uskallanko

Alamme avokkini kanssa rakentamaan kesämökkiä hänen omistamalleen tontille.

Rakennuslaina tulisi molempien nimiin ja vastaisimme siitä yhdessä. Onkohan aivan

mahdoton ajatus, että maan omistaa yksi ja rakennuksen kaksi?

Mitähän haittapuolia tulee mahdollisesti eteen tulevaisuudessa esim.erotilanteessa.
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Että koko homma perustuu henkilötakauksiin, ei siis kiinnitetä mökkiä ollenkaan.
Itse en siihen suostuisi jos tosiaan on ainoastaan henkilötakaajina.
Jos taas mökki tontteineen kiinnitetään ensin ja henkilötakaus tulee sitten sille lopulle 20-30% yhteisvastuullisesti toisijaisena takauksena, joka peritään vasta kun kiinnitykset on myyty, niin sitten voi olla asia eri.

Avokkisihan voi vaikka myydä mökin ylihuomenna ja heittää sinut pihalle ja jättää koko lainan maksamatta.
Kun laina on yhteisvastuullisesti, tarkoitaa se että laina on solidaarinen, pankki siis voi ilman perusteluja periä lainan kokonaisuudessaankin vain toiselta velalliselta, jolla rahaa on ja jolta periminen onnistuu helpoiten. Yleensähän se on juuri niin että se jolla on varallisuutta maksaa kiville menneen velan.

Äänestä
  • Ei tuu henkilötakauksia kun avokilla on entisiä kiinnityksiä vapaana omakotitalosta jossa asumme.
    Ongelmat voi tulla sitten esiin jos sattuis erotilanne.

    Äänestä

  • 1rohkea kirjoitti:

    Ei tuu henkilötakauksia kun avokilla on entisiä kiinnityksiä vapaana omakotitalosta jossa asumme.
    Ongelmat voi tulla sitten esiin jos sattuis erotilanne.

    Kun nimi on paperissa on kyse henkilötakauksesta. Miksi muuten nimesi siellä olisi, jos siihen lainaan käytettäisiin avokkisi kiinnitykset?
    Kirjoitit että laina otetaan ydessä=yhteisvastuullisesti.
    Olehan tarkkana.
    Googleta yhteisvastuullisuus terminä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1 rohkea kirjoitti:

Alamme avokkini kanssa rakentamaan kesämökkiä hänen omistamalleen tontille.

Rakennuslaina tulisi molempien nimiin ja vastaisimme siitä yhdessä. Onkohan aivan

mahdoton ajatus, että maan omistaa yksi ja rakennuksen kaksi?

Mitähän haittapuolia tulee mahdollisesti eteen tulevaisuudessa esim.erotilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu