Onko nämä nykyajan lapset laiskoja lellikkejä? Isot lapset ei osaa syödä kunnolla eikä kiittää ruoasta, kun ovat kylässä? Isoja lapsia lykitään rattaissa ja tukitaan bussissa käytävät? Kyseessä noin 4-vuotiaat. Luulisi että edes tarhassa opetettaisiin lapset syömään, jos eivät osaa sinne tullessa. Sitten tämä pakkaseen jätetty 8v poika. Miten se ei osannut kotiinsa mennä, vaan jäi ulos pakkaseen hortoilemaan. Kai tämän ikäinen osaa avainta käyttää, vai eikö vanhemmat ole viitsineet opettaa?
Lellikkejä
kotiäiti;)
9491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja mäkki ja hese ruualla elänyt ei ymmärrä "kotiruuan" päälle yhtään mitään.
Ja joo, ilmaiseksi busissa, kävelevät lapset, 3v viel'ä vaipoissa.
Tuohon avainjuttuun en sano muuta kuin että on voinut olla sellainen ovi, ettei lapsi saa auki.
Ohjaaja ois voinu hieman kysellä ja soitella, törkeetä kuiteskin moinen.
voinut kysellä joo, mutta ei pph:kaan ota ulkopuolisia kavereita hoitoon. On oltava nimi paperissa. Paikka on vain sille, joka sen on varannut. Ei tarvitse soitella ympäriinsä. Kotiin vaan. Ei mukulat sota-aikanakaan jäätyneet. Pipoa vaan korville ja suksilla lujaa kotiin.
kyllä, jos on pienestä asti kotona opetettu syömään kaikkia ruokia eikä valmista tehdasmössöä purkista. Ongelmat tulevat lähes aina tarhassa, kun nokan eteen tulee ruokaa, jota pitää pureskella. Omat lapset syövät hyvin ja istuvat kauniisti ruokapöydässä.
ja kyllä mulla oli pihankin lapsia täällä leikkimässä hoitolasten kanssa! Kaveri kuin kaveri, ruokaa eivät tietenkään saaneet...
Ja aikuisen vastuun jo luulis sanovan...lapsella hätä!
Ei lapsia tietenkään saa pakottaa syömään ruokaa josta ei pidä, mutta maistaa täytyy, se on oma mielipiteeni ja nin olen omat lapseni opettanut. Mutta jos tarjotaan ruokaa eikä lapsi sitä halua syödä niin ei siten auta herkuillakaan sitä vatsaa täyttää. Ruualla täytetään vatsa ei herkuilla!
Ja on se kumma että joillain vanhemmilla on sellainen käsitys että hoidossa pitäisi opettaa kaikki.. syöminen, riisuminen, pukeminen, vaipat pois jne jne. Koska ei se niin mene että hoidossa opetellaan ja lapsi tekee itse ja sitten kun menee kotiin niin passataan ja tehdään kaikki lapsen puolesta, ei se niin mene. Vanhempien on oltava opettamisessa ja kehityksessä mukana ja tehdä yhteistyötä hoitopaikan kanssa.
Tutun lapsi täyttää kohta 6vuotta. Ja jos perheellä kiire jonnekkin tai asian toteutus kestää niin vanhemmat pukevat ja syöttävät, jumankauta 6 vuotiaan, mites kun menee eskariin ja kouluun niin rupeeko nariseen siellä että en viitti ite syödä?! Kiusatuksi tulee jos näin käy tai koulukaverit kuuleevat että kotona kaikki tehdään puolesta.
Hoidossa syö itse ja pukee mutta kun vanhemmat tuovat ja hakevat niin vanhemmat pukee kun lapsi heittäytyy ihan vauvaksi. Sitten saakeli vaastaan että hoidossa pitää kaikki opettaa.... mitä hyötyä siitä on jos vanhemmat eivät itse tsemppaa kotona näiden asioiden kanssa.
Jos on kiire ja ei muka kerkee lapi ite pukemaan tai syömään niin sitten on vanhemmissa vikaa. Lapsi tarvitsee aikaa ja hänelle sitä annettava, on se kauheeta kun jo niinkin pienillä lapsilla on kiire jokapaikkaan ja sen huomaa myös heidän levottomuudessa ja äkillisissä turhautumisissa kun ei ole tekemistä ja leikkiä vaihdetaan kokoajan.
Vanhemmat hei haloo! Ryhdistäytykää jo!!
Minä ainakin kuljen 3,5 vuotiaan lapseni kanssa bussissa rattailla (ilmaiseksi!!) ja tulen kulkemaan vielä pitkään - ihan siitä syystä, että rattaat ovat kätevät keskustassa, en todellakaan uskalla antaa lapseni kävellä vilkasliikenteisillä kaduilla ja kaupoissa yksinään! Myöskään ostosten tekemisestä ei tule mitään, jos lapsi on ns. vapaana, koska aika menee vain sen perässä juoksemiseen!
Ei pidä opettaa lasta siihen, että äiti juoksee perässä, vaan opettaa lapsi kävelemään vieressä. Vaikea oppia, jos lapsi aina istuu rattaissa, kun laiska äiti ei jaksa opettaa.
En tarkoittanutkaan kirjaimellisesti, että aina tartteisi perässä "juosta", mutta pelottavan äkkiä se pikkuinen siitä viereltä häviää, jos hetkeksi käännyt katsomaan jotain muuta! Ja, kyllä opetan lastani silloin kävelemään nätisti kaupoissa, kun ei ole kiire ja en ole etsimässä mitään tiettyä tavaraa...
Ei aina lellimistä. Kaikki vanhemmat ei anna lapsille avvaaimia mukaan kouluun. Omassa tuttavapiirissä näin toimitaan parissa perheessä. Lapset haetaan kerhoista jne. niin ei pidetä tarpeellisena antaa avainta mukaan. Kahdeksan vuotiaasta vielä. Olisi ollut aikuiselta vastuullista kysyä lapselta, että onko tällä muuta paikkaa mennä.