Itse olen jo muutaman vuoden "kärsinyt" unihäiriöistä. Olen väsynyt ja levoton, mutta en saa helpolla nukutuksi ja kun saan vihdoin nukahdettua, heräilen ja uudestaan unen kiinni saaminen on vaikeaa. Monesti pakotan itseni uneen ja saan siitä päänsärkyä joka vaivaa minua muutenkin liikaa. Minulla saattaa olla jopa että nukun muutamien viikkojen aikana parisen tuntia ja sitten sen jälkeen jonkin aikaan kunnolla, koska olen liian väsynyt valvomiseen. Tämän jälkeen alkaa taas sama toistua, alkaa vähitellen rasittamaan tämä. Olen vielä nuori (alle 18v) joten unilääkettä en viitsisi vielä ajatellakkaan, vaikka välillä se olisi tarpeeseen, vai kannattaisiko? Mieluisten suosisin kotikonsteja, joten jos joillakin on hyviä ohjeita unen saamiseen kertokaa ihmeessä :)
uniongelmia...
Jenr
2287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Minun nuorina aikoina myös kärsin unihäiriöistä lyhyen ajan. Sain onneksi isoäidiltäni erittäin hyvän neuvon, jota olen hyödyntänyt vuosia. Juuri ennen nukkumaanmenoa lämmitä kuppi maitoa ja lisää siihen sen jälkeen ruokausikallisen hunajaa (Ei enempää, sillä ''liiallinen'' hunaja voi aiheuttaa allergioita) ja nauti.
Jos hikoilet tai on kuuma, niin ikkuna auki heti. On ihmisiä, jotka eivät saa unta lämpimissä paikoissa, minä kuulun niihin ihmisiin, joten kokemusta on. Aina puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa avaan ikkunan. Välillä jopa pidän ikkunan auki yön yli.
Toivottavasti neuvoni auttavat jotenkin, hyviä unia!
Kokeile melatoniinia tai tryprofaania.
Muista syödä D-vitamiinia purkista 50µg/vrk.
http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/