>> Oikeusministeriö on pyytänyt EOK:lta lausuntoa lainsäädännön kehittämisestä aiheesta: Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuus ja valvonta
EOK on melko epeli. Sillä alkaa olla jo nimeä ja vaikutusvaltaa.
--
EOK oli myös ainoa ulkopuolinen taho, joka näki WinCapitan esitutkinnassa jotakin hämärää. Muut tahot olivat, ja osa typerimmistä on edelleen, kuin silmälaput silmillä laukkaavat tammat. WinCapitan jäsenistö ja EOK hyötyvät toisistaan, se on aivan selvä.
Moni on arvostellut sitä, että EOK on iskenyt WinCapitan kanssa kirveensä kiveen, ja menossa olisi joutsenlaulu. Se on täysin väärä käsitys. Ensinnäkin, WC-jäsenistön muisti on kollektiivinen ja pitkä. Jäsenistö ei varmuudella unohda hyvin tehtyä työtä. Toiseksi, koska EOK on katsonut, että jäsenistön oikeusturvaa on loukattu, EOK on pistänyt itsensä täysin likoon. Riippumatta siitä, onko kyseessä ollut rikollinen tai rehellinen sijoitustoiminta. EOK on ryhtynyt juuri siihen työhön, minkä takia se on olemassa. Olisiko EOK:n pitänyt luopua tapauksesta oikopäätä, ja keskittyä helpompiin tapauksiin, joissa voisi "voittaa" 110-%:lla varmuudella? No ei olisi pitänyt, sehän olisi rikkonut oman periaatteensa.
Eikö olisikin erikoista, että EOK ryhtyisi toimimaan tuomarina case WinCapitassa? No olisi. EOK on vain tuonut julki näkemyksiään ja jäsenistön ja pääepäillyn näkemyksiä asiassa. Ainoana tahona Suomessa EOK on puuttunut virheisiin ja omituisuuksiin, joita (myös) se on nähnyt esitutkinnassa - siis jäsenistön lisäksi. Kuka uskaltaa väittää, että se ei ole arvokasta työtä? Diktatuureihin kuuluu toisenlainen menettely. Diktatuureissa kuljetaan silmälaput silmillä. EOK kulkee palomiehen tavoin tulta päin, ilman merkkiäkään pelosta. On helppo kulkea, kun tietää oikeuden ja totuuden kulkevan rinnalla.
EOK:n arvostelijat puhuvat vastoin parempaa tietoaan. Arvostelijoiden perinteinen tavoite on tietenkin saattaa ensin kohteensa naurunalaiseksi, ja ellei se onnistu, sen jälkeen yrittää syyllistää kohteensa valehtelijoiksi. Tuo taktiikka on ollut havaittavissa jo kuukausia tälläkin foorumilla. Kuten jo nähtyä, kumpikaan taktiikoista ei tule puremaan, ja EOK etenee voitokkaasti valitsemallaan tiellä.
EOK on melko epeli. Sillä alkaa olla jo nimeä ja vaikutusvaltaa.
--
EOK oli myös ainoa ulkopuolinen taho, joka näki WinCapitan esitutkinnassa jotakin hämärää. Muut tahot olivat, ja osa typerimmistä on edelleen, kuin silmälaput silmillä laukkaavat tammat. WinCapitan jäsenistö ja EOK hyötyvät toisistaan, se on aivan selvä.
Moni on arvostellut sitä, että EOK on iskenyt WinCapitan kanssa kirveensä kiveen, ja menossa olisi joutsenlaulu. Se on täysin väärä käsitys. Ensinnäkin, WC-jäsenistön muisti on kollektiivinen ja pitkä. Jäsenistö ei varmuudella unohda hyvin tehtyä työtä. Toiseksi, koska EOK on katsonut, että jäsenistön oikeusturvaa on loukattu, EOK on pistänyt itsensä täysin likoon. Riippumatta siitä, onko kyseessä ollut rikollinen tai rehellinen sijoitustoiminta. EOK on ryhtynyt juuri siihen työhön, minkä takia se on olemassa. Olisiko EOK:n pitänyt luopua tapauksesta oikopäätä, ja keskittyä helpompiin tapauksiin, joissa voisi "voittaa" 110-%:lla varmuudella? No ei olisi pitänyt, sehän olisi rikkonut oman periaatteensa.
Eikö olisikin erikoista, että EOK ryhtyisi toimimaan tuomarina case WinCapitassa? No olisi. EOK on vain tuonut julki näkemyksiään ja jäsenistön ja pääepäillyn näkemyksiä asiassa. Ainoana tahona Suomessa EOK on puuttunut virheisiin ja omituisuuksiin, joita (myös) se on nähnyt esitutkinnassa - siis jäsenistön lisäksi. Kuka uskaltaa väittää, että se ei ole arvokasta työtä? Diktatuureihin kuuluu toisenlainen menettely. Diktatuureissa kuljetaan silmälaput silmillä. EOK kulkee palomiehen tavoin tulta päin, ilman merkkiäkään pelosta. On helppo kulkea, kun tietää oikeuden ja totuuden kulkevan rinnalla.
EOK:n arvostelijat puhuvat vastoin parempaa tietoaan. Arvostelijoiden perinteinen tavoite on tietenkin saattaa ensin kohteensa naurunalaiseksi, ja ellei se onnistu, sen jälkeen yrittää syyllistää kohteensa valehtelijoiksi. Tuo taktiikka on ollut havaittavissa jo kuukausia tälläkin foorumilla. Kuten jo nähtyä, kumpikaan taktiikoista ei tule puremaan, ja EOK etenee voitokkaasti valitsemallaan tiellä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
... silmäätekevän strategian mukaan niin pitänyt mennäkin. Ja sitten tulee se kuolinisku.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8760703/41987986
Ja mitaan ette voi...
EOK:sta ja sen tavasta hoitaa WinCapita-asiaa?
Ellei EOK asiaa hoitaisi, niin mikä järjestö olisi ollut parempi hoitamaan sitä? Pitäisikö asiaa olla hoitamatta?
Eihän kukaan yksittäinen lakimies ole oikea taho yksin hoitamaan tuhannen tai 10.000 jäsenen asiaa.
Mitä mieltä olet Kailajärven viimeisestä tiedotteesta suhteessa viranomaisen tekemisiin? Uskotko häntä vai väitätkö häntä valehtelijaksi?
Oletko täysin tyytyväinen viranomaisen toimintaan Wincapita-asiassa?
Hannu Kailajärven tiedote 10.1.2010
Faktatietoa WinCapitasta
Olen pakotettu antamaan vastineeni toimittajien eri medioissa esittämiin tulkintoihin liittyen case WinCapitaan..
WinCapitan jäsenistössä väärinkäytöksiä
Olen kertonut tutkijoille ja tutkinnanjohtajalle väärinkäytöksistä, joita tapahtui WinCapitan jäsenistön keskuudessa. Suoritin ennen sivuston sulkeutumista sisäistä tutkintaa esille tulleista väärinkäytöksistä ja informoin tästä myös jäsenistöä. Järjestelmässä oli ollut alusta alkaen virhe, jota hyväksikäyttämällä jäsen pystyi luomaan itselleen tyhjästä lisenssiosuuksia ja myymään näitä pörssissä. Yksi tutkinnan alla olleista jäsenistä oli luonut itselleen n. 200.000 lisenssiosuutta ja myynyt nämä pörssissä n. 2 miljoonalla eurolla siirrellen varoja useille muille jäsenille. Kyseisen jäsenen tuttavakseen mainitsema poliisi oli osaltaan selvittämässä tuolloin asiaa.
KRP:llä ei ole ollut minkäänlaista mielenkiintoa tällaisten WinCapitan sisällä tapahtuneiden väärinkäytösten selvittämiseksi, vaikka olen asiaa useasti esittänyt selvitettäväksi. Tutkinta jäi tältäkin osin osaltani kesken, kun sivusto sulkeutui. En osaa arvioida kuinka paljon ja missä laajuudessa tällaisia väärinkäytöksiä on WinCapitan toiminnan aikana ollut.
Onko luvattu 400% tuottoa vai ei?
Median jatkuvasti väittämiä 400%:n tai muitakaan tuottolupauksia ei ole minun, eikä WinCapitan toimesta, koskaan annettu. Olen kirjeessäni kertonut, että en käynyt todellista valuuttakauppaa, koska tällaisia väitteitä esitettiin jatkuvasti.
Olen antanut lehdistötiedotteen syksyllä 2007, jossa kerron, että jäsenistön varoilla ei käyty valuuttakauppaa.
Onko väärän mielikuvan omaksuminen ja esittäminen perustana jäsenistöön kohdistuville petossyytteille ja heidän leimaamiselleen rikollisiksi?
Väärän ja virheellisen tulkinnan tekeminen on sinänsä inhimillistä ja tällaista tapahtuu jatkuvasti eri tahoilla ihmisten keskuudessa, ihmisten luomissa järjestelmissä, mutta suoranaisten valheiden esittäminen voidaan jo tulkita rikolliseksi toiminnaksi. Väärä ymmärrys ja tällaisen ymmärryksen esittäminen ei tee kenestäkään rikollista. Jäsenistöön kohdistetut petosepäilyt esitutkinnan ja syyttäjän toimesta ovat tältä osin vailla pohjaa.
Hannu Kailajärvi
Kaikki on vain suurta väärinkäsitystä, mutta 400% varmuudella jäsenten puolesta ei ole koskaan luvattu tehdä valuuttakauppaa.
Noinkos se ihan aikuisten oikeasti menikin ????????
hoitanee petoksen kohteeksi joutuessaan oman asiansa. Eli ilmoittaa poliisille joutuneensa mahdollisesti petoksen kohteeksi. Tässä tapauksessa yleinen syyttäjä vielä hoitelee rikosilmoituksen tehneiden puolesta syyttämisen. Asianajajia löytyy kyllä, jos siihen tarvetta tuntee.
Ei yhden eikä kolmenkaan juristin tarvitse koko laumaa hoidella.
"Mitä mieltä sinä olet EOK:sta ja sen tavasta hoitaa WinCapita-asiaa?"
- Jos viimeaikaiset tiedot pitäisivät paikkansa kuten vaikuttaisi, hyvä ja kannatettava idea olisi kaapattu tavoitteiltaan hyvin epämääräiseen toimintaan. WinCapita-asian hoito olisi yksi esimerkki tästä.
"Ellei EOK asiaa hoitaisi, niin mikä järjestö olisi ollut parempi hoitamaan sitä? Pitäisikö asiaa olla hoitamatta?"
- Miksi tuo olisi järjestöasia? Ei ole kyse ammattiyhdistystoiminnasta vaan Suomen suurimmasta talousrikosepäilystä. Sellaisia asioita hoitavat parhaiten kullekin epäillylle erikseen nimetyt asianajajat.
"Eihän kukaan yksittäinen lakimies ole oikea taho yksin hoitamaan tuhannen tai 10.000 jäsenen asiaa."
- Ei niin. Näin laajassa jutussa yksi henkilö ei pysty hoitamaan kovin monen epäillyn asiaa eikä varsinkaan asemaltaan vastakkaisten henkilöiden intressejä. Mutta eikös tuossa ole noin pyritty menettelemään?
"Mitä mieltä olet Kailajärven viimeisestä tiedotteesta suhteessa viranomaisen tekemisiin? Uskotko häntä vai väitätkö häntä valehtelijaksi?"
- En väitä kyseisen rikoksista epäillyn henkilön mielipidekirjoituksesta mitään. Todennetut faktat ratkaiskoot. Niiden puutteessa mölyt pysykööt mahassa.
"Oletko täysin tyytyväinen viranomaisen toimintaan Wincapita-asiassa? "
- Pääosin olen. Korjattavaa/parannettavaa voi olla, ja ehkä joltain osin on menetelty jopa moitittavasti. Varmasti en mene tuota sanomaan, koska en tunne faktoja. Tunnetko muuten sinä?
"Arvostelijoiden perinteinen tavoite on tietenkin saattaa ensin kohteensa naurunalaiseksi, ja ellei se onnistu, sen jälkeen yrittää syyllistää kohteensa valehtelijoiksi. Tuo taktiikka on ollut havaittavissa jo kuukausia tälläkin foorumilla. Kuten jo nähtyä, kumpikaan taktiikoista ei tule puremaan, ja EOK etenee voitokkaasti valitsemallaan tiellä."
Wincapitaan yritettiin tuota taktiikkaa onnistumatta. Suolimuron väitteet ovat kaatuneet järjestelmällisesti kuin korttitalo. Suolimuro sanoi: Wincapitan rahat tulevat huumekaupasta, Wincapita on venäläinen pyramidi, Wincapita on Tom Sörnesin viritys, sponsorit tuomitaan alta aikayksikön, tapaus on selvä v. 2008 loppuun mennessä, FxTrader on amerikkalaisen Fisforexin huono kopio, valuuttakauppa on kolikonheittoa, moldovalainen päätös on paras ja oikea päätös, jäsenet ovat ahneita ja tyhmiä pikkurikollisia jne.
Nyt samaa yritetään EOK:hon. EOK on kuitenkin altavastaajan puolella ja hyvällä asialla, sitä suolimuro ei voi nähdä.
Vatustajalle sopivat kaikki otsikot, jotka ovat WinCapitaa tai EOK:ta vastaan. Poikkipuolinen sana WinCapitaa ja EOK:ta vastaan on hunajaa vatustajan korville. Vatustaja on ankkuroitunut kantaansa lujempaan kuin rahtialus Vuosaaren uuteen satamaan. EOK:n vastustaja on automaattisesti kunnon suolimurolainen, joka ansaitsee WinCapitan vastustajan kunniamerkin.
Siitä kaikki lienevät samaa mieltä, että marssi on sanoiltaan ja säveleltään hieman lapsellinen.
Hannu on jo myöntänyt, että wishforex oli hänen omistama viritys. Kaikki muu on kopioitu Tompan systeemeistä.
Siis Worlwide Investmet Home Solutions. Kyseisellä buulaakilla on keskusteltavaa jenkkien IRS:n ja viranomisten kanssa sopivasti.
Uljaat WC-soturit uhosivat, että tunnissa vapautumisensa jälkeen esitetään videotodisteet valuuttakaupasta ja flash-kikkareen toimivuus. Ei oo näkyny...
Ymmärtäkää nyt WC-ankat, että teillä on tällä hetkellä lupausten lunastuksen aika. Todisteita on teillä kaikki paikat pullollaan ja pääepäiltykin on vapaalla. Tehän olette hölmöjä jos, ette median välityksellä nyt ennen oikeudenkäyntejä puhdista mainettanne!!
Leukojen piti loksahtaa jo ajat sitten.
Uski: EOK on itse mädätänyt itsensä ja tullut tiensä päähän.
Fishforex oli Fxtarderin raakile mutta suolimurot väittivät että amerikkalainen ja varastettu kopio. Alusta asti oli tiedossa että ohjelmassa oli mukana suomalaista tekstiä.
Tom Sörnes kopiot ovat täysin näyttöä vailla. Suolimuron heittoja.
Onko kyseessä siis pyramidi, rahankeräysrikos, scam vai petos vai kaikkia edellisiä? Suolimurolta odotetaan vastaus... eikun arvausta.
hoitaa asian soturien puolesta.
Senverran "hyviä" mediavastineita on laittanut viimeaikoina, että se ykkönen
siinä edessä täytyy olla typo. Ihme höpöttäjä. Kehtaakin vääntää tuollaista kierrettyä paskaa.
Taitaa pitää jäsenistöä ihan urpoina?
Ohjelmahan ei toiminut. Käyntiin läksi mutta ei sillä tulosta voinut tehdä, paitsi tappiollista. Hannuhan kokeili itsekin ja parisataa tonnia hävisi.
Myytiin siis nollan arvoista tuotetta ----> ponzi -----> kovat tuomiot. Ja se on OIKEIN.
Kuis ne viivästysselittelyviestit olivat sitten sanasta sanaa kökkökäännöstä Tompan Fxcubin vastaavista?
Ei voi olla sattumaa
vaan todista
Googleta itse tampio. Niin muutkin järkevät tekevät. Paitsi ne jotka silmät ummessa beesaavat.
Löytyy rfxclubin maileja sekä winclubin maileja, orkkiksia siis. Lähetetty olemassa oleville henkilöille.
Siinä on Kavoottien sun muiden paha venkoilla.
eikä mitään löydy.
Se siitä.
EVVO
Se siitä.
todistaa mitään. Helpoin tapa on sanoa että googlaamalla löytyy vaikka ei löydykään. Vanha juttu kun ei ole todisteita.
Itse olet tamppi. Kas kun et väitä että norjalainen poliisi on wessan ja fistforexin kehittäjä.
Kun miehet olivat rautaa ja marssivat rautakorot narskuen eurooppaa valloittamaan. Jos euroopan valloitus jää tälläkin kertaa puolitiehen, voisi syytä lähteä etsimään hiukan arveluttavasta julkisuuskuvasta.
Jos vuosi sitten olisin kysynyt työkaverilta, että mikä on EOK, ei varmaan olisi mikään kello soinut kaverin päässä.
Jos nyt kysyy, niin vastaus tulee kuin pyssyn suusta. Sehän on se pelle porukka joka ajaa huijari Kailajärven asiaa.
Ja muutenkin on herrat Kavonius ja Pitkänen ovat hiukan hukassa sellaisen median kanssa jota he eivät pääse säätämään lausuntojaan vastaaviksi. Kavoniuksen avautumiset hypnoosi Hannun päätöksentekokoneesta alkavat jo olla legendaarisia.
Ei siinä mitään,varmasti löytyy ihmisiä jotka vaikuttuvat torvimusiikista ja hassuista marssilauluista. Ja jos nämä eivät vielä tee vaikutusta, aina kannattaa kokeilla soihtukulkuetta ja katsoa vielä kerran Tahdon riemuvoitto sillä silmällä.
ongelmia jäsenten keruussa kun on profiloitunut rikoksesta epäiltyjen oikeusturvayhdistykseksi. 500 miljoonaa rikoksesta epäiltyä saattaa olla vaikea löytää Euroopasta.
Eihän sitä koskaa tiedä, jos pussihousut tulisivat uudelleen muotiin!
Mutta olikohan se Arbeit Macht Frei -portti kuitenkaan menossa Ruotsiin?
Luuletko, että se kyltti olisi tilattu lopullisen iskun jälkeisten ihmisoikeusleirien porttien malliksi?
Kävi mielessä.
ärsyttää tosi paljon se kun EOK:lla alkaa olla vaikutusvaltaa. EOK,lta kysytään siis jopa ministeriöitä myöten lausuntoja.
Kaikki EOK,ta arvostelevat ja mollaavat ovat suolimuron ml. Ada ystäviä. Periaate on se että asiasta en tiedä mutta vastaan väitän.
Kyllä taitaa suolimuroa ml. Ada vituttaa tuollainen systeemi. EOK jopa sai pääepäillyn pois tutkintavankeudesta syyttäjän raivoisasta vastustuksesta huolimatta.