metsästämättömyys

Ihminen on olevinaan kovasti huolissaan ympäristöstään, eläinten hyvinvoinnista, ilmastomuutoksesta jnejne.
Asia kumminkin on oikeesti niin ettei ihminen oikeesti välitä muusta ku itestään.
Eläimiä ei saa metsästää mutta niitä saa kiduttaa pitämällä ne ihmisten orjina ja kauppatavarana
koko niiden iän.
Riistan lihaa ei ssa käyttä'ä ravinnoksi mutta lihaa saa teollisesti tuottaa jopa surkeissakin olosuhteissa.
Eläintä saa kiduttaa (kala kuolee tukehtumalla) mutta sitä ei saa lopettaa nopealla laukauksella.
Eläimiä saa ostaa ja myydä kuka ja kenelle tahansa mutta silti vannotaan kaiken elämän olevan samanarvoista - niin ihmisen kuin hirven.
Kalaa, kanaa, poroa ja sikaa saa syödä muttei jänistä, sorsaa, hirveä tai pyytä.
Ihmisen ravintotuotanto kuormittaa ilmastoa moninkertaisesti esim. liikenteen päästöihin verrattuna.
Luonnossa tuotettu ihmisravinto on egologisesti ympäristöä vähiten kuormittavaa.
Minäkään en itse metsästä mutta en ymmärrä noita argumentteja joilla metsästystä vastustetaan,
puhumattakaan nyt noista muutamista täysin tärähtäneistä apinoiden sivistäjistä jotka ovat päässeet pesiytymään tällekin foorumille.
Osaako kukaan vastata noihin em kummajaisiin?
Luulen kuitenkin että täällä on täysin mahdotonta keskustella mistään asiasta järkitasolla mutta kokeilinpa kumminkin.
18456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kun olen ammatiltani niin monia eläimiä on tullut maisteltua, mutta susipaistia enkä kettua ole tohtinut suuhuni laitaaa, hauen myös luen samaan ryhmään........

Äänestä
  • kaksista joten et ole paljosta jäänyt vaille.Vertailuna tosiaan kalalajeissa hauki,joka on yhtä tyhjän kanssa.Joten ei kannata selkosten susisafariile lähteä lihan takia,elämysmatkana kuitenkin.

    Äänestä

Kyllä jänistä sun muuta riistaa saa syödä. Isäkin söi viime vuonna majavaa kun kaveri pyysi maistamaan. Pyy on ainakin sellasta herkkua että... Metsästysaika on sitten erikseen...

Äänestä
  • makupala. Nahkakin lähtee helposti.

    Äänestä

  • on mainio kirjoitti:

    makupala. Nahkakin lähtee helposti.

    Sairatuttuani diapeetekseen minulle selvisi kuinka väärille jäljille ihmisiä opetetaa,en ole kasvissyöjä mutta muuten syönyt tosi harvoin lihaa.
    ihmisen elimistö on sopeutunut seka ruualle ja sitä ei voi muutamassa sukupolvessa muuttaa
    joten minunkin kohtaloksi tuli diapeettes.
    Vasta nyt olen heräännyt tutkimaan ruokaaineden sisältöjä
    jos puolet lautasesta on kasviksia ja peruna ,riisi, ,makarooni on pahasta vaihto ehdot käy vähiin
    lihaa ja jos mahdollista niin riistalihaa siinä se mitä en ennen tajunnut

    Äänestä

  • on mainio kirjoitti:

    makupala. Nahkakin lähtee helposti.

    HYI!!!!

    Äänestä

Enhän minä metsästystä varsinaisesti vastusta, vaan "metsästäjiä". Nämä kun tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) kännissä tai muissa päihteissä ja vaarantavat yleisen turvallisuuden mm. holtittomalla aseiden käsittelyllä. Tälläkin palstalla on monia rehvastelevia reppanoita, jotka ylpeilevät salakaadoillaan ja metsätysrikoksillaan.

Samaiset pellet ovat myös niitä, jotka juopottelultaan ja laiskuudeltaan jättävät tuotantoeläimensä heiteille, kuten joulun tienoilla julkisuudessa olleet sikalavideot jälleen kerran todistivat. Moiselle törkeydelle en edes minä naureskele.

Äänestä
  • Itse maalla asuvana tosin minulla tai kellään sukulaisella ei ole karjaa joten pystyn sanomaan mielipiteeni ilman sidoksia.
    Entis aikaan koti eläimillä oli nimi ja niitä puhuteltiin,tilojen koko vaatimuksien jälkeen tuotanto tilojen koko on kasvanut ja eläimet on vieraantunut ihmisistä naudan elin kaaren aikana vain kolme ihmistäon tekemisissä eläimen kanssa hoitaja, autonkuljettaja ja teurastaja.
    Karmeita videoita on helppo kuvata outo ihminen kävelee sisään eläimet menee täysin panikkiin ja repi toisensa ja kamalinta kuvaajien touhuissa on sairauksien leviäminen,karjan kasvattajilla on tiukat säännöt karjan terveyden seurannassa.
    On totta että eläimille ei saa tuottaa ylimääräistä kärsimystä mutta mielen terveys ongelma on aina paha varsinkin eläinten hoitajalla ja sehän on taas toisenlainen ongelma.
    Metsästys on sosiaalinen harrastus ja monelle isänälle ainut mahdolisuus irtaantua töistä,ja tavata vanhoja kavereitaa joista monet asuu muualla.
    Alkoholi on joillekkin ongelma mutta se ei ole metsästyksessä niin yleistä kuin ennen johtuen muualla asuvien rajallisesta ajasta metsästykseen ei ole yksin kertaisesti aikaa,tehokkuus ajattelu on myös metsästyksessä ja jokainen joka on joskus ollut kantamassa niin ei varmasti ota ryyppyäkää ennen iltaa

    Äänestä

  • "Nämä kun tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) kännissä tai muissa päihteissä ja vaarantavat yleisen turvallisuuden mm. holtittomalla aseiden käsittelyllä. Tälläkin palstalla on monia rehvastelevia reppanoita, jotka ylpeilevät salakaadoillaan ja metsätysrikoksillaan."
    Todistelepas paskanjauhantasi, - aivan sma millä nimellä, "naureskelija.", piereskelijä, susianaali, paskamaisteri, marko jne jne jne
    Sivistysvaltiossa valistunut kirjoittelija pysyy kirjoittamansa takana ja kykenee myös väitteensä
    näyttämään toteen!
    Annahan tulla faktaa - ei mitään poikkeustapauksia tyyliin ksi sadasta tuhannesta.

    Äänestä

  • Taidat olla pelkkä suussoittaja koko hyyppä. Kirjoittelet riena yleistäen koko metsästäjäkunnan juopoiksi, ja minne sattuu ampuviksi, vaikka joka mies on nykyisin omalla autolla metsäreissulla, ja en oo tavannu yhtä ainutta humalassa olevaa metsässä koskaan, vaikka oon 40 vuotta metsissä seikkaillut, ja vastaantulijoita on ollu harva se päivä.

    Oliskohan sulla syytä ruveta epäilemään omia juttujasi, tai sitten oot ite ilman lupia päissään metissä ampuen kaikkea rauhoitettua.

    Äänestä

  • Totuus on kumma jutt kirjoitti:

    Taidat olla pelkkä suussoittaja koko hyyppä. Kirjoittelet riena yleistäen koko metsästäjäkunnan juopoiksi, ja minne sattuu ampuviksi, vaikka joka mies on nykyisin omalla autolla metsäreissulla, ja en oo tavannu yhtä ainutta humalassa olevaa metsässä koskaan, vaikka oon 40 vuotta metsissä seikkaillut, ja vastaantulijoita on ollu harva se päivä.

    Oliskohan sulla syytä ruveta epäilemään omia juttujasi, tai sitten oot ite ilman lupia päissään metissä ampuen kaikkea rauhoitettua.

    Hirvi jahtiin jää niin vähä aikaa ettei käy mielessäkään viinan otto.
    Aamu neljästä ilta kaheksaa jaksaa mut sit pitää himmata jos meinaa jaksaa.
    Paskan jauhajia riittää mut meilä on sen verran tiukka väli et kännärillä ei mitään mahiksia.
    Auto on kaikilla ei meillä oo mitään kimppakyytii.
    Ei me saada porukkaa kokoon enään loppu syksyks ett suurin osa pitää kaatu ensimäisen kuukauven aikana

    Äänestä

  • metsästäjät ovat kännissä ja päihteissä hosumassa aseiden kanssa ja vaarantavat turvallisuutta, niin kai toki olet poliisille tehnyt ilmoituksen asiasta? Silloinhan se tutkitaan asianmukaisesti ja syylliset saavat rangaistuksen.
    Jos taas et ole ilmoittanut asiasta, olet rikoksen suosija ja ansaitset kanssarikollisena tuomion.

    Jos taas sinulla ei ole näyttöä eikä kanttia poliisille ilmoittaa, olet paskanjauhaja jonka ainoa ansio on häpeä toisten ihmisten mustamaalaamisesta.

    SIIS MITEN ON? MIKÄ OLET?

    Äänestä

  • että metsästäjissäkin on alkoholisteja, mutta tosiasiahan on, että eläinaktivisteista suurin osa on huumeiden käyttäjiä, tosin sekaan mahtuu muutama juoppo ja sekakäyttäjäkin.

    Samaiset pellet ovat myös todistettavasti syyllistyneet eläinsuojelu rikoksiin, sillä joka jättää ilmoittamatta välittömästi huomaamansa selvän eläinsuojelurikosken syyllistyy itse samaan asiaan.

    Samaiset pellet käyttävät hyväkseen eläinten kärsimyksiä, kuvaavat syvää innostusta tuntien, useamman tuhannen eläimen tarhalla, yhtä tai kahta vammautunutta eläintä, mutta jättävät omien tarkoitusperiensä takia ilmoittamatta ilmiselvät tapaukset. Sanoisin että kylläpä tämä paskasakki haiseekin.

    Äänestä

Voi hitto mikä idiootti taas tänne kirjoitteleekaan :O Onko ylipäätään pakollista syödä ja tuottaa lihaa? Ihminen kun nyt vain sattuu pärjäämään pelkällä kasvisravinnollakin, karhu ei.

Äänestä
  • Pärjää kasviksiksilla jos sitä vain on kyllin paljon mutta luonnossa tahtoo kaikki olla sekaravinnon käyttäjiä olosuhteiden pakosta niin myös ihminen.
    Hevi tiskillä on liian suppea valikoima täys painoiseen ravintoon ja säilykkeet sisältää lisäaineta ja raskasmetalleja

    Äänestä

SIIS SUSTAKO ELÄIMIÄ SAA KIDUTTAA VAI????OLET KYLLÄ AIKAMOINEN PASKAAIVO JA VESIPÄÄ!!!!

Äänestä
  • sieltä selviydyt niin yritä sitten uudestaan tuota mokerrustasi,
    "PASKAAIVO" ynnä muita surkuhupaisia lapsellisia kielioppivirheitä
    löytyy jokaisesta töherryksestäsi, puhumattakaan nyt sitten tästä
    caps lockista jota et ymmärrä kytkeä pois rikkoen näin palstan
    perussääntöä.

    Äänestä

Kaikista parasta ja luonnonmukaisinta ravintoa on riista ja metsänmarjat sekä muut kuonnonantimet, niillä ihmiskunta on tullut toimeen tuhansiä vuosia. Nykyisin ravinnosta saa aivopesuatietoa vain kauppaketjujen ja sijoittajien rahoittamista "tutkimuksista".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naureskelija. kirjoitti:

Ihminen on olevinaan kovasti huolissaan ympäristöstään, eläinten hyvinvoinnista, ilmastomuutoksesta jnejne.
Asia kumminkin on oikeesti niin ettei ihminen oikeesti välitä muusta ku itestään.
Eläimiä ei saa metsästää mutta niitä saa kiduttaa pitämällä ne ihmisten orjina ja kauppatavarana
koko niiden iän.
Riistan lihaa ei ssa käyttä'ä ravinnoksi mutta lihaa saa teollisesti tuottaa jopa surkeissakin olosuhteissa.
Eläintä saa kiduttaa (kala kuolee tukehtumalla) mutta sitä ei saa lopettaa nopealla laukauksella.
Eläimiä saa ostaa ja myydä kuka ja kenelle tahansa mutta silti vannotaan kaiken elämän olevan samanarvoista - niin ihmisen kuin hirven.
Kalaa, kanaa, poroa ja sikaa saa syödä muttei jänistä, sorsaa, hirveä tai pyytä.
Ihmisen ravintotuotanto kuormittaa ilmastoa moninkertaisesti esim. liikenteen päästöihin verrattuna.
Luonnossa tuotettu ihmisravinto on egologisesti ympäristöä vähiten kuormittavaa.
Minäkään en itse metsästä mutta en ymmärrä noita argumentteja joilla metsästystä vastustetaan,
puhumattakaan nyt noista muutamista täysin tärähtäneistä apinoiden sivistäjistä jotka ovat päässeet pesiytymään tällekin foorumille.
Osaako kukaan vastata noihin em kummajaisiin?
Luulen kuitenkin että täällä on täysin mahdotonta keskustella mistään asiasta järkitasolla mutta kokeilinpa kumminkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu