Tässä minun tarinani:
Olen tien risteyksessä. Olen haaveillut vuosia kastroinnista, mutta aina kuvitellut, että eivät lääkärit ymmärrä eivätkä suostu minulle lähetettä sairaalaan kirjoittamaan. Lisäksi pelkään kirurgisia toimenpiteitä.
Tapasin ennen joulua lääkärini ja kerroin hänelle, että olisin halukas aloittamaan kemiallisen kastroinnin prosessin. Lääkärini ei tiennyt asiasta kovinkaan paljoa, joten hän ei osannut sanoa muuta kuin että minun tulisi jutella siitä terapeuttini kanssa.
Siispä vuoden alusta menin terapeutin juttusille. Kerroin hänelle, kuinka en ole koskaan tuntenut olevani mies. Enkä edes nainen: olen aina tuntenut itseni sukupuolettomaksi. Minä en halua olla mies, vaikka olen syntynyt "miehen kehoon", enkä minä halua olla nainenkaan. Ja minua harmittaa hyvin paljon se, että muut ihmiset leimaavat minut heti 'mieheksi'. Jos tapaan uuden ihmisen, hän olettaa minun olevan jokseenkin tyypillinen mies. Yritän parhaani mukaan käyttäytyä ns. sukupuolineutraalisti, ja jos tutustun paremmin toiseen, saatan uskaltautua kertomaan hänelle asiasta jollain tavalla, joka tuntuu luontevalta. Jos vaikka joku tuttu sanoisi minulle: "Oletpas sinä tänään komea mies kun sinulla on kravatti sekä hieno paita" (minä pidän paljon kravateista ja ruseteista ja olen myös sitä mieltä, että kaikkien - myös naisten - tulisi aika ajoin pukeutua niihin), voisin vastata vaikka näin: "komea kyllä, mutta en suinkaan mies". Ehkä hän ymmärtäisi hienovaraisen kommentin kautta, etten halua hänen ajattelevan minun olevan mies.
Toiselle siskolleni sekä myös yhdelle ystävälleni olen kertonut avoimesti omasta sukupuoli-identiteetistäni, koska he ovat ihmisiä joiden tiedän pystyvän hyväksymään sen, vaikka he eivät sitä ymmärtäisikään. Ja toisaalta he ovat ihmisiä jotka varmasti ymmärtävät sen kun vain selitän sen hyvin. Muille ihmisille en ole vielä asiasta avoimesti puhunut, mutta en usko, että se olisi mikään ongelma jos vain tarpeeksi hyvä ystävä olisi kyseessä. Ja onhan minulla yksi ystävyyssuhde naiseen, jonka olen tuntenut vauvasta lähtien, ja hänen kanssaan kun olen, on minulla sellainen tunne, että minun ei tarvitse kertoa mitään - hän ei varmaan edes näe minun edustavan kovin vahvasti mitään sukupuolta. Ei hän ole kertaakaan ainakaan viitannut mihinkään sellaiseen, että hänelle paljoa merkitsisi minun sukupuoleni.
Tämän lisäksi olen keskustellut terapeuttini kanssa siitä, kuinka inhoan seksiä: ei ne hellyydenosoitukset, suutelut, hyväilyt yms. oikeasti tunnu yhtään miltään. Se onkin hyvin ristiriitaista, kun kaikki on valmiita ylistämään seksin merkitystä ja kertomaan kuinka "seksi on hienoin asia maailmassa". Aivan kuin kaikki olisivat liittoutuneet kehittämään jotain järjetöntä väittämää, jonka tiedän olevani valhetta. Jäätelön syönti, aamusumu, koiran silittäminen taikka aivastus tuottavat minulle enemmän mielihyvää - sillä ne ovat oikeasti jotain hienoja asioita. Itse asiassa voisi sanoa, että ne eivät vain tuota minulle enemmän mielihyvää, vaan ne tuottavat minulle aitoa mielihyvää - toisin kuin seksi. Ja kyllä, kadun hyvin paljon nuorempana tekemiäni "kokeiluja": poikuus ja neitsyys ovat harvoja asioita maailmassa, joita ei voi saada takaisin.
Ensi viikolla terapeuttini sanoi haluavansa jatkaa ajatuksestani kemiallisesta kastroinnista. Mutta minulle se on niin selvä asia: ainoa asia, mikä tekee minusta edes näennäisesti miehen, on minun kivekseni. Ja kun saan lopetettua kivesten toiminnan, ei ole mitään sellaista minussa jäljellä, jota voisi luokitella mieheksi - ellei nyt joku biologiaan tukeutuva ihminen väitä, että tulenhan minä aina biologisesti olemaan mies. Se on totta - biologisesti minä tulen aina olemaan mies. Mutta se, mitä minä koen pääni sisällä onkin aivan muuta.
Olen hyvin tietoinen kaikista mahdollisista sivuvaikutuksista, joita kastrointi voi tuoda tullessaan. Olen varautunut niihin ja uskon, että minun kokemukseni ovat hyvin samankaltaisia kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet tyytyväisiä kastrointiin.
En tiedä uskallanko koskaan mennä kirurgien operoitavaksi. Toivon niin, sillä silloin pääsisin kokonaan eroon kiveksistäni, ja silloin minun ei tarvitsisi käyttää lääkkeitä. Mutta, nyt helmikuussa minulla oisi lääkärin kanssa tapaaminen, ja toivon mukaan kaikki menisi hyvin. Jos menee, tarkoittaa se sitä, että minä pääsen eroon siitä ainoasta miehisestä elementistä minussa. Mutta sen lisäksi, voin elää elämääni kevyin mielin tiedostaen, että minun ei enää koskaan tarvitse sietää niitä "märkiä unia" taikka satunnaisia häiritseviä ajatuksia. Voin siis elää loppuelämäni sukupuolettomana täydellisessä selibaatissa. Se on minun unelmani. Ja otan avosylin vastaan sen tulevaisuuden, jonka tulen elämään yksin, ilman sitä "sielunkumppania": en minä sellaista kaipaa, enhän edes usko, että on mitään sellaista asiaa kuin romanttinen rakkaus.
No, tämä on minun pienimuotoinen tarinani. Kiitän, että jaksoit lukea sen.
Olen tien risteyksessä. Olen haaveillut vuosia kastroinnista, mutta aina kuvitellut, että eivät lääkärit ymmärrä eivätkä suostu minulle lähetettä sairaalaan kirjoittamaan. Lisäksi pelkään kirurgisia toimenpiteitä.
Tapasin ennen joulua lääkärini ja kerroin hänelle, että olisin halukas aloittamaan kemiallisen kastroinnin prosessin. Lääkärini ei tiennyt asiasta kovinkaan paljoa, joten hän ei osannut sanoa muuta kuin että minun tulisi jutella siitä terapeuttini kanssa.
Siispä vuoden alusta menin terapeutin juttusille. Kerroin hänelle, kuinka en ole koskaan tuntenut olevani mies. Enkä edes nainen: olen aina tuntenut itseni sukupuolettomaksi. Minä en halua olla mies, vaikka olen syntynyt "miehen kehoon", enkä minä halua olla nainenkaan. Ja minua harmittaa hyvin paljon se, että muut ihmiset leimaavat minut heti 'mieheksi'. Jos tapaan uuden ihmisen, hän olettaa minun olevan jokseenkin tyypillinen mies. Yritän parhaani mukaan käyttäytyä ns. sukupuolineutraalisti, ja jos tutustun paremmin toiseen, saatan uskaltautua kertomaan hänelle asiasta jollain tavalla, joka tuntuu luontevalta. Jos vaikka joku tuttu sanoisi minulle: "Oletpas sinä tänään komea mies kun sinulla on kravatti sekä hieno paita" (minä pidän paljon kravateista ja ruseteista ja olen myös sitä mieltä, että kaikkien - myös naisten - tulisi aika ajoin pukeutua niihin), voisin vastata vaikka näin: "komea kyllä, mutta en suinkaan mies". Ehkä hän ymmärtäisi hienovaraisen kommentin kautta, etten halua hänen ajattelevan minun olevan mies.
Toiselle siskolleni sekä myös yhdelle ystävälleni olen kertonut avoimesti omasta sukupuoli-identiteetistäni, koska he ovat ihmisiä joiden tiedän pystyvän hyväksymään sen, vaikka he eivät sitä ymmärtäisikään. Ja toisaalta he ovat ihmisiä jotka varmasti ymmärtävät sen kun vain selitän sen hyvin. Muille ihmisille en ole vielä asiasta avoimesti puhunut, mutta en usko, että se olisi mikään ongelma jos vain tarpeeksi hyvä ystävä olisi kyseessä. Ja onhan minulla yksi ystävyyssuhde naiseen, jonka olen tuntenut vauvasta lähtien, ja hänen kanssaan kun olen, on minulla sellainen tunne, että minun ei tarvitse kertoa mitään - hän ei varmaan edes näe minun edustavan kovin vahvasti mitään sukupuolta. Ei hän ole kertaakaan ainakaan viitannut mihinkään sellaiseen, että hänelle paljoa merkitsisi minun sukupuoleni.
Tämän lisäksi olen keskustellut terapeuttini kanssa siitä, kuinka inhoan seksiä: ei ne hellyydenosoitukset, suutelut, hyväilyt yms. oikeasti tunnu yhtään miltään. Se onkin hyvin ristiriitaista, kun kaikki on valmiita ylistämään seksin merkitystä ja kertomaan kuinka "seksi on hienoin asia maailmassa". Aivan kuin kaikki olisivat liittoutuneet kehittämään jotain järjetöntä väittämää, jonka tiedän olevani valhetta. Jäätelön syönti, aamusumu, koiran silittäminen taikka aivastus tuottavat minulle enemmän mielihyvää - sillä ne ovat oikeasti jotain hienoja asioita. Itse asiassa voisi sanoa, että ne eivät vain tuota minulle enemmän mielihyvää, vaan ne tuottavat minulle aitoa mielihyvää - toisin kuin seksi. Ja kyllä, kadun hyvin paljon nuorempana tekemiäni "kokeiluja": poikuus ja neitsyys ovat harvoja asioita maailmassa, joita ei voi saada takaisin.
Ensi viikolla terapeuttini sanoi haluavansa jatkaa ajatuksestani kemiallisesta kastroinnista. Mutta minulle se on niin selvä asia: ainoa asia, mikä tekee minusta edes näennäisesti miehen, on minun kivekseni. Ja kun saan lopetettua kivesten toiminnan, ei ole mitään sellaista minussa jäljellä, jota voisi luokitella mieheksi - ellei nyt joku biologiaan tukeutuva ihminen väitä, että tulenhan minä aina biologisesti olemaan mies. Se on totta - biologisesti minä tulen aina olemaan mies. Mutta se, mitä minä koen pääni sisällä onkin aivan muuta.
Olen hyvin tietoinen kaikista mahdollisista sivuvaikutuksista, joita kastrointi voi tuoda tullessaan. Olen varautunut niihin ja uskon, että minun kokemukseni ovat hyvin samankaltaisia kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet tyytyväisiä kastrointiin.
En tiedä uskallanko koskaan mennä kirurgien operoitavaksi. Toivon niin, sillä silloin pääsisin kokonaan eroon kiveksistäni, ja silloin minun ei tarvitsisi käyttää lääkkeitä. Mutta, nyt helmikuussa minulla oisi lääkärin kanssa tapaaminen, ja toivon mukaan kaikki menisi hyvin. Jos menee, tarkoittaa se sitä, että minä pääsen eroon siitä ainoasta miehisestä elementistä minussa. Mutta sen lisäksi, voin elää elämääni kevyin mielin tiedostaen, että minun ei enää koskaan tarvitse sietää niitä "märkiä unia" taikka satunnaisia häiritseviä ajatuksia. Voin siis elää loppuelämäni sukupuolettomana täydellisessä selibaatissa. Se on minun unelmani. Ja otan avosylin vastaan sen tulevaisuuden, jonka tulen elämään yksin, ilman sitä "sielunkumppania": en minä sellaista kaipaa, enhän edes usko, että on mitään sellaista asiaa kuin romanttinen rakkaus.
No, tämä on minun pienimuotoinen tarinani. Kiitän, että jaksoit lukea sen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kemiallinenkin kastraatio on mahdollinen. Kirurginen kastraatio ei ole välttämätön, joskin halvempi keino. Transsukupuolisten naisten lain vaatima kemiallinen kastraatio toteutetaan Androcur nimisellä lääkkeellä. Kun tätä käyttää jatkuvasti, kastraatio on pysyvä. Sitä ei ilmeisesti ole tutkittu kuinka monta vuotta tarvitaan lääkkeen käyttöä, jotta kastraatio olisi pysyvä.
Kerroit varautuneesi kastraation seurauksiin. Oletko tietoinen mitä ne todellisuudessa ovat? Elokuvavaikutuksiin ei pidä uskoa. Ainakin kemiallinen kastraatio aiheuttaa miehelle naisistumista. Kasvaa naiselliset rinnat ja lihaksisto muuttuu osittain naiselliseksi. Parrankasvu kuitenkin jatkuu ja äänikin pysyy entisellään. Kerrot ettet tunne itseäsi naiseksi, mutta olisiko häiritsevää jos geeniperimäsi kasvattaisi sinulle isot rinnat. Näitäkin kannattaa miettiä.
Tuo kertomuksesi osoittaisi aika pitkälle että olisit aseksuaali transgender. Moni transsukupuolinenkin on aseksuaali, joten se ei ole mitenkään harvinaista. Transtutkimusyksiköt ovat antaneet myös transgender-diagnooseja, mutta hoidot joutuu hakemaan yksityissektorilla. Tätäkin vaihtoehtoa voisi ajatella, mutta jos saat hoidot muutenkin, diagnoosin hakeminen on turhaa.
vastaukseni kun vihdoin kerkesin vastata.
Ensinnäkin, kiitos viestistäsi. Mitä tarkoitat, että kun Androcusia käyttää jatkuvasti, kastraatio on pysyvä? Tarkoittaako se, että jossain vaiheessa voi lopettaa Androcurin käytön luottaen siihen, että kivekseni eivät enää toimi ja tuota testosteronia? Se kuulostaa todella hienolta, jos näin on asia. Ei tarvitsisi ikinä pelätä kirurgisia toimenpiteitä (sillä, ne pelottavat minua valtavan paljon), vaan voisi luottaa siihen, että lääke hoitaa hommansa ajallaan.
Oikeastaan sivuvaikutuksista (mahdollisista sellaisista) minua eniten huolettaa masennus. Olen kuullut monien sanovan, että kastraatio - myös kemiallinen - aon aiheuttanut heille tilapäistä masennusta. Olen kärsinyt elämässäni masennuksesta, joten tiedän millaista se on. Mutta toisaalta, olen myös selvinnyt pahoista masennuksista aiemminkin, joten uskoisin selviäväni tästäkin mallikkaasti. Mutta ei se koskaan kivaa ole. Joten siihen minä yritän varautua joka päivä.
Lihaksisto ja rinnat eivät minua huoleta itseäni - painonnousu sen sijaan ... no, sen kanssa yritän ahkerasti tehdä työtä jo nyt (minulla on hieman kertynyt liikakiloja). Yritän parantaa ruokavaliotani ja lisätä liikuntaa jokapäiväiseen elämääni.
Mitä tulee diagnooseihin - en tiedä vielä mitä lääkärit tulevat minulta vaatimaan. Jos lääkärit tulevat vaatimaan testausta, eihän siinä sitten mikään muu auta. Mutta toivon mukaan saisin hoidon ilman diagnosointia. Kuten sanoin, en todellakaan tiedä (itse asiassa tiedän hyvin vähän lääkäreiden käytännön menettelytavoista transsukupuolisten ja transgenderihmisten kohdalla).
Ei aikuiselle miehelle mitään rintoja kastraation jälkeen ala kasvamaan. Kyllä siihen naishormooneja tarvitaan. Monille varttuneille transnaisille hormoonitkaan eivät takaa rintojen kasvua.
Enkö usko Androcurin aiheuttamaan pysyvään kastraatioonkaan. Pysyvän hedelmättömyyden se kyllä aiheuttaa, mutta testosteronituotanto käynnistyy heti heti kun lopetat Androcurin käytön. Ennen transsukupuoliset saattoivat olla 5-10 vuottakin hormonihoidossa ennen korjausleikkausta ja leikkausta edeltävä Androcurin käytön lopettaminen aiheutti heille seisokkeja ja karvojen kasvun kiihtymistä.
Että Androcur on aika kovaa myrkkyä jolla tuhoaa terveytensä ja maksansa jos sitä meinaa loppuelämänsä syödä, toki sitä on hyvä kokeilla ennenkuin kirurgista kastraatiota harkitsee jotta tietää mitä on tekemässä.