kypros - autokoulu?

sattuuko paikalla olemaan kyproksella asuvia suomalaisia? oon itsekin majaillut siellä noin vuoden ajan ja palaamassa takaisin. ensin paluuta pitäisi kuitenkin suorittaa autokoulun 2. vaihe mutta samalla aloin pohtia, että olisiko edullisempaa ja helpompaa käydä koko autokoulu uusiksi kyproksella? olen siellä tottunut ajamaan päivittäin. suomessa taas autokoulun suorittamisen jälkeen ajanut viisi kertaa korkeintaan. ja kyproksellahan on tuo vasemmanpuoleinen liikenne ja melkeinpä ainainen kesä.

löysin sivuston, jossa kerrottiin testien hinnoista mitkä eivät kalliita todellakaan olleet mutta esimerkiksi ei mainintaa ollut muuten autokoulun hinnastoista. varmasti ajotunnitkin maksavat yms.

erääseen autokouluun laitoin mailia pari päivää sitten mutta ei ole vielä vastausta tullut. sattuisiko joku tietämään suurin piirtein summaa minkä verran autokoulun suorittaminen kyproksella maksaa?
0309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


2. vaihe rahastusta kirjoitti:

sattuuko paikalla olemaan kyproksella asuvia suomalaisia? oon itsekin majaillut siellä noin vuoden ajan ja palaamassa takaisin. ensin paluuta pitäisi kuitenkin suorittaa autokoulun 2. vaihe mutta samalla aloin pohtia, että olisiko edullisempaa ja helpompaa käydä koko autokoulu uusiksi kyproksella? olen siellä tottunut ajamaan päivittäin. suomessa taas autokoulun suorittamisen jälkeen ajanut viisi kertaa korkeintaan. ja kyproksellahan on tuo vasemmanpuoleinen liikenne ja melkeinpä ainainen kesä.

löysin sivuston, jossa kerrottiin testien hinnoista mitkä eivät kalliita todellakaan olleet mutta esimerkiksi ei mainintaa ollut muuten autokoulun hinnastoista. varmasti ajotunnitkin maksavat yms.

erääseen autokouluun laitoin mailia pari päivää sitten mutta ei ole vielä vastausta tullut. sattuisiko joku tietämään suurin piirtein summaa minkä verran autokoulun suorittaminen kyproksella maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu