Sapettaa

Sapettaa oikein paremman jälkeen nämä kerrostalo roskisdyykkarit. Aina rähmällään roskalaatikoilla penkomassa toisten jätteitä. Sitten jätetään roskapussit auki tonkimisen jälkeen. Uskotte miten ottaa päähän nähdä oma aamutakki ovinaapurin päällä. Vetoketju oli yli 20v vanhassa takissa rikki, reikiä vaikka missä, nyt on napit ommeltu tosi resuisine napinläpineen. Toisaalta huvittaa tämän yli 70v touhut, onhan meillä muilla naisilla huvia luetellessa mikä vanha risavaate on kenenkin. Kelpaa sille meisten pitkät kalsaritkin roskiksesta käyttöön.

Nykyisin vien jätevaatteet keräykseen Konttiin eipähän rouva putoa päilleen melko tyhjään roskikseen sillä sekin on hänelle kuulema sattunut. Roskikset sisältää vaikka mitä, uloste- ja pissavaippoja, mätäneviä haisevia juttuja, oli siellä. Roskis rouva ei ole mikään rutiköyhä ihan tavallisen oloinen tallaaja mutta joku viiraa siltä kohdin. On se niin ovela, menee roskikseen muovisanko mukana jossa sakset, on nääs organisoinut jätesäkkien ja pussien avaamisen muttei uudelleen sulkemista. Nähdään sitä monenmoista ihmeellisyyttä elon varrella.
24234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

tai Punaisen ristin tai UFFin laatikkoon?
Ei roskiin!

Äänestä
  • Mainitsemiisi paikkoihin vien siistit, ehjät vaatteet, mutta ne huonokuntoiset eivät kuulu mainitsemiesi keräilijöiden astioihin. Taloyhtiössä on keskusteltu asiasta ja kaikki valitsevat keräyspaikan johon käyttökelpoisia tavaroita voi viedä. Roskis rouvalla on vain sellainen vimma penkoa toisten jätteitä, onpahan sekin hänellä ajankulu.

    Äänestä

  • Sapettaa kirjoitti:

    Mainitsemiisi paikkoihin vien siistit, ehjät vaatteet, mutta ne huonokuntoiset eivät kuulu mainitsemiesi keräilijöiden astioihin. Taloyhtiössä on keskusteltu asiasta ja kaikki valitsevat keräyspaikan johon käyttökelpoisia tavaroita voi viedä. Roskis rouvalla on vain sellainen vimma penkoa toisten jätteitä, onpahan sekin hänellä ajankulu.

    jos tiedät hänen tarvitsevan?

    Äänestä

  • en auta en kirjoitti:

    jos tiedät hänen tarvitsevan?

    Mitä täällä valitat, kuvitteletko olevasi jotenkin etevämpi kyttäessäsi tätä naapurinrouvan touhua?

    Äänestä

  • en auta en kirjoitti:

    jos tiedät hänen tarvitsevan?

    Naapurilla ei ole puutetta, eikä varmaan pulaa ruuan jätteistäkään! Ehkä niistä puolimätäsistä ruuan tähteistä saa hyvää soppaa! Jos ihminen matkustelee 2 -3/vuosi eteänmaissa, kertoo osan varallisuudesta. Hänelle on huomautettu ettei saa levitellä roskiksista jätteitä roskakopin lattialle, tosin tuloksetta. Ei voi muuta sanoa kun jossakin mättää.

    Äänestä

  • onko viisasta sekään kirjoitti:

    Mitä täällä valitat, kuvitteletko olevasi jotenkin etevämpi kyttäessäsi tätä naapurinrouvan touhua?

    enkä edes tiedä missä kaupungissa kyseinen henkilö asuu.

    Äänestä

  • en auta en kirjoitti:

    enkä edes tiedä missä kaupungissa kyseinen henkilö asuu.

    ja vielä senkinvuoksi kummallista ,kun sinun aamutakkisi on naapurinrouvan päällä ,kerroit nähneesi. Hyi sinua tirkisteliää, nämä vasta kerrostalojen kiusana onkin .

    Äänestä

  • Sapettaa kirjoitti:

    Naapurilla ei ole puutetta, eikä varmaan pulaa ruuan jätteistäkään! Ehkä niistä puolimätäsistä ruuan tähteistä saa hyvää soppaa! Jos ihminen matkustelee 2 -3/vuosi eteänmaissa, kertoo osan varallisuudesta. Hänelle on huomautettu ettei saa levitellä roskiksista jätteitä roskakopin lattialle, tosin tuloksetta. Ei voi muuta sanoa kun jossakin mättää.

    Ihmettelen että sitten heität roskiin vaatteita jos kadehdit niitä toisten päällä, säilytä ne lukollisessa paikassa.
    Mielestäni ylimääräiset viedään roskiin, älä enää niitä sure jos joku käyttää, muista; jos on paikka paikan päällä niin on euro euron päällä.
    Minusta vaikuttaa oudolle tuollainen käytös?

    17 3 ei ole 20

    Äänestä

  • Sapettaa kirjoitti:

    Naapurilla ei ole puutetta, eikä varmaan pulaa ruuan jätteistäkään! Ehkä niistä puolimätäsistä ruuan tähteistä saa hyvää soppaa! Jos ihminen matkustelee 2 -3/vuosi eteänmaissa, kertoo osan varallisuudesta. Hänelle on huomautettu ettei saa levitellä roskiksista jätteitä roskakopin lattialle, tosin tuloksetta. Ei voi muuta sanoa kun jossakin mättää.

    sit se siun aamutakki päällään pitkin käytävii, vai onk siul tosjaan tapana ovisilmäst tarkkailla kätävän elämää, vai peräti pimmeen aikaan ikkunoinoitten takkaa. Tais ollakkii sievä aamutakki se, harmin paikka, oisin tok viel paikkaillu sitä. Miullakii on nytkii täs istuissa sellane vanha villalyysi kahen villapuseon peällä,alakaa olla hajjoomispisteessä,en millään raatsis luopuu,joku vaatekappale tullee nii rakkaaks.
    Yks ehotus tul mieleen,ruppee vanahat ryysyis matonkutteiks leikkelemmään.

    Äänestä

  • ullamirjami kirjoitti:

    ja vielä senkinvuoksi kummallista ,kun sinun aamutakkisi on naapurinrouvan päällä ,kerroit nähneesi. Hyi sinua tirkisteliää, nämä vasta kerrostalojen kiusana onkin .

    kenelle kirjoitat. Minä en ole vienyt aamutakkiani roskikseen, enkä' liioin nähnyt sitä kenenkään päällä. Ettekö osaa vastata oikealle henkilölle?

    Äänestä

  • susmors. kirjoitti:

    sit se siun aamutakki päällään pitkin käytävii, vai onk siul tosjaan tapana ovisilmäst tarkkailla kätävän elämää, vai peräti pimmeen aikaan ikkunoinoitten takkaa. Tais ollakkii sievä aamutakki se, harmin paikka, oisin tok viel paikkaillu sitä. Miullakii on nytkii täs istuissa sellane vanha villalyysi kahen villapuseon peällä,alakaa olla hajjoomispisteessä,en millään raatsis luopuu,joku vaatekappale tullee nii rakkaaks.
    Yks ehotus tul mieleen,ruppee vanahat ryysyis matonkutteiks leikkelemmään.

    Kerrostaloissa on viikottain yleinen saunavuoro, jonne yleensä mennään kylpy- tai aamutakki yllä.
    Aika ilkikuriaisa vanhat akat jotka nälvivät näsäviisauksineen kirjoittajaa. Luetteko kenties kyttääjät sivustoa paljonkin?Löytyykö kirjoittajien joukosta paljonkin roskisdyykkareita.

    Olette kääntäneet asian päälaelleen, kysymys näyttää olevan yleisen roskiksen kääntämisestä jätekatoksen lattialle. Kaikki jotka roskikseen jätteet vie, tarkoitta se seuraavan osoitteen olevan jätehuoltolaitos.

    Ymmärrän hyvin nimimerkkiä Sapettaa esim. jätekatoksen epäsiisteyden vuoksi.

    Äänestä

  • hopeahapsi kirjoitti:

    jos voisin,niin kirjoituksein häipyvän soisin....onki niin vakavasta asiasta kyse.
    Tässä sen nyt näkkee edun,jos rekatulla kirjottas,vois vetästä sen hätätilassa pois.
    Suur anteekspyyntö,jos vähän huumorrii sekkaan sotkee,paras pyssyy pois näistä elämää vakavammista aiheista.

    Äänestä

  • susmor kirjoitti:

    Voivoi, sanon minä, kyllä siellä oli alkupuolella aika outoa tekstiä, hyvä sitä nyt on perästä päin alkaa kääntämään ja vääntämään, lie vaikka itse siellä penkomassa kukaan meistä muista ei asiaa tunne.

    Äänestä

  • eipä kiinnosta (o.o) kirjoitti:

    Voivoi, sanon minä, kyllä siellä oli alkupuolella aika outoa tekstiä, hyvä sitä nyt on perästä päin alkaa kääntämään ja vääntämään, lie vaikka itse siellä penkomassa kukaan meistä muista ei asiaa tunne.

    Luin ja pelkäksi provokaatioksi luokittelin antaapa olla!

    Äänestä

  • en auta en kirjoitti:

    kenelle kirjoitat. Minä en ole vienyt aamutakkiani roskikseen, enkä' liioin nähnyt sitä kenenkään päällä. Ettekö osaa vastata oikealle henkilölle?

    Nimimerkki "en auta en". Tuo on oikein tyypillistä, että osoitetaan vastaus väärälle kirjoitajalle. Kyllä oletusnäkymänä pitäisi olla tuo puunäkymä. Huomasin tuon, että sinä sait toiselle tarkoitetut morkkaukset. Oe voe. Ei ole huomiokyky enää vanhoilla tarpeeksi tarkka.

    Äänestä

  • Katleija ykä kirjoitti:

    Kiva huomata, että Sinun huomiokykysi on vielä noin hyvä. Eihän se ole kauhean hauskaa saada ylimääräistä "kettuilua" osakseen, mutta minkäs mahdat? Kun on itse tullut tällaiselle avoimelle palstalle, niin on antanut siihen mahdollisuuden. Onneksi se kirpaisee vain hetken!

    Äänestä

Jos kysyntä on noin kovaa niin ekö voisi harkita avojakelun järjestämistä roskakatokseen?

Palttoot ja takit yms. reilusti esiin eikä roskikseen. Jos ei muutamassa päivässä kelpaa niin sitten roskiin.

Espanjan asuntomme takana, kadulla on jätepiste kailen sortin pois heitettävälle.
Mm. poistettavat huonekalutkin, myös hyvin huonokuntoiset, kelpaavat jollekin ohikulkijalle ennen jäteukkojen autoa.
Erinomainen järjestelmä!

Äänestä
  • Virossa. Laitettiin erikseen sellainen, joka vielä varmasti jollekulle oli tarpeen. No,siellähän nyt kaikki mahdollinen käytettiin hyväksi, minäkin jopa kananmunien kuoret keräsin talteen, ja sitten tuttavani vei ne kanoilleen. Palkaksi niitä vapaitten kanojen munia, kanat saivat kesäaikaan vapaina tepastella pihamaalla.

    Äänestä

  • sussunen kirjoitti:

    Virossa. Laitettiin erikseen sellainen, joka vielä varmasti jollekulle oli tarpeen. No,siellähän nyt kaikki mahdollinen käytettiin hyväksi, minäkin jopa kananmunien kuoret keräsin talteen, ja sitten tuttavani vei ne kanoilleen. Palkaksi niitä vapaitten kanojen munia, kanat saivat kesäaikaan vapaina tepastella pihamaalla.

    meidän kerrostalon roskahuoneeseen pahvilaatikollisen ihan kelvollisia ja puhtaita sekä ehjiä vaatteita, kaikenlaista sisälsi. Siivosin vaatekaappeja ja päätin laittaa pois vaatteita, joita en ollut käyttänyt vuosiin.

    Nyt joku sanoo tietty, että miksen vienyt kirppikselle tai jonnekin kierrätyskeskukseen, mutta ei ole autoa ja olen vähän tämmönen "huonojalkanen" mamma. Niin siis vein ne sinne ihan paikkaan, missä laatikko oli näkysällä ja lappu siinä, mitä sisältää ja voi ottaa jos on käyttöä. Kävin katsomassa välillä, että kukaan ei ollut levitellyt niitä pitkin lattiaa. Hyvin kai vaatteille kävi, lopulta ei ollut enää koko laatikkoa, eli kai joku oli ne kelpuuttanut ainakin kokeiltavaksi.

    Tämmönen oli tämä juttuni. Parempi näinkin kuin heittää ne suoraan roskiin, hyvät ja ehjät vaatteet.

    Äänestä

  • mamma.... kirjoitti:

    ja kertoi kaapissaan olevn paljon "kutistuneita" vaatteita. Koska olen pienikokoinen, hän oletti, että voisin löytää itselleni jotakin sopivaa. Kierrättäjä kun olen muutenkin, menin tietenkin sovittamaan. Löysin monta kaunista vaatetta, lähinnä kyllä tulevaan kesään. Monissa vaatteissa vielä roikkui hintalaputkin paikallaan. Oli kuulema tullut ostettua sovittamatta ja olivat jo aluperinkin pieniä. Melkein kaikki vaatteet olivat kokonsa puolesta kuin minulle tehtyjä. Valitsin itselleni sopivat ja sellaiset joilla uskon olevan käyttöä. Kyllä nyt kelpaa kesää odotella.

    Äänestä

  • mamma.... kirjoitti:

    meidän kerrostalon roskahuoneeseen pahvilaatikollisen ihan kelvollisia ja puhtaita sekä ehjiä vaatteita, kaikenlaista sisälsi. Siivosin vaatekaappeja ja päätin laittaa pois vaatteita, joita en ollut käyttänyt vuosiin.

    Nyt joku sanoo tietty, että miksen vienyt kirppikselle tai jonnekin kierrätyskeskukseen, mutta ei ole autoa ja olen vähän tämmönen "huonojalkanen" mamma. Niin siis vein ne sinne ihan paikkaan, missä laatikko oli näkysällä ja lappu siinä, mitä sisältää ja voi ottaa jos on käyttöä. Kävin katsomassa välillä, että kukaan ei ollut levitellyt niitä pitkin lattiaa. Hyvin kai vaatteille kävi, lopulta ei ollut enää koko laatikkoa, eli kai joku oli ne kelpuuttanut ainakin kokeiltavaksi.

    Tämmönen oli tämä juttuni. Parempi näinkin kuin heittää ne suoraan roskiin, hyvät ja ehjät vaatteet.

    kohtaan sanon, et iha laillisest oot tehny, ku oot nähny vaivaa viedä vaatteet sin mihi ootki vieny. Mie oon henk.koht kokenu ja ollu avustuslaatikoit purkamas ja nimen ommaan vaatteitt, että tänä päivänä on Suomes niin PALJON vaatetta kiertämässä ja vailla edes paikkaa mihin niitä tarjota. Avustus paikoissa joissainki, ei oo edes varastotiloja, että voi kaiken säilöä.
    Se on nii, ettei avustuksen tarvitsijat ja tarjoajat kohtaa toisiaan. Mistä he saavat kyydin (esim.sinäkin huonojalkaisena ja moni muu ihminen ) kun olis ilmaisjakelua, sen järjettömän suuren verran, muttei tarvitsija pääse hakemaan, kun ei ole kulkuneuvoo ja välttämättä ei tietokaan kulje ilmaisavustuksista ja vaatejakelusta.
    Tässä yks näkökulma, tähä kierrättämiseen joka on todella hyvä asia. Mie ite käyn kirpputoreilla usseesti ja teen todella hyviä löytöjä...ja HALVALLA. Täytyy viel lopuksi sannoo, et mie oikeesti pidän päällänikin niitä löytöjäni.

    Äänestä

kun tuntuu kotoisalta, palata taas tänne. Sama paapatus ja hienostelu/ hirvittely jatkuilee...ja puheen sorina senkun tiivistyy, kun ilta pimentyy. Nyt kuule, et näje sinne roskikseen, eikös pittäis männä nyt sin vahtimaan, ettei perskules pääse rouvaparka tihitöihe, ettei vaa siun aamutakissas!!
Mist herran tähe, ne naapurit tietää, millane aamutakki siul oli, vai olikko ehkä esitelly sitä pihamaalla ympärriinsä kävelly se päällä???
Hmm pittää kahttooki, ettei vaaleenpunane pantteriaamutakki luikertele juur meijän pihas....

Äänestä
  • olekin niin kotoista täällä:)). Parempi kun on puhetta ja porinaa. Ei täällä kaikki sentään ole toistensa kurkussa kiinni noin sanoinkuvaannollisesti, vaan on ihan mukavaa ja hyvänsuopaa jutusteluakin.

    Anna kaikkien kukkia kukkia sinäkin wiiwidear.

    Äänestä

  • mamma... kirjoitti:

    olekin niin kotoista täällä:)). Parempi kun on puhetta ja porinaa. Ei täällä kaikki sentään ole toistensa kurkussa kiinni noin sanoinkuvaannollisesti, vaan on ihan mukavaa ja hyvänsuopaa jutusteluakin.

    Anna kaikkien kukkia kukkia sinäkin wiiwidear.

    Miehä annan kaikkien kukkia, rakaasss, tämähän on mielipide keskustelua, tuuletusta itelle ja toisille kukille. Kyl mie tiiän kuinka keskustella, mie höpötän näit ommii juttujain, joista ei suinkaan pidä ottaa "hernettä nenuun". Usotsie mamma, et miulla on ollu iha ikävä tätä porinaa, johon saap vappaasti osallistua. On tuo entine serehviki näköjään päässy pois vaivoistaan....oisko tuan pualeine korjannu reppanan??
    Ett lykka till mammoill ja mummoil. Otaha sie mamma iha iisisti, kyl tääl tillaa piisaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sapettaa kirjoitti:

Sapettaa oikein paremman jälkeen nämä kerrostalo roskisdyykkarit. Aina rähmällään roskalaatikoilla penkomassa toisten jätteitä. Sitten jätetään roskapussit auki tonkimisen jälkeen. Uskotte miten ottaa päähän nähdä oma aamutakki ovinaapurin päällä. Vetoketju oli yli 20v vanhassa takissa rikki, reikiä vaikka missä, nyt on napit ommeltu tosi resuisine napinläpineen. Toisaalta huvittaa tämän yli 70v touhut, onhan meillä muilla naisilla huvia luetellessa mikä vanha risavaate on kenenkin. Kelpaa sille meisten pitkät kalsaritkin roskiksesta käyttöön.

Nykyisin vien jätevaatteet keräykseen Konttiin eipähän rouva putoa päilleen melko tyhjään roskikseen sillä sekin on hänelle kuulema sattunut. Roskikset sisältää vaikka mitä, uloste- ja pissavaippoja, mätäneviä haisevia juttuja, oli siellä. Roskis rouva ei ole mikään rutiköyhä ihan tavallisen oloinen tallaaja mutta joku viiraa siltä kohdin. On se niin ovela, menee roskikseen muovisanko mukana jossa sakset, on nääs organisoinut jätesäkkien ja pussien avaamisen muttei uudelleen sulkemista. Nähdään sitä monenmoista ihmeellisyyttä elon varrella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu