Korvakynttilähoidosta

Kurkkasin tiedon paholaisen asianajajan kokeilusta. Kummastelen niissä kynttilöissä ollutta suodatinpötikköä. Mielestäni aikanaan tutustuin sellaisiin, missä ei mitään suodatinpalaa ollut. Teho jäi puolittain arvailun varaan, mutta näin, että henkilön, jonka kuulo oli alentunut ja kärsin jatkuvasta korvavaivasta, korvasta tuli aika suuri määrä mömmöä kynttilään. Kynttilähoitoa antoi hänelle luontaishoitaja, jonka miehen kuulo oli palautunut hyväksi korvakynttilähoidon seurauksena.
Itsekin ajattelin hieman, että kynttilästä itsestään syntyisi tuota mössöä, mutta tuon yhdden miehen korvista sitä tuli niin paljon, ettei voinut olla kynttilästä peräisin.

Niitä kynttilöitä on saanut esimerkiksi kirjakauppa ERAsta. Ei kannata ryhtyä lapsia noin vain hoitamaan em. tavalla. Muutenkin oltava hyvin varovainen ja kostea pyyhe suojana, sillä kynttilä palaa reippaasti ja siitä putoilee tuhkaripaleita. Suoja on tarpeen ja vieressä on oltava koko ajan. Kynttilää ei polteta läheskään loppuun! Itselle ei kannata yrittää, voi tukka kärähtää ja tulla tulipalo.

Toimii jollakin tasolla kyllä, mutta varoa pitää, kun on tuli kysymyksessä.
4145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Korvat saa helpommin ja paremin puhtaaksi vaikusta kun käy hakemassa apteekista Removaxia ja huuhtelusetin. Paranee se kuulokin paremmin.

Äänestä
  • Niin ei voi tunkea korvaan mitään puhdistus- tai muita apteekinkaan aineita.

    Äänestä

  • Ei käy kirjoitti:

    Niin ei voi tunkea korvaan mitään puhdistus- tai muita apteekinkaan aineita.

    No sitten kannattaa käydä imettämässä korvista vaikku pois terveyskeskuksessa. Ei se varmaan kuuma steariinikaan hyvää korvalle tee, jos on tärykalvot rikki.

    Äänestä

Korvakynttilähoidossa ilmestyvä vaha ei ole lähtöisin korvasta vaan on sitä vahaa, josta kynttilä tehdään. Korvakynttilähuijauksen markkinointimateriaaleissakin kerrotaan suoraan, että vaha ei tule korvista. Myyntitarinan mukaan hoidon idea on kynttilästä tuleva humina, joka aiheuttaa värähtelyä korvassa ja poistaa pahan välikorvasta. Näin sitten mm. korvatulehdus paranee. Tulehdushan ei ole korvakäytävässä.

Lisäksi jos kynttilähoitelijalla on showwaajan vikaa ja asiakkaana on new age -mystiikkaan taipuvia keski-ikäisiä naisia, niin hoitaja voi nykäisät uhreiltaan lisämaksua myymällä heille tarinan kosmisen värähtelyn mieltä puhdistavasta vaikutuksesta, jolla saa yhteyden maailmanhenkiin tai vastaavaan.

Suomessa myydään samoja kynttilöitä, mutta jostain syystä myyntitarinaa on muutettu alkuperäisestä. Joko kaupustelijat eivät osaa lukea englanninkielisiä ohjeita tai sitten he eivät pidä pokiaan niin yksinkertaisina, että uskoisivat mitä tahansa soopaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luontaishoit.apu kirjoitti:

Kurkkasin tiedon paholaisen asianajajan kokeilusta. Kummastelen niissä kynttilöissä ollutta suodatinpötikköä. Mielestäni aikanaan tutustuin sellaisiin, missä ei mitään suodatinpalaa ollut. Teho jäi puolittain arvailun varaan, mutta näin, että henkilön, jonka kuulo oli alentunut ja kärsin jatkuvasta korvavaivasta, korvasta tuli aika suuri määrä mömmöä kynttilään. Kynttilähoitoa antoi hänelle luontaishoitaja, jonka miehen kuulo oli palautunut hyväksi korvakynttilähoidon seurauksena.
Itsekin ajattelin hieman, että kynttilästä itsestään syntyisi tuota mössöä, mutta tuon yhdden miehen korvista sitä tuli niin paljon, ettei voinut olla kynttilästä peräisin.

Niitä kynttilöitä on saanut esimerkiksi kirjakauppa ERAsta. Ei kannata ryhtyä lapsia noin vain hoitamaan em. tavalla. Muutenkin oltava hyvin varovainen ja kostea pyyhe suojana, sillä kynttilä palaa reippaasti ja siitä putoilee tuhkaripaleita. Suoja on tarpeen ja vieressä on oltava koko ajan. Kynttilää ei polteta läheskään loppuun! Itselle ei kannata yrittää, voi tukka kärähtää ja tulla tulipalo.

Toimii jollakin tasolla kyllä, mutta varoa pitää, kun on tuli kysymyksessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu