Dekkarivuosi 2010

Edellinen dekkarivuosi 2009, mutta totta se on. Marko Leino ja Ansa on parempi kuin Sipilä. Markkinointia vain ihmettelen. Sipilä loistaa jokaikisen marketin kassapöydän lähistöllä, mutta erästä akateemista kirjakauppaa jouduin pyytämään tilaamaan. Miksiköhän näin?

Olipa pitkäveteinen Guy Ritchien Sherlock Holmes kirjoihin verrattuna! Alun katsoin, välin kuorsasin suvereenisti kaikesta läiskemäiske-efektistä huolimatta ja lontoo bridge kohtaukseen heräsin. Kaik selvisi päiväunista huolimatta ja jatkoakin seuraa...

Sen sijaan olen suhtaunut hieman varauksellisesti Mankellin tuotantoon ja lueskellut sitä joutessani silloin tällöin. Nyt on vuorossa Kiinalainen, joka julkaisusta on jo muuan vuosi. Suorastaan hypnoottista tekstiä! On myönnettävä, että kyllä kirjalija osaa. Hieno dekkari. Ehkäpä Savuna ilmaan lunastaa lisää lupauksia.

samaa tavaraa se tämäkin Kononen on kuin entisetkin, jos ei jopa parempi. Sujuvasti kerrottuna edetään samaa tutkintalinjaa alusta loppuun ilman mitään erikoisempia koukeroita. Täytti varmasti kaikki odotukset, mitä näille Pasasen tarinoille olin asettanutkin. Pasanen nyt vain kirjoittaa ihan omalla tavallaan ja tyylillään.
Se on sitten toinen asia, jos on sitä mieltä, että näitä on jo riittävästi. Minä en ole, ja luen ihan varmsti seuraavankin...

mitä suurella kohulla tehtyä höttöä Marklund & Patterson Postikorttimurhissaan. Suoraan dekkarien kioskisarjan ykkösaateliin. Kokeneita kirjailijoita kuitenkin kumpainenkin. Ei mitään kirjallista kunnianhimoa? Huonoimpien lukemieni dekkarien kastiin lörähtää.

Nigel McGregerin Kuoleman apumies. Onkos joku lukenut. Heti alussa vähän liian raakaa, joten voi olla, että en luekaan loppuun asti. Lapslie synastrineineen vähän outoa, mutta muutenhan se olisi liian tavanomainen. En oikein tiedä itkeäkö vaiko nauraa?
Haluan yleensäkin lukea rikoksen selvittämisestä enkä niinkään sen tekemisestä. Inhoan ns. psykologisia, joissa seurataan jonkun hullun murhaajan tekemisiä.

Olen mykistynyt. Vaikka dekkarivuosi on aluillaan, vuoden parhaimmistoa edustaa takuuvarmasti Denise Mina, Paddy Meehan, Glasgow ja Viimeinen hengenveto. Dekkarien aatelistoa, ehdottomasti. Olen mykistynyt Minan taituruudesta.

Dekkari kuljettaa monta ajankohtaista tarinaa yhtäaikaa eteenpäin: vankilasta vapautumisen jälkeinen yhteiskuntaan sopeutuminen, väkivaltaa ja tappamista ideologioidensa, toimintansa ja päämääriensä eteenpäin viemiseksi käyttävät järjestöt, katolisen kirkon ongelmallinen suhtautuminen rakkauteen, mikä teemana ei voisi olla juuri ajankohtaisempi Irlannin katolisen kirkon papiston paljastuttua pedofiileiksi. Ja Mina kirjoittaa yhtäaikaa menneestä ja nykyisestä ajasta. Ällistyttävän hienoa osaamista. Mikä olikaan vuosikymmen jolloin Englannin lojalistien ja Irlannin tasavaltalaisten väkivalta alkoi muuttua myös neuvotteluksi? Milloin tietokoneiden käyttöjärjestelmien toiminta alkoi pääsääntöisesti ensin dos-komennolla tai milloin kännykät alkoivat yleistyä?

Teknistä taituruutta Minalla on myös yllinkyllin. Tietyt kuvaukset - esim. Cullumin vankilastavapautuminen- on kuin ilmiömäisen taitava pieni soolo tekstin keskellä. Tekstin lukeminen vaatii lukijalta jatkuvaa valppautta. Tärkeät asiat tulevat repliikeissä pohjustamatta ja varoittamatta. On ilo lukea taitavaa tekstiä, missä kuikka ei huuda kymmentä sivua tyynen järven yllä ja sitten joku hiipparoi tekemään jotakin salaperäistä. Mina ohittaa kevysti monet kliseiset pitkävetiset prosaistitkin. Tekstin rakentelu kuoppaa ajatuksen siitä, miten olisi jotakin muka oikeaa proosaa ja sitten jotain muuta. Ei missään nimessä näin. Lukija joutuu olemaan jatkuvasti valppaana sen suhteen, että Meehan ei bonjaa asioita paremmin ja nopeammin kuin lukija.

Sukupuoli-ismejäkin dekkarista on havaittavissa. Hymyilen itsekseni- luulenpa, että kovin moni mieskriitikko ei Meehanin toiminnalle lämpene. Sitäpaitsi Meehan tekee lopussa rikoksen. Mina nostaa vielä loistavasti eettisen dilemman esiin - voiko rikos olla koskaan oikeudenmukainen? Voiko koskaan tarkoitus pyhittää keinot (teleologinen etiikka) ja mitä ovat ne tarkoitukset, jotka voivat pyhittää? Rikoslaki ei tällaista tunne, mutta oikeustaju ja moraali tuntee. Miten Meehan jatkossa elää omatuntonsa kanssa?

Loistava.