Itsekin meinasin ryhtyä, mutta harkitsin ettei se ole minua kiinnostavaa työtä, kun olin tehnyt aina konttorityötä. Tapahtui Riihimäellä muutama vuosi sitten: Olin ollut työttömänä ja "työharjoittelukursseilla". Työharjoittelu tuntui alentavalta vuosikausien työuran jälkeen. Sanoin työvoimatoimistossa sen kerran niin pontevasti, että virkailija tiuskaisi: "Minä annan sinulle työtä. Näytät tämän paperin siellä ja sanot että työvoimatoimistosta lähetettiin." Varmaan joku toinen olisi innoissaan poiminut sairaanhoitajan sijaisuuden, ja jatko olikin ollut helppoa kun olisi saanut työtodistuksen!
Kyllä vähän kaduttaa että en lähtenyt kokeilemaan, vaan tunnustin ettei ollut alasta hajuakaan. Virkailija sanoi että oli antanut työn alani numeron perusteella ja oli katsonut numeron väärin.
Kyllä vähän kaduttaa että en lähtenyt kokeilemaan, vaan tunnustin ettei ollut alasta hajuakaan. Virkailija sanoi että oli antanut työn alani numeron perusteella ja oli katsonut numeron väärin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.