Oon tässä pähkäillyt jo jonkun aikaa kolmannen kissan hankintaa. Olen suhteellisen nuori, asun yksin (tai no, kissojeni kanssa) kaksiossa ja miulla on tosiaan jo kaksi kissaa. Leikatut narttu ja uros, reilu 5v. kumpikin. Nyt jostain on sitten iskenyt pentukuume, mutta mietin ja jahkailen edelleen.
Miten kolmas kissa muuttaa perheen dynamiikkaa? Miten paljon se muuttaa kuukausittaisia rahanmenoja?
Olen myös miettinyt sitä, että kissat ovat todella erilaisia persoonia. Narttu rauhallinen, yksin viihtyvä. Uros taas todella leikkisä, sosiaalinen ja seuraa kaipaava. Pentu voisi tuoda lisää hyvinvointia kissoille, seuraa. Vaikka paljon kotona olenkin, en kuitenkaan pysty leikkimään samallalailla mitä kissat keskenään, huomaan poikakissan kaipaavan sitä välillä.
Käydään myös kissojen kanssa ulkona päivittäin, mietin jopa että se vaikeutuu kolmannen kissan tultua.. En osaa kuvitella, että saisin kolmea kissaa menemään suurinpiirtein samaan suuntaan. :P
Vaikka budjetti ei kovin iso kuukausittain olekaan, olen kissoilleni halunnut aina parasta ja ajattelen heidän hyvinvointia aina ensimmäisenä. Markettinaksuja meillä ei esimerkiksi syödä.
Mietin myös kissojen ikää, että pentu miun pitäis
Hirveästi kuitenkin mietityttää, miten paljon se kaikkea muuttaisi. Itse rakastan kissoja, oon aina miettinyt että jossain vaiheessa niitä tulisi olemaan neljä kun elämäntilanne sallii ja on hieman vakaampi.
Oon myös miettiny sitä, että kissani ovat jo tuon ikäisiä, että pitäisi viimeistään vuoden/kahden sisällä pentu ottaa, että miun "vanhukset" jaksaa pennun kanssa leikkiä ja innostua. Huomaa jo nyt vähän innostuksen laskua samalla kun ikä lisääntyy..
Mutta kertokaa omia kokemuksianne ja mietintöjänne, joilla enemmän kissoja on kuin kaksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta se ei kaverustunut yhtään kahden vanhemman kanssa ja jäi orvon näköisenä yksin. Näytti kuin se olisi surrut sitä. Jouduin ottamaan neljännen kissan. Nyt on vähän kuin vanha pariskunta ja nuoret vilperit sitten eri poppoota. Toimeen tulevat kyllä kaikki. Ulkoilutan valjaissa 2 2 eli aikaa menee tuplaten. Kolmen kanssa en itse saanut ulkoilua onnistumaan. Minäkään en syötä markettiruokaa, paitsi whiskassin märkäruokapusseja. En ole laskenut paljonko rahaa menee ruokiin, ehkä vähän olen vähentänyt eläinkaupan märkäruokien määrää ja korvannut niitä whiskassilla, mutta kuivaruuasta en ole lähtenyt tinkimään. Lisäksi syötän keitettyä kanaa ja jauhelihaa viikoittain.
Hiekkaa tuntuu kuluvan aika paljon. Siinäkin kannattaa satsata laadukkaisiin, kuten hiekkalaatikoissakin, muuten rupee koti haisemaan.
Onnea matkaan
mutta voithan kokeilla.
Meillä oli hylättyjä kesäkissoja välillä viis-kuusi kappaletta yhtä aikaa.
Leikkuutin ne ja sain suurimmalle osalle kodinkin, kaikenkaikkiaan niitä on ollut kymmeniä.
Huomasin että on kissoja jotka eivät sopeudu sitten millään porukkaan, ovat yksinäisiä susia.
Suurin osa sopeutuu mutta jos sinulle sattuu juuri sellainen minkä kanssa muut eivät tule toimeen niin elämä muodostuu hankalaksi.
Saman verran uusi kissa kuluttaa kun entisetkin.
Tuohan se pieni kissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita;) vanhempien elämään. Meillä ainakin vanhus (kaksikymppinen!) ja parivuotias virkistyivät silmissä, kun pikkutyttö tuli taloon. Käpertyi isojen kainaloon ja kehräsi niin rakastettavasti, että heti oli isot myytyjä, pesivät ja hoivasivat pikkukissaa ja antoivat maistaa omalta lautaseltaan ruokaakin. Parivuotias otti pikkutytön hoivatikseen ja kulki perässä, minne vauveli menikin;) Vieläkin tekevät kaiken yhdessä. Vanhuskin osallistuu hippaan, kun on sillä tuulella, muuten tykkää seurailla nuorten menoa ja komentaa vähän jos leikit menevät liian rajuiksi.
Mielestäni kolme kissaa menee siinä missä kaksikin, ruokinnat samaan aikaan ja hiekkiksen siivous kerran päivässä. Itse vien kissojani ulos yksi kerrallaan, kaksikin jääräpäätä on kerralla liikaa;) Tietysti kissoilla täytyy olla tilaa olla rauhassa yksinään, silloin kun siltä tuntuu. Ja aina on seuraa sille, joka sitä kaipaa;)
Kissojen luonne vaikuttaa sopeutumiseen tietysti myös...tosin meilläkin nuo ovat kaikki toistensa vastakohtia, ja siksi tulevatkin varmasti niin hyvin juttuun..