Lapsi pakkasessa

Minkälaisia taulapäitä palkataan iltapäiväkerhon ohjaajiksi. Ei tulisi mieleenkään
käännyttää lasta ovelta 25 asteen pakkasella jos hän on kerhoon tulossa. Emämunaus. Rikollista.
Lapsi sisälle, ja yhteys vanhempiin, ellei löydy ilmoittautumislappua.

Ohjaaja 2,5 tunniksi pihalle seisomaan 25 asteen pakkaseen, ja sitten rahat luukulta suoraan käteen,
jos sattuisi olemaan vielä hengissä.
10228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ilman vaatteita.

Äänestä

toimittu, viskata nyt lapsi ulos pakkaseen!!! - hyvä ettei rikos syytteen paikka, - syyttäisin heitteillejätöstä ja lapsen terveyden vaarantamisesta..

Äänestä
  • ..on asia siellä Pohojanmaalla polemiikkia synnyttänyt, että uskon siitä jotain seuraavan.

    Äänestä

  • Heillä kun ei riitä ymmärrystä mihinkään! Ei varmaan tullut mieleen, että saattaa lapsi palentua. Eihän nämä nuoret osaa itsekään pukeutua pakkasella. Paljain päin, takki vyötärölle asti hame (?) juuri pyllyn alle ja muuten vain sukkahousut jalassa. Eipä tainnut olla käsineitäkään. Näin kulki kolme tyttöä 25 asteen pakkasessa. Miten sellainen osaisi mitään ajatella. Jos taas kerhonvetäjä on vanhempi ihminen, on juttu vielä anteeksiantamatonta!

    Äänestä

Luin vain otsikon, vaan sekin minulle riitti. Tuollainen ihminen ei sovi minkään ikäisen kerhon vetäjäksi, ei todellakaan. Onko todella koulutusta vastaavaa ihminen ollut asialla, vai työllistetty ei miknkään ammatin taitaja?
Meillä oli kerhossani työllistetty joka alkoi jo varttia vaille täydentunnin ajamaan mummeleita ulos, rykäisin ja sanoin et olemme klo 15:sta ja saa mennä ylikin...hän ei ehdi siivota, tiskata jne..ja en tee minuuttiakaan kolmen jälkeen!!!!! Sanoin et ala painua, eiköhän tässä pärjätä minulla ei o kiirus.

Oli työvoimassa antanut palautusta, - antaa mummojen määräillä, siis päättää mitä lauluja kulloinkin lauletaan, - olisi monesti komentanut mummot:turpakiini kun hän puhuu! :O jne...
Annoin palautteen ko. henkilöstä ettei ikinä vanhusten pariin.

Äänestä
  • työllistetään yleensä ihan ammattitaitoisia ihmisiä. Ainakin täällä lähihoitajia riittää työllistettäväksi. Mitä muuten työllistettyihin tulee, niin heissä kyllä on hyvinkin ammattitaitoista porukkaa vähän joka alalta. Saattaa sinunkin koulutus jäädä kakkoseksi monen rinnalla. Ei kannata ihan noin halveksivaan sävyyn kirjoittaa.

    Äänestä

Seurakunta yrittää päästä kuin koira veräjästä, posti oli kantanut ilmoittautumiskirjeen väärään postilaatikkoon. Näinkö seurakunta kantaa vastuunsa? Kenekään lasta ei jätetä pakkaseen, olkoon lappu vaikka missä!!!

Eikös se Pilatuskin aikanaan vain pessyt kätensä.

Jos olisin tuon seurakunnan jäsen, eroaisin heti kirkosta.

Voi hitto tekisi mieleni sanoa, mutten sano, koska en kiroile.

Äänestä
  • niin paljon olen vääryyttä kärsinyt ja MONEN vallanpitäjän taholta. Tarvitseeko minun sitten enää verojakaan maksaa kun eroan ?

    Äänestä

  • kärsinyt.. kirjoitti:

    niin paljon olen vääryyttä kärsinyt ja MONEN vallanpitäjän taholta. Tarvitseeko minun sitten enää verojakaan maksaa kun eroan ?

    oma valtio!

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    oma valtio!

    ollut seurakunnan kerhossa Raamattutunti menossa, silloin ei puututa maallisiin asioihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suvenkorento123 kirjoitti:

Minkälaisia taulapäitä palkataan iltapäiväkerhon ohjaajiksi. Ei tulisi mieleenkään
käännyttää lasta ovelta 25 asteen pakkasella jos hän on kerhoon tulossa. Emämunaus. Rikollista.
Lapsi sisälle, ja yhteys vanhempiin, ellei löydy ilmoittautumislappua.

Ohjaaja 2,5 tunniksi pihalle seisomaan 25 asteen pakkaseen, ja sitten rahat luukulta suoraan käteen,
jos sattuisi olemaan vielä hengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu