Enpä kulkenut nuoruuttani nuhteettomasti, enpä paljon uskonasioita muistaakseni ajatellut.
Kuljeskelin porukoissa missä moinen ei olisi tullut kysymykseenkään.
Kuitenkin, jossain siellä sisimmässäni oli pieni palanen sitä pelokasta pikkupoikaa joka Jumalasta turvaa hakien, itselleenkään sitä tunnustamatta, rehvasteli tietään etuaan etsien.
Nyt,eläkeiän reippaasti ylittäneenä,ajatukseni jälleen harhailevat useasti uskonasioissa ja palautuvat tekemiini,enemmin tai vähemmin kanssaihmiset huomioiviin, ratkaisuihin. Useimmiten ratkaisuihin jotka nyt tekisin toisin. Valitettavaa vaan,elän kuten ennenkin.
Jokin minulle käsittämätön voima minua kuitenkin ajaa kohti uskontoa ja tietoisuutta minulle varatusta "kuumasta paikasta", ehkäpä se on toivo armosta, tai pelko tulevasta.
Vai, vanhuus tai ...?
Kuljeskelin porukoissa missä moinen ei olisi tullut kysymykseenkään.
Kuitenkin, jossain siellä sisimmässäni oli pieni palanen sitä pelokasta pikkupoikaa joka Jumalasta turvaa hakien, itselleenkään sitä tunnustamatta, rehvasteli tietään etuaan etsien.
Nyt,eläkeiän reippaasti ylittäneenä,ajatukseni jälleen harhailevat useasti uskonasioissa ja palautuvat tekemiini,enemmin tai vähemmin kanssaihmiset huomioiviin, ratkaisuihin. Useimmiten ratkaisuihin jotka nyt tekisin toisin. Valitettavaa vaan,elän kuten ennenkin.
Jokin minulle käsittämätön voima minua kuitenkin ajaa kohti uskontoa ja tietoisuutta minulle varatusta "kuumasta paikasta", ehkäpä se on toivo armosta, tai pelko tulevasta.
Vai, vanhuus tai ...?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä iällä on osuutensa uskonnon tullessa tärkeämmäksi,niin ainakin minä luulen ja tuntemissani ihmisissä on tapahtunut sellaisia muutoksia. Eletäänkö nuorena niin suruttomasti ja sitten kun vanhempana alkavat vaivat ja kuolemankin lähestyy ruetaan enemmän miettimään uskon asioita ?
Itsessäni en ole paljon huomannut muutoksia ,mutta ehkä samalla tavalla kuin sinullakin ajattelen enemmän niitä asioita.
Oma isäni oli kirkosta eronnut ,mutta kun sitten puhuttiin kuolemasta ja hautaamisesta sanoi hyväksyvänsa kirkolliset toimenpiteet. Hänellä kyllä ei ollutkaan erimielisyyttä niinkään uskon asioista vaan kirkosta instituutiona. Ja hänelle muodostuikin veteraani kun oli, niin uskonolliset hautajaiset että...
Syntiä ja synnin tekemistä en niinkään ole miettinyt vanhempanakaan...minun Jumalani hyväksyy minut näine synteineni.
Ainahan sitä sanotaan että ihminen vanhetessaan,
on lähempänä kuolemaa kuin nuori.
Minä en sitä usko,kyllä me kaikki olemme niin
lähellä sitä,kuin olla voi.
Oli sitten nuori tai vanha,minusta vain
näinkin vanha kuin minä olisin joutanut
lähteä,ennemmin kuin nuori.
Sitä kuolemaa kyllä ajattelee,mutta siitä
uskonnollisuudesta en tiedä.
Minä ajattelen että siellä jossakin on
odottamassa ja vastaanottamassa minulle
hyvin rakas ja läheinen.
Onko sitten uskonnollisuudesta tullut tapa,
ennen huivipäiset mummot istuivat kirkoissa
tai jossain seuroissa.
Nykypäivänä näkee paljon nuoria niissä
paikoissa,missä vanhat olivat ennen.
Ehkä ikä vielä nykyäänkin laittaa ajattelemaan
omaa kantaansa uskontoon.
Mutta minä ajattelen samalla tavalla kuin
Mummeli tuossa,että minullakin on sellainen
Jumala että kelpaan hänelle sellaisena kuin olen.
Helvetti meillä on jo täällä maanpäällä,
ei tämän pahempaa enää voi olla.
Täällä käydään sotia ja kaiken maailman
mellakoita,luonnon voimat mukaan lukien.
Menneinä aikoina linnoissa ja kartanoissa oli aina pappi paikalla mahdollista viimeistä voitelua varten. Uskonnosta ei muuten niin ollut väliä, mutta varmuuden vuoksi haluttiin varmistaa kuoleman jälkeinen elämä.
Tuttavapiirissäni oli ateisti, joka ennen kuolemaansa kääntyi uskoon. Ihmettelin, että niin selväjärkinen ja luja henkilö, kuin hän oli, kuitenkin lopulta pehmeni.
Ikääntyminen haurastuttaa. Sitä ei ole enää niin varma kaikesta, kuin oli nuoruutensa päivinä. Myös syyllisyys alkaa painaa. Jokaisella on jotakin, joka (jälkeenpäin ajatellen) olisi pitänyt tehdä toisin.
Kotimme lähellä on lestadiolaisten rukoushuone. En ole koskaan käynyt siellä, mutta iltalenkeilläni olen pannut merkille, kuinka paljon ihmisiä se vetää puoleensa. Myös nuoret kokoontuvat siellä.
Arvelen ihmisten saavan tärkeää lohdutusta ja tukea uskonnosta. Ihminen tarvitsee anteeksiantoa. Jokaisella kulttuurilla on uskontonsa ja siihen liittyvät tapansa.
Kaipauksesi, tai kuten kirjoitat: "Jokin minulle käsittämätön voima minua kuitenkin ajaa kohti uskontoa ja tietoisuutta minulle varatusta "kuumasta paikasta", ehkäpä se on toivo armosta, tai pelko tulevasta". Se on luonnollista ja älykästä pohdintaa.
Vanhemmiten pysähtyy miettimään tehtyjä ja tekemättömiä asioitaan. Kyllä silloin myös uskonto usein astuu niihin kuvioihin - ja mikä ettei? Anna Rape palaa!