potkukelkkasi esille tai jopa ostanut uuden, modernin? Itse olen aikonut hakea sen varastosta ja tuoda asunnolleni. Luulen, että täällä on hiekoittamattomia väyliä. Ostin tuon kelkan 1970 kylän rautakaupasta, kun muutin paikkakunnalle. Silloin ei hiekoitettu teitä ja 1980-luvun alussakin vein lapset hoitoon niin, että toisen istuessa kelkassa ja toisen pulkassa. Sujui nopeammin kuin auton puhdistaminen.
Joko olet ottanut
1943
6219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tänään päivällä kuuntelin radio Novaa ja siellä juontaja kertoi, että potkukelkasta on tullut uudelleen kysytty talvikulkuneuvo Suomen lumisiin maisemiin. Tais olla Seinäjoella kelkkoja valmistava tehdas ja tilausboomi on niin hektinen, että ovat tosi tiukoilla tilausmäärien noustua ennätyslukemiin. Ohjelmassa sai antaa kommentteja omista potkukelkkatarinoistaan ja monia hauskoja juttuja niihin liittyikin. - Itse sain pienenä joulupukilta lahjaksi lasten punaisen potkukelkan ja voi miten onnellinen olinkaan. Meillä oli kotona aikuisten isompi potkuri, jolla äiti usein kävi lähikaupassa ja usein me lapset odotimme häntä takaisin, että mitähän hyvää hänellä on ostoskassissa potkurin istuimella. Ja monta reissua isä tai äiti kuljetti meitä kyläreissulle mukanaan potkurin kyydissä ja vanhempi sisarus saattoi vielä olla aikuisen edessä jalaksilla. Silloin tiet olivat yleensä hiekoittamattomia. Enpä kuitenkaan ajattele enää hankkivani potkuria, vaikka kyllä se tässä rivarissa hyvin kävisi. Ei meillä liikoja teitä hiekotella nytkään ja lähikauppaan on jonkinverran matkaa.
olympiakisoista jäi mieleen se, että jalkakäytävän toinen puoli jätettiin hiekoittamatta potkukelkkailijoita varten. Onkohan missään Suomessa tällaista ekologista kaupunkia? Muuten lämpenevä, tuuleton sää on saanut luonnon verhoutumaan huurteiseen, valkoiseen vaippaan. On tosi kaunista.
Varmaan joka talvi on sen verran anturan apua tullut, että kelkka on otettu parsilta alas.
Viime talvenakin useamman kerran laitettiin kelkat auton taa, mentiin järvelle, siellä sitten aurattuja väyliä pitkin potkuteltiin.
Meillä on talo sen verran ylempänä, että jo pihan poikki mennessä liukkailla keleillä on kelkka tarpeen ja puukopat on helppo tuoda kelkalla tuvan rapulle.
Tänään viimeksi olin kelkalla liikkeellä ja keli oli mitä parhain, kun lämpömittari oli nollan vaiheilla ja meidän kylätietä ei onneksi hienoteta normaalilla talvikelillä.
hakenut kelkkaani. Maantie hiekotettiin, mikä sinänsä on hyvä asia. Keskityn nyt hiihtämiseen.Laajensin verkostoani ja naapurikin on ollut suksilla.
Oli täällä Loviisassa sellainen käytäntö joskus, olikohan 1970 -luvulla. Vaan ei ole enää...
Potkukelkka on säilynyt uuden veroisena käytön puutteessa. Eikä täällä kukaan sellaista osta - se myyjähän HYÖTYY siitä että saa rahaa, ja se ei kertakaikkiaan passaa sellainen! Kauppias kyllä saa hyötyä, naapuri ei!
hakemassa lapsenlapseni koulusta ja toisen tarhasta, kävellen ja kävelyteitä pitkin. Niitä ei ollut yhtään hiekoitettu, ja pulkkaliikenne olikin aika vilkasta. Potkukelkkoja en nähnyt yhtään. Kyllä täällä myös jätetään jalkakäytävistäkin pieni kaista hiekoittamatta.
Innostuin tuossa katselemaan vanhoja valokuvia. Yhdessä kuvassa istuu poikani vähän päälle vuoden vanhana potkukelkassa. Olen näköjään kaulaliinalla tms. sitonut hänet kelkkaan, retkottaa siinä hieman sivuttain toiseen pystypuuhun nojaten, istuimen etukulma jalkojen välistä pilkottaen. Suoraan jos istuisi, putoaisi taaksepäin, iso kelkka ja pieni napero. Kas kun en ole kaulaliinasta tai jostain viritellyt siihen selkänojaa. Kuva on otettu vähän isommalla tiellä, ei yhtään hiekkaa, aivan valkoinen.
Kun minä olin pieni, teimme naapurien lasten kanssa potkukelkoista junan jolla laskimme mäkeä. Muistelen, ettei se oikein vauhdikasta ollut, taisi pysähdelläkin.