Hei, kerron tositarinan. Se kertoo minusta ja tytöstä joka särki sydämmeni ja samalla kysyn kuinka voisin unohtaa menneet ja siirtyä eteenpäin elämässäni. Nyt kerron.
Oli vuosi 2008, Toukokuu. Olin luokalla 7. Yläasteelle oli tullut uusi tyttö. Kun näin hänet valitunnilla ajattelin heti: "Hyi vittu mikä läski!" ja käänsin katseeni pois. Seuraavilla välitunnilla näin hänet itkemässä hiljaa maassa. Menin hänen luokseen ja pilkkasin häntä. Minussa ei ollut silloin tunteita viellä. Olin kamala ja kylmä mieleltäni. Tyttö juoksi itkien pois. Ja naurahdin hieman ja istuin samalle paikalle jossa hän oli ollut. "Asiaa!" huusi vierestä katsonut hoppari jengi. Koulupäivä kului rauhallisesti kunnes tuli kuvaamataidon opettaja vastaan. Hän antoi minulle lapun kuvataide kerhoon. Otin lapun ja pistin reppuun. Kotona lappu jäi pöydälleni kun menin pelaamaan tietokoneelle. Äiti tuli huoneeseen ja otti lapun. Lopulta kävi niin että hän sai minut ilmoitetuksi mukaan sillä en perustellut kantaani hyvin. Kerho olisi illalla ja tulin sinne. Siellä oli sama tyttö. Kerhossa aloitimme työt, ja tyttö yritti tulla auttamaan minua mutta hylkäsin hänet ja olin ilkeä. Tein työt loppuun ja menin kotiin suoraa päätä syömään ja nukkumaan. Aamulla tein läksyt ja rynnin kouluun juuri ajoissa.
Tuli jälleen valitunti ja tyttö oli taas siellä. Hän katsoi minua tauotta vihreillä silmillään. Tunsin kuinka minulle tuli epämukava olo ja kuinka en pystynyt olemaan katsomatta häntä. Lopulta näytti siltä että minun oli pakko mennä katsomaan häntä. Kysyin että miksi hän katsoo minua ivallisella sävylläni. Tyttö näytti minulle keskisormea ja potkaisi haarojen väliin varoittamatta. Ulvahdin ja minun oli pakko mennä maahan.
"Antaas nyt pojan selittää mikä mussa on vikana, sun ei kannattais uhota vuotta vanhemmille tytöille"
Selitin tytölle suoraan kuinka oksettavalta hän näytti minusta. Tyttö ei sanonut mitään. Yhtäkkiä hän alkoi vain kertoa itsestään. Hän alkoi kertoa minulle kuinka vaikeaa hänen elämä on. Hän kertoi kuinka kukaan ei rakastanut häntä vaan tahtoi kuolla pois. Hän veti minut luokseen joka päivä kertoakseen itsestään uuden asian. Viimeisenä koulupäivänä hän pisti minut puhumaan. Hän kysyi miten elin. Kun kerroin kuinka helppoa elämäni on. Tunsin ensi kertaa valtavaa häpeää. Tajusin kuinka pieniä omat ongelmani ovat. Koulun loputtua hän seisoi todistus kädessä minua vastassa käytävällä. Hän halasi minua, antoi minulle kortin. Vei minut ulos. Olin iloinen oikeasti, en vahingoniloinen. Olin myös hämmentynyt. Hän vei minut kaupungille yöhön asti. Hän sanoi silloin: "Enhän minä niin kamala ole, enhän?" nyökkäsin ja yhtäkkiä olin hänen sykeilyssään. "Oltaisiinko ystäviä?" hän nyökkäsi minulle. Olin niin iloinen. Vietimme yön kokonaan kertomalla toisiemme harrastuksia ja ajatuksia. Yli puolen vuoden mittaan meistä tuli parhaat ystävät ikinä. Minä rakastuin häneen. Hän opetti minulle mitä oikea rakastaminen tarjoittaa ja herätti tunteeni eloon. Sitten, jouluna. Vein hänet ulos ja pyysin häntä menemään yhteen minun kanssani. Hän katsoi vaisusti maahan ja kieltäytyi. Hän vei minut syrjemmälle ja kertoi että oli ollut erään pojan kanssa yhdessä kaksi vuotta. Olin järkyttynyt ja täysin hämmästynyt. Halasin häntä ja aloin vain itkeä. En pystynyt uskomaan että se oli totta. Lopulta sain koottua hieman itseäni ja menimme kotiin. Itkin suihkussa ja kaikkialla missä ilkeät vanhempani jotka olivat kasvattaneet minut kovaksi eivät voisi kuulla minua. En saanut kuin vähän painajaisia yöllä ja itkin niiden takia. En voinut hyväksyä sitä asiaa. Tyttö lähetti minulle viestin että se oli hänen tapa suojata itseään että hän näyttäisi mahdollisimman tavalliselta. Juoksin kotoa hänen luokseen ja sovimme asioita. Hän sai minut rauhoitettua. Ystävyytemme korjatui lopulta entistä ehommaksi. Siinä tarinalleni lopetus. Mietin yhä kuinka voisin unohtaa. Mielessäni ei ole ketään muuta vaikka minulla on nyt muitakin ystäviä. En ole vielläkään unohtanut. Itken aina välillä hänen takia ja sen mitä hän on saanut elämältä kokea. Auttakaa minua kiitos!
Oli vuosi 2008, Toukokuu. Olin luokalla 7. Yläasteelle oli tullut uusi tyttö. Kun näin hänet valitunnilla ajattelin heti: "Hyi vittu mikä läski!" ja käänsin katseeni pois. Seuraavilla välitunnilla näin hänet itkemässä hiljaa maassa. Menin hänen luokseen ja pilkkasin häntä. Minussa ei ollut silloin tunteita viellä. Olin kamala ja kylmä mieleltäni. Tyttö juoksi itkien pois. Ja naurahdin hieman ja istuin samalle paikalle jossa hän oli ollut. "Asiaa!" huusi vierestä katsonut hoppari jengi. Koulupäivä kului rauhallisesti kunnes tuli kuvaamataidon opettaja vastaan. Hän antoi minulle lapun kuvataide kerhoon. Otin lapun ja pistin reppuun. Kotona lappu jäi pöydälleni kun menin pelaamaan tietokoneelle. Äiti tuli huoneeseen ja otti lapun. Lopulta kävi niin että hän sai minut ilmoitetuksi mukaan sillä en perustellut kantaani hyvin. Kerho olisi illalla ja tulin sinne. Siellä oli sama tyttö. Kerhossa aloitimme työt, ja tyttö yritti tulla auttamaan minua mutta hylkäsin hänet ja olin ilkeä. Tein työt loppuun ja menin kotiin suoraa päätä syömään ja nukkumaan. Aamulla tein läksyt ja rynnin kouluun juuri ajoissa.
Tuli jälleen valitunti ja tyttö oli taas siellä. Hän katsoi minua tauotta vihreillä silmillään. Tunsin kuinka minulle tuli epämukava olo ja kuinka en pystynyt olemaan katsomatta häntä. Lopulta näytti siltä että minun oli pakko mennä katsomaan häntä. Kysyin että miksi hän katsoo minua ivallisella sävylläni. Tyttö näytti minulle keskisormea ja potkaisi haarojen väliin varoittamatta. Ulvahdin ja minun oli pakko mennä maahan.
"Antaas nyt pojan selittää mikä mussa on vikana, sun ei kannattais uhota vuotta vanhemmille tytöille"
Selitin tytölle suoraan kuinka oksettavalta hän näytti minusta. Tyttö ei sanonut mitään. Yhtäkkiä hän alkoi vain kertoa itsestään. Hän alkoi kertoa minulle kuinka vaikeaa hänen elämä on. Hän kertoi kuinka kukaan ei rakastanut häntä vaan tahtoi kuolla pois. Hän veti minut luokseen joka päivä kertoakseen itsestään uuden asian. Viimeisenä koulupäivänä hän pisti minut puhumaan. Hän kysyi miten elin. Kun kerroin kuinka helppoa elämäni on. Tunsin ensi kertaa valtavaa häpeää. Tajusin kuinka pieniä omat ongelmani ovat. Koulun loputtua hän seisoi todistus kädessä minua vastassa käytävällä. Hän halasi minua, antoi minulle kortin. Vei minut ulos. Olin iloinen oikeasti, en vahingoniloinen. Olin myös hämmentynyt. Hän vei minut kaupungille yöhön asti. Hän sanoi silloin: "Enhän minä niin kamala ole, enhän?" nyökkäsin ja yhtäkkiä olin hänen sykeilyssään. "Oltaisiinko ystäviä?" hän nyökkäsi minulle. Olin niin iloinen. Vietimme yön kokonaan kertomalla toisiemme harrastuksia ja ajatuksia. Yli puolen vuoden mittaan meistä tuli parhaat ystävät ikinä. Minä rakastuin häneen. Hän opetti minulle mitä oikea rakastaminen tarjoittaa ja herätti tunteeni eloon. Sitten, jouluna. Vein hänet ulos ja pyysin häntä menemään yhteen minun kanssani. Hän katsoi vaisusti maahan ja kieltäytyi. Hän vei minut syrjemmälle ja kertoi että oli ollut erään pojan kanssa yhdessä kaksi vuotta. Olin järkyttynyt ja täysin hämmästynyt. Halasin häntä ja aloin vain itkeä. En pystynyt uskomaan että se oli totta. Lopulta sain koottua hieman itseäni ja menimme kotiin. Itkin suihkussa ja kaikkialla missä ilkeät vanhempani jotka olivat kasvattaneet minut kovaksi eivät voisi kuulla minua. En saanut kuin vähän painajaisia yöllä ja itkin niiden takia. En voinut hyväksyä sitä asiaa. Tyttö lähetti minulle viestin että se oli hänen tapa suojata itseään että hän näyttäisi mahdollisimman tavalliselta. Juoksin kotoa hänen luokseen ja sovimme asioita. Hän sai minut rauhoitettua. Ystävyytemme korjatui lopulta entistä ehommaksi. Siinä tarinalleni lopetus. Mietin yhä kuinka voisin unohtaa. Mielessäni ei ole ketään muuta vaikka minulla on nyt muitakin ystäviä. En ole vielläkään unohtanut. Itken aina välillä hänen takia ja sen mitä hän on saanut elämältä kokea. Auttakaa minua kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
tarinasi oli ihana, mutta ettekö voi jutella. Luulin tarinan alun perusteella, että hän tykkäsi, mutten itsekkään ole varma. Toivottavasti joku muu osaa auttaa. Voimia!
Olemmehan me toki puhuneet...hän huomasi että minä en ollut oikein kunnossa. Asiat selvisivät silloin. Ainakin luulin niin, mutta aina kun lähden hänen luota täytyn surulla