Iloa elämään

Olen pakostakin joutunut miettimään elämääni ja mitä oikeastaan tarvitsen ja mistä voin huoletta luopua.
Jäin työttömäksi vajaa vuosi sitten,töitä en ole saanut,paikkakunnalla on työttömiä tosi paljon,työnantajani oli suuri firma,joka siirsi toimintansa muualle.
Kun työt loppui,putosin "tyhjän päälle"harrastuksia ei ihmeesti ollut,omakotitalo antoi niitä kyllä kesäksi,mutta into puuttui..
Oli kova paikka mennä työvöimatoimistoon,mutta onneksi kohtelu siellä oli asiallista,kaikkea kun siitäkin on kuullut.
Koko se yhteisö katosi,ystävät oli työn mukana tulleita,ymmärrän hyvin eläkkeelle jäävää ihmistä jolla ei ole harrastuksia ja muuta "elämää "kun työ.
Elämä mullistui kertaheitolla,huolet kasvoi suuriksi,kun niitä yksin mietti,oli velkaa,nuori huollettavana,pelko miten pärjää,yöunet katosi,raskas väsymys vain painoi hartioita,en nähnyt enää mitään iloa missään.
Ystävät katosivat kuka minnekkin työn perässä,ja uusia suhteita en kyennyt solmimaan,työssäollessa en jaksanut illalla harrastaa täällä, joten tämä kaupunki on jäänyt vähän tuntemattomaksi.
Masennustahan se sitten oli ja sain lääkkeet,lääkäri totesi että aika monelle työn loppuminen tuo masennuksen,tulee asioita liian paljon kerralla.
Itselläni on viimeisten vuosien aikana ollut tosi kipeitä ja vaikeita asioita kestettävänä ja jatkettava oli elämää niiden kanssa,että surutyö niistä on jäänyt tekemättä,kaikki tuli kerralla työnmenetyksen myötä päälle.
Kaikki asiat mistä kannoin huolta ovat samanlaisina vieläkin,mutta olen pystynyt jättämään sen huolehtimisen vähemmälle.
Yritän ajatella että vaihe on mulle hyväksi,saan levätä,olin aivan loppu,menin jotain hullua oravanpyörää,vauhti vain kiihtyi.
Minun piti pärjätä lapseni kanssa,saada hälle koti ja asioita mitä muillakin lapsilla oli,avioero oli kipeä asia,halusin tavallaan näyttää että pärjään ja pärjäsinhän minä,mutta en ollutkaan niin vahva kun luulin.
Nyt nautin jo talven pakkasista,luonnon kauneudesta,hymystä tuntemattoman kasvoilla,pienet asiat tuo iloa,kokoan taas itseäni ihmiseksi,joka tuntee jotain.
Hyvää ja aurinkoista talvea kaikille!!
17125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Yksinään omakotitalossa harhaillen. Ystävyyssuhteetkin jäivät perheen jätettyä laivan.
No, kesällä myydään tämä rohjo, yksiöön kai muumioitumaan...

Äänestä
  • Näinhän siinä monasti käy,omalta osaltani ajattelen että yritän tämän talon pitää niin kauan kun mahdollista.
    Minulla on tunne että tukehdun tuolla kerrostalossa,helpollahan siellä pääsisi,ei ole pihatöitä,ei tarvi hakea puita ja lämmittää takkaa,kolata lumesta pihaa jne..
    Mutta silloin loppuu kaikki mielekäs touhu,onko se sitten hyvä niin?
    Haluan istua omalla portaalla saunan jälkeen kesällä..nautin näistä asioista,siksi sinnittelen..

    Äänestä

  • Haaviottunut kirjoitti:

    Näinhän siinä monasti käy,omalta osaltani ajattelen että yritän tämän talon pitää niin kauan kun mahdollista.
    Minulla on tunne että tukehdun tuolla kerrostalossa,helpollahan siellä pääsisi,ei ole pihatöitä,ei tarvi hakea puita ja lämmittää takkaa,kolata lumesta pihaa jne..
    Mutta silloin loppuu kaikki mielekäs touhu,onko se sitten hyvä niin?
    Haluan istua omalla portaalla saunan jälkeen kesällä..nautin näistä asioista,siksi sinnittelen..

    Täytyy vain keksiä jotain tilalle. Minä olen aina ollut kova lukemaan, sitä teen nytkin. Leivon ja annan lapsille kun käyvät, laittelen ruokaa kutsun syömään. Lenkkeilen, käyn kirjastossa lukemassa lehtiä, ostoksia, vaikka näyteikkunasellaisia. Teen käsitöitä, katson telkkua... kaikenlaista mielen ja mielialan mukaan.

    Asuin omakotitalossa jossa oli todella isot pihatyöt kesät talvet. Rivitalo olisi jonkinlainen välivaihtoehto, siihen vain ei ollut mahdollisuutta.

    Äänestä

Ja näitä eronneita riittää, jotka huomaavat oman heikkouden ja pärjäämisen vasta, kun talossa ei enää ole miestä. Useimmiten rahallisesti tilanne huononee, lapset kärsivät ja ei enää ole sitä läheistä ihmistä, jonka kanssa voi jakaa kaiken. Tämä kaikki sen vuoksi, että haluaa tavallaan näyttää että pärjää ;((

Äänestä
  • jonka kanssa voi jakaa kaiken, on tuiki harvinaista että erotaan. Turha syyllistää ihmisiä eroista, joiden syistä ei tiedä.

    Äänestä

  • 8+1 kirjoitti:

    jonka kanssa voi jakaa kaiken, on tuiki harvinaista että erotaan. Turha syyllistää ihmisiä eroista, joiden syistä ei tiedä.

    Olen samaa mieltä kanssasi, mitä tuohon toisen kanssa jakamisiin tulee...
    Joskus voi kuitenkin olla huomattavasti parempi erota, kuin jatkaa sellaista yhdessäoloa, josta ei tule mitään ja jossa tuntee voivansa pahoin. Kaikkinaiset syyllistämiset ovat huonoja asioita, kun ei tiedä kenenkään pariskunnan keskenäisiä oloja.

    Äänestä

  • Voi kun tietäisit mikä tuki ja turva ja kaiken jakaminen minulla oli avioliitossa,ajattelisit ehkä toisin.
    Se "näyttäminen" oli sitä,että saan lapsille kodin,jota heillä ei ole koskaan ollut,halusin paikan missä ei tarvi pelätä..
    Avioerosta on jo 11v.että yksi enää lapsista asuu minun luona,työn loppuminen pohjan vei kaikelta,siitä johtuvia nämä huolet oli,jotka kävi ylivoimaisiksi.

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi, mitä tuohon toisen kanssa jakamisiin tulee...
    Joskus voi kuitenkin olla huomattavasti parempi erota, kuin jatkaa sellaista yhdessäoloa, josta ei tule mitään ja jossa tuntee voivansa pahoin. Kaikkinaiset syyllistämiset ovat huonoja asioita, kun ei tiedä kenenkään pariskunnan keskenäisiä oloja.

    Pamputtaa... Vaikka luvattomastikin.

    Itselleni oli avioero oli mahdoton ajatus. Lasten vuoksi piti jaksaa.
    En tiedä olinko oikeassa, nythän tämäkin ruljanssi on tarpeeton.

    Äänestä

  • handek kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että en ymmärtänyt kommenttiasi. Oliko se tarkoitettu minulle, vai jollekin toiselle?

    Kirjoituksesi ei stemmaa aikaisempien kirjoitustesi kanssa ja siksi tässä mietin, että onku alkujaan olevat kirjoitukset ne oikeat ja myöhemmät väärät, vai toisinpäin. Vielä kolmantena vaihtoehtona on se, että ihan oikeita-oikeita asioita elämästään et ole ylipäätään tahtonut sanoa. Mikä ei tietenkään ole pakkokaan, jos ei tahdo.

    Otsikkosi ja alkuosa kirjoituksestasi ihmetyttää sen verran, että tahtoisin selvennyksen siihen. Jos mahdollista. Saattaa olla, että ymmärsin sen aivan väärin, mutta se millä tavalla sen ymmärsin, aiheuttaa sen, että loukkaannuin siitä kovasti.

    Yksinhuoltajan valitusta kirjoittajalle.
    En osaa kai tätä osoittaa oikealle kirjoittajalle,kun meni ihan väärin.
    En halua loukata ketään,toivottavasti tämä nyt selvisi?

    Äänestä

  • Haavoittunut kirjoitti:

    Yksinhuoltajan valitusta kirjoittajalle.
    En osaa kai tätä osoittaa oikealle kirjoittajalle,kun meni ihan väärin.
    En halua loukata ketään,toivottavasti tämä nyt selvisi?

    Täytyy tästä kait lähteä pienelle kävelylenkille, kun nyt tuntuu siltä että en kertakaikkisesti ymmärrä mistään mitään. Raikas ulkoilma varmaankin selventää höperyyttäni.
    Mistäs sinä tiedät, kenelle kommentti oli tarkoitettu, jos "Haavoittunut"-nimimerkki ei sitä kirjoittanut, vaan ihan toinen nimimerkki? Vai oletko sinä myös toinen nimimerkki?
    Kummallisia asioita. Ei olisi pitänyt kommentoida mitään koko ketjuun.
    Olisin tahtonut saada vastauksen Handelta, jos kerran Handelle oman kysymykseni tein.
    Mutta olkoot.

    Ei tää sinnuu takoita millää tavalla.
    Tietysti voihan näinkin ajatella:)))
    Lähinnä keskittyy sekoiluun 70- luvun hölmöilyihin.

    Tekulaisina "fiksuina" käytiin pyytämässä torin laidalta poliisilta pamppua.
    Taisin siitä muutaman iskun saadakin.
    Mikä oli minulle aivan oikein.

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että en ymmärtänyt kommenttiasi. Oliko se tarkoitettu minulle, vai jollekin toiselle?

    Kirjoituksesi ei stemmaa aikaisempien kirjoitustesi kanssa ja siksi tässä mietin, että onku alkujaan olevat kirjoitukset ne oikeat ja myöhemmät väärät, vai toisinpäin. Vielä kolmantena vaihtoehtona on se, että ihan oikeita-oikeita asioita elämästään et ole ylipäätään tahtonut sanoa. Mikä ei tietenkään ole pakkokaan, jos ei tahdo.

    Otsikkosi ja alkuosa kirjoituksestasi ihmetyttää sen verran, että tahtoisin selvennyksen siihen. Jos mahdollista. Saattaa olla, että ymmärsin sen aivan väärin, mutta se millä tavalla sen ymmärsin, aiheuttaa sen, että loukkaannuin siitä kovasti.

    että tulevatko vastaukset kaikilla kolmella tavalla varmasti oikeisiin kohtiin. (viestien esitystapa)

    Semmonen 'vääryys' uudessa systeemissä on, että komennolla jos haluat katsoa 'lue käyttäjän viestit', niin ne ainakin tulee väärin kai noilla viimeisillä avaustavoilla. Tulee siis aloittajan viestit, ei sen jonka kohdalta katsoit.

    Olenko oikeassa?
    Älkää antako tämän häiritä mitenkään. Satuin vain tässä muistamaan ja halusin testata.

    Luulen että tulevat joka tyylillä samaan eli oikein.
    Itse luen aina tuolla ykkösvaihtoehdolla ja sekin pitää joka kerta kun tuun, erikseen klikata auki.

    Äänestä

  • Test-aaja kirjoitti:

    tuolla ekalla tavalla katsottuna. Siinä jos klikkaat rekatulta katso käyttäjän viestit, niin tulee ketjun aloittajan viestit, ei sen jonka kohdalta myöhemmin ketjussa halusit katsoa.

    Meni ihan sekavaksi. Mutta halusin testata tuota vastaustapaa toimiiko se aina oikein. Sorri pieni häiriö tässä välissä :))

    Ettehän te noita hakuje tee tai tartte ;)))

    Äänestä

  • Test-aaja kirjoitti:

    että tulevatko vastaukset kaikilla kolmella tavalla varmasti oikeisiin kohtiin. (viestien esitystapa)

    Semmonen 'vääryys' uudessa systeemissä on, että komennolla jos haluat katsoa 'lue käyttäjän viestit', niin ne ainakin tulee väärin kai noilla viimeisillä avaustavoilla. Tulee siis aloittajan viestit, ei sen jonka kohdalta katsoit.

    Olenko oikeassa?
    Älkää antako tämän häiritä mitenkään. Satuin vain tässä muistamaan ja halusin testata.

    Luulen että tulevat joka tyylillä samaan eli oikein.
    Itse luen aina tuolla ykkösvaihtoehdolla ja sekin pitää joka kerta kun tuun, erikseen klikata auki.

    on osoitettu, ota tuolta ketjun ensimmäisen viestin oikealta puolelta, se ensimmäinen porraskuvio.
    Sillä lailla näet kuka on vastannut kenellekin.
    Näet vastaukset puumuodossa

    Äänestä

  • handek kirjoitti:

    Ei tää sinnuu takoita millää tavalla.
    Tietysti voihan näinkin ajatella:)))
    Lähinnä keskittyy sekoiluun 70- luvun hölmöilyihin.

    Tekulaisina "fiksuina" käytiin pyytämässä torin laidalta poliisilta pamppua.
    Taisin siitä muutaman iskun saadakin.
    Mikä oli minulle aivan oikein.

    Hyvä on, asia selvä.
    Taisin ymmärtää väärin.
    Kiitos vastauksestasi.

    Äänestä

  • Anjaniina kirjoitti:

    on osoitettu, ota tuolta ketjun ensimmäisen viestin oikealta puolelta, se ensimmäinen porraskuvio.
    Sillä lailla näet kuka on vastannut kenellekin.
    Näet vastaukset puumuodossa

    kuten kerroin. Se on se vanha hyvä tyyli, muuta en osaakaan :)
    Meni vähän off-topic nämä. Jospa koetan kuin äkkiä poistavat.
    Ei minulla ongelmia kunhan testasin.

    Tuo 'käyttäjän viestien' näyttö on pielessä joka tapuaksessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Haavoittunut kirjoitti:

Olen pakostakin joutunut miettimään elämääni ja mitä oikeastaan tarvitsen ja mistä voin huoletta luopua.
Jäin työttömäksi vajaa vuosi sitten,töitä en ole saanut,paikkakunnalla on työttömiä tosi paljon,työnantajani oli suuri firma,joka siirsi toimintansa muualle.
Kun työt loppui,putosin "tyhjän päälle"harrastuksia ei ihmeesti ollut,omakotitalo antoi niitä kyllä kesäksi,mutta into puuttui..
Oli kova paikka mennä työvöimatoimistoon,mutta onneksi kohtelu siellä oli asiallista,kaikkea kun siitäkin on kuullut.
Koko se yhteisö katosi,ystävät oli työn mukana tulleita,ymmärrän hyvin eläkkeelle jäävää ihmistä jolla ei ole harrastuksia ja muuta "elämää "kun työ.
Elämä mullistui kertaheitolla,huolet kasvoi suuriksi,kun niitä yksin mietti,oli velkaa,nuori huollettavana,pelko miten pärjää,yöunet katosi,raskas väsymys vain painoi hartioita,en nähnyt enää mitään iloa missään.
Ystävät katosivat kuka minnekkin työn perässä,ja uusia suhteita en kyennyt solmimaan,työssäollessa en jaksanut illalla harrastaa täällä, joten tämä kaupunki on jäänyt vähän tuntemattomaksi.
Masennustahan se sitten oli ja sain lääkkeet,lääkäri totesi että aika monelle työn loppuminen tuo masennuksen,tulee asioita liian paljon kerralla.
Itselläni on viimeisten vuosien aikana ollut tosi kipeitä ja vaikeita asioita kestettävänä ja jatkettava oli elämää niiden kanssa,että surutyö niistä on jäänyt tekemättä,kaikki tuli kerralla työnmenetyksen myötä päälle.
Kaikki asiat mistä kannoin huolta ovat samanlaisina vieläkin,mutta olen pystynyt jättämään sen huolehtimisen vähemmälle.
Yritän ajatella että vaihe on mulle hyväksi,saan levätä,olin aivan loppu,menin jotain hullua oravanpyörää,vauhti vain kiihtyi.
Minun piti pärjätä lapseni kanssa,saada hälle koti ja asioita mitä muillakin lapsilla oli,avioero oli kipeä asia,halusin tavallaan näyttää että pärjään ja pärjäsinhän minä,mutta en ollutkaan niin vahva kun luulin.
Nyt nautin jo talven pakkasista,luonnon kauneudesta,hymystä tuntemattoman kasvoilla,pienet asiat tuo iloa,kokoan taas itseäni ihmiseksi,joka tuntee jotain.
Hyvää ja aurinkoista talvea kaikille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu