Erosin melkein 5 vuotta takaperin ja menin uusiin naimisiin pari vuotta sitten. Entisen vaimon kanssa meillä on 3 ihanaa teini-ikäistä lasta ja yksi ns. iltatähti.Lapset ovat luonani n. viikon kuukaudessa ja elävät arkea minun ja uuden vaimoni kanssa.
Ongelma on lasten äiti joka edelleen rypee katkeruudessa erosta. Minä jätin hänet, joskin rakkaus välillämme oli kuollut jo vuosia aikaisemmin ja silloinen vaimoni toi itsekin ilmi ettei ollut onnellinen enää liitossamme. Minä vain olin se joka teki ratkaisun, mikä sitten ei käynytkään vaimolle viimekädessä kun tajusi jäävänsä yksin. Eron jälkeen hän ei ole päässyt eteenpäin elmässään. Ei ole uutta suhdetta.
Lapsistamme on tänä aikana tullut passiivisia, jopa laiskoja (kouluarvosanat huonontuneet). He ovat lopettaneet harrastuksensa eikä heitä "kiinnosta mikään". Meillä ollessa saamme vaimoni kanssa patistaa heitä lukemaan läksynsä tai tekemään siivoustöitä kotona. Osaksi tämä on varmasti murrosikään kuuluvaa, mutta tunnen entisen vaimoni ja hänen piirteisiinsä on nuoresta asti kuulunut ns. passiivisuus ja hän helposti vetäytyy kuoreensa. Avioliittomme aikana lähes kaikki ystävät tulivat minun kautta. Hän ei koskaan ollut oma-aloitteinen tai kovinkaan sosiaalinen. Eron jälkeen hän käpertyi kuoreensa emmekä ole olleet puheväleissä sen jälkeen. Ole yrittänyt ehdottaa keskustelua lasten asioista mutta hän ei halua kommunikoida. Pelkään että hänellä on jo kehittynyt jonkunlainen masennus kaikesta hautomisesta ja katkeruudesta. Lapsilta en saa selventävää vastausta, millaista kotona on ja missä kunnossa äiti on.
Harmittaa vaan lasteni puolesta että heidän elämänsä menee äidin masennuksen mukana. Koulussa pärjääminen, harrastaminen jne. olisi mielenterveydellekin tärkeää. Itse en oikeen voi tehdä mitään kun olen etähuoltaja ja päätökset tulee äidin kautta. Mitä tässä voi tehdä , vai voiko mitään?
Ongelma on lasten äiti joka edelleen rypee katkeruudessa erosta. Minä jätin hänet, joskin rakkaus välillämme oli kuollut jo vuosia aikaisemmin ja silloinen vaimoni toi itsekin ilmi ettei ollut onnellinen enää liitossamme. Minä vain olin se joka teki ratkaisun, mikä sitten ei käynytkään vaimolle viimekädessä kun tajusi jäävänsä yksin. Eron jälkeen hän ei ole päässyt eteenpäin elmässään. Ei ole uutta suhdetta.
Lapsistamme on tänä aikana tullut passiivisia, jopa laiskoja (kouluarvosanat huonontuneet). He ovat lopettaneet harrastuksensa eikä heitä "kiinnosta mikään". Meillä ollessa saamme vaimoni kanssa patistaa heitä lukemaan läksynsä tai tekemään siivoustöitä kotona. Osaksi tämä on varmasti murrosikään kuuluvaa, mutta tunnen entisen vaimoni ja hänen piirteisiinsä on nuoresta asti kuulunut ns. passiivisuus ja hän helposti vetäytyy kuoreensa. Avioliittomme aikana lähes kaikki ystävät tulivat minun kautta. Hän ei koskaan ollut oma-aloitteinen tai kovinkaan sosiaalinen. Eron jälkeen hän käpertyi kuoreensa emmekä ole olleet puheväleissä sen jälkeen. Ole yrittänyt ehdottaa keskustelua lasten asioista mutta hän ei halua kommunikoida. Pelkään että hänellä on jo kehittynyt jonkunlainen masennus kaikesta hautomisesta ja katkeruudesta. Lapsilta en saa selventävää vastausta, millaista kotona on ja missä kunnossa äiti on.
Harmittaa vaan lasteni puolesta että heidän elämänsä menee äidin masennuksen mukana. Koulussa pärjääminen, harrastaminen jne. olisi mielenterveydellekin tärkeää. Itse en oikeen voi tehdä mitään kun olen etähuoltaja ja päätökset tulee äidin kautta. Mitä tässä voi tehdä , vai voiko mitään?
Vastaukset 19
Vanhimmat
tarpeeksi perusteita hakea lapset itsellesi?
Lasten terveys, niin psyykkinen kuin fyysinen on tärkeintä.
Ota yhteyttä kunnan lastenvalvojaan ja kerro tilanne.
Lapset voivat siellä kertoa oman näkemyksensä ja omat toiveensa.
Alat lasten lähi-isäksi.
Toimeen vaan ripeästi, vielä voit asioille jotain.
...ei tee muuta, kun vahvista vanhempien välisiä huolto- ja elatussopimuksia. Eli hänellä ei ole valtuuksia tehdä päätöksiä siitä, missä lasten on parempi asua. Jos taas vanhemmat yhteistuumin päätyvät siihen, että lasten on parempi asua etän luona, silloin lastenvalvoja vahvistaa molempien vanhemman allekirjoittaman sopimuksen. Jos ap.kirjoittaja ja exä ei ole viiteen vuoteen puhuneet yhtään mitään, lienee aika epätodennäköistä että äiti luopuisi lähihuoltajuudestaan ihan noin vain.
Kun vanhemmat ovat eri mieltä siitä, missä lasten on parempi asua, mennään sitten sinne käräjille ja sossut tekevät olosuhdeselvityksensä, ja sekä sossu että käräjät huomioivat lasten tahdon. Onko alkuperäisessä tapauksessa mitään osviittaa siitä, että äiti olisi todella kehno äiti? Ei, hänen epäillään olevan sairas, masentunut. Jos näin on, hän tarvitsee hoitoa, ei käräjöintiä.
Eli ei niitä lapsia nyt ihan noin vain hakemalla siirretä vanhemmalta toiselle, vaan kyse on pitkä prosessi ja koska lapset ovat jo viisi vuotta eron jälkeen asuneet äidin luona, niin vyyhtiä lähdetään mitä luultavimmin selvittämään ihan lastensuojelullisin keinoin, eli millä tukitoimilla äiti saadaan kuntoon, mikäli hän on vakavasti masentunut. Jos tilanne todella paha,ja äiti joutuu sairaalahoitoon, lastensuojelu voi sitten pikaisesti sijoittaa lapset isän luokse, mutta silloinkaan ei vielä ole kyse muusta, kun tilapäisjärjestelystä.
Eli jos vanhemmat ovat eri mieltä siitä, missä lasten tulee asua(eli kumpi on lähi), kyseessä on pitkä prosessi, jopa niissä tapauksissa, jossa lapset itse haluavat toiselle vanhemmalle asumaan (sitä voikin sitten miettiä että minkälainen lähi kieltää lapsiaan muuttamasta, jos nämä niin tahtovat, mutta onpahan niitäkin...)
ihn ensin käydä lastenvalvojan luona?
Kerrotaan tilanne ja haluttu muutos luona asumiseen ect.
Lastenvalvoja ohjaa sitten eteenpäin sinne sossuille ja käräjäoikeuteen,
ellei sopuun päästä.
Minä olen ollut siinä uskossa, että jos ongelmia lapsi-asioissa,
niin ensimmäiseksi otetaan yhteys lastenvalvojaan?
...tarvitse olla masista päällä, tuolla työmäärällä kuka tahansa uupuu, teineillä ja iltatähdellä (jos vielä kovin nuori) on täysin eri tarpeet ja eiköhän tämän exän harvat vapaat mene ihan nukkumiseen, joten eipä siinä kauheasti uusia suhteita rakenneta, ikävä kyllä :-(
Exä taitaa olla lopen uupunut, joten vähennä hänen työtaakkaansa lisäämällä omia tapaamisia lapsiin ja saat ihmeitä aikaan. Luonnollisesti lasten ehdoila, eli teineiltä kysytään suoraan, haluavatko tulla useammin käymään, heillä kun yleensä ne kaverit jo sellaisessa roolissa, ettei sieltä kotinurkilta kovin kauas lähetä ;-) Jos teillä yhteishuoltajuus koululta saat ensikäden tietoa lasten koulumenestyksestä jos kauhea huoli asiasta on. (Heh, sen muistan kyllä itse teinivuosista että kyllä ne numerot tippuivat ja urheiluharrastus jäi, ihan murrosiän myötä ilman varsinaista syytä, mutta eipä tämä tietysti kaikkia teinejä koske.)Kokeile kepillä jäätä, soita ja kysy tarviiko exä hetken huilia ja ehdota että haet vaikkapa iltatähden luoksesi tapaamissopimuksen ulkopuolisena aikana. on kovinkin mahdollista että katkeruus ei enää varsinaisesti johdu erostanne vaan siitä, että hän kokee olevansa ja elävänsä täysin sidottuna lapsiin, vankina omassa kodissaan ilman mahdollisuuttakaan rakentaa yhtään mitään omaa elämää vähäisen vapaa-ajan takia. Kokemuksesta tiedän että oma katkeruus ja ketutus helpotti vietävästi siinä vaiheessa kun vihdoin ja viimein saimme myös viikkotapaamiset toimimaan sillä lopen uupunut olin minäkin erosta oireilevan viisivuotiaan kanssa, vauva ja koirat talossa, omat erotuskat päälle, vaikka jättäjä olinkin, ja isä-lapsi-tapaamiset vain joka toinen vkonloppu. Eli mulle ainakin se yksi vapaailta viikossa on elintärkeä ihan oman jaksamisen kannalta!
Jos äitillä kuitenkin on oikea masennus tilanne on huomattavasti vakavampi sillä lasten kehitys on vaarassa. On kuitenkin epätodennäköistä että lapset kertoisivat rehellisesti tilanteesta sinulle, sillä he ovat loppuun asti lojaaleja lähivanhempaa eli äitään kohtaan, niinkuin isääkin kohtaan, jos tilanne olisi toisinpäin. Eli yritä uudestaan saada sitä puhekanavaa auki että saisit paremman kuvan siitä, miten se exä voi. Jos ei onnistu jää myös ne muut sukulaiset keneltä voi asioita kysellä. Ja jos se exä todellakin on syvän masennuksen kourissa, eika kykene hakemaan apua itselleen niin hänet on suostuteltava hoitoon ja vaikka itse viedä. tai vastaavasti tehdä lastensuojeluilmoitus, jolloin he tarvittaessa lääkäreiden avulla arvioivat äidin tilan. Mutta täyttyy vielä sanoa, että pidän sitä nyt ehkä kuitenkin hieman epätodennäköisenä että kaikki siellä kotopuolessa olisi päin prinkkalaa eikä mikään taho, koulu tai päiväkoti olisi huomannut mitään oireita lapsissa. Mutta mene ja tiedä. On niitä tapauksia joissa kukaan ei huomannut koskaan mitään vaikka lapset olisivat kärsineet kuinka paljon tahansa.
Eli aika äärikeino tuo lastensuojeluilmoitus. Jos teillä yhteishuolto luulisin, että lapsille voit hakea keskusteluapua niin koulun kautta kun perheneuvolankin kautta, jos olet sitä mieltä, että he eivät ole kunnossa eivätkä heidän oireitaan voi selittää normaalina teinikäytöksenä. Kannattaa siis myös tutustua ihan teinejä käsitteleviin teoksiin, niin moni huoli voi kadota sen sileän tien. Voimia ja tsemppiä! Toivottavasti huolesi ovat aiheettomia.
kun hylkäsit hänet julmasti, vaikka hän oli synnyttänyt sinulle niin monta lasta. Mene itseesi, äläkä arvostele exääsi. Avioero ei ole mikään pikkuasia, vaan monelle ihmiselle oikea haaksirikko. Ei sellaisesta selvitä muutamassa vuodessa. Kaikki eivät selviä koskaan.
Etähuoltajakin voi tehdä paljonkin lasten harrastusten eteen esim kustantamalla ne. Harrastukset eivät mielestäni kuitenkaan ole tärkeimpiä. Tärkeämpää on koulu ja se, että lapset oppivat itse huolehtimaan itsestään.
ja juuri oli puhetta yhessä ketjussa jossa lähivanhemman on maksettava kaikki ..siis kaikki ja sä kirjotat et etä vois harrastukset maksaa!!!! siksihän se lähi saa elarit jolla maksaa kaiken,myös harrastukset..ääliö!!!!
ihan molemmat osallistuu varmasti normaalissa ja tasapainosessa hommassa lasten harrastusten maksuun, ja jos tässä hommassa edes oli kyse rahan puutteesta harrastuksiin..enemmänkin taisi motivaatio olla hukassa. rahalla ei korvata kasvatusta ja läsnäoloa, vaikka jotkut ihmiset tässä rahanpyörittämässä maailmassa ehkä niin ikäväkyllä aattelee.
"Eron jälkeen hän ei ole päässyt eteenpäin elmässään. Ei ole uutta suhdetta."
Hyvät ihmiset,onko se katkeruuden merkki,jos uutta puolisoa ei ole rinnalla?
Ehkä hänellä on piilevänä ollut menneisyydestä joitain asioita,jotka nousivat pintaan eron tultua. Ei kaikki välttämättä johdu sinusta. Se vain saattaa purkautua sinuun,kun hänellä ei ole keinoa selvitellä asioitaan.
mies alkaa olla 4 lapsen äitin kanssa, harvat alkaa isäpuoleksi tuollaasen lauman kassa.
että lasten mahdollinen masennus johtuu juuri ex-vaimostasi? Masennukseen on monia syitä, jotka eivät riipu kenestäkään ihmisestä.
Mutta jos arvelet sen johtuvan jostakin henkilöstä, se voi olla aivan yhtä hyvin sinä tai uusi vaimosi. Tai sitten lasten huonovointisuus johtuu vanhempien avioerosta. Se on kova paikka lapsille, ja sinähän sen ratkaisun teit.
Minkälainen mies sinä oikein olet, kun itse olet jättänyt perheesi ja nyt syytät entistä vaimoasi kaikesta?
Entä mistä mahtoi johtua se, ettei vaimosi ollut onnellinen liitossanne?
Avioliitossa ei ole kyse pelkistä tunteista, vaan sitoutumisesta. Näin on aivan ehdottomasti silloin, kun pariskunnalla on lapsia. He kärsivät eniten vanhempiensa holtittomuudesta. Kumma, etteivät aikuiset ihmiset sitä ymmärrä.
Teit paskamaisen tempun vaimollesi ja pilasit ehkä lastesi elämän kokonaan. Lakkaa syyttämästä entistä vaimoasi. Hän ei ainakaan lapsiaan hylännyt kuten sinä.
elämä perheelle tule siitä jos vanhemmat ovat yhdessö eivätkä rakasta toisiaan. Itse elänyt perheessä jossa sanhempani eivät rakastaneet toisiaan, vaikka asiasta ei puhuttu, sen aisti ja häpesin sitä lapsesta asti, usein toivoin etteivät he olisi yhdessä.. yhdessä oleminen lasten takia ei tuo onnea, ei todellakaan, sen tuo rakkaus ja normaalisti rakakuden mukana tuomat monet muut hyvät asiat. Kuka nyt haluaisi loppuelemän elää, jakaa asua kaverin tai tutun kanssa???
mutta molempien on kannettava vastuu, asettaa rajat ja välittää omista lapsistaan oli sitte yhessä tai ei, eikä jättää vastuuta vain toisen niskoille.
missä vaiheessa aloit kärsiä siitä kun vanhempasi eivät rakstaneet toisiaan? olisitko toivonut heidän eroavan kun olit aivan pieni vai myöhemmin? Tietenkin toivoit että asiat olissivat toisin, mutta...
minua rakastettiin ja huolehdittiin hyvin, vaikka vanhempani eivät rakastaneet toisiaan, mutta ne rakastivat molemmat minua, myöhemmin vasta aikuisena huomasin että vanhempani eivät rakastaneet toisiaan, lapsena en edes sellaista huomannut. Eikä se mulle edes kuulunut heidän suhteensa, kunhan minusta hyvin huolehtivat. Minäkin rakastan molempia vanhempiani ja olen heille kiitollinen.
Minä olen ollut samassa tilassa kuin exsäsi joten voin vastata tähän. Minun vahvuuteni eron jälkeen oli kuitenkin sosiaalisuus ja kyky hakea apua itselleni. Sinun exäsi on jäänyt tyhjiöön mistä ei koe pääsevänsä ainakaan omin avuin pois. Eikä sieltä pääsekkään. Aika tuo armahduksen mutta ei vain odottamalla.
Minulta meni viisi vuotta. Tänään voin kiittää exää että hän otti tuon perheen jättäjän roolin ja tekemällä ratkaisun meidän molempien parhaaksi. Jomman kumman se täytyy tehdä minä en olisi pystynyt vaikka olin onneton siinä suhteessamme. Lapsille se ratkaisu ei ole ikinä hyvä. He eivät kärsineet väkivaltaisesta tai juoposta isästä ja äidistä. He eivät nähneet sitä ratkaisua oikeana niinkuin me vanhemmat. Ero oli itsekäs teko meiltä. Me olimme onnettomia vaan lapset eivät siinä olleet.
Eron j'lkeinen aika oli yhtä helvettiä sekä fyysisesti että henkisesti. En voinut käydä rauhassa eroa läpi kun arjen asiat oli hoidettava myös. Nyt yksin kun ennen oli kaksi.
No lapseni ovat nyt miltei aikuisia. Meillä on yhteishuoltajuus mutta vastuu ja lähihoito jäi siis minulle. MInä en olisi kestänyt lastekin menettämistä vaikka olinkin täysin voimaton äitinä. Katkeruus, suru, ikävä ja kaikki tunteet oli läpi käytävä ja ei voinut välttyä etteikö lapset olisi joutuneet siitä osallisiksi.. Hain apua eroryhmästä ja toivoisin että sinunkin exäsi voisi hakea. Se antaoi paljon ja kirjallisuus.
Ei koskaan ole myöhäistä.
Voisitko sinä saada jonkun teidän yhteisen tutun tai lähimmäisen lähestymään häntä?
Sinä et voi mennä ehdottelemaan eroryhmiä nyt hänelle kun katkeruus on jäänyt päälle. SE tavallaan pitää exäsi hengissä mutta lopulta tukehduttaa lopullisesti.
On totta ettei katkera äiti ole paras äiti lapsilleen eikä surullinen äiti.
Hän tuntee riittämättömyyttä vaikka tietäisikin että ero oli oikea ratkaisu. Sinä olet löytänyt uuden ja hän ei ole ehkä edes saanut siihen mahdollisuutta vielä? Missä välissä?
Minustakin tuo arki noin monen lapsen kanssa on raskasta kun samlla täytyisi surra. Joten arjen helpottaminen olisi hyvä juttu. jos voit viedä lapset jonnekkin tuulettumaan vähän niin, että ex pääsee jonnekkin. Tietenkin sovitusti jotta et sotke uutta suhdettasi tähän suohon ja pilaa sitä.
naisen kirjoittama katkeruus viesti, sanat laitettu miehen suuhun... läpinäkyvää... keksi parempi:
ex vaimon vika, jos se uupuu tuollaisen työtaakan alla 4 lasta joista 3 teiniä ja yksi pienempi, ja oma työssäkäynti päälle.
Sinä voit ottaa koko lauman omaan kotiisi asumaan, niin sillon huomaat kuinka ahkeria teinit ovat, omasta teini-iästäni muistan, ettei se koulu työ ja harrastukset niin kauheesti aina kiinostaneet.
Mikä autuus se uusi parisuhde on, kyllä moni mies miettii meneekö puolisoksi naisen kanssa jolla 4 alaikäistä muksua samassa osoitteessa, en minä ainaskaan menis.
Mistä sinä tiedät exäsi masennuksesta ,kun et kerran ole tekemisissä sen kaa.
Sinä olet isä hoida lapsesi äläkä valita ja ruikuta, tee jotain äläkä vaan mieti ja siirrä koko vastuuta exäsi niskoille.
Sinusta tuli sellainen olo kun luin kirjoitustasi.... että siellä laulaa samanlainen joka minulle on tuttu.....
Katkeruus.... joopa joo... Laitappa käsi sydämmelle ja vastaa itsellesi... Onko sinulla osuutta asiaan jos ex vaimosi olisi katkera..... jospa teitkin samat temput joita minä sain maistaa..... Halu tuli vain päästä mahdollisimman kauas... Kielii jo kun ette ole puhe väleissä.....
Voi sinua.... Nuku hyvin...