Kolmannet ikkunat?

Mikä olisi toimivin tapa laittaa 60-l siporex-taloon kolmannet ikkunat? Ikkunat ovat ainakin vetimistä päätellen ihan alkuperäiset, ja puitteet yms muuten hyvässä kunnossa mitä nyt maali on hilseillyt - puu alla vaikuttaa täysin kuivalta ja terveeltä.

Ei tunnu järkevältä pistää täysin uusia 3-lasisia ikkunoita nykyisten tiloille, mutta 3. lasit kuulostaisivat muuten hyvältä idealta, jos sillä päästään vähän pienempään lämpöhävikkiin.
4404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kiinnitin halppis yläjyrsimen kiinni n.60cmx60cm 9mm filmivaneriin uppokantaruuveilla, vanerille tein telineen siten, että jyrsin jää alapuolelle, ja tässä on alajyrisin mallia diy. jyrsinkorkeuskin on säädettävissä.

clasohlssonilta ostin päälaakeroidun lieriöjyrsinterän ja jyrsin sisäpokiin sisäpuolelle lasia varten noin 10x10mm urat. murkat joutuu taltalla ottamaan kun jyrsin jättää nurkan pyöreäksi. samalla kertaa höyläsin halppis-kutterilla pokan pinnat sileiksi ja tasaisiksi ja jyrsimisen jälkeen maalasin ne.

sisimmäisen lasin kiinnitin lasitussilikoonilla pokaan ja lasilistoin. ikkunan pintalämpö kasvoi huomattavasti ja pokat on kuin uudet. sisäpuolen lasilistan voi kutteroida tasaiseksi jos haluaa.

Äänestä
  • Mitenkä hoituu välitilan pesu?

    Äänestä

  • V aimo kirjoitti:

    Mitenkä hoituu välitilan pesu?

    välitila täytyy pestä yhtä usein kuin lämpölasielementin välitila. kuinka usein pesette ne?

    unohdin rakennusselostuksessani mainita, että sisemmän lasin liimasin pokaan, ja ulomman lasin tiivistin huopa-tiivistenauhalla pokaan (myydään vissiin pölytiivisteenä, mutta joka kaupasta sitä saa).
    näin rakenteesta tulee sillätavalla tiivis, että lasi on tiivein sisäpuolelta ja lasien väliin ei ole minulla ainakaan ollut tarvetta mennä rättiä heiluttelemaan.

    tällaisia ikkunoitani on saunan ikkuna, pesuhuoneen ikkuna, eteisen ikkuna ja eteisen vanhan välioven ikkuna

    isoin omatekoinen "lämpölasi" on noin 900 x 1100

    Äänestä

joltain puusepältä tarjousta sisäpuitteista, eli tekisi pelkät sisäpuitteet lämpölasilla tai sitten vie olemassa olevat puitteet sepälle joka tekee niihin tarvittavat urat lämpölasia varten ja lasittaa ne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Mikä olisi toimivin tapa laittaa 60-l siporex-taloon kolmannet ikkunat? Ikkunat ovat ainakin vetimistä päätellen ihan alkuperäiset, ja puitteet yms muuten hyvässä kunnossa mitä nyt maali on hilseillyt - puu alla vaikuttaa täysin kuivalta ja terveeltä.

Ei tunnu järkevältä pistää täysin uusia 3-lasisia ikkunoita nykyisten tiloille, mutta 3. lasit kuulostaisivat muuten hyvältä idealta, jos sillä päästään vähän pienempään lämpöhävikkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu