Laskeva eläke

Uuden lain mukaa siirtyvät 1948 syntyneet sen piiriin. Mitä vanhemmaksi elät, eläke pienenee. Jos jatkaa pitempään töissä niin pysyy paremmalla eläkkeellä. Miten työaikaa voi pidentää jos töitä ei enää ole, tehtaiden muuttaessa ulkomaille. Ei saa elää liian pitkään, oletettavat elon vuodet verottavat eläkettäsi.
Jos ei rahat riitä juoksutetaanko luukulta luukulle vai alennetaanko ruuan hintaa, asumuskustannuksia.
Eläke on verotettavaa tuloa ja pienestäkin menee vero.

Voiko tosiaan olla niin, kun ei työpaikasta enää ole varmuutta. Yhtämittaa kuulee vain työpaikkojen alas ajoista ja ihmisten liian pitkään elämisestä. Ihmisen ikä on yksilöllinen meille syntymässä annettu. Monet yksinäiset ovat poistuneet ennen eläke ikää, vaikka ovat sitä itselleen maksaneet. Ei niitä omaiset saa jäävät valtion käyttöön. Nykyiset päättäjät pysyvät aina keski-iässä (hyvällä palkalla) päätöksistä päätellen. Ei saa elää vanhaksi, on kai toive vain työtätekeville, jäisi rahaa silloin tärkeimpiin kohteisiin.
5137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sinnittelevät pidempää työssä, ne joilla työpaikka on. Hieman yliammuttuna näet tilanteen, talouden nousu on tulossa vähitellen, ennakkon vaan tuo on pakko tehdä tulevaisuutta ajatellen, kun ei nuo somalit ja muut mahometit taida kieltä oppia hetimiten, mutta jälkipolvi osaa jo, kyll'se siittä!

Etuoikeutettuja me olemme ole nyt kerrankin helpottuneen tyytyväinen äläkä ota turhia murehia!

Äänestä

syntymästä annettu! On kaikkea informaatiota, ,lääkkeitä, kuntoutusta ja hyvinvointia! Itse me haluamme elää hyvin, ja kaikin keinoin sauvakävelyin ja uimisen, jumpan ristiksien avulla sinnittelemme eteenpäin juuri niinkuin kuuluukin. Muistakin nauttia elämästäsi silloin se on sen arvoista! Ei lama ole MEIDÄN syymme:D moi...

Äänestä
  • mitä muiden tulevia murehtimaan. Lääkkeitä ja hyvää hoitoa saa kun rahaa piisaa. Hymyillään ja eletään kun on päiviä viel jälellä.

    Äänestä

  • ajastin kirjoitti:

    mitä muiden tulevia murehtimaan. Lääkkeitä ja hyvää hoitoa saa kun rahaa piisaa. Hymyillään ja eletään kun on päiviä viel jälellä.

    muista ei niin väliä juu.

    Äänestä

  • hyvin menee kirjoitti:

    muista ei niin väliä juu.

    Eikös silloin ole turhaa uppoutua suremaan asioita joille ei mitään voi? Tee niinkuin lystäät, minun elämäni on ihan toisenlaisia asioita varten! Luoda iloa ympärilleni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulenlieskat kirjoitti:

Uuden lain mukaa siirtyvät 1948 syntyneet sen piiriin. Mitä vanhemmaksi elät, eläke pienenee. Jos jatkaa pitempään töissä niin pysyy paremmalla eläkkeellä. Miten työaikaa voi pidentää jos töitä ei enää ole, tehtaiden muuttaessa ulkomaille. Ei saa elää liian pitkään, oletettavat elon vuodet verottavat eläkettäsi.
Jos ei rahat riitä juoksutetaanko luukulta luukulle vai alennetaanko ruuan hintaa, asumuskustannuksia.
Eläke on verotettavaa tuloa ja pienestäkin menee vero.

Voiko tosiaan olla niin, kun ei työpaikasta enää ole varmuutta. Yhtämittaa kuulee vain työpaikkojen alas ajoista ja ihmisten liian pitkään elämisestä. Ihmisen ikä on yksilöllinen meille syntymässä annettu. Monet yksinäiset ovat poistuneet ennen eläke ikää, vaikka ovat sitä itselleen maksaneet. Ei niitä omaiset saa jäävät valtion käyttöön. Nykyiset päättäjät pysyvät aina keski-iässä (hyvällä palkalla) päätöksistä päätellen. Ei saa elää vanhaksi, on kai toive vain työtätekeville, jäisi rahaa silloin tärkeimpiin kohteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu