Syöpääkö?

7-vuotiaalle sekarotuiselle koiralleni on jonkin aikaa sitten ilmestynyt pieni patti ihon alalle kaulalle. Lisäksi sillä on kaksi "rasvapattia" takajaloissa sekä etutassujen välissä pienempiä ihonalaisia patteja. Voiko kyseessä olla imusolmukesyöpä? Koirani on kuitenkin hyvässä kunnossa ja iloisempi ja leikkisämpi kuin koskaan, joten ei uskoisi sen olevan vakavasti sairas. Tosin syövän edetessä koiran kunto huononee nopeasti, joten voiko sellaista olla odotettavissa vaikka koira nyt olisikin hyvässä kunnossa?
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oli aivan niinkuin ennenkin vaikka oli patteja,siis syöpä imusolmukkeissa ja juuri kaulalla ja takajaloissa siellä on myös imusolmukkeita,voihan se olla kyse tulehduksestakin,mutta minä veisin koiran ell ja pian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marjattakor kirjoitti:

7-vuotiaalle sekarotuiselle koiralleni on jonkin aikaa sitten ilmestynyt pieni patti ihon alalle kaulalle. Lisäksi sillä on kaksi "rasvapattia" takajaloissa sekä etutassujen välissä pienempiä ihonalaisia patteja. Voiko kyseessä olla imusolmukesyöpä? Koirani on kuitenkin hyvässä kunnossa ja iloisempi ja leikkisämpi kuin koskaan, joten ei uskoisi sen olevan vakavasti sairas. Tosin syövän edetessä koiran kunto huononee nopeasti, joten voiko sellaista olla odotettavissa vaikka koira nyt olisikin hyvässä kunnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu