Tanssin harrastaminen

Hyvää uutta vuotta kaikille.
Tein uudenvuooden lupauksen, jonka aion myös pitää, mutta tarvitsisin siihen vähän apua.
Osaako joku kertoa, löytyykö Tampereen seudulta sellaista tanssikoulua tai muuta paikkaa, jossa tällainen ikäihminenkin voi verestää kauan käyttämättömänä olleita vähäisiä taitoja ja opetella paljon uutta ja johon voi mennä yksinkin. Nyt en tarkoita mitään kapakkaa, vaan jotain oikeata harjoittelupaikkaa.
Kiitos etukäteen.

12

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • non-rec

      Netistä osoitteesta www.tanssi.net löytyy kaikenlaista tanssiin liittyvää. Ilmeisesti tarkoitat lähinnä suratansseja? Ehdottaisin että katsoisit kohdasta seuratanssikerhoja Tampereella toimivat kerhot. Niiden kevään toiminta on just alkamaisillaan, ja esim. minun paikkakunnallani yleinen kevään toiminta- ja kurssi-info järjestetään tänään. Näissä seuroissa ei ole ikärajaa, ja ne järjestävät kursseja jatkuvasti. Alkeista kannattaa aloittaa vaikka olisi kuinka tanssinut monta kymmentä vuotta ;-D koska lava- ja muukin tanssikulttuuri on muuttunut paljon meidän nuoruusajoistamme. Seuroissa tulee väkisinkin uusia tuttuja, kun paria vaihdetaan harjoituksissa jatkuvasti. Mene ihmeellä! Niin minäkin.

      • R Taipale..........

        Ruotsin tahti oli lavatansseissa niinkuin yleensä Suomen musiikissa näyttää olevan samoin taloudessa, että pässiä viedään narussa.
        Parasta oli..... ei pidä kirjoittaa liikaa.


      • pii-pii
        R Taipale.......... kirjoitti:

        Ruotsin tahti oli lavatansseissa niinkuin yleensä Suomen musiikissa näyttää olevan samoin taloudessa, että pässiä viedään narussa.
        Parasta oli..... ei pidä kirjoittaa liikaa.

        Mitähän oikein yrität sanoa?


      • sunnuntaita
        pii-pii kirjoitti:

        Mitähän oikein yrität sanoa?

        Tämä R Taipale...Voisihan asian ymmärrettävästi selittää.Tanssiminen on ihanaa.Kävin jo ennen rippikouluikää lavatansseissa,en mitään kurssia siihen ole käynyt.Tosin etsiskelen vielä tanssia osaavaa partneria.


      • non-rec
        sunnuntaita kirjoitti:

        Tämä R Taipale...Voisihan asian ymmärrettävästi selittää.Tanssiminen on ihanaa.Kävin jo ennen rippikouluikää lavatansseissa,en mitään kurssia siihen ole käynyt.Tosin etsiskelen vielä tanssia osaavaa partneria.

        Silloin kun lapset oli pieniä eikä tanssilavakulttuurikaan kovin voimissaan, tuli tanssitauko. Niinä vuosina tanssittiin lähinnä vain jossain juhlissa. Vähän yli 10-kesäisenä minäkin aloin tanssia, ekaksi opeteltiin muistaakseni jenkka, sitten jo foxia kotibileissä, jne. Nuorisoseuran tanhuryhmässä olin mukana myös noin 15-vuotiaana jonkin aikaa. Polkka on ollut hallussa siitä asti, ja paljon muuta.

        Ns. "osaamisesta" huolimatta sitten aikanaan liityin Susel'iin kuuluvaan tanssiseuraan, jonka harjoituksissa on nimenomaan mukavaa! Jos joku on kumppania vailla niin sieltä voi hyvinkin löytyä - varmaan olisin itsekin sieltä jonkun kivan kainalooni kopannut, jos olisin ollut yksinäinen yms.

        Menkää ihmeellä ensin mukaan tanssiharrastustoimintaan, siellä se sopiva partnerikin saattaa tielle tupsahtaa ;-D. Eikä taitojen päivittäminen uuden opettelu ole hassumpi harrastus ollenkaan. Kaikenlaisia uusia(kin) kivoja tansseja on harjoitusohjelmissa pilvin pimein. Seuratanssipuolella ei tarvitse olla paria omasta takaa, urheilutanssijoilla se on eri juttu.


      • pää---päää
        pii-pii kirjoitti:

        Mitähän oikein yrität sanoa?

        Sitä mitä kirjoitan!


      • tajusin heti
        R Taipale.......... kirjoitti:

        Ruotsin tahti oli lavatansseissa niinkuin yleensä Suomen musiikissa näyttää olevan samoin taloudessa, että pässiä viedään narussa.
        Parasta oli..... ei pidä kirjoittaa liikaa.

        Akka vie ja nössö ukko vikisee.


      • voinkohan
        tajusin heti kirjoitti:

        Akka vie ja nössö ukko vikisee.

        ...mennä jo eläkeläisten tansseihin kun olen "vasta"61vee!!
        Pidän tosi paljon tanssimisesta ja käynkin tansseissa vähintään kerran viikossa ja hyvin olen lavalle pääsytkin vaikka porukka alkaa olla kaikki jo meikäläistä nuorempaa!!
        Onko kenelläkään kokemusta näistä eläketansseista!


      • non-rec kirjoitti:

        Silloin kun lapset oli pieniä eikä tanssilavakulttuurikaan kovin voimissaan, tuli tanssitauko. Niinä vuosina tanssittiin lähinnä vain jossain juhlissa. Vähän yli 10-kesäisenä minäkin aloin tanssia, ekaksi opeteltiin muistaakseni jenkka, sitten jo foxia kotibileissä, jne. Nuorisoseuran tanhuryhmässä olin mukana myös noin 15-vuotiaana jonkin aikaa. Polkka on ollut hallussa siitä asti, ja paljon muuta.

        Ns. "osaamisesta" huolimatta sitten aikanaan liityin Susel'iin kuuluvaan tanssiseuraan, jonka harjoituksissa on nimenomaan mukavaa! Jos joku on kumppania vailla niin sieltä voi hyvinkin löytyä - varmaan olisin itsekin sieltä jonkun kivan kainalooni kopannut, jos olisin ollut yksinäinen yms.

        Menkää ihmeellä ensin mukaan tanssiharrastustoimintaan, siellä se sopiva partnerikin saattaa tielle tupsahtaa ;-D. Eikä taitojen päivittäminen uuden opettelu ole hassumpi harrastus ollenkaan. Kaikenlaisia uusia(kin) kivoja tansseja on harjoitusohjelmissa pilvin pimein. Seuratanssipuolella ei tarvitse olla paria omasta takaa, urheilutanssijoilla se on eri juttu.

        Kiitos asiallisista ja kannustavista vastauksistasi, löysin vinkkisi perusteella mukavalta vaikuttavan paikan, kiitos siitä.
        En ole ennen näille keskustelupalstoille itse kirjoitellut, enkä paljon muutenkaan niitä katsellut, mutta yllättynyt todella olen kuinka kirjavaa porukkaa täältä löytyy, tuntuu, että jotkut ovat ottaneet elämäntyökseen puuttua joka keskusteluun, vaikka mitään sanottavaa ei heillä tunnu olevankaan, mutta jos joku saa siitä "ilon" itselleen, niin kaikin mokomin.
        Tannssitaan ja nautitaan, vikiskööt ne joille se on ainoa ilo.


      • voinkohan kirjoitti:

        ...mennä jo eläkeläisten tansseihin kun olen "vasta"61vee!!
        Pidän tosi paljon tanssimisesta ja käynkin tansseissa vähintään kerran viikossa ja hyvin olen lavalle pääsytkin vaikka porukka alkaa olla kaikki jo meikäläistä nuorempaa!!
        Onko kenelläkään kokemusta näistä eläketansseista!

        Mene ihmeessä katsomaan. Olen sinun ikäisesi ja käyn paljon eläkeläistansseissa. Siel ei ole juurikaan humalaisia, jokseenkin kaikki osaavat tanssia,monet aivan loistavasti. Niissä on usein sekahaku, eli voit itsekin vaikuttaa tanssimisesi määrään. Ja ennenkaikkea ne ovat päivisin, ei tarvitse pimeällä ajella. Ai niin pääsetkö päivällä, vai oletko viel työelämässä. Siel on myös helppo tutustua uusiin ihmisiin. Suosittelen lämpimästi


      • non-rec
        Leskakkanen kirjoitti:

        Kiitos asiallisista ja kannustavista vastauksistasi, löysin vinkkisi perusteella mukavalta vaikuttavan paikan, kiitos siitä.
        En ole ennen näille keskustelupalstoille itse kirjoitellut, enkä paljon muutenkaan niitä katsellut, mutta yllättynyt todella olen kuinka kirjavaa porukkaa täältä löytyy, tuntuu, että jotkut ovat ottaneet elämäntyökseen puuttua joka keskusteluun, vaikka mitään sanottavaa ei heillä tunnu olevankaan, mutta jos joku saa siitä "ilon" itselleen, niin kaikin mokomin.
        Tannssitaan ja nautitaan, vikiskööt ne joille se on ainoa ilo.

        Olipa ilo huomata, että ilmeisesti olet "löytänyt" myös Satulinnan. Minäkin olen siellä joskus käynyt, vaikka kaukana asunkin. Ja se piti vielä sanomani, että nimimerkkisi on palstojen hauskin vastaan tullut. Tosi kiva, siitä jo ventovieraskin hoksaa että huumoria piisaa ;-D
        Iloista jatkoa sinulle tanssiharrastuksen parissa, ja reipasta kevättä!


    • 1943

      hyvä harrastus ja tämän suhteen on edistytty. Lapsuudessamme eivät tähän ikäluokkaan kuuluvat juuri tanssineet. Itse aloitin tanssimisen tosissani vasta opiskelupaikkakunnalla, vaikka edistyksellisessä koulussani järjestettiin tanssikursseja. Osallistuin äidiltä salaa, hän ei hyväksynyt. Meillä oli rahasta tosi tiukkaa ja kävin tansseissa vasta omilla tienesteilläni. Mieheni kanssa kävimme kesäisin esim. perinteellisissä latotansseissa, jonne lapsetkin voi ottaa mukaan. Toinen oli niskan päällä, toinen käsivarrella kunnes alkoivat pyörähdellä kavereiden kanssa. Nykyisen miesystävän kanssa käymme säännöllisesti tansseissa. Kesäisin seudullamme on lavatanssien alussa tanssikursseja, varmaan muuallakin. Hyviä tanssihetkiä ja - retkiä kaikille. Eläkeläiset ovat innokkaita tanssimaan ja yleensä on sekahaku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      43
      9678
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      66
      4587
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      58
      4294
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      137
      2796
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      123
      2612
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      158
      2394
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      21
      1780
    8. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      33
      1517
    9. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1517
    10. Älä nyt ainakaan pelkää

      että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava
      Ikävä
      72
      950
    Aihe