Lämmntä halausta, lintujen laulua.. Pois kaikki tuska ja sen tilalle rutkasti rakkautta..
Uusi elämäkin saa kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.. sillä rakkautta sen pitäs olla..
Täällä kirjoittajat vaihtuu, olen nähnyt myös sen miten jotkut k'äyttää kirjoituksissaan hymiöitä, hymiöt kertoo sen ihmisen eli kirjoittajan omasta mielentilasta. Ei mistään muusta, asioista mitä hän ei kehtaa sanoa..
Erilaisissa viesteissä nuoriso käyttää paljon hymiöitä, kun ei jaksa kirjoittaa sit'ä samaa asiaa.. Minä muistan
vuosia sitten saaneeni viestin eräältä ihmiseltä jossa oli hymiöitä, ennen en ollut moisia saanut ja ihmettelin mitä ne on.. ihminen oppii..
Kuitenkin maailmassa on asioita, joihin tarvitaan mukaan rutkasti rakkautta, välittämistä huolenpitoa, hellyyttä.. Lämpöä, kädestä pitämistä, suukon antamista poskelle.. Silloin kun toisella on paha olo, mikä paremmin lämmittää kun halaus ja suukko..
Sen tekee saajansa iloiseksi eikä maksa mitään.Päin vastoin se tekee.. Tuoja saaja muistaa sen vielä vuosienkn päästä, elämän viedessä häntä eteenpäin, että häntä joku joskus halasi.. Silloin hän taas muistaa sen halaajansa..
Näin se elämä kulkee...
Rakastaa ja taas kerran rakasta.. Rakasta sitä pikku ihmistä siellä jossain, joka itkee..Rakasta häntä, rakasta vanhusta, ikä ihmistä jolla vuosien töiden jälkeen on tullut vanhuus ja aika levätä, rakasta häntä, ota kädestä kiinni... Rakasta sitä sairastunutta, ihmist'ä, sairaus ei oo koskaan ihmisen oma vika.. rakasta häntä..
Rakasta työtöntä, työttömyyskään ei oo ihmisen oma vika.. Kukaan ei omasta syystään ole työtön..
Rakasta myös työssä käyviä, he tekee työtä sen eteen että meidän kaikkien ihmisten olisi hyvä olla.. Työssä käyvät ottaa vastuun myös työttömistä, tavalla tahi toisella..
Rakasta myös luontoa, rakasta koko maailmaa.. Näe kuinka kaunis paikka se lopulta on elää.. Ihmisellä on yksi elämä.. minulle ei ole ainakaan vastaan tullut ihmistä, joka olisi jo toisessa elämässä.. Sama ihminen se on vuodet vaihtuu ja tilanteet muuttuu, ihminen vanhenee... Mutta sama ihminen siellä sisällä kun vuosia taaksekin päin..
Rakasta näitä asioita elämässäsi, missä sitten kuljetkin. Ota rakkaus sydämmeesi.. halaa.. Näet miten paljon saat siitä itsekkin..
Maailmaan tarvitaan lisää rutkasti rakkautta
41
441
Vastaukset
paljon olet itse rakastanut ja onko se tuonnut sinulle mainitsemisia asioita?
Kysyt, mutta et kerro oletko itse miten paljon rakastanut.. Minulla on lämmin sydän, usko tai älä ja paljon rakkautta..
pirre-tyttö kirjoitti:
Kysyt, mutta et kerro oletko itse miten paljon rakastanut.. Minulla on lämmin sydän, usko tai älä ja paljon rakkautta..
rakkauteni ei kuule maailmaa pelasta, mutta sinun varmaan, kun niin siitä toivot ja siksi kyselin sinulta, joten miten olisi sinun vastauksesi.
Nittaminax kirjoitti:
rakkauteni ei kuule maailmaa pelasta, mutta sinun varmaan, kun niin siitä toivot ja siksi kyselin sinulta, joten miten olisi sinun vastauksesi.
minulla on rakkautta, ollut aina.. mun ei tarvi niitä sen kummemin eritellä.. mutta kaikki liittyy tavalla tahi toisella tähän aloittamaani kirjoitus ketjuun ja vähän muuhunkin..
- Ole läsnä
viettää enemmän aikaasi pitäen miestäsi kädestä? Kannattaa varmaan. On PALJON hyödyllisempää kuin kirjoitella tänne tyhjästi kumahtelevia itsestäänselviä fraaseja. Kuka niistä hyötyy? Ei kukaan. Aikasi kuluu netin ääressä. Mikset ole rakastamassa sitä miestäsi josta täällä kirjoittelet?
Jos mielestäsi sairas tarvitsee toista lähelleen niin mene helevetissä sinne sairaan luokse äläkä täällä roiku ja hoidta miestäsi muilla. Varsinaista farisealaista tekopyhyyttä!!!!!!!!!
Kai niissä laitoksissa saa omaisensa luona olla? Mutta sä roikut netissä mieluummin. Eiks vaan?
Kerro nyt meille miksi et ole aamusta iltaan sen rakkaasi luona?
Jos laitos on rakkaasi koti tällä hetkellä niin eikö silloin,jos OIKEASTI rakastaa toista, halua ollajatkuvasti rakkaansa lähellä? Yritätkö jotenkin puhdistaa huonoa omaatuntoasi täällä kirjoittelemalla noita rakkaushöpinöitä kun tunnet piston sydämessäsi kun tiedät etttä miehesi on yksinäinen? Myönnä pois!! Ole edes KERRAN rehellinen!Ensinnäkin noissa laitoksissa ainakaan minulle ei kukaan ole tarjonnut ruokaa, saatikka kupillista kahvia ja voileipää.. Minun sänky on täällä, missä minä siellä laitoksessa nukkuisin jos tulis väsymys.. ja kuka kustantais minun elämisen siellä?
Monenko omainen asuu, laitoshoitopaikassa hoidettavan luona.. Minä kysyn vain.. Laitat tekonimellä kun et osaa oikeaa nimeäsi käyttää.. Rakkaus on ainoa tie ihmisen elämässä, ei ne sinun paholaisen aikeesi..
Ja jos sinäkin nimimerkki ole läsnä haluat minun kanssa kahville.. niin tuleppas piipahtamaan tuolla matkani varrella kupillisella.. Istutaan ja ihmetellään..Sinulla on paholaisen aikeet, sen huomaa sun viesteistä.. Minä taas hoidan omia läheisiäni.. minä teen asiat ihan toisin.. Ja onhan se hoidettava kotikin.. ja monet muutkin asiat.. sun pitää olla ja hoitaa vielä lapsetkin.. jos sinulla on lapsia.. Vanhempasi jos sinulla sellaisia.. Siis monia asioita..
Töitäkin pitäs jossain välissä saada, jotta voisit rahottaa kaikki menosi.. ja laitoshoitomaksuista.. vert. sosiaali- ja terveysministeriön päätös laitohoitomaksuista.. http://www.stm.fi/tiedotteet/kuntainfot/kuntainfo/view/1479518
Mietis kuule ole läsnä vähän elämän realiteetteja.. jokainen rakastaa lähimmäistään.. niin minäkin,.. on vain siitä kysymys miten järjestää aikansa.. Onko netissä.. vai jossain muualla.. Se on jokaisesta ihmisestä ja kuten noidenkin kirjoitusten välistä huomaat.. kirjoitin sen 13:55 ja nyt kello on 20:04.. missähän minä tämänkin väliajan olen ollut, kun sinä olet ne paholaisen kommenttisi käynyt laittamassa tuossa välissä tänne..- Ole läsnä
pirre-tyttö kirjoitti:
Sinulla on paholaisen aikeet, sen huomaa sun viesteistä.. Minä taas hoidan omia läheisiäni.. minä teen asiat ihan toisin.. Ja onhan se hoidettava kotikin.. ja monet muutkin asiat.. sun pitää olla ja hoitaa vielä lapsetkin.. jos sinulla on lapsia.. Vanhempasi jos sinulla sellaisia.. Siis monia asioita..
Töitäkin pitäs jossain välissä saada, jotta voisit rahottaa kaikki menosi.. ja laitoshoitomaksuista.. vert. sosiaali- ja terveysministeriön päätös laitohoitomaksuista.. http://www.stm.fi/tiedotteet/kuntainfot/kuntainfo/view/1479518
Mietis kuule ole läsnä vähän elämän realiteetteja.. jokainen rakastaa lähimmäistään.. niin minäkin,.. on vain siitä kysymys miten järjestää aikansa.. Onko netissä.. vai jossain muualla.. Se on jokaisesta ihmisestä ja kuten noidenkin kirjoitusten välistä huomaat.. kirjoitin sen 13:55 ja nyt kello on 20:04.. missähän minä tämänkin väliajan olen ollut, kun sinä olet ne paholaisen kommenttisi käynyt laittamassa tuossa välissä tänne..palsta ja tämän ikäisen ihmisen lapset on jo hoidettu aikuiseksi eikä totisesti kädenheilautuksella ole hoitunut. Ikinä en pyytänyt apua isovanhemmilta enkä muiltakaan sukulaisita. Hankin mieheni kanssa lapseni ja pidin lastenhoidosta joten miksi olisin sitä muilla teettänyt?
Vai paholaisen aikeet mulla on:))) Mitähän aikeita mulla on?
Koska olet viimeksi piipahtanut MTT:ssä keskustelemassa ja tarkistuttanut lääkityksen? Eikä tämä ole vinoilua vaan ihan tosissaan kysytty. Ja
jos sun pääsi ei kestä elää tuossa tilanteessa niin voithan ottaa aina eron. Tiedän ihmisiä jotka ovat eronneet miehestään miehen vammauduttua ja selittäneet että kumppani ei ole ollut enää sama ihminen jonka kanssa on mennyt naimisiin.
Tuskin miehesikään siitä nauttii että valitat koko ajan kuinka raskasta on. Jotkut kyllä kärvistelevät valitusvirttä veisaten leskeneläkkeen toivossa. Mutta elämähän siinä menee hukkaan jos vastentahtoisesti on naimisissa ja toinen voi elää vielä kymmeniä vuosia. Elämä on valintoja täynnä. Ole läsnä kirjoitti:
palsta ja tämän ikäisen ihmisen lapset on jo hoidettu aikuiseksi eikä totisesti kädenheilautuksella ole hoitunut. Ikinä en pyytänyt apua isovanhemmilta enkä muiltakaan sukulaisita. Hankin mieheni kanssa lapseni ja pidin lastenhoidosta joten miksi olisin sitä muilla teettänyt?
Vai paholaisen aikeet mulla on:))) Mitähän aikeita mulla on?
Koska olet viimeksi piipahtanut MTT:ssä keskustelemassa ja tarkistuttanut lääkityksen? Eikä tämä ole vinoilua vaan ihan tosissaan kysytty. Ja
jos sun pääsi ei kestä elää tuossa tilanteessa niin voithan ottaa aina eron. Tiedän ihmisiä jotka ovat eronneet miehestään miehen vammauduttua ja selittäneet että kumppani ei ole ollut enää sama ihminen jonka kanssa on mennyt naimisiin.
Tuskin miehesikään siitä nauttii että valitat koko ajan kuinka raskasta on. Jotkut kyllä kärvistelevät valitusvirttä veisaten leskeneläkkeen toivossa. Mutta elämähän siinä menee hukkaan jos vastentahtoisesti on naimisissa ja toinen voi elää vielä kymmeniä vuosia. Elämä on valintoja täynnä.oletko nainen vai mies? Ja jos puhun rakkaudesta.. miksi mielenterveystoimistoon pitäs mennä????
Pitäskö sun itse siellä kenties käydä???Ole läsnä kirjoitti:
palsta ja tämän ikäisen ihmisen lapset on jo hoidettu aikuiseksi eikä totisesti kädenheilautuksella ole hoitunut. Ikinä en pyytänyt apua isovanhemmilta enkä muiltakaan sukulaisita. Hankin mieheni kanssa lapseni ja pidin lastenhoidosta joten miksi olisin sitä muilla teettänyt?
Vai paholaisen aikeet mulla on:))) Mitähän aikeita mulla on?
Koska olet viimeksi piipahtanut MTT:ssä keskustelemassa ja tarkistuttanut lääkityksen? Eikä tämä ole vinoilua vaan ihan tosissaan kysytty. Ja
jos sun pääsi ei kestä elää tuossa tilanteessa niin voithan ottaa aina eron. Tiedän ihmisiä jotka ovat eronneet miehestään miehen vammauduttua ja selittäneet että kumppani ei ole ollut enää sama ihminen jonka kanssa on mennyt naimisiin.
Tuskin miehesikään siitä nauttii että valitat koko ajan kuinka raskasta on. Jotkut kyllä kärvistelevät valitusvirttä veisaten leskeneläkkeen toivossa. Mutta elämähän siinä menee hukkaan jos vastentahtoisesti on naimisissa ja toinen voi elää vielä kymmeniä vuosia. Elämä on valintoja täynnä.ehkäpä nuo tekstit mitä kirjoitan ovat minun ajatuksia, kirjoitelmia ajan kuluksi.. Oletteko miettineet sitä.. Ja miksi minun päälle hyökkäätte, mikä teillä on siinä tarkotuksena?
Puhutaan lääkityksistä, millainen lääkitys teillä itsellänne on? Ja jos minä puhun siitä että kanssa ihmisiä pitää rakastaa ja tarttua heitä kädestä kiinni halata ja suukotella, niin ei sen vasta painona pidä olla se että mene mielenterveystoimistoon. Kyllä mielestäni silloin vika on tuossa yllä olevassa mielipiteen kirjoittajassa... Hän kuvittelee olevansa maailman herra, ei se onnistu niin, mutta tiedättekö yllä olevan kirjoituksen kirjottajat jotka ette itse todennäköisesti ole käyneet teholla tms. Sitten kun muutamaan otteeseen siellä vierailette, näette ihmisen elon letkuissa.. Ja miten niin monet ihmiset niistä letkuista selviää. Herää kysymys miksi et pyytänyt apua.. oliko sinun isovanhemmat millaisia ihmisiä.. Miksi et pyytänyt, etkö antanut heidän auttaa vai mistä se johtuu? Mattomestari.. tarvin oikeasti mattomestaria laittamaan maton.. Työtarjous.. tuokin.. ja mattomestari osaa.. sanoa mistä lähden hakemaan rahallista tukea ja mistä saa lainoja jotta työtönkin voi teettää remontteja.
Ja kysymys kun katsoo teidän kello aikoja mitä olette olleet netissä.. Ettekö ole saaneet nukuttua kun yöllä on pitänyt kirjoittaa? Oletteko yökköjä?- vaimitensemeni?
pirre-tyttö kirjoitti:
ehkäpä nuo tekstit mitä kirjoitan ovat minun ajatuksia, kirjoitelmia ajan kuluksi.. Oletteko miettineet sitä.. Ja miksi minun päälle hyökkäätte, mikä teillä on siinä tarkotuksena?
Puhutaan lääkityksistä, millainen lääkitys teillä itsellänne on? Ja jos minä puhun siitä että kanssa ihmisiä pitää rakastaa ja tarttua heitä kädestä kiinni halata ja suukotella, niin ei sen vasta painona pidä olla se että mene mielenterveystoimistoon. Kyllä mielestäni silloin vika on tuossa yllä olevassa mielipiteen kirjoittajassa... Hän kuvittelee olevansa maailman herra, ei se onnistu niin, mutta tiedättekö yllä olevan kirjoituksen kirjottajat jotka ette itse todennäköisesti ole käyneet teholla tms. Sitten kun muutamaan otteeseen siellä vierailette, näette ihmisen elon letkuissa.. Ja miten niin monet ihmiset niistä letkuista selviää. Herää kysymys miksi et pyytänyt apua.. oliko sinun isovanhemmat millaisia ihmisiä.. Miksi et pyytänyt, etkö antanut heidän auttaa vai mistä se johtuu? Mattomestari.. tarvin oikeasti mattomestaria laittamaan maton.. Työtarjous.. tuokin.. ja mattomestari osaa.. sanoa mistä lähden hakemaan rahallista tukea ja mistä saa lainoja jotta työtönkin voi teettää remontteja.
Ja kysymys kun katsoo teidän kello aikoja mitä olette olleet netissä.. Ettekö ole saaneet nukuttua kun yöllä on pitänyt kirjoittaa? Oletteko yökköjä?helluntalaisia?
- impi-lempi
Ole läsnä kirjoitti:
palsta ja tämän ikäisen ihmisen lapset on jo hoidettu aikuiseksi eikä totisesti kädenheilautuksella ole hoitunut. Ikinä en pyytänyt apua isovanhemmilta enkä muiltakaan sukulaisita. Hankin mieheni kanssa lapseni ja pidin lastenhoidosta joten miksi olisin sitä muilla teettänyt?
Vai paholaisen aikeet mulla on:))) Mitähän aikeita mulla on?
Koska olet viimeksi piipahtanut MTT:ssä keskustelemassa ja tarkistuttanut lääkityksen? Eikä tämä ole vinoilua vaan ihan tosissaan kysytty. Ja
jos sun pääsi ei kestä elää tuossa tilanteessa niin voithan ottaa aina eron. Tiedän ihmisiä jotka ovat eronneet miehestään miehen vammauduttua ja selittäneet että kumppani ei ole ollut enää sama ihminen jonka kanssa on mennyt naimisiin.
Tuskin miehesikään siitä nauttii että valitat koko ajan kuinka raskasta on. Jotkut kyllä kärvistelevät valitusvirttä veisaten leskeneläkkeen toivossa. Mutta elämähän siinä menee hukkaan jos vastentahtoisesti on naimisissa ja toinen voi elää vielä kymmeniä vuosia. Elämä on valintoja täynnä."tämän ikäisen ihmisen lapset on jo hoidettu aikuiseksi"...Älähän yleistä , mullakin on ala-ikäsii viä 3 kotona , tosin täytän vasta ensi vuonna 50v, mutta ei heistä silloinkan ole kukaan vielä "aikuinen"...:)
Itse olen kaikki lapseni myös hoitanut, myös ne vanhemmat lapseni , jotka ovat jo kotoa muuttaneet maailmalle ...
- Ihmettelijä????&&&
vai miksi olet vonkunut särkynyt sydän palstallakin? Tosi rakastava aviovaimo tunnut olevan:/
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8123785
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8135367/37852546
Sä olet näköjään etsinyt jopitemmän aikaa mattomestaria. Ö
Millä palkalla sä oikein olisit palkannut? Tuosta sun viestistäsi saa vähän omituisen käsityksen. Tiedossa jotain..
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7090107/37446769Keksi sitten keino millä työttömätkin voi teettää remontteja? Vai tarjoatko kenties työtä, jotta voin palkata myös muita ihmisiä?
- Ihmetteli...
pirre-tyttö kirjoitti:
Keksi sitten keino millä työttömätkin voi teettää remontteja? Vai tarjoatko kenties työtä, jotta voin palkata myös muita ihmisiä?
reaktio jos kysyin että millä ajattelit palkata mattomiehen kun lupaat että jotain olis tiedossa...Siitä nyt vain saa äkkiä käsityksen että maksaisit työn, hmmmmm... lunnossa:DDD
Sitten hyökkäät ja kysyt että millä sitten pitäis työttömän palkata eli olinko oikeassa maksutavastasi jota harkitsit?:)))
Yleensä on niin ett'ä jos ei ole rahaa niin ei tehdä remonttejakaan. Kyllä mäkin mielelläni ottaisin kunnon keittiörempan ja lattiat uusiksi ja uudet kaapit ja uudet ovet, seinät uusiksi ja ja ... - Moninaista
Ihmetteli... kirjoitti:
reaktio jos kysyin että millä ajattelit palkata mattomiehen kun lupaat että jotain olis tiedossa...Siitä nyt vain saa äkkiä käsityksen että maksaisit työn, hmmmmm... lunnossa:DDD
Sitten hyökkäät ja kysyt että millä sitten pitäis työttömän palkata eli olinko oikeassa maksutavastasi jota harkitsit?:)))
Yleensä on niin ett'ä jos ei ole rahaa niin ei tehdä remonttejakaan. Kyllä mäkin mielelläni ottaisin kunnon keittiörempan ja lattiat uusiksi ja uudet kaapit ja uudet ovet, seinät uusiksi ja ja ...Oletta samantasoisia suttunuijia. Jatkuvasti tungette täysin kusipäisiä avauksia palstalle. Se on sitä teidäntapaisten ajanvietettä.
- Ihmetteli...
Moninaista kirjoitti:
Oletta samantasoisia suttunuijia. Jatkuvasti tungette täysin kusipäisiä avauksia palstalle. Se on sitä teidäntapaisten ajanvietettä.
mä olen nyt laittanut. Eikös se ole tuo Pirre-tyttö joka niitä aloituksia tehtailee kilpaa Hantuukin kanssa? Ja suurin osa niistä aloituksista on sellaista synkkää yksinpuhelua:/
- huooh
Ihmetteli... kirjoitti:
mä olen nyt laittanut. Eikös se ole tuo Pirre-tyttö joka niitä aloituksia tehtailee kilpaa Hantuukin kanssa? Ja suurin osa niistä aloituksista on sellaista synkkää yksinpuhelua:/
ja pää samoin kuin pirtulla ja tuukulla
- Meriläinen
Ihmetteli... kirjoitti:
reaktio jos kysyin että millä ajattelit palkata mattomiehen kun lupaat että jotain olis tiedossa...Siitä nyt vain saa äkkiä käsityksen että maksaisit työn, hmmmmm... lunnossa:DDD
Sitten hyökkäät ja kysyt että millä sitten pitäis työttömän palkata eli olinko oikeassa maksutavastasi jota harkitsit?:)))
Yleensä on niin ett'ä jos ei ole rahaa niin ei tehdä remonttejakaan. Kyllä mäkin mielelläni ottaisin kunnon keittiörempan ja lattiat uusiksi ja uudet kaapit ja uudet ovet, seinät uusiksi ja ja ...Kukahan mulle antais sen hirsitalon ja paljonkohan maksais noin niiku.... ;))
Hyi hyi minua, olimpas nyt taas ilkeä, mutta älkää välittää mie taas katoan. - extempero
Ihmetteli... kirjoitti:
reaktio jos kysyin että millä ajattelit palkata mattomiehen kun lupaat että jotain olis tiedossa...Siitä nyt vain saa äkkiä käsityksen että maksaisit työn, hmmmmm... lunnossa:DDD
Sitten hyökkäät ja kysyt että millä sitten pitäis työttömän palkata eli olinko oikeassa maksutavastasi jota harkitsit?:)))
Yleensä on niin ett'ä jos ei ole rahaa niin ei tehdä remonttejakaan. Kyllä mäkin mielelläni ottaisin kunnon keittiörempan ja lattiat uusiksi ja uudet kaapit ja uudet ovet, seinät uusiksi ja ja ...pirre-tyttö tarvii avustusta, että saa lattian kuntoon ja voi tuoda miehensä kottiin..
Mittees olis jos kerättäis kolehti :) - nähty on
extempero kirjoitti:
pirre-tyttö tarvii avustusta, että saa lattian kuntoon ja voi tuoda miehensä kottiin..
Mittees olis jos kerättäis kolehti :)Ei se auta silloin se ei poistuu paikalta.
Täältä olis ihminen palstalta kerran ollut menossa käymään hänen luonaan, kyseli ja laittoi sähköpostiosoitteen johon olisi Pirre-tyttö voinut ottaa yhteyttä.
Saman tien katos koko Pirre-tyttö palstalta.
Se oli upea ele tältä naiselta, Pirre-tyttö haluaa vain valittaa. - hohhoijaa :)
Ihmetteli... kirjoitti:
mä olen nyt laittanut. Eikös se ole tuo Pirre-tyttö joka niitä aloituksia tehtailee kilpaa Hantuukin kanssa? Ja suurin osa niistä aloituksista on sellaista synkkää yksinpuhelua:/
yhteen soppii, laitetaan pussauskoppiin
- extempero
nähty on kirjoitti:
Ei se auta silloin se ei poistuu paikalta.
Täältä olis ihminen palstalta kerran ollut menossa käymään hänen luonaan, kyseli ja laittoi sähköpostiosoitteen johon olisi Pirre-tyttö voinut ottaa yhteyttä.
Saman tien katos koko Pirre-tyttö palstalta.
Se oli upea ele tältä naiselta, Pirre-tyttö haluaa vain valittaa.jos se men nukkumaan sillon.. siks hävis tai meni miehensä luo... kukas sen tietää mittee se tekkee kun ei oo netissä :)
- Nähty on
extempero kirjoitti:
jos se men nukkumaan sillon.. siks hävis tai meni miehensä luo... kukas sen tietää mittee se tekkee kun ei oo netissä :)
Turha silloin itkee ja valittaa.
Emmie ainaskaan sen jälkeen tarjois enää yhtään mitään. - Ihmetteli...
extempero kirjoitti:
jos se men nukkumaan sillon.. siks hävis tai meni miehensä luo... kukas sen tietää mittee se tekkee kun ei oo netissä :)
se on puhunut netissä jo vuoden verran keskustelujen selauksen mukaan. Eikö sillä ihmisellä ole sukulaisia ollenkaan kun pitää ventovierailta pyytää apua? Kai sillä miehelläkin luulis olevan sukulaisia jotka vois auttaa. Outo juttu kaiken kaikkiaan. Jos joku kolehti täällä kerättäis niin kohta olis uus kolehdin keruun kohde siltä, veikkaisin.

pitäsköhän sun soittaa sille pirre-tytölle.. ja kysästä asiaa siltä itteltään.. mie meinaan niin tehä, että soittaa tempasen ja meen käymään sen luona kahveella.. jos ei sillä pööniä kaapissa, otan varulta omat pöönit.. mutta keitetään kahvit ja kysyn mittee sille kuuluu :)
- Ihmetteli...
extempero kirjoitti:
pitäsköhän sun soittaa sille pirre-tytölle.. ja kysästä asiaa siltä itteltään.. mie meinaan niin tehä, että soittaa tempasen ja meen käymään sen luona kahveella.. jos ei sillä pööniä kaapissa, otan varulta omat pöönit.. mutta keitetään kahvit ja kysyn mittee sille kuuluu :)
kun sä soitat sille. Sulla on varmaan sen numero kun sanoit soittavasi. Mulla ei ole muuta kuin mitä näin sen numeron tuolla netissä mutta en sitä muistiin ottanut kun en ajatellut soitella. Mutta mene kahveelle sinne jos Pirre-tyttö siihen suostuu. Yllärikahvittelijoista se ei varmaankaan tykkää:))
- extempero
Ihmetteli... kirjoitti:
kun sä soitat sille. Sulla on varmaan sen numero kun sanoit soittavasi. Mulla ei ole muuta kuin mitä näin sen numeron tuolla netissä mutta en sitä muistiin ottanut kun en ajatellut soitella. Mutta mene kahveelle sinne jos Pirre-tyttö siihen suostuu. Yllärikahvittelijoista se ei varmaankaan tykkää:))
mie kipasen tonne ärrälle ja lattaan ton puhelimen ja sitten soittaa tempasen :)
- Ihmetteli...
extempero kirjoitti:
mie kipasen tonne ärrälle ja lattaan ton puhelimen ja sitten soittaa tempasen :)
Pirre-tyttö laittoi tossa kuten varmaan huomasit että enemmän rakkaudentekoja ja vähemmän puheita mutta kai siinä tarvitaan vähän puhelua ennen rakkaudentekoja:)) Kipase ärrälle niin kohta kuullaan mikä on tilanne...
Mä kipasen tässä vähän lenkillä. - extempero
Nähty on kirjoitti:
Turha silloin itkee ja valittaa.
Emmie ainaskaan sen jälkeen tarjois enää yhtään mitään.voi sinnuu.. noin vähästä suutut.. ethän sie oo ihminen etkä mikkää.. kyllä ihmisen pittää kestää se jos toinen nukkumaan men.. aattele nyt.. jos vaikka sinä meet nukkumaan ja et kerkiä yhteystietoja ylös ottaa täällä chatissa ja toinen ei niitä sitten enää löyäkkään.. Ja mites on, ottiko se nainen yhteyttä siihen Pirre-tyttöön.. sekinhän olis voinut itse ottaa yhteyttä.. jos toisesta ei kerran mittää kuulunut.. :)
Mutta mie meen sinne ärrälle.. mie lattaan ton kortin.. ja soitan sille pirre-tytölle ..
Hyvvee illan jatkoo :) - :DDDDDDDDDD
extempero kirjoitti:
voi sinnuu.. noin vähästä suutut.. ethän sie oo ihminen etkä mikkää.. kyllä ihmisen pittää kestää se jos toinen nukkumaan men.. aattele nyt.. jos vaikka sinä meet nukkumaan ja et kerkiä yhteystietoja ylös ottaa täällä chatissa ja toinen ei niitä sitten enää löyäkkään.. Ja mites on, ottiko se nainen yhteyttä siihen Pirre-tyttöön.. sekinhän olis voinut itse ottaa yhteyttä.. jos toisesta ei kerran mittää kuulunut.. :)
Mutta mie meen sinne ärrälle.. mie lattaan ton kortin.. ja soitan sille pirre-tytölle ..
Hyvvee illan jatkoo :)vaan itelles Pirre, tyylin muutos ei auttanut!!!
- extempero
:DDDDDDDDDD kirjoitti:
vaan itelles Pirre, tyylin muutos ei auttanut!!!
sie oot väärässä.. ei pirre nyt netissä ollut, mie soitin.. naapuri tuli kyllään ja sillä ol puhelin.. mä soitin.. pirre-tyttö oli kävelyllä koiransa kanssa.. sanoi, että tervetulloo vaan kahville.. nähhään siellä.......
jeeeeeeeeeeeee :) :) - Nähty on edelleenkin
extempero kirjoitti:
voi sinnuu.. noin vähästä suutut.. ethän sie oo ihminen etkä mikkää.. kyllä ihmisen pittää kestää se jos toinen nukkumaan men.. aattele nyt.. jos vaikka sinä meet nukkumaan ja et kerkiä yhteystietoja ylös ottaa täällä chatissa ja toinen ei niitä sitten enää löyäkkään.. Ja mites on, ottiko se nainen yhteyttä siihen Pirre-tyttöön.. sekinhän olis voinut itse ottaa yhteyttä.. jos toisesta ei kerran mittää kuulunut.. :)
Mutta mie meen sinne ärrälle.. mie lattaan ton kortin.. ja soitan sille pirre-tytölle ..
Hyvvee illan jatkoo :)Kohta meen nukkumaan tulin katsomaan ennen nukkumaanmenoa josko joku olisi minulle vastannut.
ehä mie oo suuttunut ollenkaan, miks olisin.
Eikä mua pistä pieleen ei puoleen valitukset täällä antaa Pirre-tytön valittaa, mitä enemmän valittaa sitä enemmän on valitettavaa ja palstalaisissa moitittavaa.
Nyt mie meen:)) - extempero
Nähty on edelleenkin kirjoitti:
Kohta meen nukkumaan tulin katsomaan ennen nukkumaanmenoa josko joku olisi minulle vastannut.
ehä mie oo suuttunut ollenkaan, miks olisin.
Eikä mua pistä pieleen ei puoleen valitukset täällä antaa Pirre-tytön valittaa, mitä enemmän valittaa sitä enemmän on valitettavaa ja palstalaisissa moitittavaa.
Nyt mie meen:))tieäkkö mitä, ei pirre-tyttö turhasta valita.. mä soitin toisen kerran.. sen mies oikeesti halvaantunut.. ei se turhaan valita..
ja mä uskon että kun sullakin on tollanen mielipide, niin siekin sille tahallas kampoihin pistät, koska sulla on huono omatunto.. joku sulla nyt mättää ittelläs..
sen mie oon nähnyt edelleenkin.. joka sun kirjoitukses nimmerkki on.. että siulla itelläs on nyt jotain hampaankolos.. menikö sinne tikku.. vai kiehuuko sappi.. mikäs kumma siul itelläs on...
mie joka tappaukses meen piakkoin sinne kahville.. mie en sannaani syö.. että semmottii... - extempero
Nähty on edelleenkin kirjoitti:
Kohta meen nukkumaan tulin katsomaan ennen nukkumaanmenoa josko joku olisi minulle vastannut.
ehä mie oo suuttunut ollenkaan, miks olisin.
Eikä mua pistä pieleen ei puoleen valitukset täällä antaa Pirre-tytön valittaa, mitä enemmän valittaa sitä enemmän on valitettavaa ja palstalaisissa moitittavaa.
Nyt mie meen:))tuo sanonta, mitä enemmän valittaa sitä enemmän on valitettavaa, ja palstalaisissa moitittavaa.. Miepä tiiän mitä se tarkottaa.. Sie oot ite myrkyttänyt ilma piirin.. jollain tekosillas.. ja sitten toista syytät.. joillain vanhoilla juttuloillas..
Siulle on tosiaan ruvennut sappi kiehumaan jostain.. mikähän lienee.. No, eipä miulla väliä mikä sulla kiehuu.. Sie taiat olla mies, se et oo nainen,, naisella on kerran kuukaudessa semmmoset kun kuukautiset, tiedäkkö niistä mitään.. entä vaihevuosista.. et taija tietää mistään vaihdevuosistakaan mitään..
Jos oot mies.. sulla on erektiohäiriö ja joudut syömään viagraa kun vanhenet.. Kyllä se niin vain on tai tulee eturauhasvaivoja kun pissalle menet.. että semmottii.. - Anjaniina
Ihmetteli... kirjoitti:
Pirre-tyttö laittoi tossa kuten varmaan huomasit että enemmän rakkaudentekoja ja vähemmän puheita mutta kai siinä tarvitaan vähän puhelua ennen rakkaudentekoja:)) Kipase ärrälle niin kohta kuullaan mikä on tilanne...
Mä kipasen tässä vähän lenkillä.teidän rakkaudenteot nyt oikein pitää ymmärtää?
Ettei vaan.... - Ihmetteli...
Anjaniina kirjoitti:
teidän rakkaudenteot nyt oikein pitää ymmärtää?
Ettei vaan....millaisia rakkaudentekoja se Pirre-tyttö haluaa saada ja millaisia rakkaudentekoja se Extempero haluaa antaa:)) Kumpi se Extempero edes on, mies vai nainen?
- Ihmetteli...
extempero kirjoitti:
sie oot väärässä.. ei pirre nyt netissä ollut, mie soitin.. naapuri tuli kyllään ja sillä ol puhelin.. mä soitin.. pirre-tyttö oli kävelyllä koiransa kanssa.. sanoi, että tervetulloo vaan kahville.. nähhään siellä.......
jeeeeeeeeeeeee :) :)mennä sinne vai joko kävit? Kuinka lähellä toisianne te asutte?
- Pirre*
rakkauden tekoja, - vähemmän puheita.
- 4+6
horisematta. Siinä olisi todellinen rakkauden teko!
- luulen näin
4+6 kirjoitti:
horisematta. Siinä olisi todellinen rakkauden teko!
taisipas olla eri Pirre :-)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke653266- 1412301
- 921858
- 1691547
- 851428
- 651426
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?741389- 691172
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂771130Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t341078