Todellisuudessa kouluväkivaltaa

Hiljattain Hesarikirjoitus vaatii kärkkäästi sanan "koulukiusaaminen" vaihtamista yleisessä kielenkäytössä kuvaavampaan muotoon. Kirjoittajan mukaan kyse on kouluväkivallasta, ei -kiusaamisesta.

Kirjoittaja oli oikeassa. "Kiusaaminen" on lähellä sanaa "kiusoitteleminen", joka ei yhtään kuvaa sitä, mitä tämä ilmiö kouluissa todella pitää sisällään! Ihmiset harrastavat raakaa ja julmaa henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä ja väkivaltaa. Sitä tapahtuu myös koulussa. Paljon. Hyvinkin paljon. Siksi kiusoittelu tai kiusaaminen eivät ole kuvaavia termejä, ne taitavat kuultaa menneisyydestä, ajalta jolloin ihmiset eivät ottaneet lapsien kärsimyksiä tosissaan muissakaan asiayhteyksissä. Nykyään suhtautumiset ja asenteet ovat sikäli sentään paremmalla mallilla, että koulukiusaamiskysymys on enemmän tapetilla, joten koulukiusaaminen todella HUUTAEN VAATII että se muutettaisiin sanana pätevään muotoon: kysehän on samasta ilmiöstä kuin perheväkivallassa, ihmisen ihmiselle tekemässä vääryydestä.

Niin. Koulussa on oppilaita, joiden elämä on ahdistusta ja kestämätöntä kriisiä koko koulupäivän ja koko koulupäivän ulkopuolisen ajankin. Ihmisarvon polkemista, verta, kyyneleitä, vihaa ja häpeää. Ei se ihmiselle hyvää tee. Jos kutsumme tällaista elämää "kiusaamisen" värittämäksi, suhtaudumme liian kepeästi siihen, mihin meidän tulisi suhtautua kaikin tavoin ennaltaehkäisten.

Muutama tekijä tekee vielä kouluväkivallasta monia muita väkivallan muotoja pahempaa ja seurauksellisempaa:

- Kriittinen ikä (lapsuus & nuoruus) - varsinkin psykologisten kehitystehtävien aikaan osuva kiusaaminen voi olla todella ongelmallista mielenterveydellisen tulevaisuuden kannalta

- Kouluväkivalta laskee numeroita, mikä vähentää mahdollisuuksia hyviin kouluihin pääsemiseen, ja se edelleen hyvän elämän mahdollisuuksia.

- Koulu on sosiaalinen verkosto, jossa ihminen luo käsitystä itsestään. Oppilas joka ala-asteen luokassa luokitellaan noloksi, rumaksi tai friikiksi voi omaksua tämän kuvan identiteetikseen pitkäksi ajaksi.

- Sanotaan, että koulu on lapsen työpaikka. Koulu on velvollisuus, siitä ei voi kieltäytyä. Siellä on siis pakko käydä, jollei toisin järjestele. Se on väkisinkin jonkinlainen elämänsisältö kaikille. Mitä jos se on elämän kamalinta aikaa? Koulu on niin hallitseva osa lapsen ja nuoren elämää, että SIELLÄ tapahtuva väkivalta on sata kertaa raskaampaa kuin vapaaehtoisen harrastuksen piirissä tapahtuva. Kotiopetukseen siirtäminen voi olla lapsen eristämistä, se ei todellakaan ole mikään ratkaisu kouluväkivaltaan.

Mikä on ratkaisu? Se, että koulu huolehtii ettei sitä tapahdu. Asiaa ei saa sysätä yksin opettajien harteille, vana hitto vie vaikka palkallisten järjestyksenvalvojien niskaan! Koulun tulee olla turvallinen kaikille, mitä se ei todellakaan ole.