Jen tuli tänään varovaisesti nukkumanurkkaukseeni. Siveltyään hetken äidillisesti kättäni hän alkoi puhua, käyden suoraan asiaan.
- Olen ajatellut, että en ole varmaan sinulle aivan oikeanlainen nainen, hän aloitti varovasti ja katseli minua lempeästi. Pitelin vasemmalla kädellä jyskyttävää ohimoani ja ajattelin ”mitä nyt taas”. Enkö ole jo kaikki mahdolliset vaikeudet kokenut viimeisen kahden kuukauden aikana. MITÄ NYT VIELÄ?
- Mitä tarkoitat? Sanoin mahdollisimman lempeästi ja välinpitämättömästi. Hivelin Jenin kättä ja hän hiveli minun kättäni. Jen ei sanonut mitään, jolloin tiesin, että on kysymys jostain isommasta asiasta. Jen piti silloin aina pitkiä taukoja puheiden välillä.
- Kuulostaa siltä, että tarkoitat, että minä en ole sinulle aivan sopiva mies, autoin häntä vähän sillä siitähän kysymys täytyy olla. Taas pitkä hiljaisuus. Tosi pitkä. Nyt tiedän, miltä amerikkalaisista on tuntunut ainakin joskus aiemmin, kun he ovat yrittäneet jutella hiljaisten suomalaisten kanssa. Jostain kuulin, että amerikkaisilla olisi joku oma nimityksensäkin suomalaisten pitämille pitkille hiljaisuusjaksoille keskustelujen välissä. Mutta eivät nekään tauot voi olla näin pitkiä! Odotin taas pari minuuttia ja autoin vähän.
- Sano vaan, mitä ajattelet.
Jen vain katseli minua ja hymyili surumielisesti. ERO. Hän haluaa puhua erosta. Jesus, bring it on. Antakaa nyt tulla kaikki! Eilen menetin toiseksi ainoan ja älyttömän ison asiakkaan ja tänään naiseni. On tässä muitakin menetyksiä ollut, joten päänsärkyni kiristyi ja aloin saamaan niitä sikainfluenssan oireita, joista siskoni Nina oli kertonut, eli hengitysvaikeuksia. No niin, nyt tuli sikainfluenssakin.
- Ajattelin, että jos saan HOASilta asunnon voisin muuttaa Bobbyn kanssa sinne ja sinä poikien kanssa asuntoon, jonka eilen saimme. Jen katseli muualle syyllisen näköisenä. Ponkaisin istualleni, kuin vieteri.
- Mitä tarkoitat? Meidänhän piti muuttaa yhteen, sanoin tavoitellen lempeää ja rauhallista äänensävyä. Orastava sikainfluenssa kuitenkin selvästikin häiritsi ulosantiani, koska ääneni ei kuulostanut niin rauhalliselta kuin oli tarkoitus.
Jen silitteli kättäni ja katsoi surumielisesti hymyillen silmiini. Minä pitelin vasemmalla kädelläni edelleen pakottavaa ohimoani ja oikealla kokeilin toimiiko sydämeni vielä. Sikainfluenssa alkoi saada otettaan minusta ja hengitykseni tuntui taas hieman vaikeammalta.
- Kun sinä olet ihan samanlainen kuin ex-mieheni. Hänkin puhuu aina siitä, kuinka hänellä tulee vielä olemaan paljon rahaa ja hän laittaa kaikki rahat minun tililleni. Jos hän kuolee tai joutuu vankilaan, rahat jäisivät minulle. Minua hymyilytti hieman ja Jen hymyili takaisin.
- Kuulostaa ihan minulta, paitsi en aio joutua vankilaan, ajattelin, mutten sanonut sitä ääneen.
- Hän on aina niin innoissaan kaikista uusista bisneksistään. Hän on hyvä mies ja aina lempeä ja ystävällinen, aivan kuten sinäkin. Kerroin hänelle sinusta ja mieheni sanoi, että olet onnekas, koska teidänlaisianne miehiä on kuulemma vähän. Nyt Jen nauroi. Ei pilkallisesti, vaan ystävällisen lempeästi ja laittoi päänsä rintaani vasten.
- Minä haluan vain yksinkertaista ja vaaratonta elämää. Siksi tulin Suomeen. Ajattelin, että kun siivoan, niin elämäni on varmasti rauhallista ja vaaratonta. ja sitten tulit sinä. Hän katseli minua lempeästi silmiini, mutta minä tunsin kuinka etova pelon tunne alkoi pyöriä vatsanpohjassani. Se tuli ero nyt, ajattelin. Toisaalta mikään ei voisi minua nyt kaataa, kun ongelmia on muutenkin jo niin paljon. Eihän yksi ero tunnu siinä missään. Peitin molemmat silmäni molemmilla käsilläni, koska tykyttävä päänsärky levisi oikeallekin ohimolleni. Jen kai luuli, että itken, ajattelin ja purin hammasta, etten olisi alkanut kyynelehtimään.
- Tarkoitatko, ettei minun kanssani elämä ole rauhallista ja vaaratonta, yritin sarkasmilla hieman keventää tunnelmaa. Jos ei muuten niin itseäni varten. Peitin taas silmäni käsilläni ja odotin vastausta. Sitä ei kuitenkaan kuulunut retoriseen kysymykseeni. Jen silitteli hiuksiani lempeästi.
Sitten halasimme pitkään ja mietin mielessäni kuinka tosissaan hän mahtaa olla.
Jenin puhelin soi ja hän lähti puhumaan toiseen huoneeseen. Minä tartuin myös puhelimeen saadakseni äkkiä lisätietoja lisääntyvistä hengitysongelmistani.

Vastaukset 12
Vanhimmat
kannattaa kirjoittaa menemäään vaan kun näyttää luistavan. pari asiaa joista sinun ei tässä vaiheessa kannata liikaa kantaa huolta eli liika selittely ja liiat sanat. panen tähän esimerkin.
"- Tarkoitatko, ettei minun kanssani elämä ole rauhallista ja vaaratonta, yritin sarkasmilla hieman keventää tunnelmaa. Jos ei muuten niin itseäni varten. Peitin taas silmäni käsilläni ja odotin vastausta. Sitä ei kuitenkaan kuulunut retoriseen kysymykseeni. Jen silitteli hiuksiani lempeästi.
Sitten halasimme pitkään ja mietin mielessäni kuinka tosissaan hän mahtaa olla. "
- Tarkoitatko, ettei minun kanssani elämä ole rauhallista ja vaaratonta?
Peitin taas silmäni käsilläni. Vastasta ei kuulunut. Jen silitteli hiuksiani.
Sitten halasimme pitkään ja mietin kuinka tosissaan hän mahtaa olla.
eli ei selitetä että repliikki on sarkastinen, vaan sen tulee käydä ilmi repliikistä. ei selitetä että oli tehty retorinen kysymys. ei kerrota että joku silittä lempeäti, koska sitähän se silitys on.
kirjoitusvaiheessa voit antaa palaa ja kirjoittaa kaikki selitykset ym. siten kuin ne tuntuvat tulevan, ja sitten myöhemmin kun editoit tekstiäsi voit kiinnitää niihin huomiota ja poistaa.
pidin myös huumoristasi, tästä sikainfluenssakohdasta :D huumori mahtuu myös vakavaan tarinaan ja maailmankirjallisuuden klassikoihin, vaikka kaikki vakavikot sitä eivät harrastakaan.
Kiitos kovasti palautteestasi lkfj!
Sitten minua alkoi ihmetyttämään, että miksi palautteita tuli vain yksi? Luin jonkun toisen kirjoituksen ja siinä oli kymmenkunta palautetta. Eikö kirjoitukseni herättänyt riittävästi tunteita?
palautteen vähyyteen kannattaa tottua. sitä ei kirjoittaja helposti saa!
Hauska humoristinen ote sinulla on. Huumoria ei ole koskaan liikaa kirjallisuudessa. Tässä pätkässä on vähän turhaa jaarittelua, mutta sen voi sitten karsia jossain vaiheessa. Minua nauratti toi loppukin, toinen tekee eroa ja toinen pohtii sikainfluenssaa.
..lukea tämä kun niin mielenkiintoiselta vaikutti ja sanon tähän nyt muutaman sanasen ja toivon ettet ota palautteestani nokkiisi.
Tarinankerronta sulla tuntuu sujuvan hyvin, mutta mielestäni tässä on jo vähän liikaa jaarittelua. Ääripäissä minä siis pidän hyvinkin kuvailevasta ja rönsyilevästä tekstistä tai sitten toisesta ääripäästä hyvinkin kepeästä ja rennosta kerronnasta. Tämä ei nyt tunnu olevan kumpaakaan, lukijalle tulee tunne, ettet tiedä kummalla tyylillä kirjoittaa. "Ylikuvailevaa" ja rentoa kerrontaa voi toki sekoittaa tietyissä määrin, mutta ei näin ! Minusta sinun tyyliäsi olisi enemmän tälläinen rento tarinankerronta, sillä siinä sinä olet melko varmasti hyvä.
Tässä on välillä hieman väkinäinen tunnelma, ihan kuin olisit yrittänyt keksimällä keksiä hienoja kiertoilmauksia arkisille sanoille?
"Jen tuli tänään varovaisesti nukkumanurkkaukseeni. Siveltyään hetken äidillisesti kättäni hän alkoi puhua, käyden suoraan asiaan. "
En nyt tiedä mitä tarkoitat tällä, mutta nukkumanurkkaus kuullostaa oudolta, oli tilanne mikä tahansa.
Älä nyt pahastu, mutta kun luin tätä minulla oli pitkään tunne, että päähenkilö on murrosikäinen tyttö. Jotenkin.. Päähenkilön minäkuvaan ei pääse koskettamaan lainkaan. Ei siis sillä että sinun pitäisi kuvailla ja jaaritella maat ja taivaat päähenkilön luonteesta, mutta tässä ei jotenkin pääse edes raapaisemaan pintaa. Ihan kuin päähenkilö olisi tyhjä, monotoninen toistaja.
"Jen silitteli kättäni ja katsoi surumielisesti hymyillen silmiini."
Tälläisistä lauseista saa aina inhonväristyksiä, kokeiles mieluummin vaikka muotoa:
" Jen silitteli kättäni ja katsoi silmiini hymyillen surumielisesti. "
Suosittelen myös kokeilemaan synonyymeja, tämä pätkä suorastaan vilisee samanlaisia sanoja. Olisi parempi, jos tuota "silitellä"- sanaa ei viljeltäisi niin tuhottomasti. Kyllä lukija ymmärtää, että se nyt silittelee sitä kättä vaikka sitä ei kokoajan mainita. Mainitse se kerran ja mainitse se uudestaan kun silittely loppuu. Kaikkihan nyt tajuavat, että tuossa välillä sitten silitellään.
Mutta muuten kyllä pidin tästä, jatka ihmeessä kirjoittamista, mutta muutamiin tyyliseikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, ne tekevät tekstistä moninkerroin antoisamman.
... sikaflunssa,
ja näissä pätkissä on niin tumpattua tekstiä, että selvästikin kannattaa tupsauttaa kaikki ulos ja sitten kun sivuja on riittävästi yli niin alat tosihommiin, eli kasaat kirjan.
Tsemiä! Kyllä tästä hyvä tulee!
Ilokseni huomasin, että olin taas saanut uuden palautteen. Kiitos kaikille. Minä olen tarinaa kirjoittanut 430.000 merkkiä (vähän yli) ja 133 A4 sivua 1-rivinvälillä. Olisiko siinä riittävästi aineistoa kirjaksi?
Uudestaa kirjoittaminen huolettaa minua kuitenkin eniten. Mistä tiedän, mitä karsin ja muutan, niin että menee "oikein". Olisiko syytä antaa jo raakakopio arvosteltavaksi esim. Nuoren voiman liittoon vai menisinkö käsiksen kanssa jonnekin kirjailijakurssille? Onko teillä kokemuksia?
vaihtoehtoja:
1) käsiksen kanssa oriveden opiston romaanipajaan
2) käsis arviointiin nvl:n tai muualle
3) panet sen muutamaksi kuukaudeksi syrjään ja korjaat tauon jälkeen
jos nuo mittas on totta niin kässäri on kirjana jo noin 266-sivuinen.
Hyvät vinkit tuli taas. Olenkin tuota kohtaa kolme toteuttanut nyt 2-3 kk. Kyllä Word ilmoitti nuo mitat, jotka kerroin.
Kun kirja korjataan, niin siitä varaan lähtee aika paljon pois. Toisaalta myös voi varmaan tulla mieleen myös lisäyksiä. Putoaako sivumäärä kuitenkin jonkin verran?
Miltä kirjan nimi ja konsepti kuullostaa(?):
KUN POHJA PUTOAA
Henkiinjäämisopas jahdatulle
Konsepti:
Ex-kumppanin uusi miesystävä pelottaa väkivallan uhalla kirjoittajan pois perheyrityksestä ja lastensa luota. Kirjoittaja menettää kaiken ja joutuu kuromaan elämänsä uuteen alkuun ja pelastamaan lapsensa, välittämättä uhkaavasta väkivallasta.
kait sanamäärä useimmiten putoaa editointivaiheessa. uutta tekstiä kannattaa lisätä jos se tuntuu hyvältä, mutta ota huomioon että lisääminen tuo taas uutta editoitavaa, koska sitä ei voi tehdä samalla istumalla. joskus pitää tuikata viimeinen piste, ettei edit-lisäys-edit-prosessi veny tolkuttomaksi. kässäri ei ole koskaan täydellisen valmis.
"pohja putoaa" on hyvä nimi tai pelkkä "jahdattu", mutta en ole niminikkari joten en ota kantaa niiden yleiseen hyvyyteen. kustantaja joka tapauksessa päättää lopullisen nimen ja nuo ovat ihan hyviä kässärivaiheen nimiehdotuksia.
konseptisi ymmärtäminen oli hieman vaikeaa, koska henkilöt ja jopa heidän sukupuolensa menivät sekaisin ja jäivät hämäräksi. esittely kannattaa aloittaa sen henkilöhahmon mainitsemisesta joka on tarinan pääosassa, eli esim. "olavin ex-vaimon uusi miesystävä pelottaa väkivallan uhalla olavin pois perheyrityksestä jne." eikä kannata puhua mistään "kirjoittajasta" vaan tarinan henkilöhahmoista, eli tässä tapauksessa olavista.
Pieneen tekstinviilaukseen ei niin kannata keskittyä. Itse ajattelin, että kirjoitus oli ihan mielenkiintoista, heräsi uteliaisuus siitä, miltä miehen näkökulmasta asiat tuntuvat, mielestäni kirjoitit siitä vilpittömän ja aidon oloisesti. Eli ehkä sillä linjalla jatkaisin ja siihen panostaisin.
Se sikainfluenssajuttu oli turha, mutte en tietysti tunne juonisuunnitelmaasi. Yleensä kirjoittamisessa on niin, että jokaisen sanan mitä tekstiin laittaa, pitää viedä tarinaa eteenpäin. Eli ei turhia sivupolkuja.
Kannattaa lukea joitakin hyviä kirjoittamisen oppaita, nimenomaan kirjan kirjoittamisen oppaita, ei niinkään tekstinhuoltoa. Kirjan tekeminen on kirjan "rakentamista", ei oikeastaan kirjoittamista. Siinä on tietyt elementit, mitkä pitää suunnitella ja sommitella, rakentaa kokonaisuudeksi. Sellaisista jutuista ei tiedä ellei opiskele aihetta jostakin, kurssilla tai oma-aloitteisesti.
Yksi mitä muuten suosittelen, on netin englanninkieliset Harlekin-kirjojen sivut. Kuulostaa ehkä hassulta kun ko. kirjat on naisille suunnattu ja vieläpä hillittömän huonoa kirjallisuutta. Niiden sivuilla on kuitenkin virtuaalikurssi romaanin kirjoittamisesta ja ne samat ohjeet pätevät kaikkiin lajityyppeihin ja sopivat kaikille.
Olen itse julkaisuut yhden romaanin ja juuri viimeistelen toista, joten olen noita samoja kysymyksiä opetellut itsekin alusta alkaen.
Mukava saada taas kommenttia. Ja varsinkin ihmiseltä, jonka kirja on julkaistu oikeasti.
Luin juuri Stephen Kingin "Kirjoittamisesta" ja siinä oli upeita ohjeita aloittavalle kirjoittajalle. oikein alkoi sormet syyhymään ja tuli näyttämisen tarve. Josko minäkin uutterasti harjoittelemalla saisin esikoiskirjani julkaistua. Täytyy vaan ensin räjäyttää se "lasitutti" (TV), jonka Stephen kertoi olevan kirjoittajan pahin vihollinen. Ohjeet olivat yksinkertaisuudessaan: Lue ja kirjota päivittäin.
Pitää käydä vielä tutkimassa kertomasi Harlekinin ohjeet. Riittääkö enkkuni on sitten toinen juttu.
Olisko sulla (tai kenelläkään) vinkkejä kirjan toisen version kirjoittamiseen? Yksi käsikrjoitukseni kaipaisi uudelleenkirjoitusta, mutta on vaikea edes aloittaa, kun en tiedä miten korjailisin sitä.