Agility rotu :)

Mietin tässä seuraavan koirani rotua;

Koiran oloista

* Koti maalla. Naapureita ei lähimaillakaan. Järven ranta.

* Vapaana vaikka 24/7 jos tahtoo ja osaa pysyä pihassa. Meidän toinen koiramme osaa :D

* Pääharrastus olisi agility. Mahdollisuuksien mukaan kisoihin asti.

* Kesäisin pitkiä pyörälenkkejä. Paaaljon uintia. Juoksulenkkejä. Talvisin lauhemmalla ilmalla hiihtoa. Kovilla pakkasilla ulkoilu jää pikku lenkkeihin ja pihalla (6 ha) oleskeluun. Lenkeistä 90% vapaana.

* Ympärillä kokeneita koiraihmisiä.

Toiveita koiralle

* Kooltaan mielellään joko pieni jojo-tyypiä oleva kumipallo, tai sitten suurehko. Ei sellaisia keskikokoisia mielellään.

* Sovelluttava agilityyn

* Perusterve

* Miellytyshalu ois ihanaa. Vähintään helposti motivoitavissa.

* Metsästysvietti hallittavissa jotta voi pitää pihassa irti. Tosin pysyy meidän norjan harmaakin vaikka metsäkoira onkin :D

* Aina innokas lähtemään mukaan. Rakastan muuten heitellä palloja koirille. Ei niin pehmeää, että esimerkiksi olisi pelokas ja arka. Uskaltaisi reippaasti mennä uusiin paikkoihin.

* Olen aika laiska hoitamaan turkkia joten mahd. helppo. Trimmattava käy myös oikein hyvin.

Rotuja

Parsonrusseli

Jack russeli

Flatti

Kromfohrländer

Lk collie

Valkkari
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaikkei sulla ollu listassa, niin ehdotan belkkaria

Äänestä

märrierit jos haluat että on hallittava metsästysvietti.

Mutta, agiin ei kasvateta eikä jalosteta rotuja, joten nimenä agilityrotu on enemmän kuin harhaan johtava, se on yksin kertaisesti väärin mainittu.

Äänestä
  • en tiiä onko shetlanninlammaskoira "liian keskikokonen". Nämä pärjää agissa tosi hyvin.

    Äänestä

tai jos nopean koiran haluat niin bordercollie. Molemmat helppoja kouluttaa, nopeita, soveltuvat agiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyyym kirjoitti:

Mietin tässä seuraavan koirani rotua;

Koiran oloista

* Koti maalla. Naapureita ei lähimaillakaan. Järven ranta.

* Vapaana vaikka 24/7 jos tahtoo ja osaa pysyä pihassa. Meidän toinen koiramme osaa :D

* Pääharrastus olisi agility. Mahdollisuuksien mukaan kisoihin asti.

* Kesäisin pitkiä pyörälenkkejä. Paaaljon uintia. Juoksulenkkejä. Talvisin lauhemmalla ilmalla hiihtoa. Kovilla pakkasilla ulkoilu jää pikku lenkkeihin ja pihalla (6 ha) oleskeluun. Lenkeistä 90% vapaana.

* Ympärillä kokeneita koiraihmisiä.

Toiveita koiralle

* Kooltaan mielellään joko pieni jojo-tyypiä oleva kumipallo, tai sitten suurehko. Ei sellaisia keskikokoisia mielellään.

* Sovelluttava agilityyn

* Perusterve

* Miellytyshalu ois ihanaa. Vähintään helposti motivoitavissa.

* Metsästysvietti hallittavissa jotta voi pitää pihassa irti. Tosin pysyy meidän norjan harmaakin vaikka metsäkoira onkin :D

* Aina innokas lähtemään mukaan. Rakastan muuten heitellä palloja koirille. Ei niin pehmeää, että esimerkiksi olisi pelokas ja arka. Uskaltaisi reippaasti mennä uusiin paikkoihin.

* Olen aika laiska hoitamaan turkkia joten mahd. helppo. Trimmattava käy myös oikein hyvin.

Rotuja

Parsonrusseli

Jack russeli

Flatti

Kromfohrländer

Lk collie

Valkkari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu