Erästä luokallani (yläasteella olen) olevaa tyttöä on alettu kiusaamaan koulussa ja hän on pyytänyt minulta apua.
Opettajat sanovat suoraan, että yritetty (tuloksitta) on eikä enää aiota edes koittaa selvittää tilannetta. Neuvovat "vain kestämään koulun loppuessa kohta kuitenkin".
Tyypin kohtaama kiusaaminen on omasta, aikoinani pahemman "uhriksi" joutuneen vinkkelistäni täysin mitätöntä (käsimerkkejä, hiljaista haukkumista ja tönimistä vastaan kävellessä jne.) enkä tajua, miksi juttu tästä kiusatusta mitenkään suurelta tuntuu. Samasta syystä itseni on suhteellisen vaikea edes vaivaantua auttamaan.
Asia kuitenkin näyttää aiheuttavan edellämainitulle tytölle suurtakin surua, enkä minä, kaikesta välinpitämättömyydestäni huolimatta, viitsi olla täysin reagoimatta kun kerran tyyppi hihasta itku silmässä lähemmäs päivittäin roikkuu.
Eli; En aio vaivaantua kiusaajia hakkaamaan tms. (vaikka se varmasti tehoaisikin (ollessaan tosin jo hieman ylilyövä keino "kiusaamisen" lievyyden yms vuoksi)), eikä kiusatun lohdutteleminen minulta luonnistu.
Joten, jos jollakin teistä on ehdotuksia asian suhteen, otan niitä mieluusti vastaan. Loput saavat mielenkiinnon ja viitsimisen riittäessä vaikkapa haukkua minun laiskuuttani. Kiitos.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis montako niitä kiusaajia on? Te, sinä ja kiusattu, voisitte sen/niiden kiusaajien kanssa jutella (yksitellen) henkilökohtaisesti. Ryhmässä kiusaajat uskaltavat tehdä enemmän kuin yksinään. Kun he joutuvat yksin, alkavat he olla vaivautuneita kiusatun seurassa.
Opettajat eivät enää tee mitään!? Voi hyvänen aika, millasia opettajia! Viekää näiden käsiin kiusattujen käsioppaat tai jotain.
Niin, ja sitten kiusatun ja kiusaajan (kiusaajien) vanhemmat voisivat keskenään keskustella tästä asiasta. Myöhemmin nämä vanhemmat voisivat kutsua siihen keskusteluun myös kiusatun ja kiusaajan (kiusaajat). Tällöin he juttelevat niin kauan, että kaikki asiat tulee selvitetyksi. Toivottavasti jotain apua oli(?)
Kyllä mä olen sitä mieltä että keskusteleminen kyllä voisi olla parempi ajatus kuin niiden hakkaaminen... Niillä voi vain olla jotakin ongelmia yms. Minä kiusasin seiskalla yhtä tyttöä kun luulin saavani sillä arvostusta ja en ymmärtänyt loukkaavani sita ollenkaan...
Kiusaajia siis on oikeastaan vain yksi, mutta kokonaissaldo kohoaa kolmeen (eli kiusaaja, sen kaveri ja äityli) "tarpeen" tullessa.
Itse en siitä viestissäni tajunnut mainita, mutta keskusteluvaihtoehto
(joka luonnollisesti oli se ensimmäinen ja (minun vinkkelistäni sekä varsinkin viitsimättömyydestäni johtuen) myös kenties ainut sellainen),
niin vain kiusaajien ja kiusatunkin kuin myös asianomaisten vanhempienkin kesken,
on melko lailla olematon kiusaajien vanhemman ollessa ns. hysteeristä sorttia (ts. keskustelut alkavat sillä, että rva julistaa lapsosensa syyttömiksi kiusatun kieroutuneeksi valehtelijaksi. Keskustelut taas loppuvat naurettaviin (ja huonosti artikuloituihin) raastupauhkauksiin, yleiseen (mutta yksipuoliseen) huutoon sekä ovien paiskomiseen.
Eli toisin sanoen rouva ei ole kiinnostunut noukkimaan vielä yhtä lisäongelmaa kaikkien muiden sellaisten ohelle hoidettavakseen, vaan mieluummin sulkee simmut sekä pistää pään pois päältä (mikä ei tosin hurjaa muutosta tavalliseen olotilaan verraten oletettavasti tee) ja menee jälkikasvunsa puolelle huutamaan.
Opettajien "avuttomuuteen" syynä on -ymmärrettävästi- keskustelun yleinen mahdottomuus ja sen yrittämisen yletön turhauttavuus.
Tuskin kenelläkään meistä viidestä on enää epäilystäkään siitä, että kiusaajat/kiusaaja purkavat 'huonoa oloaan' (itsekin koulumme kenties kiusatuimpiin lukeutuvat kaksi tyttöstä kun eivät ole valtaisilla älynlahjoilla siunattuja, mutta viiksikarvoilla kylläkin jne.) siihen ainoaan koko koulussa, joka suostuu niiden kiusattavaksi (kiusattu on maahanmuuttaja eikä siis ole täydellisesti perillä yleisistä syy-seuraussuhteista muttei myöskään kykene itseään verbaalisesti puolustamaan).
kiitos tähänastisista vastauksistanne.