Hienoa SUOMI!!

Kaleva kertoo välikohtauksesta Oulussa, jossa metalliputkilla ja vasaralla aseistautuneet miehet yritivät tunkeutua vieraaseen asuntoon.

Asunnon omistaja osasi ilmeisesti odottaa kuokkavieraita, ja ampui oven läpi kolme laukausta, joista yksi osui toisen tunkeutujan etusormeen.

Kaksi muuta sokkona ammuttua laukausta menivät ohi.

Kalevan mukaan ampujalle luettiin perjantaina syytteet kahdesta tapon yrityksestä.

Miestä syytettiin myös ampuma-aserikoksesta, sillä hänellä ei ollut lupaa käyttämäänsä 7,65 kaliiberin pistooliin.

Asuntoon yrittäneet miehet saivat syytteen törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Syyttäjä vaati ampujalle ehdotonta vankeusrangaistusta ja kahdelle muulle sakkoja.

IS

itseään ei saa puolustaa, ja poliisit laskee laukauksia kulmantakana autossa kun eivät uskalla tulla paikalle...tämä on hieno maa.
2138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itseään saa puolustaa tarpeellista voimaa käyttäen. Kun ampuja kerran osasi odottaa kuokkavieraita muitakin vaihtoehtoja oli. Tässä oli käytetty tarpeetonta voimaa. Ampuja olisi voinut soittaa poliisin paikalle, olisi voinut ampua varoituslaukauksia, ...
jos sitten kuitenkin heti ampuu kohti niin tottahan siitä syytteen saa.

Tuo poliisien laukausten laskeminenhan on tietysti vain omaa kuvitelmaasi.

On tämä hieno maa kun hörhötkin saavat kirjoitella nettiin.

Äänestä
  • lissut paikalle, tehokkaampaa plisi ollu soitta taksi, se tulee suht nopsaan ja on turvallisempi liikkumatapa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin meillä kirjoitti:

Kaleva kertoo välikohtauksesta Oulussa, jossa metalliputkilla ja vasaralla aseistautuneet miehet yritivät tunkeutua vieraaseen asuntoon.

Asunnon omistaja osasi ilmeisesti odottaa kuokkavieraita, ja ampui oven läpi kolme laukausta, joista yksi osui toisen tunkeutujan etusormeen.

Kaksi muuta sokkona ammuttua laukausta menivät ohi.

Kalevan mukaan ampujalle luettiin perjantaina syytteet kahdesta tapon yrityksestä.

Miestä syytettiin myös ampuma-aserikoksesta, sillä hänellä ei ollut lupaa käyttämäänsä 7,65 kaliiberin pistooliin.

Asuntoon yrittäneet miehet saivat syytteen törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Syyttäjä vaati ampujalle ehdotonta vankeusrangaistusta ja kahdelle muulle sakkoja.

IS

itseään ei saa puolustaa, ja poliisit laskee laukauksia kulmantakana autossa kun eivät uskalla tulla paikalle...tämä on hieno maa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu