Koti-ikävä

Minäkin tunsin koti-ikävää, kun muutin pois kotoa. Yliopisto oli (ja on) kaukana kotoa, n. 300 km. Ensimmäisenä iltana itketti vähän, ja oli kauhean hiljaista. Olin tottunut seitsenhenkisen perheen ääniin, joten hiljainen talo oli vähän hermostuttavaa. Aikaa myöden tunne kuitenkin meni ohi, ja omillaan asuminen onkin ihan mukavaa.
Ensimmäisille päiville on varmaan hyvä varata paljon tekemistä, ettei yksinäisyys iske. Tutustu uuteen ympäristöön, selvitä harrastusmahdollisuuksia, kouluun liittyviä asioita jne. Soluasumisessa on se hyvä puoli, että on sentään puhekumppani samassa taloudessa, niin ei tule ihan mykkänä oltua. Muutenkin kämppäkaveriin kannattaa yrittää luoda hyvät suhteet, siitä on paljon apua ja iloa.
Ja koti-ikävä, kyllä kotiin saa soittaa, minä ja äiti juteltiin joka viikko ainakin kerran puhelimessa, lisäksi olen koko opiskelujeni ajan käynyt säännöllisesti kotona viikonloppuisin. Nyt tosin mietin, että vähempikin olisi riittänyt, viikonloppuisin täälläkin päin tapahtuisi paljon hauskoja juttuja, ja kaverisuhteet syntyisivät ehkä paremmin. Nykyään kotipaikkakunnalle ei enää ajakaan koti-ikävä, vaan poikaystävä, ja se on ihan eri juttu :)
Tiivistettynä, kotiin saa ja kannattaa pitää yhteyttä, mutta yritä keksiä itsellesi jotain tekemistä myös uudessa kotikaupungissasi, ettei aika käy pitkäksi ja sopeutuminen käy helpommin. Tsemppiä!

Muutto häämöttää aamulla, tavarat on jo pakattu, kyllä koti-ikävä iski kovaa tossa noin viikkoa ennen muuttoa(ihan itkettikin), nyt ajatukseen on jo ehtinyt tottua. Saapa nähdä miten sitten eka yö sujuu, mutta tällä hetkellä tuntuu ainakin että pahinta on istua tässä lähes tyhjässä huoneessa, pääsisi vaan äkkiä laittamaan kamat uuteen kämppään.

Auttaa mikäli sellainen koti missä otetaan vastaan itse kävin noin 2 krt kk kotona aluksi kuin muutin pois kotoa kavereita oli aluksi ikävä.Siihen on pakko tottua että jossain vaiheessa on kotoa lähettävä aika tasaa ikävän.

Kun oli kulunut vuosi muutosta, en olisi palannut enää pakottamallakaan. Nykyään en suostu edes olemaan vanhemmillani yötä, käyn siellä kyllä parikin kertaa viikossa.

Itke vain rauhassa, kyllä se helpottaa ajan kanssa. Jos kaupungissa on kavereita, kutsu kylään. Jos ei ole, niin tee sitä mitä tuossa pari viestiä aikaisemmin ehdotettiin: tutustu ympäristöön ja opiskeluasioihin.

Suurin osa pojista on sentään käyny edes intin ennen kuin muuttaa omilleen... Itse tosin muutin omilleni ennen inttiä, mutta olin minä sitäkin ennen ollu öitä pois kotoa.

Kyllä nuorille naisillekkin pitäisi saada joku palvelusmuoto, joka olisi yhtenä riittinä kun kasvetaan aikuiseksi.

Mä muutin kotoa noin 5 kuukautta sitten, poikaystävän kanssa yhteen, samaan kaupunkiin missä ennenkin asuin perheeni kanssa. Ei ollut mitään ongelmia, silloin olin kauan odottanut muuttoa mutta jostain syystä nyt ihan yhtäkkiä 5 kuukauden jälkeen on iskenyt hirvee koti-ikävä... Vaikka samassa kaupungissakin asutaan. Enkä edes asu yksin. Hassua... mutta onhan se ihan tervettä tuntea koti-ikävää ja kyllähän puhelimet on keksitty :)