eli olisi kivaa tietää hyviä ulkomaalaisia kenneleitä. esim. venäjältä. mistä saisi typistetyn pennun. tiedän, että tulee paljon narinoita. joten toivon vaan asiallisia kommentteja.
Ulkomaalaisia kenneleitä?
3
429
Vastaukset
Rotikoillahan häntä typistettiin pitkään, mutta onneksi jo useita vuosia sitten sen ymmärrettiin olevan eläinrääkkäystä ja typistämisestä tuli lailla kiellettyä mm. Suomessa ja monissa muissa Pohjoismaissa. Sitten pentukauppa silvotuille pennuille alkoi Venäjän suuntaan, missä eläinparkojen hännät silvottiin. Onneksi myös Venäjän kennelliitto eli RKF otti tiukan kannan häntien ja korvien typistämiseen ja kielsi typistyksen mm. rottweilereilta 1.6.2006. Nyt on siis myös Venäjällä tämä silpominen-eläinrääkkäys kielletty. Useimmissa Euroopan maissa typistäminen on laissa kiellettyä ja eläinsuojelurikos nykyään - onneksi!
Typpääminen on siis rikos, josta on laissa määritelty rangaistus. Herää kysymys MIKSI ihmeessä haluaisit typätyn pennun? Oikeastiko haluat tukea eläinrääkkäystä ja olla rääkkääjä? Käsittämätöntä.
Koiralla tulee olla luomuna korvat ja häntä, ne kuuluvat koiran elekieleen. Jos omasta mielestäsi vain tietyllä tavalla silvottu koira on kaunis, ole hyvä ja hanki koirasi vaikka kaupan pehmoeläinhyllyltä ja tuunaa se mieleiseksesi. Älä missään tapauksessa hanki elävää koira, jos olet sitä valmis rääkkäämään. Itselläni on nollatoleranssi kaltaistesi eläinrääkkääjien suhteen. Onneksi laki nyt suojelee eläimiä ja Venäjältäkään ei enää typättyä rotikkaa saa, siinä jää moni kaltaisesi rääkkääjä ilman rääkkäyksen kohdetta!- hähhähhää
joo todellakin hommaa ittelles pehmolelu tai vaikka possu niillä on lyhyt häntä
- Neandra
Miks sää kysyt täältä tämmöstä kun tiedät että et saa asiallisia vastauksia? Mitäs jos ensi perehtyisit että missä maassa edes saa typistää nykyään. Minä en ole puolesta enkä vastaan koko typistyshommaa. Jos ottaa typistetyn niin se on oma asia, kunhan typistys on tehty maassa jossa se ei ole laitonta ja homman on hoitanut asiantunteva henkilö eikä mikään puoskari. MUTTA koska rottweiler ei ole rotu helpoimmasta päästä on kasvattajan tuki erittäin kallisarvoinen asia! Varsinkin jos et ole ennen rotikkaa omistanut. Mitä teet kun ongelmia tulee koiran kasvatuksen ja koulutuksen suhteen? Tuletko täältä roskapalstalta kyselemään neuvoja? Et, koska kasvattaja on sitä varten!! Mutta monesti yhteydenpidon estää välimatka ja kielimuuri tai kasvattajaa ei edes kiinnosta kasvattinsa kohtalo sen jälkeen kun on rahat kourassa. Siksi ehdotankin että hanki koirasi Suomesta luotettavalta kasvattajalta LUOMUNA. Kasvattaja osaa neuvoa sinua asiassa kun asiassa. Rottweiler on palveluskoirarotu jonka kanssa tulee harrastaa. Koiraa ei ole tehty sohvanlämmittäjäski...pelkästään. Kai olet myös tietoinen että et voi kilpailla missään lajissa suomessa typistetyllä koiralla. En tarkoita että koiralla on pakko kilpailla mutta monet harrastusryhmät ottavat ensisijaisestin ne koirakot jotka tähtäävät ylemmäs, varaudu siis siihen että jää paikka saamatta. Joten mitä teet suomessa typätyllä rotikalla joka on TARKOITETTU harrastuskoiraksi kun harrastaminen vaikeutuu typistyksen takia?? Ja harrastukseksi ei riitä lenkittäminen ja pallon heittely kun kyseessä on rotikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422081- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 41806
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637