Olen pelkureista pelkurein, kun en saa puettua tunteitani sanoiksi ja nyt se näyttäisi olevan jo myöhäistä. Mutta en vain pystynyt sanomaan sitä sinulle, koska pahoitit niin monesti mieleni, etten vain halunnut pettyä totaalisesti. Minun pitäisi päästä purkamaan tätä pahaa oloa jollekulle, mutta kun en pysty tunnustamaan sitä kenellekään, että olin jopa rakastunut sinuun. Meidän olisi pitänyt puhua jo muutama kuukausi sitten, mutta emme niin tehneet, vaikka tilaisuuksia oli monia. Välitin sinusta todella ja olin valmis luopumaan omasta itsekkyydestäni ja peleistäni, mutta sinusta paljastuikin kusipää.
Pahinta on se kun saan tuskin koskaan tietää tykkäsitkö sinä minusta vai et. Tietyt hetket, jotka vietin kanssasi, olivat kyllä tähänastisen elämäni parhaita. En vain ymmärrä miksi tulit elämääni, en pysty sitä käsittämään. Ja nyt haluaisin, että ei oltaisi koskaan tavattukkaan. Mutta en toistaiseksi ole pääsemässä sinusta eroon pariin vuoteen. Ja haluaisin vaan päästä pois kauas sinun läheisyydestäsi, koska minulla on niin paha olo. Minulla on paha olo siitä että rakastuin sinuun, että en koskaan kertonut tunteitani sinulle, että olen varmasti ahistuttanut sinua (koska pidän sinua joka tapauksessa heterona) ja nyt siitä että pelkään pahoittavani mielesi, kun minulla on jo uudet kuviot. En vain pääse irti sinusta, koska joka kerta kun katson sinua, muistan ne tietyt hetket ja kaiken sen säätämisen. Ja en vain pääse yli siitä, että kolahdit minuun heti ensitapaamisella ja että tuntuu niin väärältä olla rakastamatta sinua, koska kolahdat vain niin täysin.
Olen melko vakuuttunut, että olet se oikea mulle, mutta en vain voi käsittää miksi ajattelen niin, koska kaikki positiivinen on kuollut väliltämme. En vain pysty huijaamaan itseäni ja sydäntäni ja minulla on niin helvetin syyllinen ja paha olo siitä, että tässä kävi näin. Haluan päästää irti sinusta, mutta jokin minussa pistää vastaan. Meillä ei todellakaan ole tulevaisuutta, pilaamme vain toistemme elämän. Nyt vain tuntuu, että en pysty rakastamaan enää ketään toista.
Pahinta on se kun saan tuskin koskaan tietää tykkäsitkö sinä minusta vai et. Tietyt hetket, jotka vietin kanssasi, olivat kyllä tähänastisen elämäni parhaita. En vain ymmärrä miksi tulit elämääni, en pysty sitä käsittämään. Ja nyt haluaisin, että ei oltaisi koskaan tavattukkaan. Mutta en toistaiseksi ole pääsemässä sinusta eroon pariin vuoteen. Ja haluaisin vaan päästä pois kauas sinun läheisyydestäsi, koska minulla on niin paha olo. Minulla on paha olo siitä että rakastuin sinuun, että en koskaan kertonut tunteitani sinulle, että olen varmasti ahistuttanut sinua (koska pidän sinua joka tapauksessa heterona) ja nyt siitä että pelkään pahoittavani mielesi, kun minulla on jo uudet kuviot. En vain pääse irti sinusta, koska joka kerta kun katson sinua, muistan ne tietyt hetket ja kaiken sen säätämisen. Ja en vain pääse yli siitä, että kolahdit minuun heti ensitapaamisella ja että tuntuu niin väärältä olla rakastamatta sinua, koska kolahdat vain niin täysin.
Olen melko vakuuttunut, että olet se oikea mulle, mutta en vain voi käsittää miksi ajattelen niin, koska kaikki positiivinen on kuollut väliltämme. En vain pysty huijaamaan itseäni ja sydäntäni ja minulla on niin helvetin syyllinen ja paha olo siitä, että tässä kävi näin. Haluan päästää irti sinusta, mutta jokin minussa pistää vastaan. Meillä ei todellakaan ole tulevaisuutta, pilaamme vain toistemme elämän. Nyt vain tuntuu, että en pysty rakastamaan enää ketään toista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
miks sepustat pelkkää p*sk**. Oletko itse se kirjoittamasi kusipää?
Hmm, naurattaa hivenen tuo teksti, vaikka hurjan vakavamielinen onkin.
Tuntuu nimittäin taasen siltä, että samaistutaan ja jumitutaan johonkin tunnetilaan ja otaksutaan joidenkin biisien sanoitusten pohjalta asioita.
Miksi sitten koetaan biisit tärkeiksi (ainakin jotkut) siksi, että sitä voi käyttää ns.afrikkalaisena metodina asioiden käsittelyssä (tuo termi afrikkalainen metodi on ihan oma keksintö vuosien pohdintojen jälkeen..)
Siis, mikä on afrikkalainen metodi asioiden käsittelyssä, jos ette ole huomanneet niin nuo kansakunnat ja ihmiset siellä tuntuvat selviytyvän ja pääsevän todellakin rankoista asioista yli ja säilyttävät elämänilon ja toiveikkuuden silmät säihkyen.
Heidän tapansa tuntuu olevan rajujen asioiden ollessa kyse tälläinen, koettu vääryys tms. puretaan yhdessä puhuen, laulaen, tanssien, jolloin koetaan rajujakin tunnetiloja ts. koetaan puhdistautumista lukkiutuneista tunnetiloista, sen jälkeen alkaa oikeuden hakeminen ja tilanteen tasapainoittaminen, jolloin voi sen asian jättää taakseen, kun saa jonkin kimmokkeen hahmottaa asia ja mistä se saattaa johtua ja miksei siinä asian pohdinnassa, tunnelukkojen avaamisessa voi suomenmaassa käyttää asiaan liittyviä lauluntekstejä.
Suoraan en vetäisi sellaisia johtopäätöksiä, että ne laulun sanat ovat juuri se asianlaita mitä tuntee tai on kokenut, joten mennään ojasta allikkoon, jos jää tavallaan niiden vankiksi, kun niitä pitäisi käyttää vain ponnahduslautana eteenpäin. Esim. joku biisi saattaa aiheuttaa liikutusta, haikeutta tms. jonkin aikaa, kun asia on käsitelty, samaa efektiä ei enää tule, jolloin voi todeta, että ahaa tämä asia ei enää aiheuta samaa tunnereaktiota kuin aikaisemmin.
Ei noin ristiriitaista tekstiä sinällään kannattaisi kirjoittaa tai jos sitä ei hahmota, että kirjoittaa ihan ristiriitaisesti tilanteesta, niin kannattaisi vähän tarkemmin pohtia, miksi tuntee miten tuntee ja kuinka paljon toista voi omista tunnetiloistaan tai siitä ettei osaa niitä paremmin käsitellä syyttää?. Kun asioita on paremmin hahmottanut ja näkee oman osuutensa tapahtumaketjussa, pitäisi olla valmis kohtaamaan toisen avoimemmin, mutta jos jumittuu tuohon, ettei pysty koska pelkää sitä oman "syyllisyytensä" ilmituloa tms., eihän siihen kukaan mitään voi. Jos jotain noin paskaa tapahtunut, niin tuskin tälläinen palsta on oikea tapa sitä käsitellä. (en vastaa tähän mahdollisesti tulleisiin viesteihin).
Pohdittavaksi
Sini Marttisen blogista:
Katkeruus on yksi suurimmista henkisen hyvinvointimme ja kasvumme esteistä. Kaikki ihmiset kokevat elämässään aiheutettua ja aiheuttamatonta surua, vääryyttä ja loukatuksi tulemista. Emme yksintertaisesti kukaan selviä elämästä kokematta arjessamme ja ihmissuhteissamme myös ikäviä asioita. Kun meitä satuteen todella pahasti, vaikuttaa se tapaamme reagoida ympäristöömme ja tapaamme käsitellä asioita.
Katkeroituminen tapahtuu, kun emme osaa käsitellä tunteitamme ja päästää kokemastamme vääryydestä tai pahasta olosta irti. Emme pysty luopumaan vihasta ja surusta, koska emme osaa antaa anteeksi.
Katkeroidumme käsittelemättömien asioiden edessä. Katkera ihminen kokee olonsa ja katkeruuden aiheuttaman käytöksensä oikeudekseen. Katkeruudesta tulee näin suloinen tila, joka ruokkii kostoa ja vihaa omasta tilanteesta. Katkera ihminen on oman vihansa vanki. Katkera ihminen pitää katkeruudellaan oikeutta yllä, vaikka oikeastaan satuttaa vain itseään.
Olen niin onnellinen, että opin antamaan anteeksi ja nöyrtymään. Ymmärsin, että minun onneni on itseni vastuulla ja en ole vain maailman heiteltävänä. Minulla on vastuu ja kyky muuttaa elämääni ollakseni onnellinen. Se ei ole helppoa, mutta ehdottomasti sen arvoista ja mahdollista, koska olen itse siihen pystynyt. Olemalla katkera työnnämme pois ihmiset jotka meitä rakastavat, kostamme niille, jotka meitä yrittävät rakastaa ja kasvatamme sisällämme vain vihaa ja epävarmuutta, mikä johtaa yksinäisyyteen. Kaiken lisäksi kärsimme siitä eniten itse, vaikka luulemmekin vain antavamme ylpeästi potut pottuina.
Kaikilla ihmisillä on omat ristinsä kannettavana ja meistä jokainen on vastuussa omasta suhtautumisestaan maailmaan, ympäristöön ja meille tapahtuviin ikäviin asioihin. Voimme katkeroitua ja kostaa ja peittää todelliset tunteemme tai kohdata ne rohkeasti, myöntää heikkoutemme, pyytää anteeksi ja mikä tärkeintä antaa anteeksi. Se on vahvuutta. Sisäinen rauha ja onni löytyy siitä, että löydämme itsemme ja tarkoituksemme ja tulemme sinuiksi kaikkien asioiden kanssa, mitä meille on tapahtunut. Anteeksi anto ei tarkoita, että meidän tulisi unohtaa kaikki meille taphtuneet ikävät asiat, vaan tulla sinuiksi niiden kanssa, oppia niistä jotakin ja sitten jatkaa elämää. Näin emme katkeroidu.
Tunne seuraa tekoa eli perse ylös ja käsittelemään ihmissuhteita, konflikteja, menneisyyttä ja elämää. Elämä on kuin surffauksen harjoittelua: ensin otetaan kovasti turpaan, pyöritään kuin pesukoneessa, saadaan lautaa päähän ja pidätetään hengitystä kauemmin kuin tuntuu että pystyisi. Jos kerran kuitenkin pääsee juuri oikella ajoituksella aallon vauhtiin, on kaikki sitä edeltänyt myllytys sen arvoista ja motivaatio yrittää uudestaan kasvaa. Harjoittelulla myllytys vähenee ja pysymme enemmän vauhdissa ja aallon mukana. Minä en tosin edes vielä pääse kunnolla seisomaan.
"Joka päivä maailma syntyy uudestaan sille, joka suhtautuu siihen oikealla tavalla.
-James Russell Lowell"
Näin hienosti totesi hän elämän ristiaallikoiden keskellä. Huonosti todellakin menee, jos jaksaa levitellä tuollaista soopaa, että kunhan toinen vain ymmärtäisi loputtomiin. Tai tuollaista miten toinen pahoittaa toisen mielen toistuvasti, mutta ilmeisesti siihenkään ei sitten ole tilanteen ollessa ajankohtainen, puututtu mitenkään?. Miksei sitten ole sanottu tilanteen ollessa ajankohtainen mitään, jos toinen kerran pahoitti mieltä tai teki jotain väärin, vaan ajaudutaan vain vihan ja koston tilaan katkerana?. Onko tunne siitä, että joku olkapäällä tarkkailee ja saa pohtimaan, kelpaako, toimiiko oikein, no kuka siinä olkapäällä on, tuskin tuo "kusipää", vaan joko itse sen aikaan saa tai sitten joku muu joille haluaa esittää tietynlaista, eikä sitä oikeampaa omaa itseään, koska pelkää ettei siten kelpaa?.
Tuollaiset ovat asioita, jotka eivät mitenkään liity siihen toiseen osapuoleen, vaan henkilöön itseensä ja hänen tapaansa käsitellä asioita. Jos on pahoitettu mieltä, niin miksi, mitä siellä on taustalla, onko se tilanne aiheeton, ilman syytä "pahoitettu" tarkoituksella toisen mieltä? tuollainen on kyllä aika harvinaista, ettei taustalla olisi oikeata syytä, kun niitä syitä miettii, saattaa ratkaisukin ja oikea toimintatapa juolahtaa mieleen, jos ei, niin silloin on todellakin parempi vain pysytellä erossa muista ja jättää "kusipäät" taakseen elämässään. Tuollainen nimittelytkin kertoo kyllä kaiken oleellisen, vihan ja katkeruuden määrästä, johon toinen tuskin edes on syypää.
Ihmisillä on tietyt perusoikeudet, joita tulisi kunnioittaa ja noudattaa, jos ei niitä hahmota, vaan käpertyy pieneen maailmaansa ja omiin tunnetiloihin, ei hyvältä näytä, ei todellakaan.
Jos näet häntä useasti niin miksi et voisi kertoa hänelle tunteistasi? Jos teiillä on ollut jonkinasteista säätämistä niin mitä luultavimmin Hän on jo tajunnut että oli kyse jostain.
Ei muuta kun rohkeutta.
Oikeassa olet, että olen melko katkeroitunut tämän ihmisen takia. Mutta kun sen ei olisi tarvinnut johtaa katkeruuteen asti, jos tämä toinen osapuoli olisi vain jättänyt muutamat vedättämiseni tekemättä. Muutaman kerran tuli niin nöyryytetty olo, että sain tarpeekseni jonka jälkeen en välittänyt enää omasta käytöksestäni. Toisin sanoen minusta tuli etäisempi ja pistin omat asiani tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. En jaksanut enää välittää mahtoiko hänestä tuntua pahalta, koska hän ei todellakaan välittänyt aina paskan vertaa miltä minusta tuntui. Mutta niin voi olla, että olen vain kuvitellut meidän välillemme jotain, olinhan melko rakastunut ja rakkaushan tunnesti sokaisee. Joten hän ei välttämättä ole ollenkaan syyllinen siihen, mitä minä pienen pääni sisällä olen läpi käynyt. En vain pystynyt koskaan ilmaisemaan tunteitani hänelle, koska pelkäsin niin paljon sitä nöyryytystä, mitä siitä olisi voinut seurata. Mutta hänkään ei koskaan ilmaissut tunteitani minulle, vaikka tiesi varmasti, että en ole sellainen ihminen, joka lähtisi näin vakavissa asioissa vetämään toisen alta mattoa. Tosin hän kyllä vihjaili jonkin verran tiettyjen asioiden kautta mahdollisista tunteistaan. Ja hän ei ole todellakaan tyhmä ihminen ja tiesi varmasti, että nämä vihjailut voi ymmärtää monella eri tavalla. Ajoittain hän oli melko epävarma, hymyt olivat ujoja ja katseet pitkiä. Mutta seuraavana päivänä hän saattoi taas näyttää hapanta naamaa. Oli miten oli, mutta nyt se kaikki on ohi.
Jotenkuten saat tämän henkilön kuulostamaan idiootilta. Välinpitämätön?
Oletetaan että hän vihjaili. Vihjailitko sinä jotenkuten? Eihän sen muuten ole pakko olla mitenkään ohi, jos jutustanne on aikaa voit kertoa hänelle asiasta ja jos hän on fiksu hän varmaan suhtautuu asiaan kypsästi, olipa naistennainen tai ei.
Tuo tapa jos käsittelet asiaa, ei ihan yleiseltä tunnu (toivottavasti) siis tuo, että toistuvasti käsittelet asiaa tunnetasolla, sinä tunnet näin, hän luultavasti tunsi näin, ei näyttänyt tunteitaan jne.
Ja loit jonkun ennakko-oletuksen sen suhteen, mitä odotit toiselta saavasi ja kun se odotus ei vastannut aina todellisuutta, siitäkin pystyt toista sujuvasti syyttämään vedätyksestä?. Kysymyshän on täysin sinun omista odotuksista ja toiveistasi, että luo ajatustakaan, miksi toinen sitten oli tuollainen ja mitä hänen omassa elämässään oli menossa, ehkä jotain kovempaa ja tärkeämpää kuin yrittää täyttää ties kenen ihmisen milloinkin asettamat toiveet ja oletukset. Kuka siis loi odotukset sellaiseksi, että koet toisen ne rikkoneen? hän vai sinä vaiko joku muu?.
Tietysti, jokainen käyttäytyy välillä epäasiallisesti, milloin sen takia että kokee vain vastaavansa toisen epäasiallisuuteen, milloin vain huomaamattaan sitä, ettei sellainen ole sopivaa käytöstä tietyissä tilanteissa. Itse ainakin toimin väärin vetäytymällä tietyissä tilanteissa, koska tilanne meni sellaiseksi, ettei luottamusta ollut mihinkään suuntaan, niin se vaan oli ja on tietysti yhä edelleen.
Mitkä oli siis ne konkreettiset teot ja käytökset, mitkä koit toisen pahoittaneen mielisi ja vedättäneen?.
Vain noita todellisia tilanteita purkamalla voi tai olisi tilanne voitu korjata, ei luoden odotuksia toivakkaasti siitä, että kunpa toinen vain ymmärtäisi ja hyväksyisi.
Jos ei pysty käsittelemään asiaa konkretian tasolla, siis sillä tavalla, että miettii mitä todella on tehty ja toimittu tai jäikö jotain tekemättä. Jos toinen esim. syyttää toista epäasiallisesta käytöksestä, eikö se pitäisi selvittää, eikä paeta sitä tilannetta.
Tietysti jos on sellainen henkilö, joka klikkiytyy tuollaisissa tilanteissa, eikä pysty käsittelemään asioita tekojen kautta, on tietysti vastassa onneton tilanne. Klikkiytyvä henkilö vetäytyy vain sisäänpäin ja vaikenee ja rupeaa vihaamaan ja katkeroitumaan koska jäi kiinni teoistansa, vaikka häntä siis rajustikin syytettäisiin jostakin, miksi? eikö silloin olisi luontevampaa ilmaista kantansa asiasta, mutta jos todellakin on niin klikkiytävä henkilö, että vetäytyy typeriin "tunneskaala" analyyseihin ja loukkaa sillä lisää toista henkilöä ja samalla kieltäytyy kantaaottamasta mihinkään, on selvää, että tuollaisten henkilöiden arvostus on nolla.
Tavallisempi ihminen kyllä viivana kysyisi jos aiheettomasti syytettäisin, että onko jokin väärinkäsitys vai mistä on kyse tai jos tietää mistä toinen on tuohtunut ja kokee jonkun toiminnan epäasiallisena, eikö silloin olisi luontevaa ilmaista kantansa siihen asiaan ja irtaantua sellaisesta toiminnasta, jonka toinen kokee epäasiallisena?. Mutta jos niin ei käy ja vaikenee, on se kannanotto sekin, erittäin vakava välinpitämättömyyden ilmaisu ja silloin herää epäilys, mikä tuollainen ihminen on perimmiltään, joka toiselta paljon odottaa, mutta vastavuoroisesti tarjoaa välinpitämättömyyttä?. Pitää olla rohkeutta astua eteenpäin ja ilmaista kantansa, muuten menettää pelinsä, niin se vain on.
Tuossa kun oli tuosta afrikkalaisesta kulttuurista ja siitä tavasta, millä he tuntuvat pääsevän rajuistakin asioista läpi ja irti. Siis tuo, että pystyvät todentamaan vääryydenkokemuksen, tuomisemaan teot ja tekijät, sehän poikkeaa aika paljon viime aikojen länsimaisesta kulttuurista, on tullut sellainen selittävämpi tapa käsitellä asiat, yrittäen vain ymmärtää tunnereaktioiden kautta asioita eikä puututa itse tekoihin mitenkään edes kantaaottamalla, vaikka tunteet nyt sinällään tulevat ja menevät, ei niiden vangiksi pidä jäädä, mutta toisaalta tuntuu, ettei suomenmaassa edes haluta ihmisesten selviytyvän tai päästävän irti menneisyyden kokemuksista.
Koska koetaan nuo anteeksipyytämiset ja anteeksiantamiset kovin vaikeiksi asioiksi ja tuo, että pystyy jatkamaan elämään jättäen jotkut kokemukset taakseen, ei tarkoita sitä, ettäkö teot tulisi hyväksytyksi ja niistä ei enää mainittaisi tai tuomittaisi sekä syylliset voisi "vapauttaa", ei, ei se niin mene, lähinnä tarkoittaa sitä, ettei nuo teot/tekijät nauti enää mitään arvostusta, mutta eivät myöskään hetkauta suuntaan eikä toiseen, se tekojen syyllisyys tietysti aina säilyy loppuelämän ajan, mutta joka asiaan ei pidä ääritunnetiloilla reagoida loputtomiin, oikeus on jokaisella jatkaa elämäänsä hyviä kokemuksia metsästämässä.
Joulun jälkeen ovat välimme tämän ihmisen kanssa menneet taas paremmiksi ja voin rehellisesti sanoa, että olemme hyviä kavereita. Tunnenmme toisemme erittäin hyvin ja on mukavaa, että hän on elämässäni. Hän sai kuulla välikäden kautta yhdestä pojasta, joka on minulle erittäin tärkeä. Tytön käytös muuttui tämän tiedon kuultuaan totaalisesti ja aluksi hän oli jopa hysteerinen seurassani. Jäi vaan taas mietityttään, että mitä ihmettä minä hänelle mahdan merkitä. Hysteerisen käytöksen rinnalla alkoi esiintyä myös piikittelyä minun suhteistani poikiin. Sekin pisti mietityttään. Hän taisi pitää minua itsestäänselvyytenä, mutta edelleenkään kumpikaan ei ole myöntänyt toisilleen mitään. Olen tietyssä mielessä päässyt irti hänestä, sillä hänen oikutteleva käytöksensä ei satuta enää niin paljon kuin ennen. Mutta edelleen vältän ehdoin tahdoin puhumasta hänelle pojista ja erityisesti tästä yhdestä, koska en halua satuttaa häntä, jos se edes on mahdollista, sitä kun en tiedä. Hän ei ole onneksi ottanut tätä poikaa koskaan puheenaiheeksi. Nykyään hän menee hiljaiseksi ja muuttuu etäiseksi, jos kuulee, että olen ollut tämän pojan seurassa. Ei hänestä ota selvää, onko tunteita vai ei. Tammikuinen hysteerinen käytös oli kuitenkin todella outoa verrattuna siihen, kuinka kylmä hän jouluna oli. Mutta hänellä oli tilaisuutensa, jos hän siis minusta välitti. Nyt se on vähän myöhäistä. Tahallani satuttaa häntä en todellakaan halua.
Tekstisi oli kuin minun suustani. Monet lauseen täysin samoja, kuin mitä itse olen ajatellut tai eräälle ihmiselle kirjoittanut. Minäkin ehdin rakastua, mutta tulin vedätetyksi ja petetyksi. Tai en ehkä sanoisi sitä rakastumiseksi, syvää ihastusta jokatapauksessa. En tiedä tämän ihmisen todellisia tunteita minua kohtaan, enkä saa koskaan tietääkkään. En saa tietää tunsiko hän mitään minua kohtaan, tunsiko ihastusta, niinkuin kertoi. Rakentelin pilvilinnoja, ihastuin, kuvittelin meidät yhdessä, ehkä rakastuin. Sitten - aivan yhtäkkiä, kaikki kaatui. Ilman ennakkovaroituksia hän pisti kaiken palasiksi. Hän päätti kaiken kysymättä minulta yhtään mitään, antamatta ainuttakaan selitystä. Minuun sattui. Itkin. Sydämeen sattui. Mutta pääsin yli ja elämä jatkuu. Hän oli kusipää ja minulla on paljon parempi ilman häntä. Jos tarinamme olisi saanut jatkua, hän olisi varmasti satuttanut minua vielä enemmän. Ehkä hän tekikin minulle vain suuren palveluksen. Koskaan en saa tietää miksi hän päätti tehdä niinkuin teki. Tein omat päätelmäni asiasta ja alan uskoa niihin itsekin. Seksi oli se, mitä hän haki ja ajoi takaa. Kun hän sai minut sänkyynsä se riitti. Sen jälkeen en ollut hänelle enää mitään. Pelkkä pano vain. Nyt sen tiedän, että naisetkin ovat kusipäitä. Ainakin hän oli ja pysyy semmoisena.