Ei asiaa

Jos ei ole mitään (järkevää) sanottavaa, onko paras olla sanomatta yhtään mitään vai kirjoittaa kuitenkin
sisäisen pakon sanelemana melkein mitä tahansa? Sisäinen polte on valtava, kuitenkaan se ei ole missään nimessä tasapainossa sen kaiken kanssa, mikä vaatii päästä ulos, muiden arvioitavaksi, luultavasti vain omaksi häpeäksi.

Se, mikä on sisimmässä, ei tule ulos. Ei rukoilemalla, ei vaatimalla, ei uhkailemalla. Se on siellä ja pysyy.
Miten sen kaiken voisi saada kerrottua kauniisti, konstailematta, totuutta kunnioittaen.
Yritystä on ollut. Dramaattisesti ilmentäen, hikeä vuodattaen, hiuksia repien, päätä seinään takoen.

Aika loppuu kesken. En ole Dostojevski, en Tolstoi, en Graham Greene, en Eugene O´Neil, en Arthur Miller enkä mitään muutakaan merkittävää maailmankirjallisuudessa, mutta ääneni haluaisi silti tulla kuulluksi. Olen kirjailija, sen tiedän. Mutta olenko aikani Aleksis Kivi, sen vasta historia päättää. Kuitenkin toivon, että minulle ei käy kuten Kivelle.

Kuka ymmärtää, mitä on sisäinen palo,joka polttaa kuin kaikennielevä liekki, tulenpunainen, ahnaasti sisukset nielevä, mitään anteeksiantamaton.
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Soittaja, jonka huilu ei soi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamu, älä tule kirjoitti:

Jos ei ole mitään (järkevää) sanottavaa, onko paras olla sanomatta yhtään mitään vai kirjoittaa kuitenkin
sisäisen pakon sanelemana melkein mitä tahansa? Sisäinen polte on valtava, kuitenkaan se ei ole missään nimessä tasapainossa sen kaiken kanssa, mikä vaatii päästä ulos, muiden arvioitavaksi, luultavasti vain omaksi häpeäksi.

Se, mikä on sisimmässä, ei tule ulos. Ei rukoilemalla, ei vaatimalla, ei uhkailemalla. Se on siellä ja pysyy.
Miten sen kaiken voisi saada kerrottua kauniisti, konstailematta, totuutta kunnioittaen.
Yritystä on ollut. Dramaattisesti ilmentäen, hikeä vuodattaen, hiuksia repien, päätä seinään takoen.

Aika loppuu kesken. En ole Dostojevski, en Tolstoi, en Graham Greene, en Eugene O´Neil, en Arthur Miller enkä mitään muutakaan merkittävää maailmankirjallisuudessa, mutta ääneni haluaisi silti tulla kuulluksi. Olen kirjailija, sen tiedän. Mutta olenko aikani Aleksis Kivi, sen vasta historia päättää. Kuitenkin toivon, että minulle ei käy kuten Kivelle.

Kuka ymmärtää, mitä on sisäinen palo,joka polttaa kuin kaikennielevä liekki, tulenpunainen, ahnaasti sisukset nielevä, mitään anteeksiantamaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu