Koirankusettajille

Olisi todella mukavaa, kun koiranne pysyisi siellä omistajan vierellä penkan puolella, vaikka kuljetushihna olisikin ns. venyvää mallia. On todella ikävää, kun koira yllättäen ryntää pitkän hihnan päässä tien toiselle puolelle ja omistaja ei tee elettäkään kiskaistakseen lemmikkiään takaisin "ruotuun". Kun kilittää pyöränkelloa, niin sitten kyllä sanotaan "oho". -Ei olisi mukavaa ajaa yllättäen eteen kiristyvään remmiin, saati sitten koiran päälle. Seuraavan kerran ajan päälle, jos vielä tälläinen tilanne tulee, sillä tämä oli jo ties monesko "läheltä piti"-tilanne, johon olen tahtomattani joutunut liikkuessani Vaasan pyöräteillä jo vuosien ajan.

Tälläisestä saisi sakottaa siinä mistä noukkimattomista kakkaläjistäkin. Pietarsaaren kakkapikavoittolappu on 20 €uroa/läjä.
6277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On sullaki ongelmat! Holtittomia pyöräilijöitäkin saa sakottaa.

Äänestä
  • Taidat olla jostain perähikiältä, kun luulet Vaasaa Helsingiksi. Ei se Vaasaan metroa tuo, vaikka se kerran onkin ollut päivän Suomen pääkaupunkina.

    Alkuperäistekstissä olikin kyse holtittomista koiranulkoilluttajista. Miten he antavat koiriensa juoksennella tien laidalta toiselle pitkän hihnan varassa. Sellainen aiheuttaa vaaratilanteita ihan joka päivä pyörä- ja kävelytieyhdistelmillä.

    Sakkoja vaan tuollaisille koiranulkoilluttajille, jotka eivät huolehdi lemmikkiensä liikenneturvallisuudesta.

    Äänestä

  • tunnelbahn kirjoitti:

    Taidat olla jostain perähikiältä, kun luulet Vaasaa Helsingiksi. Ei se Vaasaan metroa tuo, vaikka se kerran onkin ollut päivän Suomen pääkaupunkina.

    Alkuperäistekstissä olikin kyse holtittomista koiranulkoilluttajista. Miten he antavat koiriensa juoksennella tien laidalta toiselle pitkän hihnan varassa. Sellainen aiheuttaa vaaratilanteita ihan joka päivä pyörä- ja kävelytieyhdistelmillä.

    Sakkoja vaan tuollaisille koiranulkoilluttajille, jotka eivät huolehdi lemmikkiensä liikenneturvallisuudesta.

    Lue historia tarkemmin oltiin sentään 3 kuukautta pääkaupunkina, Turku ei ole ollut päivääkään - mitä nyt hallintokeskuksena kun Tukholma oli pääkaupunkina.

    Koiran taluttimen voi päästää pitkäksi kun koira pissii ja taas kelata sisään ja lukita lyhyeksi kun koiraa kuljettaa ja koirat voi kouluttaa - poiketen eräistä niiden isännistä.

    Sanoinko oikein ????? elikkä pahasti.

    Äänestä

  • Rkm kirjoitti:

    Aivan sama, oliko päivän vai kolme kuukautta pääkaupunkina. Edelleenkään se ei ole tuonut metroa Vaasaan.

    Kyllä toki koiran hihnan voi päästää pitkäksi sen kykkiessä penkalla, ei se silti tarkoita sitä, että koira voisi juosta naruineen tien yli vastakkaiseklle puolelle narun jäädessä koko kulkuväylän leveydelle.

    Laittaisivat metron menemään torin alta. Se lyhentäisi ristinummelaisten matkaa kaupungille ja viinakauppoihin.

    Äänestä

På vårarna när jag kom till Brändö från skolan i staden, var hela Metviksstranden och Frihetsvägen full av hundskit. Gissa om jag var förbannad! Skolväskan var full av helvetes läxböcker: matte, svenska, finska, tyska, engelska och t.o.m. geometri var man tvungen att plugga och jag blev inte ett dugg klokare...

Lyckopiller fanns inte då. De skulle hjälpt mig med hundskitångest.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pyöräilijä kirjoitti:

Olisi todella mukavaa, kun koiranne pysyisi siellä omistajan vierellä penkan puolella, vaikka kuljetushihna olisikin ns. venyvää mallia. On todella ikävää, kun koira yllättäen ryntää pitkän hihnan päässä tien toiselle puolelle ja omistaja ei tee elettäkään kiskaistakseen lemmikkiään takaisin "ruotuun". Kun kilittää pyöränkelloa, niin sitten kyllä sanotaan "oho". -Ei olisi mukavaa ajaa yllättäen eteen kiristyvään remmiin, saati sitten koiran päälle. Seuraavan kerran ajan päälle, jos vielä tälläinen tilanne tulee, sillä tämä oli jo ties monesko "läheltä piti"-tilanne, johon olen tahtomattani joutunut liikkuessani Vaasan pyöräteillä jo vuosien ajan.

Tälläisestä saisi sakottaa siinä mistä noukkimattomista kakkaläjistäkin. Pietarsaaren kakkapikavoittolappu on 20 €uroa/läjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu