liikunta tunnin jälkeen..

someone.. ;)

oli lämmin ja kaunis syys aamu, joten päätin laittaa päälle valkoisen topin ja mustan minihameen. kouluun päästyäni kaverini kysyivät että enkö muka keksinyt muuta liikunta tunnille. kirosin itsekseni koska en ollut muistanut yhtään että olisi liikuntaa.

liikunta tunti alkoi ja pyysin nuorelta uudelta opettajaltamme villeltä lupaa olla osallistumatta koska olin unohtanut koko tunnin. mutta ville vain virnuili iskien silmää ja sanoi että minun pitää osallistua kuten muutkin. kavereiden kanssa puhuimme ja kirosimme uutta opettajaamme koska entinen olisi antanut meidän olla osallistumatta. ja kaiken lisäksi meillä olisi ollut koripalloa..mutta ville vaihtoikin sen teline voimisteluksi.
ville kailotti isoon ääneen että joka ei osallistuisi saisi jälki istuntoa ja menisi rehtorin puheille.
ville puusi kaveriani näyttään kuinka renkailla temppuiltaisiin.. kaikki olivat löytäneet itselleen kivat telineet ympäri salia.. mutta minulle jäi vain renkaat jossa opettaja oli.. päätin mennä niihin. hiukan ujona yritin olla renkailla mutta opettaja tarrasi pakaroistani kiinni ja auttoi minua jatkamaan temppujani.. välillä hän hipaisi alushousujen läpi pilluani ja välillä tarrasi oikein kunnolla vahvoilla ja suurilla sormillaan pakaroistani.. kauhukseni lopetin renkaissa olemisen ja menin muihin telineisiin.. mutta huomasin että ville katsoi minua..
tunti päättyi onnekseni..

menin kaverini kanssa suihkuun.. juttelimme niitä näitä mutta en uskaltanut sanoa mitä ville oli tehnyt. kaverini lähti suihkusta ja oli jo menossa ovella pois pukukaapeilta kun minä tulin. sanoi odottavansa minua ruokalassa. jäin yksin pukukaapeille.. kuivasin itseäni ja olin laittanut alusvaatteet päälle kun tunsin samat voimakkaat kädet lanteillani. kirkaisin kauhusta ja yritin päästä karkuun mutta opettaja sanoi että jos vielä yrittäisin kiljua ja rihtuoa itseäni pois hän ottaisi kovemmat otteet käyttöön.

olin rauhoittunut, ville käänsi minut häneen päin..huomasin että hänellä oli suklaan ruskeat silmät, kaunis suu ja ruskeat hiukset.. olisi tehnyt syödä ne kauniit silmät mutta opettaja huomasi että ihailin häntä ja läimäytti minua oikein kunnolla takapuoleen ja sanoi:"sinä et katsele minua ja et nautti tästä niinkuin minä!"
ville otti hiukset pois kasvojeni edestä ja huomasi vetiset silmäni.. hän hymyili pirullisesti. ja kuiskasi jotain muuta en kuullut. hänen ilmeensä muuttui totiseksi ja läimäytti vielä kovempaa takapuolelleni ja karjaisi" vaatteet pois!!"

otin vaatteet varoen pois ja huomasin että opettajalla etumus pullotti ja hän katsoi minua taukoamatta.. päätin piruuttaan vähän keikutella lanteitani ja koskettaa takapuolellani opettajan etumusta.. siitä opettaja vasta suuttui hän tönäisi minut lattialle ja otti housunsa pois, opettajan kyrpähän on ainakin 20cm.. mietin mielessäni suu ammollaan.. ville tuli lähelleni ja tyrkkäsi valtavan elimensä suuhuni..
aloin itsekkin vähän nauttia tilanteesta... olinhan vähän hullu itsekkin..
minä imin ja lutkutin opettajan kyrpää kiimaisesti kunnes ville rupesi kunnolla naimaan minua suuhun.. hän otti hiuksistani kiinni ja päinoi päätäni niin paljon elimen sisään kuin vain voi... lopulta hän sai ihanat nesteensä syvälle suuhuni.. ja kiihotuin enemmän.. huomasin kuinka oma nesteeni alkoi valua reisiäni pitkin..
katsoin opettajaa anelevasti.. ja opettaja tiesi mitä halusin.. hän otti minut syliinsä kuin minkäki prinsessan vei suihkuhuoneeseen missä oli pienoinen pöytä. laittoi minut istumaan siihen, ville alkoi nuolemaan minua niskasta ja laskeutui hiljalleen alemmas rintojani nuolemaan ja puristelemeaan.. se tuntui taivaalliselta.. opettaja huomasi että nautin siitä ja puraisi oikein tuntuvasti minua nännistäni että kiljaisin.. hän kosketteli minua joka paikasta rajusti.. melkein teki kipeää.. mutta sitten opettaja työnsi kaksi vahvaa ja suurta sormea sisälle.. huokasin kiihkosta ja opettaja runkkasi minua niin lujaa sormilla eikä antanut armoa vaikka kuin anelin.. hän työnsi ja työnsi sormiaan niin lujaa kuin vain jaksoi sisälleni pyhimpaani. se alkoi tuntua kiihottavalta kunnes opettaja huomasi sen.. hän käänsi minut mahelleen pöydälle ja alkoi nussia minua takaa päin se sattui koska opettajalla oli niin valtavan paksu ja pitkä suonikas kyrpä. hän tyli säsiini aina vain lujempaa ja nopeammilla työnnäillä ihan niin pilluni perukoille.. aloin kiihottumaan taasen ja lähestyin huippuani kunnes opettaja otti elimensä pois ja otti vyönsä esille... hän piiskasi minua perseelleni monta kertaa ja yhä lujempaa ja lujempaa.viimein kun ville lopetti, hän naurahti ilkeän naurahduksen ja työnsi elintään perseeseeni.. se sattui mutta opettaja ei välittänyt vaikka kuin vinguin ja vikisin. hän vaan läimäytti minua takapuoleen ja käski olla hiljaa.. mutta en voinut olla joten hän laittoi kädensä suulleni ja nussi minua perseeseen niin että se sattui.. viimein kun hän lähestyi huippuaan hän kysyi että saako tulla sisälle.. lupasin.. mutta hän ei heti tullukkaan vaan alkoi nuolla minun klitoristani.. voimakkaalla kielellään hän nuoli minua niin rajusti että viimein lähenin huippua.. tuntui kuin olisin ollut seitsemässä taivaassa.. tunsin kuinka kuuma aalto läheni ja värisin jo ihanuudesta.. mutta opettaja lopetti... hän antoi minulle kiihkeän suudelman ja tuli varoen sisälleni.. hän nussi minua eka hitaasti ja nautinnollisesti mutta vauhti vain kiihtyi kiihtymistään.. tunsin uudestaan kuinka kuuma aalto läheni ja sain suurimman ja mahtavimman orgasmin mitä koskaan.. pian opettajanikin sai karjahtaen orgasminsa..

ville hymyili minulle ja sanoi: "jos kauniille tiukkapilluiselle neidille sopii, niin otetaanko uudestaan seuraavan liikuntatunnin jälkeen?" nyökkäsin hymyillen vastaukseksi ja sanoin että ei seuraavalla kerralla aivan tallasita... ja iskin silmää ;) suutelimme kiihkeästi ja menimme yhdessä suihkuun ja pesimme toisemme.
kavereille olikin selittämistä seuraavalla tunnilla.

3

7887

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • someone.. ;)

      olen tosi pahoillani kirjoitus virheistäni..kirjoitin liian nopeaa.. ja muutenkin kun tuosta ei tullut sellainen kuin itse olisin halunnut... :/

      ja se oli ensimmäinen mitä olen koskaan kirjoittanut tai kertonut..

    • Ah!

      Mun pillu kostuu ! Ei voi mitään !

    • reiska10

      Rupes seisoo, oli sen verran hyvä tarina.
      Harmi, etten ollut se opettaja!?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe