Ahtisaari

Iivantiiran ja Lentiiran koulukiistaa, koska näyttää siltä, ettei muuten päästä yhteisymmärrykseen. Moisilla kylillä on niin paljon aseita ja ehkä luvattomiakin, niin voi olla, että kohta alkaa siellä pyssyt paukkua...
24824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Eihän Iivantiiran ja Lentiiran välillä koulukiistaa olisi olemassakaan, jollei virkamiehet olisi ryhtyneet tekemään päätöksiä ohi valtuuston. Vatuusto päätti lakkauttaa Lentiiran koulun, eikä muuta päätänytkään. Virkamiehet tukeutuvat itse ohjaamansa sivistyslautakunan asettaman työryhmän mielipiteiden taakse. Tosiasia on ettei Kuhmon kaupunginvaltuusto ole johtosäännöllä antanut lautakunnille mahdollisuutta asettaa toimivaltaisia toimikuntia. Tietysti lautakunta voi työtään helpottamaan asettaa työryhmiä, mutta heillä ei ole esitysvaltaa. Kuitenkin esittely valtuuston päätökseteon pohjaksi on lausuttu ja näkyvissä pykälässä 12.5.2009 § 48, siis valtuuston päätöksentekoa on ohjannut virkamiesten johtaman (laittoman) toimielimen näkemykset. Miksi tälläiset työryhmät ovat tuomittavia. Kuntalaki lähtee siitä, että kuntalaisia koskevia päätöksiä tekevät demokraattisesti valitut toimielimet. On haluttu estää Kuhmossa koetetun kaltainen virkamiesten diktatuuri.

Äänestä
  • elä kehtoo hölöpöttöö paraski temokraati

    Äänestä

  • runeperki kirjoitti:

    elä kehtoo hölöpöttöö paraski temokraati

    Runeperki lieneekin diktaattorin velipoka.

    Äänestä

  • huovine kirjoitti:

    en sentään Hitleriä pijä veitikkana

    Äänestä

  • runeperki kirjoitti:

    en sentään Hitleriä pijä veitikkana

    Tarkoitinkin Staalinia

    Äänestä

  • huovine kirjoitti:

    Tarkoitinkin Staalinia

    tutki sinä ihmisten paskoja ja lennä potkurilla avaruuteen

    Äänestä

  • Lässyn, lässyn ja vielä kerran lässyn!

    Äänestä

Sinä Ahtisaari viestin kirjoittaja, pidähän vähän varasi mitä kirjoitat. Tuollaiset aseiden käyttöön liittyvät kirjoittelut joutavat poliisin tutkittaviksi! Toivottavasti Kuhmon poliisit lukevat myös näitä sivuja. Kyllä nimimerkin taakse kätkeytyvät uhkailijatkin saadaan kiinni! Todella luokatonta kirjoittelua! Minkälainen ihminen mahtaa olla tuonkin kirjoituksen takana...

Äänestä
  • Tuskimpa kuhmon polliisilla on hommat niin vähis, että täältä pitää töitä katella

    Äänestä

  • Varmaankin semmoinen, joka on kyllästynyt näiden kyläkouluaktivistien diipadaapaan. Minusta tuo aseisiin liittyvä kommentti oli vain toteamus, että kyläriita on menossa liian pitkälle.
    En tiedä, mitä sinun päässäsi liikkuu, mutta lukemisen ymmärtäminen ainakin näyttää takkuavan.

    Roskalehdistön propaganda näyttää uppoavan joihinkin heikkohermoisiin olantaaksekurkkijoihin ja piruja alkaa maalautumaan seinille milloin missäkin. Suosittelen hakemaan apua ongelmaasi.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Varmaankin semmoinen, joka on kyllästynyt näiden kyläkouluaktivistien diipadaapaan. Minusta tuo aseisiin liittyvä kommentti oli vain toteamus, että kyläriita on menossa liian pitkälle.

    Kysymyshän ei ole enää Lentiiran ja Iivantiiran kouluriidasta, sanomattakaan kylien välisestä riidasta. Kysymys kuuluu onko Kuhmon kaupungin päätäjillä, suurten sääsöjen jälkeen (Lentiiran koulu kiini), mahdollista kuljettaa Lentiiran opilaataat kaupungin kustannuksella Lentualle. Jos pakotetaan Wilenin päätöksellä niiden opilaiden vanhemmat maksumiehiksi, jotka eivät hyväksy virkamiesten diktatuurista mielivaltaa ollaan todella syvällä. Järki käteen ja tunnustetaan ihmisoikeudet, myös KUHMOSSA.

    Äänestä

  • virkamiesvaltaa kirjoitti:

    Pillu-pallero meinaa sotkea tämän keskusteluhaaran.

    Kyllä tässä nyt on vaan tullut haukuttua kyläläiset puolin ja toisin oikein perinpohjin. Ja kaupunki maksaa kyllä lentiiran koululaisille kyydin lähimpään kouluun ja se nyt on kaupungin päätöksen mukaan Iivantiira, joten pulinat pois. Näyttää se järki eräillä olevan jossain muualla kuin päässä, siis väärässä päässä...

    Äänestä

  • aseeton kirjoitti:

    haarojen välissä..
    Tsut, tsuths...

    Äänestä

  • järki on kirjoitti:

    haarojen välissä..
    Tsut, tsuths...

    On taas käsitteet sekaisin. Lähikoulu kyllä tarkoittaa aivan muuta, kuin lähin koulu.

    Äänestä

  • virkamiesvaltaa kirjoitti:

    On taas käsitteet sekaisin. Lähikoulu kyllä tarkoittaa aivan muuta, kuin lähin koulu.

    Täällä kaikki toopet kommentoi jotka ei erota sikaa lampaasta. sivistyslautakuntakin luulee että lähin koulu on lähikoulu. heikkilä varmaankin valistanut näitä viisaita päättäjiä.

    Äänestä

  • virkamiesvaltaa kirjoitti:

    On taas käsitteet sekaisin. Lähikoulu kyllä tarkoittaa aivan muuta, kuin lähin koulu.

    Meille kaikille, mikä on lähikoulu? Tiedätkö itsekään?

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Varmaankin semmoinen, joka on kyllästynyt näiden kyläkouluaktivistien diipadaapaan. Minusta tuo aseisiin liittyvä kommentti oli vain toteamus, että kyläriita on menossa liian pitkälle.
    En tiedä, mitä sinun päässäsi liikkuu, mutta lukemisen ymmärtäminen ainakin näyttää takkuavan.

    Roskalehdistön propaganda näyttää uppoavan joihinkin heikkohermoisiin olantaaksekurkkijoihin ja piruja alkaa maalautumaan seinille milloin missäkin. Suosittelen hakemaan apua ongelmaasi.

    Mitäpä jos et anarummukainen meitä tervepäisiä hoitolaan neuvoisi. Aloittajan viesti on tyypillinen kahden persoonan yhteistuotos, jollaisia on syytäkin penkoa.

    Äänestä

  • N. Niemi kirjoitti:

    Mitäpä jos et anarummukainen meitä tervepäisiä hoitolaan neuvoisi. Aloittajan viesti on tyypillinen kahden persoonan yhteistuotos, jollaisia on syytäkin penkoa.

    Tulee elävästi mieleen Aapelin Siunatusta hulluudesta se saarnamies. Saarnamiehiähän Iivantiira taannoin oli pullolaan. Toivottavasti suurin osa Iivantiiralaisia on sentään verannollisia nuorimpaan Rummukaiseen. Valitettavasti nämä vahempien Rummukaisten verrokit ovat enemmistönä. Eihän tarvitse, kuin pysätyä siihen kylän keskelle, neljäntien riteykseen ja vilkaista taajaman ainokaista taloa, näkee Rummukais-Barbin.

    Äänestä

  • viisastelija kirjoitti:

    Meille kaikille, mikä on lähikoulu? Tiedätkö itsekään?

    kun täältä kyselet ohjeita.

    Suomen perustuslaki 16 § 1 mom.
    Perusopetuslaki 4 § 1 mom., 6 § 1 mom., 28 § 1 mom. sekä 32 § 1 ja 3 mom.

    Äänestä

  • virkamiesvaltaa kirjoitti:

    Tulee elävästi mieleen Aapelin Siunatusta hulluudesta se saarnamies. Saarnamiehiähän Iivantiira taannoin oli pullolaan. Toivottavasti suurin osa Iivantiiralaisia on sentään verannollisia nuorimpaan Rummukaiseen. Valitettavasti nämä vahempien Rummukaisten verrokit ovat enemmistönä. Eihän tarvitse, kuin pysätyä siihen kylän keskelle, neljäntien riteykseen ja vilkaista taajaman ainokaista taloa, näkee Rummukais-Barbin.

    Luojan kiitos, ei tarvitse enää asua Kuhmossa. Sinne on jääneet onnettomat luuserit ja valittajat. Kukaan ei taida tietää, että elämää on sen kyläpahasen ulkopuolellakin. Kaikenmaailman tampiot elävät viimevuosisadan puolella.

    Äänestä

  • Heipat kirjoitti:

    Olisi myytävänä tervaa ja pikiöljyä muutama tuohikontillinen

    Äänestä

  • aseeton kirjoitti:

    Kyllä tässä nyt on vaan tullut haukuttua kyläläiset puolin ja toisin oikein perinpohjin. Ja kaupunki maksaa kyllä lentiiran koululaisille kyydin lähimpään kouluun ja se nyt on kaupungin päätöksen mukaan Iivantiira, joten pulinat pois. Näyttää se järki eräillä olevan jossain muualla kuin päässä, siis väärässä päässä...

    Kuhmossa perukan koulujen oppilasmäärä on niin pieni, että olisi viisasta lyödä eri kylien hyntyitä yhteen että edes joku kyläkoulu säästyisi. Täytyy entisenä lentiiralaisena (n. 20-vuotta siellä asuneena aikanaan ) ihmetellä sitä, että minkätakia ette ole huomanneet mitä ympärillä on tapahtunut. Tielaitos lakkautti tukikohdan, terveystalo lopetettiin, rajaseutupapin virka lopetettiin, saha loppui ja rivitalosta loppui asukkaat tämä kehityshän ei voi johtaa muuhun kuin siihen, että kun ei ole asukkaita ei ole lapsia myöskään omaan kouluun. Silloin pitäisi ryhtyä yhteistyöhön ja kun yhteistyölle tarvitaan kumppani niin tässä tapauksessa pohjois-kuhmolaisten yhteistyö olisi ollut parasta.
    Onneksi työ-ura päättyi ja muutin Lentiirasta pois hävettäisi asua nykyisessä tilanteessa kylällä.

    Äänestä

  • virsuvaarit kirjoitti:

    Olisi myytävänä tervaa ja pikiöljyä muutama tuohikontillinen

    Hyvähän täällä on asua, viihdettä riittää ainakin kylähullujen muodossa. Tosin nämä kylähullut ei ole positiivisia kuten muualla pikemminkin päinvastoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

selvittämään kirjoitti:

Iivantiiran ja Lentiiran koulukiistaa, koska näyttää siltä, ettei muuten päästä yhteisymmärrykseen. Moisilla kylillä on niin paljon aseita ja ehkä luvattomiakin, niin voi olla, että kohta alkaa siellä pyssyt paukkua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu