Elatustuista!!

Voin vaan ihmetellä miksi täällä kysymyksiin vastaavat henkilöt ns. "varmana tietona" vastailevat. Jättäkää mielummin vastaamatta!

Esim. Kaikki yh:t täällä luulevat että jos ex-ukko on varaton ja työtön ja näinollen eivät kykene maksamaan elareita niin joutuisivat jossakin vaiheessa maksamaan takaisin valtiolle! No eihän se nyt pidä paikkansa!

Elareihin haetaan vapautusta vaikka kerran vuodessa ja takaisin valtiolle EI TARVITSE maksaa, vaikka voittaisi lotossa!
301025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

tipahda kuin manulle illallinen vaikka kuinka hakisit.

Äänestä
  • ajattelee, että kun työpaikka löytyy niin aikoo maksaa elarivelat. Eivät kaikki pyri elareista luistamaan kokonaan.

    Äänestä

  • Kaikki varattomaksi todetut työttömät saavat varmasti vapautuksen kaikista elatustuista! Niitä ei tarvise maksaa jälkeenpäin takaisin.

    Äänestä

  • Väärin meni kirjoitti:

    Kaikki varattomaksi todetut työttömät saavat varmasti vapautuksen kaikista elatustuista! Niitä ei tarvise maksaa jälkeenpäin takaisin.

    Antaa elatusvelvollisten neuvotella Kelan ja ulosottomiehen kanssa mahdollisista elatusveloistaan. Ei ne toiselle elatusvelvolliselle ainakaan kuulu. Kumpikin hoitaa omat asiansa siitä lähtien parhaalla katsomallaan tavalla. Kun erotaan niin erotaan henkisesti ja käytännössä.

    Äänestä

herraksi ohjelmassa isä sai jotain puolet huojennusta maksamaansa elatusapuun. Hän oli maksanut 260e/kk ja kun elatusturvaan yhteydenoton jälkeen elatusapu aleni ( hänen maksamana) 130e/kk, vai oliko 135e..?
Nettotulot olivat jonkv päälle 1600e/kk, siitä vuokra ym...Kai katsoivat että elatusapu oli kohtuuton verrattuna tuloihin ja niinhän se oli. Ilmeisesti kahden lapsen maksut oli kyseessä...

Äänestä
  • ja jos tulot on alle 900 e ei tarvitse maksaa ollenkaan janiiltä kuukausilta saa maksuvapauden,joka tosin haetaan vuoden päästä mutta kuitenkin,,,,,hah hah haa

    Äänestä

  • Kukkaron heralsi ohjelman miehen luona asui vielä vakituisesti kolmas lapsi 1 poika ja kahdelle maksoi elareita

    Äänestä

  • polmbvcde kirjoitti:

    Kukkaron heralsi ohjelman miehen luona asui vielä vakituisesti kolmas lapsi 1 poika ja kahdelle maksoi elareita

    sai pojastaan elatustuen. Pojalla täytyy olla eri äiti, muuten miehelle olisi kuulunut alunperinkin maksaa vain toisesta lapsestaan jos kaikilla lapsilla on sama äiti. miten sitten lienee...?

    Äänestä

  • naurattaa laiskaa kirjoitti:

    ja jos tulot on alle 900 e ei tarvitse maksaa ollenkaan janiiltä kuukausilta saa maksuvapauden,joka tosin haetaan vuoden päästä mutta kuitenkin,,,,,hah hah haa

    Juu kyllhän Kelalta saa sitten joskus ne anteeksi vaikka vuoden jälkeen kun on ensin olleet perinnässä ja ulosotossa. Siihen mennessä on jo luottotiedot menneet. Vai meinaatteko että kaikki pienituloiset ovat niitä joilla on jo luottotiedot menneet ja joilla ei ole väliä. Minä maksoin ylisuuria elareita koska en halunnut antaa mennä Kelalta perintään koska siinä kestää ennenkuin ne saa "anteeksi". Luottotietojen menettämiseen ei olisi ollut varaa. Maksoin elareita muutama kuukausi lainarahalla kunnes sain tehtyä tulojen mukaisen kohtuullisen uuden elatussopimuksen. Niitä ei niin vain tehdä uusiksi nimittäin. Aikoja saa vasta monen kuukauden päähän ja kumpikin osapuoli pitää olla paikalla ja suostuvainen.

    Äänestä

  • Siis miksi minun tuloista riittää soskuntätin mielestä hyvin maksaa kahden elarit, vaikka ei paljon kummemmat tulot ole? Ja lainoja talosta ym. yli sadantuhannen jonkun matkaa. Olikohan sitten osuutta sillä isällä asuvalla pojalla? Kyllähän rahat riittävät, kun ne oikein käyttää.

    Äänestä

  • kukkaronherra kirjoitti:

    Siis miksi minun tuloista riittää soskuntätin mielestä hyvin maksaa kahden elarit, vaikka ei paljon kummemmat tulot ole? Ja lainoja talosta ym. yli sadantuhannen jonkun matkaa. Olikohan sitten osuutta sillä isällä asuvalla pojalla? Kyllähän rahat riittävät, kun ne oikein käyttää.

    Minulla on yhteishuoltajuus ja maksan yhteensä 470 kahdesta lapsestani. Nettotulot reilut 1800, jotka laskevat selvästi nyt verotuksen kiristyessä:-(. Lisäksi firman työtilanne on jatkuvasti epävarma. Myös vuokraan tulee kohta korotus. Vuokran, opintolainan- ja autolainan (tarvitsen autoa yrittäjänä työssäni sekä lasten kuljettamisessa) lyhennysten sekä laskujen jälkeen alkaa tili olla kutakuinkin selvä. Ruuat ja polttoaineet joudun ostamaan kortilla velaksi.

    Tämä tilanne on aivan sietämätön, sillä exäni ei suostu elatussopimuksen kohtuullistamiseen lastenvalvojan luona. Tämäkö on sitten se kuuluisa lasten etu, että isälle pistetään veitsi kurkulle? P#rk#l#!

    Ajattelin ottaa kanssa yhteyttä elatusturvaan, kun näin tuon Kukkaron herraksi -ohjelman uusimman jakson, mutta olen hieman skeptinen sen suhteen, että saisin mitään huojennuksia.

    Äänestä

  • Yxmies kirjoitti:

    maksut ovat kohtuuttomia tuloihisi verrattuna. Vetoapa siihen kukkaron herraksi ohjelmaan ja laske missä suhteessa elatusapu oli siinä verrattuna sinun maksamaasi. Tuntuu että sinunkin maksut pitäisi puolittaa. Tsemiä!

    Äänestä

  • kohtuutonta kirjoitti:

    maksut ovat kohtuuttomia tuloihisi verrattuna. Vetoapa siihen kukkaron herraksi ohjelmaan ja laske missä suhteessa elatusapu oli siinä verrattuna sinun maksamaasi. Tuntuu että sinunkin maksut pitäisi puolittaa. Tsemiä!

    mikä ihmeen elatusturva,,mikä se on

    Äänestä

  • saalis2 kirjoitti:

    mikä ihmeen elatusturva,,mikä se on

    oli aiemmin suurimmissa kaupungeissa lastenvalvojan( valvojien) kanssa samassa toimipisteessä. Ainakin oulussa oli eri henkilö hoitamassa elatusturva-asioita ja lisäksi oli kaksi lastenvalvojaa.
    Nyt kun elatusasiat on siirretty kelalle, täytyy siellä olla myös elatusturva-asioiden hoito.
    Pienillä paikkakunnilla sama henkilö hoitanut kaikkia elatukseen liittyviä asioita...

    Eli kysy kelan toimistosta. Menisin henk.kohtaisesti paikalle niin voi parhaiten keskustella/neuvotella ja hyvä ottaa mukaan kaikki palkkaan ja toimeentuloon liittyvät asiapaperit, jos aikoo pyytää alennusta elatusmaksuun.

    http://www.jyvaskyla.fi/sote/perheet/elatus/elatusturvatoimisto

    Äänestä

  • kela hoitaa kirjoitti:

    Ainakin Helsingissä elatussopimukset tehdään lastenvalvojien luona sosiaalitoimistoissa. Ei KELA niitä soppareita tee tai vahvista. Kela vaan huolehtii maksuista ja perinnästä ja mahdollisesti sitten maksun vapautuksesta perinnän jälkeen mutta siis jos elarit ovat liian korkeat tuloihin nähden niin ne kannattaa mennä sopimaan alemmaksi eli muuttaa elatussopimusta. Kelassa ei siis näitä soppareita tehdä.

    Äänestä

  • elatussopimuksia kirjoitti:

    Luulen niin, että tuo Kukkaron herraksi -ohjelman 10.1. esitetty jakso on nauhoitettu ennen huhtikuuta -09, jolloin elatustukiasiat siirtyivät kunnilta kelalle.

    Elatussopimusta ei voida yksipuolisesti muuttaa lastenvalvojalla, mikäli ex-puolisoni ei halua alentaa minun elatusmaksuja, olivat ne sitten kuinka suuret tahansa. Näin olen ymmärtänyt. Tässä tapauksessa voisin kai hakea muutosta oikeusprosessin kautta, jossa minä kannan riskit etävanhempana.

    Oikeudenkäyntiin minulla ei ole varaa ja en usko että saan maksutonta oikeusapua, koska ex-puolisoni kävi aikaisemmin lakimiesystävänsä neuvosta oikeusaputoimistossa asian tiimoilta ennen lastenvalvojalla käyntiä. Tällä tavoin hän sai suostuteltua tai pikemminkin pakotettua minut allekirjoittamaan kohtuuttoman elatussopimuksen. Eli jos en olisi tehnyt sopimusta, niin asia olisi mennyt käräjille.

    Meillä on asian tiimoilta aika lastenvalvojalle vasta loppukeväästä (ex-puolisoni ei suostunut aiempaan ajankohtaan), mutta hemmetin kauan tässä pitää kärvistellä. Ja on aika todennäköistä, että elatusmaksuni pysyvät tuolloinkin ennallaan.

    Tämä elatussysteemi on muuten aika hanurista. Pitääkö tämmöistä oikeasti kestää? En todellakaan yritä livetä elatusvastuusta, vaan haluan touhuun edes jotain kohtuutta.

    liitosta saa näköjään myös maksutonta puhelinneuvontaa. Ja kyllä sinne voi soittaa vaikka ei ole jäsen. Tiedän että moni soittanut. Sama pätee muihinkin järjestöhin/liittoihin, eli voi saada maksutonta puhelinneuvontaa vaikka ei ole jäsen. Soitin aikoinaan yh-liiton ilmaiseen lakipuhelimeen (parikin kertaa ehkä kolmekin) eikä kyselty olenko jäsen. Soitin tuonnekin elatusvelvollisten liittoon eräässä asiassa, mutta en saanut oikeaa tietoa, mutta eipä ollut laki-ihminen jolta kysyin vaan joku muu...

    http://www.elatusvelvolliset.fi/?action=arkisto&RYHMA=21&ID=0

    Äänestä

  • Yxmies kirjoitti:

    Luulen niin, että tuo Kukkaron herraksi -ohjelman 10.1. esitetty jakso on nauhoitettu ennen huhtikuuta -09, jolloin elatustukiasiat siirtyivät kunnilta kelalle.

    Elatussopimusta ei voida yksipuolisesti muuttaa lastenvalvojalla, mikäli ex-puolisoni ei halua alentaa minun elatusmaksuja, olivat ne sitten kuinka suuret tahansa. Näin olen ymmärtänyt. Tässä tapauksessa voisin kai hakea muutosta oikeusprosessin kautta, jossa minä kannan riskit etävanhempana.

    Oikeudenkäyntiin minulla ei ole varaa ja en usko että saan maksutonta oikeusapua, koska ex-puolisoni kävi aikaisemmin lakimiesystävänsä neuvosta oikeusaputoimistossa asian tiimoilta ennen lastenvalvojalla käyntiä. Tällä tavoin hän sai suostuteltua tai pikemminkin pakotettua minut allekirjoittamaan kohtuuttoman elatussopimuksen. Eli jos en olisi tehnyt sopimusta, niin asia olisi mennyt käräjille.

    Meillä on asian tiimoilta aika lastenvalvojalle vasta loppukeväästä (ex-puolisoni ei suostunut aiempaan ajankohtaan), mutta hemmetin kauan tässä pitää kärvistellä. Ja on aika todennäköistä, että elatusmaksuni pysyvät tuolloinkin ennallaan.

    Tämä elatussysteemi on muuten aika hanurista. Pitääkö tämmöistä oikeasti kestää? En todellakaan yritä livetä elatusvastuusta, vaan haluan touhuun edes jotain kohtuutta.

    Sinun tulosi eivät vaikuta oikeusapuun, koska elatusapua hakee lapsi. Eli siitä vain oikeusaputoimistoon (ellei lapsella ole isoja tuloja)!

    Äänestä

  • Yxmies kirjoitti:

    Luulen niin, että tuo Kukkaron herraksi -ohjelman 10.1. esitetty jakso on nauhoitettu ennen huhtikuuta -09, jolloin elatustukiasiat siirtyivät kunnilta kelalle.

    Elatussopimusta ei voida yksipuolisesti muuttaa lastenvalvojalla, mikäli ex-puolisoni ei halua alentaa minun elatusmaksuja, olivat ne sitten kuinka suuret tahansa. Näin olen ymmärtänyt. Tässä tapauksessa voisin kai hakea muutosta oikeusprosessin kautta, jossa minä kannan riskit etävanhempana.

    Oikeudenkäyntiin minulla ei ole varaa ja en usko että saan maksutonta oikeusapua, koska ex-puolisoni kävi aikaisemmin lakimiesystävänsä neuvosta oikeusaputoimistossa asian tiimoilta ennen lastenvalvojalla käyntiä. Tällä tavoin hän sai suostuteltua tai pikemminkin pakotettua minut allekirjoittamaan kohtuuttoman elatussopimuksen. Eli jos en olisi tehnyt sopimusta, niin asia olisi mennyt käräjille.

    Meillä on asian tiimoilta aika lastenvalvojalle vasta loppukeväästä (ex-puolisoni ei suostunut aiempaan ajankohtaan), mutta hemmetin kauan tässä pitää kärvistellä. Ja on aika todennäköistä, että elatusmaksuni pysyvät tuolloinkin ennallaan.

    Tämä elatussysteemi on muuten aika hanurista. Pitääkö tämmöistä oikeasti kestää? En todellakaan yritä livetä elatusvastuusta, vaan haluan touhuun edes jotain kohtuutta.

    Omasta mielestäni on aika törkeätä että elareiden tarkistus voi viivästyä vaikka kuinka paljon vain sen takia että lähi ei suostu sopimukseen tai hidastuttaa sitä eli ei tule sopimustapaamiseen. Onhan aina oikeus yksi vaihtoehto mutta kysymys kuuluu että onko oikein että kohtuuttomia elareita joutuu maksamaan pitkäänkin ennenkuin ne kohtuullistetaan? On myöskin kohtuutonta että lähin suostumus tarvitaan. Jos siis ei ole tuloja mistä maksaa niin piste! Kyllä elaritkin pitäisi pystyä tarkistuttamaan vähintään kolmen kuukauden kuluessa siitä kun tulot ovat muuttuneet rajusti. Onhan elarit kuitenkin riippuvaisia maksajan maksukyvystä.

    Itse sinun tilanteesta en tiedä että saatko ne edes pienemmiksi koska laskentakaava on karu etää varten. Eli periaatteessa kohtuullisia asumiskuluja lukuunottamatta kaikki pitäisi maksaa "lapsille" (exälle) kunhan vaan itselle jää 500€ käteen vuokran ja elareitten jälkeen. Ei kuulosta kovin kohtuulliselta laskukaavalta mielestäni sillä työtönkin sossun asiakas saa vähintää 400 käteen asumiskulujen jälkeen. (ja elarit maksaa KELA) Siinä sitten joku paiskii töitä sikana ja parin tonnin bruttopalkasta voi jäädä vain 500 käteen.

    Äänestä

  • Yxmies kirjoitti:

    Minulla on yhteishuoltajuus ja maksan yhteensä 470 kahdesta lapsestani. Nettotulot reilut 1800, jotka laskevat selvästi nyt verotuksen kiristyessä:-(. Lisäksi firman työtilanne on jatkuvasti epävarma. Myös vuokraan tulee kohta korotus. Vuokran, opintolainan- ja autolainan (tarvitsen autoa yrittäjänä työssäni sekä lasten kuljettamisessa) lyhennysten sekä laskujen jälkeen alkaa tili olla kutakuinkin selvä. Ruuat ja polttoaineet joudun ostamaan kortilla velaksi.

    Tämä tilanne on aivan sietämätön, sillä exäni ei suostu elatussopimuksen kohtuullistamiseen lastenvalvojan luona. Tämäkö on sitten se kuuluisa lasten etu, että isälle pistetään veitsi kurkulle? P#rk#l#!

    Ajattelin ottaa kanssa yhteyttä elatusturvaan, kun näin tuon Kukkaron herraksi -ohjelman uusimman jakson, mutta olen hieman skeptinen sen suhteen, että saisin mitään huojennuksia.

    Elatusmaksun suuruurs riippuu molempien vanhempien elatuskyvystä. Jos ex:si on pa., voidaan sinun osuudeksi laskea vaikka koko lasten elatuksen tarve. Esim. 2 teiniä kukut 2x390 osuus asumiskuluista esim 230 - lapsilisät 230 tulee 780 kahdesta lapsesta. Ja sinunhan perse kestää 1800 - 500 (peruskulut - 400 (hyväksyttävät asmneot) - 120 (työmatkat halvimman mukaan), jää just 780, näppärää.

    Äänestä

  • oikeudenmukaista kirjoitti:

    niinhän se on ydinperheessäkin, paljon isiä ja äitejä joille ei asumiskulujen ja lasten menojen jälkeen jää 500 euroa omaan käyttöön. Miksi tilanne pitäisi eroamalla muuttua ? Esim. toinen työtön ja toisen brutto 1800.

    siksikö että on erottu ja 1800 ansaitsevan etän ei pitäisi enää elättää työtöntä exää.

    Äänestä

  • Yxmies kirjoitti:

    Luulen niin, että tuo Kukkaron herraksi -ohjelman 10.1. esitetty jakso on nauhoitettu ennen huhtikuuta -09, jolloin elatustukiasiat siirtyivät kunnilta kelalle.

    Elatussopimusta ei voida yksipuolisesti muuttaa lastenvalvojalla, mikäli ex-puolisoni ei halua alentaa minun elatusmaksuja, olivat ne sitten kuinka suuret tahansa. Näin olen ymmärtänyt. Tässä tapauksessa voisin kai hakea muutosta oikeusprosessin kautta, jossa minä kannan riskit etävanhempana.

    Oikeudenkäyntiin minulla ei ole varaa ja en usko että saan maksutonta oikeusapua, koska ex-puolisoni kävi aikaisemmin lakimiesystävänsä neuvosta oikeusaputoimistossa asian tiimoilta ennen lastenvalvojalla käyntiä. Tällä tavoin hän sai suostuteltua tai pikemminkin pakotettua minut allekirjoittamaan kohtuuttoman elatussopimuksen. Eli jos en olisi tehnyt sopimusta, niin asia olisi mennyt käräjille.

    Meillä on asian tiimoilta aika lastenvalvojalle vasta loppukeväästä (ex-puolisoni ei suostunut aiempaan ajankohtaan), mutta hemmetin kauan tässä pitää kärvistellä. Ja on aika todennäköistä, että elatusmaksuni pysyvät tuolloinkin ennallaan.

    Tämä elatussysteemi on muuten aika hanurista. Pitääkö tämmöistä oikeasti kestää? En todellakaan yritä livetä elatusvastuusta, vaan haluan touhuun edes jotain kohtuutta.

    Olisi hyvä olla oikeusturvavakuutus. Meillä on sellainen. Se sisältää kotivakutukseen. Meillä myös mieheni jäi työttömäksi ja ex ei suostuu uuden sopimukseen. Muu ei auttaa kun vietä käräjälleen. Tiedän tapauksen missä käräjän osuus jäi peneksi koska kotivakuutus sisälsi sellaisen. Se just pätee siihen elätysmaksujen juttuihin. Mieheni eikä minä emme saa sitä käyttää toisimme vastaan, mutta hän saa hyötyy siitä justi tässä tapauksessa. Suosittelisin sitä kaikille.

    Äänestä

  • enemmänkin kirjoitti:

    Elatusmaksun suuruurs riippuu molempien vanhempien elatuskyvystä. Jos ex:si on pa., voidaan sinun osuudeksi laskea vaikka koko lasten elatuksen tarve. Esim. 2 teiniä kukut 2x390 osuus asumiskuluista esim 230 - lapsilisät 230 tulee 780 kahdesta lapsesta. Ja sinunhan perse kestää 1800 - 500 (peruskulut - 400 (hyväksyttävät asmneot) - 120 (työmatkat halvimman mukaan), jää just 780, näppärää.

    Exällä on nettopalkka nyt arviolta noin 1600 sekä asumistuki ja muut tuet päälle. Toivottavasti pärjää...

    Elatusmaksun suuruus taitaa riippua paljon myös neuvottelu- ja etenkin tinkimistaidoista sopimusta tehdessä:-(.

    Äänestä

  • on kuluja kirjoitti:

    niinhän se on ydinperheessäkin, paljon isiä ja äitejä joille ei asumiskulujen ja lasten menojen jälkeen jää 500 euroa omaan käyttöön. Miksi tilanne pitäisi eroamalla muuttua ? Esim. toinen työtön ja toisen brutto 1800.

    siksikö että on erottu ja 1800 ansaitsevan etän ei pitäisi enää elättää työtöntä exää.

    Just ton takia on epäoikeudenmukaista että esim. etän elatukseksi lasketaan huomattavasti enemmän kun lähin jos lähi on työtön ja etä tienaa. Näin on parisuhteessa kyllä mutta miksi pitäisi näin olla jos on erottu?
    Paljon oikeudenmukaisempaa olisi jos lasten elatuksen tarve lasketaan aina puoliksi ja se on maksimi minkä etä maksaa ja jos lähillä ei ole laittaa omasta pussista mitään lasten elatukseen maksakoon Kela hänen osuutensa. Nykytilanteessa laiskuri yhäri joka ei edes halua mennä töihin ja elättää itse lapsensa voi usuttaa kaikki etän niskoille.

    Äänestä

  • enemmänkin kirjoitti:

    Elatusmaksun suuruurs riippuu molempien vanhempien elatuskyvystä. Jos ex:si on pa., voidaan sinun osuudeksi laskea vaikka koko lasten elatuksen tarve. Esim. 2 teiniä kukut 2x390 osuus asumiskuluista esim 230 - lapsilisät 230 tulee 780 kahdesta lapsesta. Ja sinunhan perse kestää 1800 - 500 (peruskulut - 400 (hyväksyttävät asmneot) - 120 (työmatkat halvimman mukaan), jää just 780, näppärää.

    Ihmetellä voi vain tuota lasten elatuksen tarve laskutapaa mitä harrastetaan kun kuitenkin esim. Kelan maksama elatustuki on n. 137€/kk ja se on riitettävä olkoon vaikka mitkä kulut laskettu. Voihan sitä lasten kuluihin laittaa vaikka mitä huvittaa. Esim. jollekin kahden teinin välttämättömiin elinkustannuksiin tarvitaan mukamas 700€ ja joillekin muille riittäköön Kelan maksamat 300€ kahdesta lapsesta jos isällä ei ole tuloja. Eikö näihinkin voisi saada jotain selviä normeja ja etteivät ne eroaisi niin hirveästi noista Kelan maksamista. Erikseen sitten jotkut erityiskustannukset kuten esim. sairaus kustannukset mutta kyllä kaikkien lasten kustannukset pitäisi arvioida muuten lähestulkoon samanlaisiksi ikäryhmän mukaan.

    Äänestä

  • Ymmärrä? kirjoitti:

    Murrosikäiset eläövät perheissä, joissa on erilainen elintaso. Jollakin 137, jollakin 350, jollakin ei ole ylärajaa. Eronkin jälkeen pyritään siihen että LASTEN elintaso ei laskisi. Tämän ei pitäisi silti tarkoittaa että etän pitää kustantaa ex.llekin sama elintaso. peruskulut pitäisi riittää kaikille ja etä voi sitten kustantaa extraa LAPSILLE esim tapaamisilla, maksaa harastuksia jne. Eikä riistoelareita esim 300/lapsi, joilla lähi lyhentää asuntolainaa ja kasvattaa omaisuuttaan etän kustannuksella.

    Äänestä

  • Yxmies kirjoitti:

    Minulla on yhteishuoltajuus ja maksan yhteensä 470 kahdesta lapsestani. Nettotulot reilut 1800, jotka laskevat selvästi nyt verotuksen kiristyessä:-(. Lisäksi firman työtilanne on jatkuvasti epävarma. Myös vuokraan tulee kohta korotus. Vuokran, opintolainan- ja autolainan (tarvitsen autoa yrittäjänä työssäni sekä lasten kuljettamisessa) lyhennysten sekä laskujen jälkeen alkaa tili olla kutakuinkin selvä. Ruuat ja polttoaineet joudun ostamaan kortilla velaksi.

    Tämä tilanne on aivan sietämätön, sillä exäni ei suostu elatussopimuksen kohtuullistamiseen lastenvalvojan luona. Tämäkö on sitten se kuuluisa lasten etu, että isälle pistetään veitsi kurkulle? P#rk#l#!

    Ajattelin ottaa kanssa yhteyttä elatusturvaan, kun näin tuon Kukkaron herraksi -ohjelman uusimman jakson, mutta olen hieman skeptinen sen suhteen, että saisin mitään huojennuksia.

    Yksmies.Exä maksaa kohta täysi-ikäisestä lapsestamme elatusta 105e,loput Kela.Yht.n.140.Exälläni kk tulot noin 3000e.
    Maksat todella paljon elatusta lapsistasi.
    Exä ei osallistu lapsen menoihin milläänmuotoa.Arvata saattaa miten paljon rahaa menee aikuistuvaan tyttölapseen.

    Äänestä

  • Äipykkä kirjoitti:

    Elatusmaksuni tuntuvat nyt todella suurilta tuloihini nähden. Alkuperäiset lastenvalvojan laskemat suositukset olivat vielä huomattavan paljon suuremmat, kiitos oikeusminiteriön julkaisun 2007:2. Sillä näköjään saatiin tehtyä uusi paarialuokka Suomeen: Köyhät elatusvelvolliset (joista siis 90 % miehiä).

    Sitten vielä ihmetellään suureen ääneen sitä, miksi miehet syrjäytyvät Suomessa ja tekevät itsemurhia enemmän kuin naiset jne. Tässä on varmasti yksi syy, jos järjestelmään ei saada pian muutosta.

    Täytyy selvitellä jutun riitauttamista, jos ja kun exä ei suostu kohtuullistamaan sopimusta.

    Äänestä

  • Äipykkä kirjoitti:

    Yksmies.Exä maksaa kohta täysi-ikäisestä lapsestamme elatusta 105e,loput Kela.Yht.n.140.Exälläni kk tulot noin 3000e.
    Maksat todella paljon elatusta lapsistasi.
    Exä ei osallistu lapsen menoihin milläänmuotoa.Arvata saattaa miten paljon rahaa menee aikuistuvaan tyttölapseen.

    kuussa, ei Kelan kuulu mitään sinulle maksaa. Miksi et ole tarkistuttanut elatusapumäärää? Onko oikein, että miehesi pääsee noilla tuloilla yhteiskunnan vapaamatkustajaksi? Vaikka mitä minä sitä kummastelen, ei se minulta pois ole.

    Äänestä

  • 3000 kirjoitti:

    Jos tulot ovat 3000 / kk, ei Kelan kuulu maksaa sinulle mitään. Exäsi maksattaa elatusvastuunsa yhteiskunnalla. Jos tuloja on ja vielä noinkin hyvät, olisi sinun pitänyt lasketuttaa elatusmaksu virallisen kaavan mukaan ja exäsi pitäisi sen verran sitten maksaa, joko vapaaehtoisesti, tai sitten se voidaan ulosmitata hänen palkastaan suoraan. Tottakai se on meiltä, joka ainoalta veronmaksajalta pois, kun joku luuseri maksattaa elatusvelvollisuuttaan Kelalla laittomasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NÄIN SE MENEE kirjoitti:

Voin vaan ihmetellä miksi täällä kysymyksiin vastaavat henkilöt ns. "varmana tietona" vastailevat. Jättäkää mielummin vastaamatta!

Esim. Kaikki yh:t täällä luulevat että jos ex-ukko on varaton ja työtön ja näinollen eivät kykene maksamaan elareita niin joutuisivat jossakin vaiheessa maksamaan takaisin valtiolle! No eihän se nyt pidä paikkansa!

Elareihin haetaan vapautusta vaikka kerran vuodessa ja takaisin valtiolle EI TARVITSE maksaa, vaikka voittaisi lotossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu