Onko muilla todella uhmakasta lasta, ensinmäiset parivuotta tyttö oli ns. helppo mutta nykyään mikään ei käy, ennen ruokaa ilmoittaa ettei syö kaikkea jos ollenkaan, muut on tyhmiä tms. Nukkumaanmeno on parintunnin taistelu. Tuntuu että mikään ei auta ja tilanne vain pahenee, sanon että joku muu tulee hakee lapsen koska en jaksa sanoo että lyö ja hakkaa vaikka poliisin, kotona ei kumminkaan väkivaltaa ole, puhumisella ja rajoilla olen koittanut pärjätä, mutta nyt ei enää auta.
4,5 eikä enää keinoja
toivoton äiti
5368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jonkun hakevan tytön, lapsi kokee sisimmässään suunnatonta hätää ja turvattomuutta, joka varmasti ilmenee et toivottuna käyttäytymisenä. Hae siis itse apua neuvolasta tms, jotta jaksat ja pysyt turvallisena, RAKASTAVANA aikuisena lapsen rinnalla uskollisesti! Eniten hään tarvitsee sylia, rakkautta ja hyväksyntää. Pahoja tekoja ei tule hyväksyä, mutta lapsen on koettava, että siitä huolimatta rakastetaan.
Olen kyllä pitänyt sylissä ja pidän edelleen, nukun joskus hänen vieressään vaikkei hän itse sitä pyydä, poliisit jne hän on itse keksinyt, en tiedä mistä. Pääasiassa olen sanonut että hän menee isälleen, koska äiti ei kuuntele tai katsele ko. käytöstä.
Niin, eli uhkaat hylätä lapsen sen sijaan, että yrittäisit itse ratkaista ongelman. Pahemmaksi tulee menemään. Mikset sitten laita lasta isälle? Tuollainen munaton uhkailu on kai helppo keino välttää kasvatusvastuu.
Soita neuvolaan ja sano, että tarvitsen apua lapseni kanssa.
Oma äitini oli aloittajan kaltainen. Jos uhmasin lapsena, hän sanoi että soittaa isälle joka tulee hakemaan, tai vie minut lastenkotiin tai muuta vastaavaa. Hän ei kyennyt keskustelemaan ja kasvattamaan lasta. Muistan myös, että äiti tuli nukkumaan joskus viereeni, pyytämättä. Pidin sitä vastenmielisenä ja tunkeilevana. Koin olevani hänelle vain riesa ja miehenkorvike, josta hän haki läheisyyttä kun ei halunnut nukkua yksin.
Tsemppiä sine. Meillä neiti vasta 3-v ja kovasti uhmaa. Eli kaikki pukemis-, ruokailu-, vessa-, lähtötilanteet... on yhtä vääntöä ja kääntöä, huutoa ja raivoa. Nyt viime aikoina kiukku on alkanut menemään välillä hysterian puolelle. Eli tutulta kuullostaa, ainoastaan nukkumaanmeno sujuu nyt ongelmitta, (se vääntö käytiin vuosi sitten.) Meillä on käytössä jäähy (omassa huoneessa rauhoittumassa) ja myös leluja on otettu pois käytöstä rangaistukseksi ja palautettu hyvästä käytöksestä. Yritän aina kehua ja kiittää, kun menee hyvin, mutta niitä hyviä hetkiä tuntuu olevan vaan kovin vähän. Mulla menee aina välillä (=lähes aina) itselläkin hermo ja lähden esim. väittelyyn mukaan. Ja sehän ei asiaa paranna.
Näin ulkopuolisena kuullostaa, että teillä tyttö nimenomaan hakee niitä rajoja sille, mitä voi sanoa ja tehdä. Eli mielestäni olet ihan oikeilla jäljillä eli puhumalla asiasta selviää. Mulla olisi varmaan aika tiukka linja sen suhteen, että jos ei kerrasta usko, että noin ei puhuta, seuraisi jokin sanktio (jäähy/jonkun kivan ohjelman peruuntuminen/mieluisan lelun pois ottaminen tms). Ja että jokaiseen kertaan on puututtava. Lapselle ei kannata myöskään sanoa, ettet jaksa, sitä se nimenomaan yrittää testata uhmallaan, sano mielummin, että äidille tulee paha mieli ja yritä vedota lapsen empatiakykyyn ("muistatko, kun sinulle tuli paha mieli...)
Joskus oon kokeillut sitä, että jos tyttö kovasti marisee, oon alkanut itsekin "marisemaan", jolloin yleensä tyttö alkaa nauraa ja ymmärtää. Huumori ja asioiden päälaelleen kääntäminen yleensäkin toimii aika hyvin (jos vaan jaksaisi) esim. väärät astiat pöydällä. Niin ja joskus meillä on ollut apua siitä, että sovitaan etukäteen pelisäännöt, ikään kuin mielikuvaharjoitellaan esim. hampaiden pesulle meno tai ruokailutilanne. Voisiko nukkumaanmenoon löytyä apua esim. ihan kirjallisen leikkisopimuksen tekemisestä, jota noudatettaisiin pilkun tarkasti?
Jokatapauksessa älä anna periksi, kyllä se kohta helpottaa.
Mua aina vähän lohduttaa tieto siitä, että uhma on lapsen kehityksen kannalta tosi tärkeä vaihe ( ja vastaavasti siihen saadut rajat), eli se kuuluu asiaan ja näin lapsesta tulee "ehjä" ja tasapainoinen ihminen, joka osaa hallita tunnetilansa/käyttäytymisensä sitten aikuisena.
Mutta siis mielellään kuulisin muiden keinoja selvitä raivoavan pikkuihmisen kanssa, hermojaan menettämättä.
Hauska juttu tuo mielikuvaharjottelu. Itse olen tehnyt juurikin samaa varsinkin tukanpesun kanssa, mutten ole hoksannut nimetä sitä noin. meillä poika täyttää neljä, ja kovasti rajoja hakee, ennen teoilla, nyt enemmän kyselee, miksi ei saa ja millon saa jne.. Lapset ovat viisaampia olentoja kun osaisi äkkiseltään kuvitella. olen itse löytänyt pojastani uskomattoman hyvän keskustelukumppanin , vaikken olisi koskaan uskonut että alle 4-vuotiaasta olisi siihen. nimenomaan huumori, ja tilannetaju ovat kyllä hallussa, ja jos eivät vielä ole niin ne taidot lapsi oppii tosi nopeasti :)
Tsemppiä! yritetään jaksaa näiden uhmakkaiden kanssa!