Koska sain palstalta vinkkejä, niin kerron omat kokemuksemme (4 aikuista teini). Omatoimimatkamme mainitulla reitillä sujui vailla mitään ongelmia, etenkin koska mukana oli yksi edes kömpelöllä espanjalla varustettu.Lento H->S sekä Viazul S->T oli valmiina, muuten saimme kyydit järjestettyä piakan päällä. Mitään epäselvyyksiä emme kohdanneet, jollei oteta lukuun, että maksoimme maahan tullessa vesipulloista suht paljon - aika pientä. Majoituimme vain Casoissa ja paria harharetkeä ravintolaan lukuunottamatta söimmekin niissä - kannattaa ehdottomasti!
Meidän Kuuba oli siis upea reissu. Voi ajatella, että negatiiviset jutut saivat ennakko-odotuksemme varovaiseksi, mutta hintataso oli mielestämme aivan kohtuullinen (esim. majoitus 25-30 cuc/huone, aamiainen 5 cuc) ja herkkuillallisten (10-15 cuc) laatusuhde loistava! Joka mielitekoa ei ollut aina saatavilla (esim. jädee), ja toki lattarimatkailijoille tutut ilmiöt kylmine suihkunoroineen ja vessapaperin kantamisineen olivat läsnä, mutta esim. etelä-Amerikkaan verrattuna Kuubassa oli siistiä, eikä köyhyys iskenyt samoin turistin valkoisille kasvoille. Seuraavalle kerralle otamme kuitenkin mukaan enemmän viemisiä, koska niillä voi ilahduttaa ihmisiä ja maassa on pulaa kaikenlaisista jutuista.
Jos jokin reittikohteistamme kiinnostaa, niin kysy lisää, tsekkaan vielä tämän palstan jonkin aikaa. Hyvää Kuuban matkaa!
Suosittelemme:
Casa Vera, Habana, mail quinones6()hotmail.com http://www.ships-yachts.com/casavera.htm - Caridad auttoi meitä valtavasti, mm. järjesttämällä muiden kohtteittemme majoituksia. Ihana ihminen.
Mayda&Diosdada, Habana (next to Casa Vera)
Aracelis, Vinales, tel (048) 696711
Carmen/La casa Rosada, Santiago, mail ssalvador7()gmail.com
Zurina, Santiago, mail zurinamari()yahoo.es
Teresa, Trinidad, mail tereleria()yahoo.com.mx
Dinners in Trinidad: Estella
Kuulumisest reitiltä Havanna-Vinales-Santiago-Trinidad-Havanna
Matkapupu
0
673
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085