50+, 60+ ja 70+ nyt MIKKELIIN 6. ja 7 päivä maaliskuuta 2010

Paikka; Lomakoti MÄNTYNIEMI
lähemmin paikkaan voi tutustua paikan omilta kotisivuilta
osoite; Ihastjärventie 40B
50970 Mikkeli

Aika; 6 ja 7 päivä maaliskuuta 2010.
Hinta; Majoitus ja aamupala yhteishintaan 15 euroa.

Majoitus; Olemme varanneet vihreän ja punaisen talon joihin mahtuu majoittumaan yhteensä noin 20 henkilöä, tarpeen mukaan enemmänkin.
Yhteisruokailusta emme ole tehneet päätöstä, mutta se perustuu aiempien käytäntöjen mukaan ns. nyyttikestien pohjalle, "kukin tuo jotain."
Hotellimajoitusta haluavat voivat majoittua oman valintansa mukaan Mikkeliin, jonne paikalta on matkaa noin 6 km.
Lauantaina voi kukin käristää makkaraa oleskelutilan takassa ja mukaan onkin hyvä varata omat makkarat ja juomat, koska paikalla ei ole tarjoilua.
Saunakaljat mukaan ja paljon iloista mieltä juovuttavien juomien "tilalle" tai täydennykseksi.

Lisätietoja ja ilmoittautumisia ottavat vastaan;
Tittia ( chat huoneessa 60 )
Juzter ( myös chat huoneessa 60 ) Tuntee paikan ja voi kertoa enemmän myös Mikkelin tietoja.
Tuoksuvattu ( chat huoneessa 60 )

Ilmoittautumiset; viimeistään 1. 3. 2010
osoitteeseen; [email protected]

Ilmoitusta täydennetään tarpeen ja tilenteen mukaan

1

1544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viimeisin tieto Mäntyniemestä...

      Majoitustiloissa on vuodevaatteet ja pyyheliinat, omatkin voi toki tuoda mukana.

      Sauna on varattu kello 15.00 - 18.00
      Naisille ja miehille omat tunnit.
      Myöhemmin illalla voimme kyllä lämmittää saunan uudelleen jos joku sitä haluaa.

      Lauantaina syömme yhdessä valmistamamme aterian ja jotain pientä iltapalaakin ehkä löytyy.
      Makkaran grillaukseen kukin tuo omat makkarat.
      (juomapuolikin jää oman hankinna varaan, eli maito, piimä, mehu, olut, tms. ruokailuja varten)

      Illalla on lettukestit luvassa. Kahvia ja teetä... tietenkin.

      Sunnuntain aamupalakin kuuluu hintaan, mutta omat eväät ja nyyttikesti periaate sallittua kuten aiemmillakin tapaamisilla on ollut tapana.
      Jaetaan mitä on.

      Elävääkin musiiikkia on mekaanisen musiikin lisäksi, tanssitilaa yhteistiloissa toivon mukaan riittävästi.

      Junalla tai bussilla tuleva, kerro saapumisaikasi ja tulemme hakemaan Sinut kaupungista.
      Omille autoille on parkkitilaa.

      Mikäli on jotain kysyttävää, voit tiedustella vastuuhenkilöiltä tai lähettää sähköpostia;
      [email protected]

      Toivotamme kaikki tervetulleiksi viettämään viikonloppua keväiseen Mikkeliin.

      Ps.
      Sunnuntain paluumatkalla olemme aikoneet mennä joukolla Hankasalmelle, Revontuleen päivätansseihin. Kaikille joille paikka sattuu matkan varrelle, toivotamme hyvää sunnuntai iltapäivää tanssin merkeissä.
      Siellä on hyvä tanssisali, hyvää orkesterin ja solistin esittämää musiikkia ja lipun hintakin kukkarolle sopiva.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4492
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2443
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      172
      1625
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      243
      1496
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1380
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      121
      1285
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1209
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1201
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      66
      1125
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      966
    Aihe