nimittäin juuri tuntuu niitä olevan.
Ehkä sulla on liian korkeet tavotteet. Jos sun pitää treffiseuraa hakiessas oikeen mainostaa, et sä oot akateeminen, ni se kertoo susta hyvin paljon. Eiks sussa oo muuta ku "akateemisuus"? Mistä sun kanssa puhuu? Millanen huumorintaju sulla on? Voiks sun kanssa ylipäätään puhuu muusta ku työ- tai opiskeluasioista? Kiinnostaaks sua elämä ja ihmiset yleensäkään?
Sopivan kundin voi löytää, jos ei aseta turhii ennakkokriteerei. Se löytyy ku sitä vähiten oottaa...
Haistappa sitten paska. Munan kokoko se olisi sitten pitänyt mainita tuossa kirjoituksessa? Jos akateemisuuden pelkkä mainitseminenkin närästää noin paljon niin ei sinussakaan kovin paljon hurraamista ole.
Ja tavoitteeni ovat ilmeisesti todella korkeat: pariutumishaluinen, miehekäs, savuton, liikunnasta pitävä mies normaalilla kropalla, noin oman pituiseni ja ikäiseni, ja sen verran itsenäinen että osaa elää myös ilman tukipilaria. Heteromaailmassa tuollaisia ihmisiä olisi pilvin pimein koska kyseessä on NORMAALI MIES mutta ilmeisesti homomaailmassa tuollainen mies on vähintäänkin löytö? Niinkö viestisi pitäisi tulkita?
Oho, kylläpä sä oot herkkähipiäinen! Turha sun on yhtään ihmetellä, miks sä oot yksin, jos sä et yhtään suostu kuunteleen ittees kohdistuvaa (aiheellista) arvosteluu.
Valitettavasti sun kaltanen huonolla itsetunnolla ja negatiivisella ulosannilla varustettu mies ei kelpaa oikeen kellekään. Mieti, millasen kuvan sä itestäs annat. Mieti.
Toimit sä treffeilläkin samalla tavalla, et sä haukut sun entisii treffikumppaneita? Sun kaltasten ihmisten kanssa mä oon ollu monesti treffeillä joten eipä ainakaan mua paljoo kiinnosta.
Ei helvetti, mistä tällasii luusereita oikeen tulee?
P.s. Onks akateemisuus sun mielestä ainoo itenäisen elämän tae?
Ei, mutta älyllisten vastausten tae se yleisesti ottaen on. Mikä sinulta ei näemmä onnistu.
Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sanotaan...
Harmi vaan, et se sun tapauksessa ei oo älyllisten vastausten tae. Monesti vaan sun kaltaset ihmiset ei suostu kuunteleen sitä, mitä toinen sanoo, ku ne tietää, et toinen on oikeessa.
Niinhän se metsä tosiaan vastaa kaikuna ihan just sen, mitä sä sinne huudat.
"Ja tavoitteeni ovat ilmeisesti todella korkeat: pariutumishaluinen, miehekäs, savuton, liikunnasta pitävä mies normaalilla kropalla, noin oman pituiseni ja ikäiseni, ja sen verran itsenäinen että osaa elää myös ilman tukipilaria."
Ymmärrän, ettet tässä nyt mitään treffi-ilmoitusta ole täyttämässä, mutta tuohon kuvaukseen sopii aivan suunnattoman laaja kirjo erilaisia ihmistyyppejä. Hassua kuinka "pinnallisia" vaatimuksia sinulla on, vaikka oletkin Akateeminen isolla A:lla.
Sinusta tulee väkisinkin mieleen pikku britannian Daffyd Thomas. "What that boy needs is a nice big cock up his arse". :D
En nyt itsekään yli satakiloisia (yleensä) pidä kaikkein viehättävimpänä, mutta en nyt oksenna, jos lihava ihminen koskee minuun. Tai vaikka jos kehitysvammainen koskee minuun. Tai neekeri, hui kauheaa. :D Pitää olla jo jonkin sortin dysmorfobia tai muita persoonallisuushäiriöitä. :D
Mielenkiintoista oli, että etkö qruiserissa nähnyt kasvokuvaa tai etkö pyytänyt ennen tapaamista jotain kuvaa henkilöstä? Sikaa kun ostaa säkissä, niin tulee ikävät treffit.
Lisäksi tuntuu, että olet ujo. Saan jopa sen kuvan, että odotat baarissa, että joku superihana ja mukava kiiltokuvapoju tulee juttelemaan mukavia ja vie sieltä jatkoille, etkä pahemmin itse osaa mennä miellyttävän näköisen tyypin luokse juttelemaan, varsinkaan jos hän ei ole yksin.
Jos munaa haluat, niin suosittelen, että menet koodi.nettiin ja kerrot palstalla selkein sanoin, että mitä haluat ja minkä näköiseltä ja odottelet vastausta.
Ei pitäisi olla vaikeaa. En itsekään suurkaupungissa asu ja minä ristiinrunkkasin ikätoverini kanssa jo 5-vuotiaana päiväkodissa, 6-vuotiaana katsoin salaa isäni pornoleffoja ja 8-vuotiaana panin jo anaaliyhdynnässä molemmin päin ja teininä vasta heppiä sainkin, enemmän kuin nykyisin. Ja minä paneskelin sellaisina aikoina, kun ei ollut internettiä ja seksiä etsittiin lehdistä epämääräisillä ja salakielisillä ilmoituksilla ja vastapuolessa oli aina jotain muutakin vikaa ylipainon lisäksi.
Miten tämä nyt liittyi viestin aiheeseen? Jos tarkemmin katsot, niin huomaat että viestin otsikkona ei ollut "Kertokaa kaikkia fantasioitanne ja märkiä päiväunianne".
Minua ei ainakaan kiinnosta, mitä random ihmiset kelailevat hakatessaan tattiin. Pitäkää itsellänne tai menkää kirjoittamaan itsetyydytys.org:iin.
Ei tän "ummgayn" postaukset liitykään millään tavalla viestin aiheeseen, vaan se änkeää joka ketjuun höpöttämään samaa vanhaa virttä, jonko asiasisältö on lyhenneltynä suunnilleen "umm lol mie haluun munaa". Sitten jos joku kommentoi, niin se säntää häntä koipien välissä poistamaan viestinsä, niin kuin nytkin. Ei siitä kannata välittää.
Ei-suurissa kaupungeissa asuvat homot (Pääkaupunkiseutu Turku ja Tampere) saattavat usein olla ilman seksikumppania pitkälle aikuisikään. Ja nimenomaan noita mainitsemiasi ongelmia voi kokea, varsinkin jos on vielä hiljainen luonteeltaan. Kehottaisin nyt kuitenkin jatkamaan qruiserin käyttöä, ja tosiaan pyydäpä tuore kuva ensi kerralla, ja jos tapaamiskohde eroaa paljon kuvan henkilöstä, sano näkemiin saman tien. :) Kyllä nyt jotain vaatimuksia saa olla, jos itsellä on ulkonäkö kunnossa.
T: 26v ja kaksi seksikokemusta omaava.
Ihan rohkeasti juttusille tai jos ei kantti riitä juttusille menoon, niin sit muuten vaan koita tulla huomatuks (silmiin pistävät vaatteet aurinkolasit yms.) Ja sit vaan kysyt onko paikka vierestä varattu, jos tuoli on vapaa niin istu alas ja tilaa juoma. Jos tämä kundi vierestäs häipyy, niin juo juomas loppuun, bongaa toinen söpö kundi ja sama uudelleen.
"... Kyllä mua useinkin naiset on yrittänyt iskee, mutta kun en halua naista."
Noh, naisilla ja homoilla on selkeästi toisistaan poikkeava miesmaku, mikä tulee kyllä selvästi esiin, mikäli on näissä piireissä liikkunut. Anopin toivevävy ei ole priimatavaraa homomarkkinoilla.
Öh. No "anopin toivevävy" tuskin kiinnostaa heteronaisiakaan.
Olin 24 v. kun minulla oli ensimmäinen seksikontaktin yritys. Tuohon aikaan ei ollut netistä mitään tietoa, matkapuhelimet olivat maitotölkin kokoisia ja maksoivat kolmen-neljän kuukauden palkan verran mummon markkoja. Eli kirjeenvaihdon perusteella sitten menin tapaamaan yhtä tyyppiä hänen luokseen - pettymys oli suuri. Ei siitä seksistäkään mitään tullut vaikka yritin kohteliaasti.. Joten ei sun kokemattomuutes ole mitään ihan omituista, vaikka ajat ovatkin muuttuneet...
Tämä meidän yhteiskunta on vaan kovin yli-seksualisoitunut. Ei kannata ottaa paineita, vaan olla oma itsensä. Jos seksi ei maistu samaan tahtiin kuin lehdet ja tv sitä mainostavat, niin ei hätää, et ole yhtään epänormaali. Olet vain rohkea ja itsenäisesti ajatteleva. Joka tuutista pursuaa sitä, että (varsinkin homojen) pitää naida koko ajan. Sattuu nyt vain olemaan niin, että osa haluaa edelleen pitää seksin lähinnä parisuhteeseen kuuluvana tai sitten vain arvostaa sitä kokemusta niin henkilökohtaisella asteella, että tekee sen vain hyvän kumppanin kanssa. Pää pystyyn ja hyppää pois tästä harmaasta massasta ja kuuntele, mitä itse haluat. Silloin kun opit luottamaan omiin haluihisi ja ajatuksiisi, niin pystyt toteuttamaan itseäsi. Tämä luottamus saattaa esiintyä rohkeutena mennä sinne homobaariin odottamaan että joku tulee iskemään, tai sitten olemaan itse aktiivisempi. Tai sitten se ilmenee siinä muodossa, että olet tarpeeksi rohkea poikkeamaan massasta, etkä välitä miltä muista tuntuu, vaan ainoastaan miltä itsestä tuntuu.
Minä tein 19-vuotaana sen virheen kiiruspäissäni, että menin sänkyyn, vaikka vastapuoli ei ihan oikeasti miellyttänyt. Varmaan siinä särjin samalla toisen osapuolen sydämen, kun vasta muutaman kerran jälkeen sain rohkeutta sanoa, että ei tämä minulle toimi. Toivottavasti sä et tee tätä virhettä kenellekään...
Olet siis saman ikäinen kuin se minun ihanteeni! Se ranskalainen näyttelijä George De Frasne on juuri 25-vuotias tänäpäivänä mutta kun en sitten pääse häneen millään yhteyksiin. Hän näet esitteli lapsena erästä Ludovic poikaa elokuvassa Me Vie En Rose ja täytyy sanoo että ihastuin siihen kerta heitolla. Se naisellisuus ei nyt tarkoita sitä että tulee alistaa hänet vaan kunnioittaa häntä vaimonani ja harrastaa Frottausta hänen kanssaan itseään sekä häntä kunnioittaen.
Toki et löydä niistä homobaareista etkä piireistä ketään pitkäaikais kumppania. Olen itsekkin kokematon muta sitä vetoa kyllä on mutta vain oikean kanssa.
Ei siitä kannata liikaa paineita ottaa, että on neitsyt vielä 25 vuotiaana. Homolle se oikeastaan on aika kunnianosoitus ja erikoisuus, että ei ole harrastanut seksiä. Itseltäni meni poikuus viime vuonna ja olen 16 vuotta vanha. Ehkä liian aikaisin, mutta se tuntui ihan oikealta ja sopivalta. Joka tapauksessa. Useimmilla homoilla tosiaan tuntuu olevan mies melkein joka yöksi (usein myös eri mies). Tästä syystä saat suurimman kunnioitukseni, että olet onnistunut pidättäytymään. Kun vielä tulevaisuudessa omistaudut yhdelle miehelle, niin olet vähän niin kuin helmi.
Tässä tuskin nyt on kysymys pidättäytymisestä, vaan yksinkertaisesti siitä että flaksi ei ole käynyt. :)
"Kun vielä tulevaisuudessa omistaudut yhdelle miehelle, niin olet vähän niin kuin helmi."
En ole aloittaja, mutta ei voi olla vastaamatta "Pandora heart" tin kommenttiin, jos ja kun joku jää odottamaan sitä yhtä miestä, kelle "omistautuu" niin takkuvarmasti jää lopun ikäänsä sitä odottamaan, ja mitä hyötyä siitä odottamisesta sitten on, kumminkin se "odotettava" on ennättänyt kokeilemaan ja harrastamaan seksiä, tuskin kaksi täysin kokematonta sattuu meidän pienissä "piireissä" törmäämään yhteen ja siitä heti suhde leimahtamaan.
Jos itsellään on yleensä haluja minkäänläiseen seksiin toisen miehen kanssa, niin jos ei itse ole aktiivinen asian suhteen, voi samalla syyttä itseään, jos jää ikuisesti kokemattomaksi, vaikka asettaisi laatu vaatimuksia kumppaninsa suhteen, sitä aktiivisemmin on sitä seuraa sitten itse haettava.
"Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa"
ps. ei tarvitse ottaa/hyväksyä "huoran titteliä" harteilleen, vaikka kokeilee useimmankin kanssa, vaikka hakisikin vakavampaa suhdetta..."ei kannata ostaa/ottaa sikaa säkissä"
Olen hieman nörtähtävä, sosiaalisesti oudohko, hiljainen, yliopistossa opiskeleva homomies. Koska minulle "markkinat" avautuvat vai onko minulla samanlainen kohtalo kuin heteropuolisillakin "nörteillä"? Onko minunlaisillani mitään markkina-arvoa ts. mahdollisuutta löytää ketään?
sinun on oltava jossain sen verran hyvä, koskapa olet päässyt yliopistoon opiskelemaan, ja hyvällä tarkoitan, ettei kai siellä ihan tuppisuuna voi pärjätä kukaan, tietysti jos olet täydellisen ihmisarka ja koetat välttää kontakteja toiseen ihmisiin niin voi "nörtiksi" jäädäkkin. Markkinasi avautuvat ihan sinä päivänä kuin sen itset päätät, mutta se vaatii sinua lähtemään "opiskelubunkkeristasi" "homojen markkinatoreille" joilla voi kilpailu olla kovaakin, mutta aivan yhtä hyvin siellä saattaa olla joku, joka kaipaa juuri sinunlaistasi kaveria, elämässä kaikki yllätykset ovat mahdollisia, olen nähnyt lukuisia "pareja" joista ns. ulkoisten olemusten vuoksi ei voisi kuvitellakaan koskaan pareja tulevan
rohkeesti vaan johonkin baariin ni varmasti seuraa löydät;)
ulkonäkö seikat ovat aika tylyjä, ainakin minun makuhermoon ei kolahda edes peruskomeat miehet vaan olen ihan helvetin tarkka ulkonäön suhteen, mut what the fuck tää on mun elämä ja parisuhteet on yksi elämän isoimpia asioita, miksi muka pitäisi tinkiä omista haluista....